Ympäristön suhtautuminen treenaamiseesi

[Estel]

Tulkaa nyt äkkiä kertomaan, mitä se ikään sopiva treeni on, etten 6 vuoden treenin jälkeen menisi ihan metsään. Estelin äidille oikein paljon terveisiä ja uskallusta tehdä kunnon punttitreeniä ilman ikärasistisia ohjeita!

No, tuota mä lähinnä ajattelin huvittuneesti, tuota ''ikäiselleen sopivaa'' -määritettä. Itse pidän mitä tahansa ikää sopivana punttitreenille, tosin omalla kohdalla harmittaa, että löysin jutun vasta nyt.

Se kommentti tuli mieleen vaan, kun äiti kiinnostui asiasta, eräs läheisensä pohti, onko se hänen ikäiselleen sopivaa. Tovin hihittelin ja sitten kannustin. En siis hihitellyt ajatukselle mennä salille, vaan sille, mitä siitä sanottiin.

Äiti on vieläkin vasta suunnitteluasteella, kun ei kuulemma kehtaa ja viitsi lähteä. Pöhpöh, sanoisin minä. Mutta no, hän ilahtui kovin kun ostin synttärilahjaksi käsipainot ja kirjoitin ja tulostin punttitreenin hänelle. On tehnyt sitä nyt 1-2 kertaa viikossa kotona, ja toivoo joululahjaksi jumppapalloa. En kyllä ymmärrä, miksei voisi lähteä salille, no, ehkä aikansa punttijumppaa tehtyään vihdoin saa aikaan kun on pari vuotta huolellisesti suunnitellut. Tai ainakin ostaa painavammat käsipainot. ;)

Enkä mä ymmärrä, miksi ikä vaikuttaisi treeniohjelman tekoon, siihen pitäis lähinnä vaikuttaa tavoitteet ja mahdolliset esteet. Kuten, kun nyt kerran äitini otin puheeksi, hänellä oleva olkapäävaiva. Eli sen mukaan sitten sitä mikä sopii. Mutta esim. mitä Gillyanne kirjoitti äitinsä ohjelmasta tuntuu vähän hölmöltä. Ehkä naispuolisille salille tulijoille herkästi tuputetaan simppeleitä jalkalaitteita ym? Ainakin mulla olis aiempaa vähän kokemusta sellaisesta...

Mutta salille lähtemisen "kehtaaminen", ei se ole ikärajoitteista. Kuten serkkuni, nuori nainen, ihaili kun mulla taas vaatteet istuu raskauksien jälkeen mukavasti. Hän käy paljon aerobicissa, mutta tahtoisi vielä paremman kropan. Yllytin, että lähdepä mun kanssa salille, niin ei kuulemma ole sellainen juttu mikä olis häntä varten. Niin, ja tämän tietää kokeilematta, vai? En mä tietysti tuputa, mutta vaan heitin, että lähde kerran käymään, voisit tykätä tai jos et, niin eipä siinä häviäis kuin pari tuntia aikaansa. Kuulemma salilla, jossa käyn, käy sellaisia tylyjä kaappeja ja muutenkin vähän ''sellaista'' porukkaa, sanovat jotkut tutut. Niin, ja muut kyttää, kun tulee ekaa kertaa treenaamaan. Jahas. Mä käyn kai väärään aikaan, kun en ole moiseen törmännyt?

Mutta no, onneksi suurin osa suhtautuu harrastukseen asiallisesti, siinä missä mihin muuhun tahansa tärkeään juttuun. Tuttavapiirissä kellä on mitäkin, jalkapallo, punttitreeni, fantasiakirjallisuus (johon itsekin olen vähän seonnut), itsepuolustuslajit ja jos jotakin. Muut ajattelevat minusta ja minä heistä, että toi nyt vaan on tuon juttu.

Eilen kyllä oli hauska tapaus, kun yksi tuttava pyysi näyttämään habaa. :D Sitähän kun on näin lyhyessä ajassa kertynyt ihan tolkuttomasti... Ainakin pienen herneen verran, tai ehkä auringonkukansiemen.

