- Liittynyt
- 12.9.2007
- Viestejä
- 1 870
Julkistalouden tarjontatekijöihin pitäisi kohdistaa jatkuvasti samanlaista jatkuvaa tehokkuuden kasvutavoitetta kuin mitä yksityiselläkin puolella vaaditaan. Ei voi mitenkään olla kansantalouden kannalta järkevää ylläpitää ja tukea tehottomia rakenteita - taantuma on tekosyy, ja aika huono sellainen vieläpä. Esimerkistä käyvät vaikka Tiedon kaltaiset IT-projektimammutit. Jos taantumassa halutaan erityisesti piristää taloutta, se pitäisi tehdä muutenkin järkevien infrahankkeiden aikatalutuksella tai tukemalla kilpailukykyisiä tai ainakin potentiaalisia kasvuyrityksiä.
Totta, että on resurssien hukkaa tehdä tehottomasti. Toisaalta voi miettiä tässä tilanteessa, onko järkevää siirtää porukkaa kortistoon ja onko tämä parempi vaihtoehto (enemmän työttömyystukia, heidän ''vähemmän-tuottava'' työ jää tekemättä ja palkat kuluttumatta). Lisäksi julkisella sektorilla isot menoerät, koulutus ja terveydenhuolto ovat sellaisia, joissa on vaikea nostaa tuottavuutta muiden alojen tahtiin heikentämättä laatua. Minulle sopii, että siirretään määrärahoja huonoista hankkeista parempiin, jos kulutuksen kerroinvaikutus kokonaiskysyntään on sama tai suurempi kuin edellisessä tilanteessa.