Ympäristön suhtautuminen treenaamiseesi

[Catherina]

Olen tämän kesän tutustunut saleiluun ja innostunut asiasta niin, että haluan ehdottomasti jatkaa tätä elämäntapaa, jonka olen huomannut niin hyväksi koko kropalleni, sekä fyysisesti että henkisesti.
Mutta miten sanoa kavereille ''en juo tällä kertaa'' ilman että on tylsimys ja ilonpilaaja?Miten saada ruokavalion merkitys ymmärretyksi leimautumatta syömishäiriöiseksi, miten vakuuttaa, että liikkuu saadakseen lihaksia, ei laihtuakseen jne.
Minkälaisia ennakkoluuloja olette kohdanneet ympäristön taholta ja mitä vastaatte näille naureskelijoille/epäluuloisille ja kyselijöille?Meneekös hermo.Ärsyttää jo valmiiksi kaikki naljailut, mitä opiskelun taas alettua saapi kuulla...

 

[She Devil]

Aluksi ihmeteltiin kun en juonut ja yleisin kysymys olikin, että olenko raskaana?
Nykyään kaveriporukassa on totuttu meikäläisen selväpäisyyteen eikä kukaan enää kysele.

En tiedä mitä ne muuten ajattelee, eikä kauheasti kiinnostakaan.
Eräs ystävätär tosin katselee hieman inho silmissään meikäläistä, hän itse kun haluaa olla vain laiha niin minä olen hänen silmissää kauhistuttava näky eikä mun lihakset edes näy läskien alta :itku:
Aviomies on joskus kauhuissaan kun kuvittelee, että musta tulee hormonihirviö siitähän ei todellakaan ole pelkoa eikä liiallisesta lihasten kasvusta näillä testosteroneilla.

Äiti hommaa aina rahkat ja raejuustot valmiiksi jos menen vierailulle ja kovasti huolehtii saanko tarpeeksi proteiinia. On jostain kuullut että se on kuulemma tärkeätä lihasten kasvatuksessa.

 

[PMLats]

Miksi pitää saada muut vakuuttuneeksi noista asioista? Älä tee minkäänlaista numeroa itsestäsi ja tekemisistäsi. Älä mainosta ylivertaisia elämäntapojasi - se ärsyttää ja saa muut varpailleen. Treenaile ihan hissukseen, niin kukaan ei kysele mitään. Syö ihan hissukseen, niin kukaan ei nosta älämölöä. Juo pari siideriä seuran vuoksi joka toinen viikonloppu - se ei ketään ojaan kaada.

Minä en ole koskaan kuullut juurikaan mitään noottia touhuiluistani, koska olen oikeastaan aina treenannut. Voin kyllä kuvitella, että jos yhtäkkiä keksisin jonkun mullistavan elämänmuutoksen ja hehkuttaisin sitä, niin kavereilta saattaisi tullakin huvittunutta noottia.

Jos jo valmiiksi tiedät, ettet pysty jakamaan treeni- ja ruoka-asioita kavereittesi kanssa, pidä kynttilä vakan alla. Harva näitä asioita kuitenkaan ymmärtää vaikka kyseleekin, jolloin käy vain niin että ne tulevat aina kysymään samaa asiaa ja silloin palaa käämit.

Näin siis IMHO

 

[Viivi]

samalla tavalla täällä kuin she devilillä, alussa ihmeteltiin, nykyään ei kaverit ja porukat enää paljon päätään vaivaa, ja olen tehnyt tätä jo niin kauan että muutamaan vuoteen ei ole juuri kommenttia tullut.

Vieraissa ihmisissä ihmetyttää kovasti tuijottaminen, en koe olevani mitenkään kovin suuri tai lihaksikas, korkeintaan liikunnallisen näköinen, hieman normaalia isommilla haukkareilla varustettuna, mutta joillekkin tunnun olevan jotenkin ihmettelyä aiheuttava olio.

asun 30 000 ihmisen kaupungissa, ja huomasin muutama viikko takaperin kun syöntipäivänä menin ravintolaan syömään aiheuttavani pään pyörintää ja kuiskuttelua.

