Ylikunto

[kikori]

Sain pitkään jatkuneiden oireiden (uniongelmat, jatkuva väsymys, korkea syke jne.) jälkeen ylikuntodiagnoosin ja olen pitänyt liikuntataukoa viitisen kuukautta.
Aloittelin viikko sitten tekemään rauhallista kotitreeniä vatsojen ja punnerusten muodossa ja heti seuraavana aamuna olo oli jälleen entistä surkeampi. Yöllinen heräily on ollut ongelmana koko ajan eikä ole helpottanut edes ajan kanssa.

Kauanko teillä on mennyt ennen kuin olette päässeet takaisin ns. normaalikuosiin? alkaa pakka hieman hajoilemaan kun on liikkunut aktiivisesti viimeiset kymmenen vuotta ja nyt ei kykene tekemään edes kevyttä ylläpitävää treeniä.

 

[Hallaa1]

Itellä ollut tätä nyt yli puoli vuotta eikä tule vielä kysymykseenkään kunnon treenaus. Itse asiassa tällä hetkellä kunto sellainen, ettei edes kävelylenkkiä pysty tekemään. Vähän ihmettelen, että mistä takapakki johtuu. Ehkäpä syynä aika kova flunssa jonka hiljattain sairastin. Sen jälkeen on taas ollut hermosto jotenkin herkempi ja heikompi. Yöllistä heräilyä täälläkin yhä, tai enemmänkin sellainen havahtuminen hereille noin neljän aikaan aamulla. Sinänsä se nyt ei kamalasti häiritse, koska pystyn sen jälkeen heti nukahtamaan.

Tänä kesänä myös allergiat tulivat päälle tosi rajuna. Ensin koivu ja nyt heinät. Aiemmin ei tällaista ole ollut.

Se tämän ylikunnon kanssa olemisessa on haasteena, että joutuu aikamoista salapoliisia leikkimään; mikä on milloinkin aiheuttanut olon heikentymisen. Huomannut tuon saman, mistä Repealsonkin kirjoittelee, eli sen, että monesti hermostolliset oireet alkavat viiveellä rasituksesta; joko illalla tai jopa vasta seuraavina päivinä. Ja pienikin arkinen askare voi olla liian kova rasite. Esim liian pitkään kuumassa suihkussa oleminen tai liian rivakasti portaiden kävely.

Siitä olen kyllä iloinen, että nyt kun syömiset on järkevät niin huomannut tosi paljon myönteisiä muutoksia: uusia pikkuhiuksia kasvaa ohimoilla ja hiusrajalla, iho ei enää kuiva, ihottumat parantuneet, mieliala levollisempi. Nämä seikat saavat uskomaan, että suunta on oikea. Jonain päivänä vielä salillekin varmasti pääsen. Ehkä vasta talvella, siihen olen varautunut jo henkisesti.

 

[Innasoffi]

Kohta vuosi takana ilman urheilua. Nykyisin pyöräilen kyllä paikasta toiseen ja se sujuukin ilman tuntemuksia. Ongelmana on korkea syke aamuisin ja erityisesti ortostaattinen syke, missä ei tunnu tapahtuvan mitään edistystä. Oikeastaan voisi sanoa, että hermostoni on mennyt aivan sekaisin ja se ei ole näyttänyt toipumisen merkkejä. Yleisvointini on hyvä ja usein tuntuukin, että tekisi mieli kokeilla jotain treeniä. En vain ymmärrä, miksi joka ainut aamu sydän lyö sellaista tahtia ja juuri ortostaattisen sykkeen ollessa todella korkea, en ole mitään treeniä arkiliikunnan lisäksi tehnyt.

 

[jormapetteri]

Kohta vuosi takana ilman urheilua. Nykyisin pyöräilen kyllä paikasta toiseen ja se sujuukin ilman tuntemuksia. Ongelmana on korkea syke aamuisin ja erityisesti ortostaattinen syke, missä ei tunnu tapahtuvan mitään edistystä. Oikeastaan voisi sanoa, että hermostoni on mennyt aivan sekaisin ja se ei ole näyttänyt toipumisen merkkejä. Yleisvointini on hyvä ja usein tuntuukin, että tekisi mieli kokeilla jotain treeniä. En vain ymmärrä, miksi joka ainut aamu sydän lyö sellaista tahtia ja juuri ortostaattisen sykkeen ollessa todella korkea, en ole mitään treeniä arkiliikunnan lisäksi tehnyt.

