- Liittynyt
- 28.5.2013
- Viestejä
- 76
Tarkoitus siis ei ole saada massaa vaan kasvattaa penkkitulosta. Olen 58kg, 173cm pitkä mies. Penkkitulokseni on noussut nyt puolentoista kuukauden aikana suurinpiitein 55kg -> 72-75kg. En ole käyttänyt mitään ohjelmaa oikeastaan, vaan pääasiassa mennyt perstuntumalla, koska painot ovat nousseet hyvin.
Nyt kuitenkin pari päivää sitten päätin ottaa tuohon penkkaamiseen jonkin hyvän ohjelman, mutta hämmennyin täysin. Olin jo tehnyt oman modauksen Miken 2x6 systeemistä kunnes kuulin, ettei se ole hyvä näin aloittelevalle ja, että on parempiakin voimatasoa lisääviä ohjelmia minun tasoiselle kaverille. Tän jälkeen aattelin ottaa jonkin venäläisen penkkiohjelman: Russian Squat Program Generator No sitten kuitenkin sain kuulla, että tuokaan ei ole hyvä ohjelma, koska aloittelija saa paremman hyödyn irti pitkistä sarjoista kuin vain nuista 6 toiston sarjoista. Kaikki kyllä kertoivat mitä ei pitäisi tehdä, mutta ikinä en saanut sitä vastausta siihen mikä sitten olisi sopiva ohjelma minulle.
Olisin siis todella kiitollinen jos joku linkkaisi tähän jonkin hyvän ohjelman juuri minulle, mieluiten sellainen 6vk pitkä, jolla saisi kätevästi voimatasoja nostettua kohtuullisen määrän. En tarkoita nyt mitään sellaista ohjelmaa jota tehdään vain kerran viikossa ja loput ovat sitten apuliikkeitä vaan nyt oikeasti keskityttäisiin siihen penkkiin. Syy tähän ei ole se, että kasvattaisin egoani vaan se, että se on melko paljon jäljessä muita tuloksiani. En tarvi siis koko ohjelmaa, apuliikkeet osaan suunnitella itse ohjelmaan. (ainakin luulen osaavani)
Elikkä siis linkkiä vaan mikä on hyvä ja minkälaista kohotusta penkki maksimiini voin odottaa ja perustelut miksi juuri se ohjelma on hyvä!