En voi kuvitellaakkaan pukeutuvani samoin kun muut.

Varsinkin kesällä ja nyt dietin edistyttyä mukavasti haluaisi joskus näyttää aikaansaanoksiaan....EHEI ei onnistu ilman kummeksuntaa ja kuiskintaa topin päällä pitäminen.

En voi ajatellakkaan laittavani avonaista paitaa päälleni, jos duunikaverilla on paita josta pilkottaa paljasta pintaa rinnustasta, se ei aiheuta läheskään yhtäpaljon päänvaivaa muille kuin minun kulkemisen samanlaisessa.
en halua väkisin provosoida ketään, joten pidän paidan napit tiukasti kiinni ja hameen helman polvenkorkeudella, ihan vaan oman mielenrauhani vuoksi.
Ei niin että kovasti piittaisin mitä muut loppupeleissä ajattelevat minusta, mutta tiedän kuinka kateellisia ja ilkeitä naiset voivat toisilleen olla, enkä ehdoin tahdoin halua aiheuttaa itselleni mielipahaa.

 

[pikkuinen]

Muutamaan kertaan olen harkinnut avautuvani tämän kesän aikana tällä palstalla juuri tästä asiasta.

Kaikkein lähimmät (ystävät, perhe ja oma kehoilija-kultani tietysti) ymmärtävät ja kannustavat, kaveritkin, jotka eivät itse harrasta mitään, kohteliaasti soittavat jos olen tulossa käymään, jotta mitähän neiti voi syödä :D Ymmärtävät jos en juo, ja hymyileevät vaan hyväntahtoisesti mun pellavarouheille ja rahkoille ja rypsäreille.

Useimmat puolitutut ja ekaa kertaa asiasta kuulevat pudistelevat päitään ja toteavat umpihulluksi. Tähän on jo tottunut, ja osaan suhtautua siihen huumorilla.

Sitten on nämä "loput", joille olen katsonut parhaaksi selittää niin vähän kuin mahdollista. Töissä olen saanut useamman kerran tosi pahan mielen, kun tätä mun elämäntapaa on alettu arvostelemaan tosi ilkeään sävyyn :(. En mäkään patista ketään salille tai tarkkailemaan syömisiään. Olin oikein yllättynyt tuosta palautteesta, koska en tosiaankaan pidä meteliä elämäntavoistani. Hehkutan sitten "omieni" kanssa näistä asioista, joita rakastan :haart:

Muista jättää omaan arvoonsa ne, jotka eivät sinun valintojasi ymmärrä. Onneksi on niitä ihmisiä, joiden kanssa tämän elämäntavan voi jakaa.

 

[Catherina]

Oon kanssa pohtinut että olen aika hissun kissun. Pääasia, että läheisimmät ihmiset ympärilläni tietää ja hyväksyy. Tämän kesän aikana ainakin alkoholin väkisin tyrkyttäminen on aika hyvin loppunut, mistä olen iloinen

 

[reinhardt]

Huoh...seuraa pitkä ja itsesäälintäyteinen avautuminen.

Aikanaan teini-iässä tanssin. No, lähipiirini tuntui ajattelevan aina, että tytöt käy tanssitunneilla ojentelemassa nilkkojaan, eikä kukaan tajunnut, että se oli minulle tärkeää (en kyllä sitä koskaan sanonutkaan) tai miten rankkoja treenimme olivat. Esimerkki: kun joskus äidille olen sanonut siitä, miten sökönä polveni ovat tanssimisen jäljiltä, reaktio on aina että niin varmaan juu, mitä ne nyt sellaisestä kärsisi.

Opiskeluaikana liikuin myös paljon, mitä kukaan ei tietenkään tajunnut -en yleensä viitsinyt siitä puhua, kun sohvaperunakaverit ilmeisesti tuntevat liikkumisestani syyllisyyttä jne. Ihmeteltiin vaan, "miten voit olla noin laiha kun syöt niin paljon".