 

[Mimmuli]

Mulla ainakin ympäristän suhtautuminen on ihan riippunut ihmisestä.
Suurin ongelma taisi olla se, kun yritin selittää jengille että haluan läskiä pois ja reenata "kunnolla" joten en juo. Hirveetä valitusta että "mitä toi tommonen oikein on olevinaan" ja " älä oo tylsä".
En mä oikein ikinä ihmisille sen enempää selitä mitä mä teen ja miks mä teen kun ei oikein ole mistä mouhota. Jotkut tekee siitä isomman numeron ja toiset taas ei. Mä olen ihan tullut siihen tulokseen, että se miten ihmiset näkee itsensä heijastuu tapaan nähdä toisen urheilu-harrastus. Ihan sama kun muuhunkin kannustukseen ja toisen puolesta iloitsemiseen.
Isä kommentoi: oletko sä taas lihonu vai käyny salilla ja äiti tolkuttaa etten vaan rupea semmoiseksi kamalaksi kaapiksi. Jeah, right, niinku semmoiseksi ihan vaan vahingossa muututtaisiin.
Avomiehellä on onneksi sama harrastus (vakavuuskertoimellax10+) joten sieltä nyt ei ainakaan muuten tule negatiivista kommenttia. Vähän se kai ihmettelee mitä mä salilla teen kun mikään ei näy missään.. :itku: kannustavaa.
Semmoista..

 

[vilma-liina]

Avomiehellä on onneksi sama harrastus (vakavuuskertoimellax10+) joten sieltä nyt ei ainakaan muuten tule negatiivista kommenttia. Vähän se kai ihmettelee mitä mä salilla teen kun mikään ei näy missään..

Meillä ukkeli treenaa kanssa tosissaan, mutta hän on itseasiassa ainoa, joka on koskaan sanonut mitään negatiivista tai lähinnä negatiiviseen vivahtavaa tästä punttailusta. Muun muassa tässä pari viikkoa sitten kävin piiiitkästä pitkästä aikaa tuulettumassa tyttökavereiden kanssa, ja kysäisin kotoa lähtiessäni (noin kahden tunnin tälläytymisen jälkeen), että oonko sen näköinen, että kelpaa lähteä, niin vastaus oli, että näytän möröltä, ja kaikki miehet kyllä pelkää mua... Ja mulla oli siistit pitkät housut jalassa, ja semmonen pitkähihainen napakka paita, missä oli olkapäät näkyvissä. No joo, kivahan se vaan on, jos se ees jossain näkyy että on muutakin tehty kun lötkötelty soffalla. :D
Mutta tosiaan noin muuten ympärillä olevat tutut ja vieraat suhtautuu kyllä ihan vaan positiivisesti minun elämäntapaani, tai ainakaan kukaan ei ole tullut sanomaan mitään negatiivista. Useimmiten tulee kannustavia kommentteja, ja arvostuksen sekaista ihmettelyä, mutta tosiaan hyvin positiivisesti tuntuvat suhtautuvan.

 

[Nikoliina]

Mulla on aika lyhyt kokemus vielä tästä punttailuhistoriasta, kun vasta tänä syksynä innostuin. Kaverit ei ole sen kummemmin kommentoineet, liikkuvaa sorttia kun nekin ovat, enkä oikein tiedä ovatko he ymmärtäneet että yritän tosissani nostaa niitä puntteja enkä vaan heilua parin kilon käsipainojen kanssa. Ja yhden duunikaverin (naispuolisen) olen itse asiassa saanut houkuteltua saliseuraksikin, tosin hänelläkin on urheilullinen harrastus. Kunnianhimoinen mottomme on "3 senttiä lisää hernettä ennen joulua"... ;) Hmmm... Saas nährä miten käy... Äitini kommentti oli lähinnä huvittunut hymähtely, ai jaa, sehän kivaa, varmaan hänelläkin se kahden kilon käsipainot ja soma hikipyyhe jolla taputellaan (ei siis pyyhitä, siinähän menisi meikit sekaisin) ne kuvitellut hikipisarat pois otsalta.