paljon sun leposyke on maatessa aamulla? Mihin syke nousee, kun nouset seisomaan? millä aikavälillä se tippuu vähän alemmaksi, jos tippuu?
Tuntuuko "jyskytystä" kun nouset seisomaan... tai sellaista " kohinaa"

 

[Innasoffi]

paljon sun leposyke on maatessa aamulla? Mihin syke nousee, kun nouset seisomaan? millä aikavälillä se tippuu vähän alemmaksi, jos tippuu?
Tuntuuko "jyskytystä" kun nouset seisomaan... tai sellaista " kohinaa"

En ole nyt vähään aikaan mitannut, koska tunnen sen jo olotilastani, että syke on korkea. Mutta mitatessani leposyke maatessa noin 65-70 ja seisomaan noustessa 120 paikkeilla. Ja syke pysyy siellä 120 kohdalla kauan, yleensä huomaan aamutoimia tehdessäni että sykkeeni saattaa olla vielä 120 paikkeilla nimenomaan pystyasennossa ollessani. Saman huomaan mikäli joskus nukun päiväunet, eli seisomaan noustessa syke kohoaa samoihin lukemiin heräämisen jälkeen.
Hmm, ehkäpä jyskytys voisi olla osuva kuvaus siihen tunteeseen, kun kysyit Sellainen, että sen kyllä tuntee että nyt syke on korkealla. Aamuisin muutenkin oireet ovat pahimmillaan, ja olenkin ajatellut sen niin, että silloin hermostoni sekoilut näkyvät voimakkaimmin ja näin ollen oireetkin tuntuvat silloin..

 

[Repelson]

En ole nyt vähään aikaan mitannut, koska tunnen sen jo olotilastani, että syke on korkea. Mutta mitatessani leposyke maatessa noin 65-70 ja seisomaan noustessa 120 paikkeilla. Ja syke pysyy siellä 120 kohdalla kauan, yleensä huomaan aamutoimia tehdessäni että sykkeeni saattaa olla vielä 120 paikkeilla nimenomaan pystyasennossa ollessani. Saman huomaan mikäli joskus nukun päiväunet, eli seisomaan noustessa syke kohoaa samoihin lukemiin heräämisen jälkeen.
Hmm, ehkäpä jyskytys voisi olla osuva kuvaus siihen tunteeseen, kun kysyit Sellainen, että sen kyllä tuntee että nyt syke on korkealla. Aamuisin muutenkin oireet ovat pahimmillaan, ja olenkin ajatellut sen niin, että silloin hermostoni sekoilut näkyvät voimakkaimmin ja näin ollen oireetkin tuntuvat silloin..

Itselläkin oli aamuisin kyllä pahimmat oltavat, monesti heräsin siihen tykytykseen ja siitä saikin päivän jo pilalle aika hyvin. Myös mitä kovempi fyysinen/henkinen rasite oli, sitä kovempaa sydän hakkasi aamuisin, jolloin hyvin harvoin leposyke laski normaaliin, joka taas vaikutti ortostaattiseen testiin, sillä jos aamulla leposyke sängyllä maatessa oli jo korkea, niin pystyyn noustessa se ei niin huomattavasti noussut. Omalla kohdalla henkinen rasite laukaisi aamuöistä heräilyä ja korkeaa aamusykettä. Tosin jos hermosto on sekaisin niin kyllä se stressinsietokykykin laskee todella paljon. Itsellä beetasalpaajat (esim. propral) autti parhaiten tuohon kovaan ja korkeaan sykkeeseen ja muutenkin lähti se hermostunut fiilis pois.

Jotenkin olen sitä mieltä, että ainakin omaa palautumista hidasti huomattavasti se, että en osannut ottaa henkisesti chillisti vaikka fyysisesti otinkin. Olin oppinut jo monen vuoden takaa ajattelemaan ja ylikelaamaan asioita tosi hermostuneelta kantilta ja välttelemään kaikkea, mikä sitä aiheuttaa. Pikkuhiljaa huomasi kun hermosto parani, että pystyi ottamaan ihan eritavalla sosiaalista kontaktia tai muutenkin painetta vastaan. Mutta se muutos parempaan oli kyllä rankkaa, sillä omat totutut ylikelaukset asiasta ku asiasta oli opittava jättää pois. Muutenkin tämä ylikunto on juuri täydellinen esimerkki psykosomaattisesta oireilusta, eli siitä kuinka fyysinen ja henkinen hyvinvointi ovat yhteydessä jatkuvasti toisiinsa.