Nykyään sitten treenaan enemmän kuin koskaan, ja olisihan siitä kiva puhua. Mutta; ketään ei tietenkään kiinnosta kehitykseni, siitä puhumista pidetään vain rehvasteluna. Kavereilta saattaa kuulla, että olet kyllä tosi kuivassa kunnossa. Sitten kysytään kuinka usein treenaan ja vastauksen jälkeen seuraa vaivautunut hiljaisuus. Se, että treenaan koska rakastan sitä tuntuu olevan mahdotonta käsittää, monet taitavat tosissaan ajatella että olen vain pirunmoinen narisisti (epäilemättä olisi yhteiskunnalle paljon otollisempaa tehdä jotain hyödyllistä ja vähemmän itsekeskeistä kuiten homehtua sohvalla). Äitini kommentit ovat luokkaa "en halua että susta tulee sellainen kamala lihaskimppu" tai kun valittelen kipeitä lihaksia: "Saisit kuule paljon enemmän säälipisteitä jos olisit työnteolla kipeyttänyt paikkasi."

"fitness-elämätapaani" (fitness-elämäntapa tosiaan) kuittailaan melko ivallisesti. Ikään kuin olisi oikeastaan aika säälittävää, että haluan huolehtia itsestäni ja syödä hyvin enkä enää pahemmin baareissa juokse.

Monet tietysti hyväksyvät ja jaksavat kuunnella, koska pitävät minusta, mutta epäilen, ettei kukaan tuttavapiiristäni ymmärrä, miten tärkeää tämä minulle todella on ja miksi.

Joskus jopa tuntuu, että olen paha ja itsekäs ihminen, kun käytän niin paljon aikaa ja rahaa itseeni. Kuten sanottu, telkkarin tuijottaminen ja mahan kasvattaminen on paljon hyväksyttävämpää. Jopa postimerkkien keräily on hyväksyttävämpää, koska se ei aiheuta syyllisyyttä kuulijoille.

Ja sekin ärsyttää, että kun olin lapsena "säälittävä rimppakinttuinen rääpäle" kuten siskoni aina totesi, minut lapsesta saakka tuntevat ihmiset eivät kerta kaikkiaan tajua, missä kunnossa olen nyt. HE kysyvät MINULTA, jaksatko nyt varmasti jne. Siis pakksilaisten mittapuun mukaan en varmasti ihme kunnossa olekaan, mutta pirun paljon paremmassa kuitenkin kuin nuo kyselijät.

Toivottavasti joku jaksoi lukea. Tiedän, tekstiä.

 

[Suni]

Mutta miten sanoa kavereille ''en juo tällä kertaa'' ilman että on tylsimys ja ilonpilaaja?Miten saada ruokavalion merkitys ymmärretyksi leimautumatta syömishäiriöiseksi, miten vakuuttaa, että liikkuu saadakseen lihaksia, ei laihtuakseen jne.

Yksinkertainen vastaus.. et mitenkään :( Tuo todellakin tuntuu olevan täysin mahdotonta niiden ystävien kohdalla, jotka eivät itse tee mtn kroppansa eteen. Itse olen koittanut takoa n. vuoden päivät kavereille sitä, että en ole millään "rahkadieetillä", enkä yritä laihduttaa. Ja taas se, että sanon haluavani lisää lihasta johtaa kysymykseen... tuleeko susta sellanen hormoonibodari ? :wall: , miksei nainenkin lihaksikkaana voisi olla naisellinen ja kaunis... tämä jää aina päähän pyörimään, mikä siinä saa jotkut ajattelemaan, että heti "miehistyy", jos lihaa löytyy normia tavistypyä hieman enemmän :jahas:

Tietysti on auttanut kavereiden hankkiminen, joilla on samansuuntaiset tavotteet.. esim täällä pakkiksella, mikä on kyllä loistohomma!

Nykyään en ota puheeksikaan mtn salihommia niiden kavereiden keskuudessa, jotka eivät sitä ymmärrä, säästyn kaikilta kommenteilta.

 

[elektra]

Minuakin on työpaikalla kummeksuttiin, kun aloin syömään säännöllisesti jokaisella tauolla. Tosin syömisiäni on AINA katsottu ja kummeksittu (kai sitten olen jotenkin omituinen?).

