miten se nyt liitty mitenkään viihdyttämiseen tai palvelijana oloon, jos pitää hetken jollekin ovea auki? tuskin se mummeli nyt ois kenenkään rumaa naamaa keskustelun mallissa jaksanu kauaa kattoa.. mutta että jos nyt ovea ois sen sekunnin pitäny auki..
niin, kommenttini tavoitteli erilaisia ironian ja sarkasmin tasoja jotka eivät nyt ihan haluamallani tavalla välittyneet. ja pointtina juurikin että olisihan sitä voinut pitää auki mutta kun on nääs välillä pää vähän jäässä. ja kyllä usein koen erityisest vanhojen naisten taholta painetta toimia viihdyttäjänä, sitä sitten haukutaan selän takana ja tiuskitaan jos ei jakseta hymyillä ja jauhaa paskaa. ja jostain syystä oletetaan että minun tulisi initioida keskustelu.
mua vituttaa tää nykyajan välinpitämättömyys ja sellanen minä-keskeinen meininki.. ei ihme, että sitä pahoinvointiakin saa töissä joka päivä nähdä ihan tarpeeksi.. jonkun päivän voisi kuitenkin pelastaa se, että joku joskus katsoisi silmiin ja tervehtisi ilman sen isompaa showta ja keskustelua.. kuhan vaan joku joskus huomais.. kannattaa kokeilla..
tämä nyt jättää huomioimatta kaltaiseni ihmiset, joilla on ongelmia tunnetilojen ymmärtämisen ja välittämisen ja ihmisten motiivien ymmärtämisen kanssa. itselleni suurin onni on saada elää rauhassa ilman että joku tunkee irvistelemään ja vääntelehtimään (tuo on se miten minä koen tunnetilojen fyysiset ilmaisut) ja kerjäämään minulta reaktioita. minun onneni ei riipu huomatuksi tulemisesta, miksi kenenkään muun riippuisi? sosiaaliset suhteet myös vievät minulta energiaa antamisen sijaan, ja suoraan sanottuna vituttaa oletus siitä että minun tulisi tarjota energiaani jollekin ihmiselle ilman mitään hyötyä itselleni.
ja on todella ärsyttävää, että kun huomataan että sitä huomiota ei saada hyvällä, niin aletaan keksimään ja levittämään typeriä valheita ja ärsyttämään ja vittuilemaan. tilanne on verrattavissa siihen, että tarjotaan toiselle ruokaa, ja hänen kieltäydyttyään sotketaan siihen paskaa ja sanotaan, että jokos nyt maistuu? :D
ei todellakaan ole helppoa olla sosiaalisesti rajoittunut, kun joka paikassa oletetaan että ainoa syy olla hakeutumatta toisten seuraan on ylimielisyys tai jonkinlainen perustavanlaatuinen itsekeskeisyys. tai että kun ei hymyile ja keksi idioottimaista paskaa puhuttavaksi koko ajan niin "jotain on vialla". minä en ole kiinnostunut enkä tiedä jostain hevon vitun kuninkaallisten häistä tai jostain david beckmanista, joten minä en myöskään niistä halua puhua, edes miellyttääkseni jotain ihmistä, kenestä todennäköisesti ei ole ikinä minulle mitään muuta kuin vaivaa, ja kenelle minusta ei myöskään ole muuta kuin vaivaa. ihmiset ovat muutenkin niin helvetin tylsiä. kehuvat itseään koko ajan kaikenlaisilla typerillä valheilla. ja en tajua sitäkään, miksi minun oletetaan haluavan kertoa itsestäni toisille? vittuako se kenellekään kuuluu mitä minä teen tai kuka minä olen? en pysty oikein käymään ulkona edes puistossa tai rannalla kun melkein aina joku ihminen tai ihmisryhmä tunkee utelemaan ja vittuilemaan ja ärsyttämään, "mitä sinä teet täällä? miksi sinä luet kirjaa? miksi sinulla on tuollaiset vaatteet? sinun vaatteesi ovat rumat/vanhentuneet. sinun pitäisi olla toisenlainen. miksi sinä et ole normaali? miksi sinä vihaat minua?" siinä vaiheessa yleensä poistun paikalta nopeasti koska en halua kertoa itsestäni, enkä halua tutustua ihmisiin, mutta useimmat ihmiset ovat niin itsekeskeisiä paskoja ettei heidän pikkuiseen mieleensä edes juolahda ajatus että tuollainen voi olla tunkeilevaa. toivoisin usein että olisin lyhyt ja ruma ja luotaantyöntävä, ettei minua lähestyttäisi. olen kuitenkin pitkä ja kasvoiltani miellyttävän näköinen, niin uteliaat naiset ja kateelliset miehet eivät voi antaa minun olla rauhassa nähdessäni minut yrittämässä viettää vapaa-aikaani rauhassa yksin istuen.
kaiken tämän takia en käy ulkona kuin suorittamassa velvollisuuteni ja kuntosalilla, ja kuntosalilla käyn koska kyseessä on yksilölaji ja minun ei siis tarvitse puhua tai vuorovaikuttaa kenenkään kanssa. ja velvollisuuteni käydä töissä ja maksaa verot suoritan alalla, jossa sosiaalinen rajoittuneisuus on poikkeuksen sijasta normi. vapaa-ajallani en halua ihmisiä nähdä, jonkin verran pidän sosiaalisen median kautta yhteyttä mutta siinä on se etu että tietokoneen voi sammuttaa ja sitten saa olla rauhassa
ja mikään tästä ei johdu ylimielisyydestä tai paremmuuden tunteesta, vaan siitä että minulla ei ole halua eikä tarvetta kanssakäyntiin. en sitten tiedä onko paljon kaltaisiani ihmisiä, joille yksinäisyys on voimavara eikä rasite, mutta toivoisin kuitenkin ymmärrystä myös meille individualisteille.
ja meni aika paljon OT:ksi alkuperäisestä kommentista ja ketjun aiheesta, pahoitteluni siitä!
voisin nyt taas tähän väliin laittaa ton Slarton kuvan kommentteineen.. mutta pari riviä ylempää se jo löytyy....