Miesystäväni kommentit on olleet vaihtelevia: Itse punttailua vastaan hänellä ei ole mitään, eli häntä ei pelota se että minusta tulee kaappi koska "mä tiedän miten mielettömän paljon duunia se vaatii" (harrastaa itse itsepuolustuslajia ja satunnaista punttailua). Se mikä häntä rassaa on enemmänkin se, että pyrin syömään ns. oikein eli paljon proteiinia ja välttäen valkoisia jauhoja, sokeria (paitsi salmiakkia :D ) ja rasvaa, etenkin kovaa sellaista. Ollaan yritetty kompromissata, eli syön viikkoisiin omaa menyytä noudattaen, ja viikonloppusin tehdään sitten yhdessä ruokaa. Mutta välillä tuntuu siltä että jokainen tekemäni ehdotus (tyyliin "voitaisko käyttää 5% kermaa") on hänelle kun punainen vaate, vaikka itse muka yrittää laihduttaa. Mutta kun mulla kuulemma on nyt "pakkomielle" tästä.. :curs: Siis silloin kun ruokapreferenssini eivät ole yhteneväiset hänen senhetkisten makuhermojen vaatimusten kanssa (hänelle tulee silloin tällöin roskaruokakittaus-hetkiä).

No, yleensä se suhtautuu kannustavasti punttailuun ja vaan nauraa mulle kun joskus suu vaahdossa selitän jotain uutta juttua sarjoista/toistojen määrästä/ruoasta. Pudistaa päätään hymy suussa ja sanoo "sullaonpakkomielle"

Ja oikeastaan paskat siitä mitä muut ajattelee: henkilökohtaisesti olen punttailusta tosi kiitollinen, koska se antaa keinon nousta syömishäiriön syövereistä: Nyt on nimenomaan "pakko" syödä että treenin tulos näkyisi. Ja on ollut ihanaa tuntea olevansa kylläinen ja ylpeä siitä! Tosin eilen taas otettiin yhteen miesystävän kanssa tosta syömisestä: mä oon ollut ylpeä itsestäni että oon saanut itseni syömään 200 kcal yli peruskulutuksen+kulutksen liikunnassa, ja kun sanoin sen, se jotenkin sekos täysin ja suuttui: "ai niin vähän vai? Mä luulin että tästä sun pakkomielteestä olisi jotain apuakin, eihän toi ole tarpeeksi, jne, jne".. .Ja tietenkin tiedän ettei +200kcal ole tarpeeksi sille että herneet heti muuttuis pavuiksi, saatika sitten mandariineiksi tai appelsiineiksi, mutta kun se on MULLE jo niin v-un paljon, monen vuoden syömiskitkuttelun jälkeen! Ja te, hyvät pakkislaiset, annatte koko ajan lisää tsemiä kaloreiden nostamiseen, KIITOS siitä! Kunhan nyt malttaisi vaan pitää itsensä välillä salilta poiskin ettei rasittaisi itseään liikaa ja antaisi lihasten levätä. Ja jos sais sitä kalorimäärää hiukan taas nostettua...

 

[Tiger Girl]

Tikrutytön kokemuksia..

Juu, no onhan tuosta punttailusta saanut kuulla jos jonkinlaista kommenttia, negatiivisiakin. Ja varsinkin nuo "omituiset" ruokailutavat on ihmetyttäneet kanssaeläjiä. Mutta jos kuntosalista saa kuulla, niin aloittakaapas tytöt joku kamppailu-urheilulaji, niin siitä vasta saakin kuulla. Mm. sellasta et "Mitä? Miks sitä pitää mennä monesti viikossa hakkaamaan muita päähän tai ottamaan turpaansa?" just joo...ihan niinkun se ois sellasta :jahas: ja sit "Eihän noin väkivaltanen laji sovi tytöille? Eikös tuollainen tee ihan vainoharhaiseksi?"...joo, niinpä no, mä ite ajattelen sen niin, että olen sitten vähän valmiimpi, jos joudun kohtaamaan väkivaltaa ja sitä käyttämään, ja huom. joudun...no sitä on ilmeisesti sitten niin vaikea näiden "tavisten" ymmärtää, vähän niinkun tota punttailuakin. :D