Esim. kaurahiutaleista rahkan seassa sain tuomitsevia silmänmuljautuksia, kunnes yksi työkavereistani (joka on myös vannoutunut salilla kävijä ja jonka kanssa on hyvä vaihdella vinkkejä yms.) osoittautui saman mössön syöjäksi ja sai yhden epäilijän maistamaan tätä kummallisuutta. Sattui sitten olemaan hyvää ja siihen loppui ne mulkaisut!

Toinen tapaus kyseli, että: "mitä ihmettä sinä syöt?", johon vastasin, että: "rahkaa ja ananasta". Jolloin vastaus oli, että:"Miksi, ethän sinä ole mikään hc-bodari??" Tiedä sitten mitä se tarkoitti.. Tuskin juuri kukaan edes huomaa salilla käyntiäni, kun ei ole niin isoja lihaksia. Vielä. ;)

Nykyään saa olla ihan rauhassa, kun porukka on tottunut ja uudet ihmiset yleensä yrittävät hienovaraisesti kysellä, että:"onko toi rahkaa mitä sinä syöt..?" Niille sitten vastaukseksi:"Joo" ja se siitä.

Kaverit (ne vähäiset) eivät kummeksu. Kyselevät pilke silmäkulmasta, että miten iso habani nyt on. Ja kultani tämän kärpäsenpureman aiheutti.. :haart:

Minulla on kuitenkin se asenne elämään ja kanssaihmisiin, etten jaksa hirveästi välittää muiden ihmettelystä ja naljailusta. Katsokoon sitten joskus kun ruokavalion ja salilla käymisen ansiosta kroppani on lähes täydellinen (toivottavasti joskus!)! :D Rasittavaahan muiden kommentointi välillä on, mutta onneksi en ole yksin!

 

[tiinuli]

Duunissa on joskus itsehillintä tiukalla kun eväisiini suhtaudutaan tyyliin: "ootsä jollain dieetillä vai?" Eväinä kun on kanan tai kalkkunan rintafile, kypsennettyjä vihanneksia ja ruisleipää. Sanon yleensä, että olen laiska ruoanlaittaja, tosin meillä saa olla kohtuullisen rauhassa kyselyiltä.

Treenaamisesta ei ole enää tarvinnut juuri selitellä, vanhemmatkin on tajunneet jättää asian rauhaan. Äiti tosin sanoi mökillä, että kyllä huomaa että tyttö käy salilla, on niin timmissä kunnossa (omasta mielestä timmiys on kaukana, mutta tuli siitä hyvälle mielelle silti ). Avokki kehuu ja kannustaa, kysyy aina kun tulen salilta että voititko itsesi :haart: Yksi hyvä ystävä tosin sanoi kerran että "noi sun hartiat alkaa olla liian leveät, treenaisit pienemmillä painoilla", eikä uskonut että suuri osa leveydestä oli silkkaa läskiä (rasvaprosentti huiteli kolmessakympissä silloin) :lol2:

 

[Aivi]

Lähipiiri suhtautuu yllättävän hyvin. Äiti nyt valittaa mun syömisestä joskus jotain. Aluksi ehkä enemmän tuli perheeltä sanomista ei enää. Jos menen kyläilemään on minua varten yleensä jotain kevyttä. Avomieheni on hyvin ymmärtäväinen. Urheilee itsekkin, mutta ei kyllä syö kovinkaan terveellisesti. Toisinaan tulee sanomista että miksi aina kevyttä, mutta olen hänelle sanonut, että syön näin ja sinä syöt kuten haluat. Kerran viikossa pidetään yhteinen herkkupäivä.

Työpaikalla ja koulussa on ollut joko ihailua tai sitten kateutta. "Miten sä jaksat ja viitsit" tyylisiä kommentteja tulee jos olen jotain kertonut. Olin vuoden töissä eräällä naisten salilla ja siellä havaitsin kyllä kateuttakin erityisesti toisilta työntekijöiltä. En ymmärrä kadehtijoita jokainen voi muuttaa omia kuntoilu ja syömistapojaan. Ärsyttää sellaiset ihmiset jotka kuvittelevat, että olen vartaloni saanut tuosta vaan. Tämä vaatii työtä ja uhrauksia, eikä oikotietä onneen ole.