 

[jtjeremia]

On kokemusta ylikuntotilasta joskus kauan sitten. Mulla lepossyke aleni, maksisyke tippui todella alas, verenpaineet olivat alhaiset ja paljon muita oireita. Sairaalassa tutkittiin sydän jne. varmuuden vuoksi > ei ollut vakavaa. Oli raskasta aikaa, mutta ajan kanssa toivuin melko hyvään kuntoon. Itseäni saan syyttää kun "hullun kiilto silmissä" tuli treenattua aivan liian paljon ja laiminlyötyä levon osuus.

 

[Innasoffi]

Itselläni on ollut noin viikon päänsärky, joka muuttui muutama päivä sitten lähinnä silmäsäryksi ja jotenkin koko päässä tällä hetkellä sellainen paineen tunne. Reilu viikko sitten "urheilin" enemmän kuin aikoihin, tuli pelattua kavereiden kanssa rantalentopalloa ja muutenkin kaikenlaista temppuilua pallolla. En oikeastaan keksi muutakaan syytä tälle päänsärylleni, kuin sen, että hermostoni ja kehoni ei kestänyt yhtään sitä lentopalloa. En vain koskaan ole kokenut näin pitkään jatkuvaa pään/silmäsärkyä.. Onko muilla kokemusta että oireet rasituksen jälkeen jatkuvat yli viikon? Aika paska fiilis suoraan sanottuna, jos yksikin vähän isompi rasitus saa kehoni reagoimaan näin voimakkaasti.

 

[Antiguru]

Kannattaa ottaa yhteyttä lääkäriin.

 

[Innasoffi]

Tämä tuntuu silti aivan migreenin tapaiselta. Itselläni on ollut migreeniä siis aiemminkin ja nämä oireet ovat ihan samanlaisia. Tämä kesto vain ihmetyttää, tosin siis pystyn ihan arkisia asioita hoitamaan jne, että ei tämä mikään täysin lamaannuttava särky ole.

 

[Sylverö]

Tätä ketjua en ollut aiemmin lukenutkaan, kun ylikunto ei todellakaan ole ollut oma ongelma. Pikemminkin se alikunto ja ylipaino . Mutta nyt tuli todettua aihe mielenkiintoiseksi. Ja oireethan ovat niin tuttuja!

Oma "liikunta-ura" alkoi lukiolaistyttönä aktiivisena budolajin treenaamisena, parikymppisenä mukaan tuli kuntonyrkkeilyä ja tanssia sekä kuntosaliharjoittelua. Tatamitreenissä oli yksi pidempi tauko, mutta yhteensä yli 10 vuotta sitä tuli tehtyä 3-4 x vko. Päälle kolmekymppisenä alkoi sitten erilainen elämänvaihe eli minulla on diagnosoitu toistuva vakava masennus ja yleinen ahdistuneisuushäiriö; hyvät ja huonot ajat vaihtelevat noin viiden kuuden vuoden sykleissä; sairaalahoitojaksoja on ollut kahdesti. Ulkoisilla tekijöillä on ollut suuri vaikutus masennusoireiden pahenemiseen. Työttömyys, uuteen ammattiin kouluttautuminen, tuki- ja liikuntaelinongelmien aikaansaama työkyvyttömyys, toimeentulovaikeudet ja työtehtävän vaihto ovat paitsi vieneet elämää eteenpäin myös altistaneet masennukselle, sillä minulla ei todellakaan ole mitään ylimääräisen stressinsietokyvyn reserviä. Masennus ja liikkumattomuus ovat aina olleet tiiviisti toisiinsa kytköksissä eli kun voin hyvin niin liikun, kun voin huonosti en liiku. Järki kertoo tietysti, että masentuneena ei kannattaisi jäädä punkan pohjalle, mutta kun sieltä ei pääse pois! Voimavarat on menneet ihan vaan elossa pysymiseen päivä kerrallaan. Pikkuhiljaa sieltä on aina noustu sairaalahoidon, lääkkeiden, terapian, ystävien ja yleisen periksiantamattomuuden voimalla. Kävely, pyöräily ja satunnainen kuntosalitreenaus ovat sitten tulleet mukaan tukemaan hyvinvointia.