No, jätetään tollaset omaan arvoonsa ja treenataan entistä kovempaa :whip: , right girls ;)

 

[Francine]

Positiivisesti suhtautuvat
*kulta ja kaverit: kaikilla sama harrastus enemmän tai vähemmän tosissaan

Neutraalisti suhtautuvat:
*koulu- ja työkaverit: kaikki(!) yrittävät jotain liikuntaa harrastaa, mutta ehkä terveellisten elämäntapojen tärkeys on yliopistoihmisillä yleisempää, tosin ne eivät varsinaisesti tiedä miten tosissaan tässä salilla käydään,
*isä: ehkä siirtymässä jopa positiivisen puolelle

Idiootit:
*anoppi ja muutenki sen puolen ihmiset:jotenkin ne tuntuu luulevan mun käyvän salilla vain sen takia, että kultani käy, ihan kuin vain hänen mielikseen ja seuran vuoksi eikä suinkaan siksi että ite tykkään siitä valtavasti ja mullaki on ihan omia tavoitteita ja haluan kasvattaa lihaksia. Se voi esimerkiksi ihmetellä, käynkö minäkin 5 kertaa viikossa salilla vähän siihen tyyliin, että minä sitten varmaan sielä luen lehtiä ja katon telkkaria sillä aikaa kun kultani treenaa Oikeasti. Eihän naiset nyt oikeasti voi treenata, vain muiden (miesten) seuraksi tms. :curs:

En juurikaan oo kuullu negatiivista palautetta, mutta en kyllä hirveästi mainosta että lihasten kasvaminen olisi ihan sikakiva juttu. Koulun ruokalaan ei nykyään oo enää mitää asiaa, kun sielä on kehitetty huippuunsa proteiinittomien ruokien valmistustaide. Eväiden syömisenkin kuittaan sillä, että oon kyllästyny ruokalan ruokiin ja ainaisiin ruuhkiin (jonotus voi hyvinkin kestää 20 minuuttia). Yleisimmät ihmettelyn aiheet on, että miten voin syödä raejuustoa raakana (? en todellakaa tajua, mitä ne sillä tarkottaa) tai että miten en ikinä kyllästy syömään sitä. Mutta aika harmitonta siis.

 

[Sasuli]

Minulla ei perheen puolesta ole ongelmaa , isäni on vanha voimannostaja jolta saa paaaaaljon kullanarvoisia vinkkejä, äitini on viimeisen parin vuoden aikana muuttunut himokuntoilijaksi joten kannustetaan toinen toisiamme, aviomies myös tukee ja ymmärtää, peruu jopa omia menojaan joskus että minä pääsen reenaamaan. :haart: :haart:

Muut kaverit ym.. sitten toisinaan ihmettelee, varsinkin lisäravinteiden käyttöä, saa aina toisinaan suu vaahdossa selittää mihinkä tarkoitukseen nuo protsku-jauhot ym.. oikein ovat. Toiset ymmärtävät selityksen jälkeen oikein hyvin toiset sitten katselevat että noinkohan on, mitähän tuostakin oikein seuraa... :D

Mutta antaa heidän vaan ihmetellä, se ei menoa haittaa .