On varmasti ihan hyvä neuvo pitää matalaa profiilia, kunhan kuitenkin muistaa arvostaa itseään ja olla ylpeä omista muskeleistaan

 

[Gillyanne]

... Aviomies on joskus kauhuissaan kun kuvittelee, että musta tulee hormonihirviö

Hyvänen aika, et kai vain asustele meikäläisen exän kanssa??? No, ei vais, vitsit vitseinä ja huonot vitsit huonoina vitseinä. Muistelen vain tuollaista kommenttia häneltä joskus (lue: melko lailla myötäänsä) kuulleeni... Nykyään ei onneksi ole enää tuonkaltaisia ongelmia, sillä kultani treenaa vähintään yhtä kovaa kuin minäkin

Vanhempien suhtautuminen punttitouhuihin on lähinnä hyväntahtoisen huvittunutta/ihmettelevää - lienen jo useammassakin threadissa palstalla avautunut siitä, että he kaiketi jaksavat edelleen toivoa, että tytär siirtyisi jossain vaiheessa OIKEISIIN urheilu/liikuntalajeihin kuten esim. hiihtoon ja/tai sauvakävelyyn. (Älkäätten toki käsittäkö väärin, hiihto ja sauvakävelyhän ovat suorastaan erinomaisia aerobisen treenin lajeja. Mutta vanhempieni asenne nyt vain kerta kaikkiaan on se, että a)punttitreeni on järkevää ja "hyväksyttävää" vain muita, niitä "oikeita" lajeja tukevana liikuntamuotona, punttaaminen punttaamisen takia taas on vähintäänkin outoa b)isot lihakset eivät sovi naisille *ylläriylläri*).

Pikkubroidi jaksaa aina vittuilla sisarellisesti niin treeni- kuin ravintojutuistakin, kun puheeksi tulevat, mutta siitä en jaksa sen ihmeemmin pultata, vaan vittuilen takaisin pilke silmäkulmassa hänen elämäntavoistaan/harrasteistaan minkä ehdin :D Kaverit taas eivät sen ihmeemmin harrastustani yleensä kommentoi, suuri osa heistä kun liikkuu itsekin ja elää suhtkoht terveellisesti, mitä nyt paras ystäväni (miespuolinen vieläpä) jaksaa aina kauhistella hauisteni kokoa ja kasvamista :D

 

[Leona]

Aika hiljaiseloa tulee vietettyä. Elämänmuutos tuli tehtyä melko yht'äkkiä ja kyllä siitä silloin sai kuulla... ei sitä osannut olla hehkuttamatta sitä hyvää oloa, minkä uudet elämäntavat olivat tuoneet. Lopulta huomasin juuri sen ilmiön, mistä monet ovat tässäkin maininneet: ihmiset olivat kateellisia ja heille tuli huono omatunto kun kerroin miten elän. Jopa parhaan ystäväni kanssa meinasi tuolloin mennä sukset ristiin :(

Nykyisin pyrin tietoisesti olemaan hiljempaa treeni- ja ravintoasioista. Jos joku kyselee niin tietysti kerron, ja apu treeniasioissa kyllä tuntuu kelpaavan nykyisin aika monelle. Ravintopuoli onkin sitten asia, josta en kovin mielelläni keskustele kenenkään "taviksen" kanssa, siinä kun tuntuu monella olevan niin tiukassa jotkut käsittämättömät uskomukset eikä keskustelusta tahdo tulla mitään.

Miehen kanssa voikin sitten puhua kaikesta, sillä meillä on samat mieltymykset :haart:

 

[Depotti]

Meillä isäntä alkoi rutkuttamaan, että isot lihakset naisella ovat rumat, (vaikkei tässä vielä mitään lihaksia ole) mutta ei enää ole puhunut mitään, kuin väitin, että eikös ne lihakset lisää testosteronin tuotantoa ja se taas lisää seksihaluja... :D
(Se haluu aina...minun mielestäni ja minä en koskaan...sen mielestä )

Töissä taas jotkut katsovat raejuustopellavansiemenrouherypsärisotkotusta inhon ilme naamallaan, että mitä ihmettä se taas lapioi suuhunsa...

