Pieni matkaraportti.
Heräsin maha kuralla n klo 7.00. Siitä pikaiset aamuvalmistelut ja matkaan heti klo 10.00. Espanjan mersu kuljetti hienosti, appelsiini haisi, ruoste rapisi ja päivä oli aurinkoinen. Humppilassa pysähdyin kahville ja ostin paikanpäällä leivotun ja täytetyn sämpylän. Siinä sämpylässä oli munatäyte. Itse sämpylästä sen verran, se oli iso ja tuore. Ensimmäinen puraisu tuotti kuitenkin yllätyksen: sämpylässä oli selvästi makeutta. Eli tavallaan limppumainen taikina. Ei missään nimessä huono, joskin yllättävä.
Seuraavan paussin pidin heti perään mutta tämä kohde tuotti valtavan pettymyksen enkä voi suositella sitä kenellekään. Kyse oli oikeastaan tahallisesta harhaanjohtamisesta ja kuluttajan kusetuksesta. Humppilassa sijaitseva "Kakkosen realisointi" kannattaa kiertää kaukaa, sehän harjoitti nimestään huolimatta tavaroiden myymistä! Ehdin jo vetää parkkipaikalla lotationit pintaan.
Sitten kohteeseen, pyörä käynnistyi kuin palmun alta ja tein kaupat ajamatta. Nimet papereihin ja pyörä kyytiin. Kotimatka meni itseä onnitellessa, hyvä kauppa! No kotipihassa se vielä lähti mutta tumppasin sen heti kättelyssä. Sen jälkeen en ole onnistunut tuittupäätä käynnistämään. Pitää puhua sille nätisti. Yön se olikin jo olohuoneessa, katsotaan miten tänään?