 

[Helga]

Positiivisesti Jopa poikaystävä on innostunut salilla käymisestä uudelleen oman innostukseni myötä!
Vanhemmat ovat tottuneet siihen, että innostun milloin mistäkin, joten ei ongelmia silläkään suunnalla. He myös ovat aina syöneet terveellisesti, joten raejuustoa ja rahkaa on löytynyt kotijääkaapista jo ennen omaa hurahtamistani. Äiti on myös kiinnostunut kovasti ruuanlaitosta ja on kokeillut omia "reseptejäni". Mm. Ehrmann+FunLight-kombosta on tullut myös hänen herkkuaan.
Muutama viikko sitten oltiin opiskelujen vuoksi toisella paikkakunnalla ja asuttiin opiskelukavereiden kanssa samassa asuntolassa. Tytöt katto aamusin, että ei hele, laittaako tuo muija todellakin raejuustoa puuroon?! Totesin vaan, että kannattaa teidänkin kokeilla ;) Samalla reissulla kuulin myös kommentin et kai sä vaan käytä lisäravinteitakin? Joo, kyl mä vähän..

 

[Hippula]

Mulla kun on alkanut hiukan jo näkyä kehitystä, niin avopuoliso tomerasti ilmoitti: "En siten ala asumaan minkään kehonrakentajanaisen kanssa"

Siinäpä sitten muuttaa pois. :lol2:

 

[Estel]

Hippula, eiköhän miehes silmä totu. Sitä mukaa kun sun lihakset kasvaa, mies alkaa ihailemaan yhä lihaksikkaampia naisia. Ainakin jos ymmärtää parhaansa. :D

 

[Hippula]

Hippula, eiköhän miehes silmä totu. Sitä mukaa kun sun lihakset kasvaa, mies alkaa ihailemaan yhä lihaksikkaampia naisia. Ainakin jos ymmärtää parhaansa. :D

Toivotaan niin ;)

 

[Estel]

Eilen törmäsin taas yhteen uuteen asenteeseen. Tai siis mitä en itse ollut ajatellut. Yhden ystäväni kanssa juttelin, hän on aiemmin käynyt salilla muttei enää. On meinannut aloittaa taas, ja ihaili kun mä jaksan tsempata itseäni käymään säännöllisesti.

Tuo siis oli ihan normaalia vielä. Mutta sitten hän alkoi pohtimaan, miksei käy. Eli kun on nyt kunto rapistunut omasta mielestään, niin ei kehtaa mennä. Häntä harmittaa, kun näkee, että muut laittavat enemmän painoa kuin hän, hän ei voi olla ketään parempi. Eikä hän pysty nyt irrottamaan itseään muista jutuista 1-2 kertaa viikossa enempää, eikä sillä saakaan sellaisia tuloksia, että kehtaisi salille mennä.

Mä olin, että . Yritin sitten selittää, että eihän siitä salilla käynnissä ole tarkoitus. Mistä taas saimme aikaan keskustelun, että mistä hemmetistä siinä sitten on tarkoitus. Sitä mä nyt sit olen miettinyt eilen ja tänään. Mulla innostus iski kai siitä, kun salilla mä teen omaan tahtiin ja taistelen just itseni kanssa. Ei kukaan ohjaa salin edestä, että hyppää vasemmalle ja mä hyppään. Vaan teen itse omaa treeniäni, omia painojani seuraten, en muiden. Ihan sama, jos joku punnertaa penkistä hillittömiä kiloja, mulle oli suuri juhla kun sain pelkän tangon lisäksi laittaa siihen 2,5 kg läpyskät päihin. :D

Eikä siinä sitten loppujen lopuksi mulla ole kyse edes painojen lisääntymisestä vaan muusta... Se, kun saan laittaa lisää painoa, sanoo mulle, että jee, mun lihakset on taas vähän vahvemmat. Persjalkaisena leveälanteisena mä en mihinkään sutjakkaan pirtsakkaan kroppaan pääse, mutta salilla mä saan kroppaani sellaista muotoa mistä tykkään. Mies ihaili yks päivä niskaani ja hartioitani hieroessaan, että vau, sulla alkaa olla olkapäät. Jee. Tuollainen on paljon suurempi tavoite kuin se, että saa laittaa painoa enemmän kuin joku muu.