 

[Maaru]

Kotona on ymmärrys yli 100%,mies on samoissa puuhissa ja jopa pian kuusi vuotta täyttävä poikani ymmärtää että mikä on ruokavalio,treeni yms.
Pienen miehen alku näissä asioissa on uskomattoman kannustavaa.

Töissä tytöt aukoivat päätä,kuitenkin hyvissä rajoissa..
tuodaan Maarulle ensi viikoksi ämpärillinen raejuustoa,eiköhän se siitä täyty.
Mutta kuinkas ollakkaan..dieetin aikana alkoi positiivinen suhtautuminen koko juttuun,tottakai,kun tulos oli silmin nähtävää.
Ja kun dieetti oli kohdallani ohi,mites kävikään.
Jopa 7!!!!!! työkaveria otti ja tarttui itseään niskasta kiinni ja kiipesi mun valmentajan siipien suojaan,eli täällä on sitten yksi jos toinenkin omien raejuustojensa kanssa ;)
Tytöt siis laihduttavat,hakevat elämän muutosta...
(itsellä tarkoitusperät on kuitenkin kilpailuun liittyvät)

Siihen on siis kaiken maailman pään aukominen/kummastus/supiseminen jäänyt. Nyt voidaan vaihtaa ruoka-kokemuksia lounaat nenän edessä.
Olen erittäin ylpeä työkavereistani ja siitä miten yhteisesti tätä juttua viedään eteenpäin

M.
ps...poikani "viisaita" sanoja:
Äiti,mä alan joskus käymään salilla...mutta en siksi että alkaisin kilpailemaan vaan siksi että MINUSTA TULISI ISOMPI JA VAHVEMPI !!!

 

[Lilith]

Ei mene hermot, enää. Kaverit ja porukat ovat tottuneet omituisiin touhuihini ja muiden mielipiteillä ei ole mitään väliä. Hulluna varmaan joskus pitävät, mutta sou not. Joskus aiemmin vielä yritin selitellä ja vakuuttaa ihmisille, että on tässä touhussa ihan järkeäkin ja teen ihan tosissani töitä että lihakset kasvaisi. Melko turhauttavaa touhua pitemmän päälle, varsinkin kun moni sohvaperuna näyttää kropaltaan paljon paremmalta ja sitten ihmeteltiin miten mä teen muka näin tosissani eikä mitään kummosia tuloksiakaan näy. (Mutta katsotaan tilanne parinkymmenen vuoden päästä, eiköhän eron ainakin sitten huomaa...)
Paljon helpommalla pääsee, kun antaa ihmisten ihmetellä ja naljailujen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta pihalle.

Kavereiden kanssa voi hyvin lähteä illalla kaupungille, hauskaa kun voi pitää ihan selvinpäinkin. (vaikka ajatus monen mielestä onkin täysin mahdoton) Ei muuta kun tanssilattialle vähän aerobista tekemään

Kaikennäköisiin ennakkoluuloihin on saanut törmätä. Joidenkin mielestä lisäravinteet ovat jotain ihan kauheita mömmöjä. Toisten mielestä naisen ei pitäisi ollenkaan hankkia lihaksia, menee naisellisuus (pah, jos naisellisuus on sitä että on heikko laiha luikero niin menköön) Ja kaikki punttisalilla treenaavat ruokavaliostaan huolehtivathan ovat omahyväisiä narsisteja. Mutta tosiaan, antaa toisten pitää mielipiteensä, ite tiedän mitä haluan tehdä ja se riittää.

 

[Fiona]

mjaah.. Tällä hetkellä on tosi hyvät työkaverit, jotka ei kummastele eväitä ollenkaan. Treeneistä en töissä puhu, 50 v mummojen kiinnostuksen kohde ei tunnu olevan punttisali..

