Ylikunto

Meta title: 🔥 YLIKUNTO – KUN KONE HYYTYY KESKEN KOVIMMAN AJON 🔥

Meta description: Ylikunto hiipii salakavalasti: treeni kulkee, kunnes ei kulje enää. Väsymys, hermoston ylikuorma ja motivaation romahtaminen iskevät yhtä aikaa...


Elikkä lähdetäänpä ihan tästä liikenteeseen. Olen huomannut olevani paljon väsyneenpi nykyään kun herään. eli voi huoletta herätyskellon piipittäessä ottaa vielä tunnin tai kaksi lepoa (vaikka nukkunut siihen herätykseen mennessä 8-10h)
ja yleensä käyn kolmesti viikolla heittämässä aamulenkin suoraan herätessä + 4 krt viikossa salitreeniä.
Nykyään myös aamulenkin tuntuvat suorastaan puurtavalta, ja tulee suoraan herätessä tilanne välillä ettei jaksa vaan lähteä. (silti tulee käytyä väkisin) =). Kreatiinin lopetin about kk - 2kk sitten. mutta kuitenkin näin päivisin tulee sitten hirveä himo kun alkaa ajattelemaan treenaamista ja käydään säännöllisesti aina salilla. Joskus voi jäädä rankan viikonloppujuhlimisen vuoksi maanantai väliin, mutta se on ehkä fiksua jos todellakin on puhti poissa. Luin täältä foorumeilta että alkoholi voi myöskin vaikuttaa ja varmasti vaikuttaakin siihen että kuinka nopeasti menet ylikuntoon ? Treenaan yleensäottaen ehkä liiankin lujaa siihen nähden että harvemmin otan kevyitä viikkoja, edellisestä kevyestä viikosta on jo jonkin verran aikaa. Ja muutenkin oli aivan hullu tuloksien nousu tuossa hetki sitten mutta nyt alkaa tuntumaan siltä että tulokset alkavat jumittaa samoissa vaikka kovaa treenataan.

Pitäisikö nyt lisätä hieman tota lenkki ja aerobispuolta ja ottaa vain vaikkapa ensiviikko kevyesti, entä kreatiini? tai aloittaa kevyt treeni jo nyt ettei asiat etene siihen että joudutaan olemaan kuukausi pois treeniltä. On vähän ristiriitanen olo kun jotain tietää ylikunnosta mutta kuitenkaan ei ole asiantuntija :rock:
 
asiasta taitaa olla kaksimiljoonaaviisituhatta ketjua pystytettynä..
Kannattaisi keventää myös sitä aerobista..kumpaakin reippaasti joksikin aikaa.

::Voi olla että olet tulossa kipeäksi, johon monasti ylikunto johtaakin..ei toki kaikilla..yleisimpiä oireita on varmaan palautumisen hidastuminen, pulssin kohoaminen, väsymys varmasti ensimmäisenä yms. yms. searchilla löytyy tosiaan paljon juttua.::
 
Oli ylikuntoa tai ei, niin kunnon vapaaviikko tekisi varmasti terää. Kevyen kevyttä liikuntaa, antaa joka tapauksessa keholle ja päälle (motivaatiollekin) aikaa palautua. Liha ei viikossa katoa. Etenkin jos 8-10 tunnin yöunet ovat sinulle poikkeuksellisen pitkät, kannattaa sinun mun mielestä kuunnella kehoasi. En ole asiantuntija, mutta yhtenä niistä monista ylikunnon kokeneista voin omalta osaltani sanoa, että samanlaisten oireiden iskiessä tietäisin levon tulevan tarpeeseen.
 
Aiheesta

<a href="http://www.pakkotoisto.com/vbulletin/showthread.php?t=34061&highlight=ylikunto">Täällä</a>
<a href="http://www.pakkotoisto.com/vbulletin/showthread.php?t=32698&highlight=ylikunto">Täällä</a>
Ja <a href="http://www.pakkotoisto.com/vbulletin/showthread.php?t=30172&highlight=ylikunto">täällä</a>

Searchilla löytyy vielä lissää jos nuo ei valaise
 
Eiköhän noista linkeistä löydy jo aiheesta tarpeeksi. Ja vasta tässä on ollut ketjuja aiheesta ihan pinnallakin.

Edelleen pubiruusun ei tarvitse joka kysymykseen avata uutta ketjua.

Tämä menee nyt lukkoon!
 
Kannattaako treenata itsensä ihan jumiin jos on esimerkiksi tiedossa 2-3 viikon treenitauko, syynä esim lomamatka :D , vai onko liikatreenaus aina :david:.
Tämä ylitreenaus tapahtuisi esim. kahden viimeisen viikon aikan ennen taukoa.
 