Ruokapuolikin on järkevöitynyt salilla käynnin takia. Jonkun mielestä ehkä nipotusta mun syömiseni, mutta mulle se on kropan järkevää ravitsemista, pidän kroppaani hyvänä kun en mössää siihen kaikkea mitä-sattuu. Nyt muuten yllätyin äitini kommentista, alkaa kai valjeta hänellekin... Nimittäin toi äsken kahville viinerit meille. Mä sit ajattelin, että huomaamatta jätän syömättä, "syön myöhemmin". Äiti kysyi, että aijoo, sähän et varmaan syö tuota, saadaanko me neidin kanssa syödä se puoliksi. Eikä heittänyt mitään kommenttia tai herjaa siihen lisäksi. Jee.

Himskatti, onko tästä näin nopeasti tullut mulle elämäntapa. Tuntuu, että olen nyt löytänyt oman juttuni ja se tuntuu tällaisesta montakymmentä vuotta haahuilleelta hienolta.

On siinä tosiaan yritystä selittää, että salilla käynti on kivaa ja tärkeä juttu noin koko mun olemuksen kannalta jollekin, joka kysyy ekana paljonko painoa laitat (jaa mihin?) tai pohtii eikö ne muut tuijota jos itse on aloittelija, ja ajattele, että mitä tuokin täällä tekee. Eipä siinä auta kuin selittää, että ei tosiaan tuijota, vaan ajattelee, että kiva kun tuokin on löytänyt lajin.

Ja sitten puhutaan edellispäivän telkkariohjelmista tms. :D

Oho, tulipa pitkä ja syvällinen purkaus!

 

[reinhardt]

Mulla oli alkuun, kun treenasin vaan naisten puolella, tapana katsella muiden painoja ja vertailla. Nyttemmin, kun siirryin äijien kanssa treenamaan, se on ihan turhaa, koska kaikki tekee isommilla painoilla kuin minä (myös äijien puolella treenaavat muut naiset). Mutta oleellista on se, että painot kasvaa ja voittaa itsensä, koska aina on joku, joka tekee isommilla painoilla tai muuten paremmin.

 

[Tiger Girl]

Ehkä vähän off topic...

Estel puhu asiaa, ei se oo se tärkein pointti et paljon sitä painoa on taljassa/tangossa ym., ainakin mulle on tärkein et saan tehtyä liikkeen puhtaasti ja saan sen tuntumaan oikeaan paikkaan. Onhan sitä itsekin tässä välillä joutunu pitämään vastentahtosia taukoja treenaamiseen ja sit lajin vaihtojen jälkeen salille palanneena on turhauttavaa huomata miten joku esim. kesävyyspainotteinen treeni on vieny voimatasoista pois eikä hermotuskaan oikein toimi..No, sitten tehdään niillä voimilla mitä on ja käydään ahkerasti lisää että pääsee voittamaan itsensä :whip:

Ja saliharrastus on tosiaan mullekin tuonu ryhtiä ja suunnitelmallisuutta ruokailuun. On ollut kiva huomata et kun syö terveellisesti ja riittävästi (kiitos mimmien neuvojen oon saanu hilattua noita kaloreitakin jo ylöspäin, eikä enää rämmitä säästöliekillä ;) ) niin on olokin energisempi ja virkeämpi, kun ei tule esim. kovia insuliinipiikkejä. Ja virtaa riittää

Ja yks plussa tuossa punttailussa on se et sitä voi tehdä omaan tahtiin, omana orjapiiskurinaan, just sillain kun tuntuu. Esim. nyt kun mulla meni reilu viikko sitten jalkapöytä rikki, niin ei voi mennä krav maga treeneihin, mut salilla voi tehdä sitten sellasia liikkeitä joissa tuo ei haittaa. Ja voi treenata mihin aikaa päivästä se sopii itselle parhaiten. :thumbs:

Niin, ja jos sitä joskus tuntee jonkun silmäparin porautuvan selkään niin mä ainakin ajattelen, et no, aikansa tuijottaa.