Tämänkertainen sairausjakso alkoi oikeastaan jo 2016. Ensin tuli välilevynpullistuma ja sen aiheuttamat kivut ja työvaikeudet ja sairaslomat, jotka jatkuivat kuukausia kunnes sain TOS-diagnoosin ja lisää saikkua. Mieliala laski kuin lehmänhäntä. Liikunta ja muu harrastaminen jäi pois, elämä oli jatkuvaa kipua ja epävarmuutta ja tadaa: masennus jyräsi minut alleen todella tehokkaasti. Sairaala- ja ect-hoitojen jälkeen elämä pikkuhiljaa palasi. Kesällä 2017 alkoi paluu normaaliin elämään työkokeilun kautta. Nyt olen osa-aikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä eli teen neljän tunnin duunipäivää ja pidän työstäni erittäin paljon. Työ on fyysisesti liikkuvaa asiakaspalvelutyötä. Se rasittaa minua kohtuuttoman paljon sekä psyykkisesti että fyysisesti ja joudun lepäämään pari tuntia sen jälkeen.

Parhautta tässä nyt on se, että olen palannut rakkaan vanhan tatamiharrastuksen pariin Yritin paluuta jo keväällä, mutta silloin se loppui treenin aiheuttamiin polttaviin selkäkipuihin ja pahoinvointiin: väsymys, hikoilu, päänsärky ja huimaus jatkuivat seuraavaan päivään ja ruoka aiheutti oksettavan tunteen. Treeni oli liian rankkaa kuntoon nähden. Noin kuukausi sitten aloitin uudelleen ja nyt erittäin varovasti eli olen lähtenyt pois kesken treenin (1,5 t) tai levännyt reilusti silloin, kun syke on noussut liian korkeaksi tai on alkanut huimata. On ollut kiva huomata, kuinka tekninen taito on säilynyt jossakin muistissa/lihaksissa, vaikka fyysinen suorituskyky on tietysti huonokuntoisella, jäykkyyttään kömpelöllä ja noin 10 kg ylipainoisella 46-vuotiaalla naisella ihan jotain muuta kuin mitä se oli parikymppisellä aktiivisella budokalla. Pientä edistystäkin on jo tullut. Joudun ottamaan lisää lääkettä selkä- ja TOS-kipuun harjoittelun jälkeen, mutta fiilis on mahtava ja tunnen olevani elossa. Pahoinvointia ei enää ole.

En koe itseäni masentuneeksi (ja syön siihen estolääkitystä). Ahdistuneisuus on lievää. Paniikkikohtaus - eli vatsakipu, painon tunne rintakehässä, käsien tärinä, sydämen nopea syke, tietty ulkopuolisuuden/tunnelissa (näkö ja kuulo) olemisen tunne, pistelyt iholla - rauhoittuu, kun kiinnitän tietoisesti huomioni johonkin kehoni ulkopuolella olevaan asiaan. Eniten haittaa on jatkuvasta helvetillisestä uupumuksesta, mihin ei oikein selitystä löydy. Kilpirauhaslääkitys ollut vuosia, ei anemiaa, sydänfilmi ok. Unettomuus ja liikaunisuus vaihtelevat. Korvissa suhisee. Epämääräistä rytmihäiriötä viikoittain, voimattomuudentunnetta jaloissa ja käsissä. Ärsyyntyneisyys sosiaalisissa tilanteissa. Joskus hengästyn suuresti jostain jutusta, joka aiemmin ei ole tuntunut miltään. Silmät on erittäin valonarat - tuntuu ihan kipua - eli käytän paljon aurinkolaseja. Vuoden 2016 jälkeen olen katsellut vain vähän televisiota tai elokuvia, koska tulen huonovointiseksi (liikaa aistiärsykkeitä?). Kongnitiivinen aivosumu on tuttu tunne - järjen puute ei sinällään ehkä selitys kun olen kuitenkin valmistunut yliopistosta - viimeisen puolen vuoden aikana olen pystynyt sentään lukemaan jo kirjoja.