No perusjunteilla voidaan kai sanoa että ei ole hyötyä...parin viikon loma tekee ihan hyvää vaikka olisi hyvin palautunut ja kunnossa ennen sinne lähtöä. Ite ainakin mieluiten ottaisin parin viikon pakkoloman mutta ei näillä treenihaluilla onnistu. Toinen asia on sitten nämä eliitti voimannostajat jotka joitkut ajavat aivan tarkoituksella itsensä ylikuntoon ja ovat sitten pari viikkoa totaalilevossa. Itse en tota rupeaisi kokeilemaan, koska mistä tietää että on riittävän ylikunnossa että voi olla 2 viikkoa vapaalla. Eikös niiden valmistavien treenien tarkotus ole juuri piikata kisavire ja säädellä oman kunnon ajoitusta :offtopic:
 
No ei ylikuntoon asti kannata, mutta kyllä sitä voi niitä treenejä "tehdä varastoon" ennen reissua, eli käydä esim 4-5 päivää peräkkäin salilla. Sitten on aikaa palautua kokovartalojumista.
 
Tomi sanoi:
No ei ylikuntoon asti kannata, mutta kyllä sitä voi niitä treenejä "tehdä varastoon" ennen reissua, eli käydä esim 4-5 päivää peräkkäin salilla. Sitten on aikaa palautua kokovartalojumista.


Jep. Semmonen sopiva "jumi" kyllä on ihan hyvä vaihtoehto hankkia ennen tuollaista pitempää taukoa, ylikunto on taas eri asia josta ei ole kuin silkkaa haittaa.
 
Pikku jumi päälle juuri tuolla 4-7 päivän putkeen treenaamisella. Jos lomalla on niin voi vaikka kerran käydä vetämässä kokokropan setin ihan jo uteliaisuudesta paikallisiin saleihin.
 
Minä oon kerran tarkotuksella treenannut itteni ylirasitustilaan ennen kahen viikon taukoa. Kävin n. 10 päivää putkeen salilla ja sitten parin viikon aikana vaan huilailin ja söin:D Ja sen jälkeen tulokset salilla oli noussut. Testasin tätä noin pari vuotta sitten ja hyvin näytti toimivan!!! Voisin suositella ainakin :rock:
 
Edistyneet harjoittelijat taitavat "ylikuntoon" harjoittelun, tosin kyseessä on vaan hetkellinen ylirasitustila ja kun tämän jälkeen annetaan lepoa, kehoa korjaaa tilanteen kropan kunnolla kuntoon(isompi/vahvempi).
Oletaan että syömiset ja lepo menee kunnolla nappiin.

Jos en väärin ole käsittänyt niin hermoston ylikuormittaminen hetkellisesti on erittäin tehokas tapa saada kehitys jatkumaan, tosin perustreenaajan ei tälläistä kannata harrastaa, ennemmin etsii ohjelman, mikä tuo kasvattaa sarjapainoja jo lyhyellä aikavälillä.

Kuten on monet kerrat todettu, oikea ylikunto on aika vaikea saada, se vaatii jatkuvaa yliharjoittelua.

Toisaalta jotkut ihmiset sietävät sellaista rasitusta, kun salitreeni tarjoaa->todella vähän. Omalla tavallaan tämä on hyvä, eipä tarvitse treenata niin paljon, että kehittyy:). Toisaalta nämä tapaukset luovuttavat salitreenin nopeasti, kun isolla voluumilla tehtävä treeni ei tuota tulosta.
Olipas offtopic.
 
arnold1987 sanoi:
Itse en tota rupeaisi kokeilemaan, koska mistä tietää että on riittävän ylikunnossa että voi olla 2 viikkoa vapaalla. Eikös niiden valmistavien treenien tarkotus ole juuri piikata kisavire ja säädellä oman kunnon ajoitusta :offtopic:

Tämäpä on se juttu, minkä edistyneet treenaajat taitavat. Liikutaan "liikarasituksen" ja "keskimääräisen" rasitustason välillä.
Tällä asialla on pitkälle mentäessä suuri merkitys, aivan kuten ruokavalion manipulaatiollakin.
"Säädellään" elimistön toimintaan syömällä jaksoissa erilailla, oikeen aikaan ja tarpeeksi, oikeata ravintoa.

Toisaalta monet oppivat tämän lyömällä päätään seinään, kunhan treenaa vaan tarpeeksi pitkään.
Oman kropan tuntemisesta on erittäin suuri hyöty, kun halutaan hyviä tuloksia.
 
Back
Ylös Bottom