 

[Angelica-82]

Mun perheessä on aina urheiltu ja hiihdon vuoksi kävin myös puntilla jo vuosia sitten, tosin lajitreeninä. Salilla oon saanu käydä ihan rauhassa mut äiti nyt usein pelkää et alan käyttää hormoneja ja että paisun jne mut ehkä sekin on täs ajan kuluessa huomannu että en oo muuttunu juuri miksikään, ainakaan huonompaan suuntaan. Ruokavaliosta niille on turha puhua, vaikka aina välillä koitan vihjailla niillekin jotain vinkkejä...Kotonakun suositaan leipä-linjaa.

Kaverit ymmärtää kyl treenaamisen mut ei ruokavalioo. Osa kavereista treenaa itekin, tosin suurin osa vaan bodypumpia jne mut kuitenkin. Ruokavalio on vaan melkein kaikilla ihan pielessä ja ne voivottelee läskejään mut ei tee asialle mitään eikä ota ystävällisiäkään neuvoja vastaan. Siispä annan olla.
Ainoo ongelma on vaan alkoholi. Kavereilla ei tunnu olevan mitään käsitystä paljonko kaloreita viinassa/siiderissä jne on. Mun kaverit juo paljon ja joskus monesti viikossa! Joo, teekkari oon...
Yritän tehdä kompromisseja, tosin nyt syksyllä oon ollu lähes juomatta kokonaan.

Mutta kyllä oon positiivistakin palautetta saanu harrastuksesta! Jopa monilta miespuolisilta En tiä mistä johtuu mut en oo juuri sellasiin törmänny jotka lajia karsastais naisillakaan.

Muut niinku threadissa jo sanottukin niin helpointa on pitää matalampaa profiilia. Ei nyt salailla tarvi mut ei kannata liikaa vääntääkään.

 

[S-T]

Mun kohdalla tähän harrastukseen on vielä toistaiseksi suhtauduttu varsin neutraalisti tai jopa ihaillen *koputtaa puuta* Toisaalta, en juurikaan näytä lihaksikkaalta vielä, saa nähdä, miten asenteet muuttuvat jos muuttuvat, kun lihaa tarttuu lisää.

Avopuoliso välillä naureskelee mun ruokailuja, mutta ei tykkää pahaa, kun itsekin tietää paljon ravitsemusasioista (laihdutti viime keväänä 15kg ja otti silloin kaikesta mahdollisesta selvää). Itse hän syö ns. normaalisti - viikonloppuisin maistuu sama ruoka, mitä minäkin syön Ja ylipäätään saan kannustusta salilla käymiseen, koska hän on huomannut, että saan elämääni jotain mielekästä sisältöä tästä touhusta. :haart:

Vanhemmat ei kai oikeastaan edes tiedä, kuinka tavoitteellisesti harrastan raudan liikuttelua. Luulevat varmaan, että käyn vaan aerobic-tunneilla :]

 

[Mimosa]

Mun kohdalla kovinkaan moni ei tiedä harrastuksestani. Olen ollut melko hiljaa siitä sen vuoksi, ettei monikaan varmaan sitä ymmärtäisi. Ja onhan tämä minullekin uusi elämäntapa, jota yritän koko ajan oppia ja sisäistää enemmän! Siis tietäväthän monet (tai siis luulevat), että "joskus käyn salillakin", mutta eivät sitä, että mulla olisi jotain sen kummempia tavoitteitakin! Äitini mielestä salilla vaan laihtuu ja väsyy, ja hän jaksaa aina muistuttaakin siitä, etten vaan nyt laihtuisi tai rehkisi liikaa! Ja en ole todellakaan laihtunut yhtään! Onneksi mieheni on samanhenkinen kuin minä ja hän jaksaa kannustaa minua uudessa harrastuksessani!