Kaverit taas.. toisille voi kertoa ja intoilla, toisille ei. Huvittavia juttuja saa kuulla aina välillä, esim. keväällä kerroin kaverilleni syöväni puuroa joka aamu. Parin päivän päästä multa tultiin järkyttyneenä kysymään, että millä ihmeen puurodieetillä oon, kun en kuulemma syö muuta kuin puuroa! Just joo, niinhän se asia oli Parasta siis pitää päänsä kiinni..

 

[Ironbutt]

Minulla on työkaverit onneksi "kasvaneet" kuntoiluharrastukseni mukana ja oppineet ymmärtämään omituisia pöperöitäni. Aloittaessani Personal Trainerin avustuksella kerroin kaikille mitä teen, mitä syön ja miksi. Laitoin myös treeni ja ruokavalio-ohjeet julkisesti näytille. Tämä tyydytti kollegoiden uteliaisuuden. Ajan myötä olen ehtinyt testaamaan yhtä jos toistakin ruokavaliota eikä syömiseni enää herätä suurempaa ihmetystä.

Itseäni joskus huvittaa ajatella, mitä kollegoiden päässä mahtaa liikkua kun meitsi vetää esim. kesken palaverin raejuustoa lusikalla suoraan purkista samalla kun toiset mussuttavat viineriä. Kukaan ei ole koskaan mitään huomauttanut, mutta silmät kyllä muljahtelee. Otan tämän ihan huumorilla...

Välillä kyllä käy kollegoita sääliksi kun esim. kokopäivän kestävissä strategiaistunnoissa vain minulla on eväät mukana ja muilla vatsa kurnii. Välillä hyvinkin kuuluvasti.
Vedän evääni kuitenkin rohkeasti toisten nähden - tämä on muuten opettanut muutamia kollegoista varautumaan esim. omenalla seuraaviin istuntoihin.

Ravintoloissa on myös kiva yllättää tarjoiluhenkilökunta ketodietin aikana: "Saisinko vasikanfileen ilman perunoita extralihalla kaveriksi yksi tomaatti ja light cola. Ei muuta. "
Ursulassa kokkikin (+ muu henkilökunta) kävi viimeksi ihmettelemässä minkä näköinen tyyppi tilaa moisen annoksen. Yrittivät tehdä sen vaivihkaa mutta huomasin... heh hee!

 

[Faidra]

Mun lähipiiri suhtautuu nykyään jo aika hyvin näihin elämäntapoihin. Vanhemmat ostaa mun pyynnöstä kotiin rahkaa ja raejuustoa kun menen käymään, ja osaavat olla tuputtamatta herkkuja jatkuvalla syötöllä. Kavereiden parissa kevyttä naljailua saa kuulla satunnaisesti - tyyliin "Monettako viikkoa sä tota rahkaa oikein syöt? Muistatko sä edes miltä normaali ruoka maistuu? Onko öljyt mukana?". Useimmiten kuitenkin tutuilla on tapana alkaa selittelemään, että pitäisi saada omat syömiset kuntoon ja liikkua enemmän, ihan kun hakisivat synninpäästöä, tai jotain... Moni kyllä on pyytänyt apuakin elämäntaparemonttiin, mikä tietysti on kiva juttu. Lähimmät ystävät on onneksi tosi kannustavia ja tsemppaavat eteenpäin. Hirmu iso ilo on ollut myös tutustua muihin, joille treenaaminen on lähellä sydäntä. Mulle on ollut iso merkitys sillä, että ajatuksiaan voi jakaa toisen samanlaisen kanssa. Tästä erityiskiitos Emmahille :haart: kun olet jaksanut kuunnella mun jorinoita varmasti kyllästymiseen saakka!! Harvaa kaveria kiinnostaa, montako grammaa proteiinia olen tänään syönyt... :lol2:

 

[Depotti]

mjaah.. Tällä hetkellä on tosi hyvät työkaverit, jotka ei kummastele eväitä ollenkaan. Treeneistä en töissä puhu, 50 v mummojen kiinnostuksen kohde ei tunnu olevan punttisali..


Meillä kyllä voisi puhua 50-v. mummojen kanssa... :D