- Liittynyt
- 9.5.2008
- Viestejä
- 3 218
Auttakaa keltanokkaa, mitä lisäravinteita ja paljonko, missä tilanteessa ja miten usein?
Olen 24-vuotias nainen. Painoa on viime mittauksen mukaan 45,7kg ja pituutta pikkasen vajaat 153cm. Painon pudotus ei niinkään tule kyseeseen, vaikka nestettä olen puolen vuoden treenitauon aikana onnistunutkin muutaman kilon verran itseeni keräämään. Nyt pyrin tavoitteellisempaan treenaamiseen, jonka päätavoite ei suinkaan ole tehdä kropasta nääntyneen ja nälkiintyneen näköistä tikkua, vaan muuttaa tää "massa" kiinteämpään muotoon. Olen treenannut 8 vuotta enemmän tai vähemmän säännöllisesti.
Mitään lisäravinteita en ole aiemmin käyttänyt, mitä nyt silloin tällöin puoli vuotta sitten treenatessani saatoin jonkun protskupatukan tempasta treenin päätteeksi ja nyt olen kokeillut FASTin Recovery-juomaa, joka ihme kyllä auttaa.. Tai ainakin kuvittelen niin?
Jos nyt tarkennetaan vielä, niin en todellakaan halua ikinä näyttää bodarilta, enkä missään nimessä halua painoakaan lisää. Mutta jaksamista ja tuloksellisuutta treeniin ja tehokkuutta palautumiseen kaipaan senkin edestä.
Vedän tällä hetkellä kevyemmän liikunnan lisäksi 3-4 kertaa viikossa salitreenin, jonka aikana juoksu/spinning/crosstrainer sekä käsiä ja jalkoja vaihdellen. Sykettä en ole mitannut, mutta ilman varsinaista spinning-tuntia treeni kestää sen tunnin. Aiemmin en saanut tämän kaltaista superhikeä edes pintaan, eli taidan nyt tehdä jotain oikeinkin.. Omaohjaajan tapaan loppuviikosta, jolloin suunnitellaan kunnon ohjelmakin.
Kiitos jos joku viitsii auttaa.(Käytin kyllä hakua, mutta itsekkäästi kävin hakutuloksia läpi, eikä mikään niistä suoraan palvellut nyt tässä tilanteessa..)
No palautusjuoma treenin jälkeen. En tiiä tartteeko muuta. Ite otan monivitamiinipillereitä, kreatiinia ja kalaöljyä ton lisäks, mut palautusjuoma on imo tärkein ja yks selkeimmin hyödyllisistä lisäravinteista.
(Käytin kyllä hakua, mutta itsekkäästi kävin hakutuloksia läpi, eikä mikään niistä suoraan palvellut nyt tässä tilanteessa..)
. Maltoa ei kyllä ikinä tulisi mieleenkään laittaa mihinkään muuhun kuin palkkariin.
Vähän venyy taas yöunet, huomasin äskettäin että täytyy tehdä huomiseksi joku essee historiasta