 

[Domina]

Minä olen ollut kilpaurheilija lähes koko ikäni. Aloitin ensimmäisistä hiihtokilpailuista kuusi vuotiaana ja sille tielle jäin eli hiihtoa, suunnistusta, pitkien matkojen juoksua, kaunoluistelua, lajiharjoitteluna koko ajan punttia kahdeksantoista vuotiaaksi asti. Sitten avioiduin ja aloin tehtailee lapsia. Lasten syntymien jälkeen aloin käymään aerobic- ja tanssitunneilla. Eikä aikaakaan kun olinkin sitten tanssimassa eräässä esiintyjäryhmässä, jonka puitteissa kierreltiin ympäri Suomen maata. Kävin läpi raskaan avioeroprosessin ja silloin samalla alkoi taas uusi vaihe elämässäni...muutin paikkakuntaa ja eksyin salille, jossa kävi suurimmaksi osaksi voimanostajia jne. Kiinnostuin toden teolla kuntosalitreenistä.

Aluksi kävin katsomassa voimanosto-, vahvin mieskisoja jne. Siispä olin sitten kerran taas seuraamassa Suomen vahvin mies -kisaa Silja Europalla ja eräs ystäväni, entinen kovaakin kovempi kehonrakentaja - Pekka Virho - sanoi, että: kuules tyttö, sussa on ihan ilmiselvästi Fitness-kisaajan ainesta eli ei muuta kun kokeilemaan siipiä lavalle. JA SIITÄ SE LÄHTI!

Tämän pitkän alkusepustuksen päätteeksi: Omat lapseni ovat seuranneet Fitness-kulkuani sivusta kiinnostuneina ja kannustaen äitiä koko ajan parempiin suorituksiin, tytär jopa jokaisen kisadieetin yhteydessä pyytää mua vilauttamaan vatsalihaksiani ja antaa sitten kommentin miltä kunto näyttää...tyttärestäni ja pojastani on tullut oikein dieettiprosessin asiantuntijoita. Tukea en ole harrastukselleni saanut koskaan muilta läheisiltäni, perheeltäni, sukulaisiltani jne. He ovat ainoastaan paheksuneet koko "hömpötystä" niinkuin he asian ilmaisevat. Mutta ystävät ovat kaikki kaikessa, usein olen itsekin yllättynyt kun se apu ja tuki on tullut jopa aivan odottamattomalta taholta.

Olen sellainen sitkeä sissi, koskaan en välitä siitä, mitä muut ihmiset sanovat! En myöskään ole koskaan osannut olla kade tai edes mustasukkainen (siitäkin on kyllä ollut harmia, koska miesten mielestä mustasukkaisuuden puute on merkki siitä, että olen välinpitämätön...?) Jos joku asia tai harrastus tekee minut tyytyväiseksi ja onnelliseksi, niin se riittää. Itse se elämä on elettävä ja koettava, ei kenenkään toisen tai toisten kautta tai ehdoilla.

 

[Nikoliina]

Jos joku asia tai harrastus tekee minut tyytyväiseksi ja onnelliseksi, niin se riittää. Itse se elämä on elettävä ja koettava, ei kenenkään toisen tai toisten kautta tai ehdoilla.

Viisaita sanoja!

 

[Kuki]

Itse olen saanut treenaamisestani tasan kahdenlaista palautetta; oudoimmat ovat tulleet työpaikan akkavaltaisessa ympäristössä. esimieheni tuli juttelemaan illanistujaisissa(siis nainen hänkin) ja kertoi kuulleensa, että olen treenaamassa fitness-kisoihin (tämä siis ennen lapsieni syntymää ja todellakaan en ollut kisoihin menossa!) ja "valaisi" minua sitten, että "niillä fitness-kilpailijoillahan on silikonia jopa kasvoissa rintojen lisäksi." :D Arvatkaas oliko pokassa pitelemistä. Toinen kommentti, jonka kuulin lähes joka kerta kun työpaikan keittöön sattui joku samaan aikaan, oli kauhistelu ruisleipä-tonnikalaeväistäni, raejuusto-puurohässäköistä tms. "Miten sää voit tollasta syödä??!!" Että Bon Appetit itse kullekin...

Ystävät ja mies taas kannustavat kovasti ja mieshän on joskus kisaillut itsekin, joten häneltä olen tämän homman "oppinut." Olen myös yhden hyvän ystäväni saanut salille mukaan ja hänestä on tullut parissa vuodessa aikamoinen sali-addikti