Tämä tässä on mielenkiintoista. Samanlaisia oireita kun ylikuntoon itsensä treenanneilla. Sympaattinen ja parasympaattinen hermosto sekaisin ja ylikierroksilla? Aivojen välittäjäaineet ja sähköinen toiminta vähän vinksallaan? Jee. Olen saanut hyvää hoitoa ja tukea psykiatriselta puolelta. Ongelma on se, että psykiatria toimii niin irrallaan muusta lääketieteestä, kun tarvittaisiin enemmän yhteistyötä somaattisen puolen kanssa. Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus ja aivot osa elimistöä, ei niitä voi täysin erottaa. Sain keväällä käydä kymmenen kertaa psykofyysisessa fysioterapiassa ja koin hyötyväni siitä suuresti. Valitettavasti jatko ei sitten onnistunut.

Suunnitelmissa on nyt käydä nauttimassa tatamilla 2-3 kertaa viikossa ja viikonloppuisin tehdä kevyttä punttijumppaa ja kehonhuoltoa tai lillua uima-altaassa vesijuoksuvyön avulla. Varovasti ja itseä kuunnellen. Siihen nuoruuden kuntoon ei ole paluuta, mutta yritän nyt ajatella toimintakyvyn säilyttämistä ja yleistä hyvinvointia. Liikunta tukee mielenterveyttä ja riittävä mielenterveys mahdollistaa aktiivisen elämän.

Toivon kaikille ylikunnon oireiden kanssa eläville kärsivällisyyttä ja uskoa parempaan!

 

[Deleted member 133729]

Eikös ylikunto varoittele ennen kuin tulee? Itse olin elokuussa 2018 elämäni kunnossa niin voimilta kuin aerobisesti. Sitten alkoi kuumeilu joka jatkui kuukauden. Lämpö edelleen normaalia ylempänä,37 tuntumassa. Leposyke 80-100 välillä. Normi sykkeeni max 60. Mitään muita oireita ei ole kuin korkea syke. Lääkäri epäilee sydänlihastulehdusta/borrelioosia. Itse mietin myös ylikuntoa,mutta ei kait se tule kuin salama kirkkaalta taivaalta. Treenasin kerran kuumeisena ja kerran puolikuntoisena. Oletin että on pikku flunssa vain. Nyt totaali liikunta taukoa ollut reilu kuukausi. Urheilun saa aloittaa kun syke normalisoituu. Jos normalisoituu. Ei juuri muutoksia näy tilanteessa.

 

[ThyRoidz]

Eikös ylikunto varoittele ennen kuin tulee? Itse olin elokuussa 2018 elämäni kunnossa niin voimilta kuin aerobisesti. Sitten alkoi kuumeilu joka jatkui kuukauden. Lämpö edelleen normaalia ylempänä,37 tuntumassa. Leposyke 80-100 välillä. Normi sykkeeni max 60. Mitään muita oireita ei ole kuin korkea syke. Lääkäri epäilee sydänlihastulehdusta/borrelioosia. Itse mietin myös ylikuntoa,mutta ei kait se tule kuin salama kirkkaalta taivaalta. Treenasin kerran kuumeisena ja kerran puolikuntoisena. Oletin että on pikku flunssa vain. Nyt totaali liikunta taukoa ollut reilu kuukausi. Urheilun saa aloittaa kun syke normalisoituu. Jos normalisoituu. Ei juuri muutoksia näy tilanteessa.

Morjesta! Mikä tilanne sulla on tällä hetkellä? Ja oliko diagnoosina loppujen lopuksi ylikunto vaiko sydänlihastulehdus, vai jotain muuta? Itse kanssa kärsinyt ylikunnosta toukokuusta lähtien. Kesäkuun lepäsin kokonaan ja heinäkuussa aloin liikkumaan kevyesti. Pääsääntöisesti kävelyä ja ihan kevyttä salitreeniä muutaman kerran viikossa. Toi oli kuitenkin kai liikaa vielä tuossa vaiheessa ja nyt syyskuussa tuli hieman takapakkia kuntoutumisessa. Ortostaattiset aamusykkeet pomppasivat takaisin melko korkealle ja esimerkiksi hieman nopeampi tempoisen kävelylenkin aikana syke nousi hyvin korkealle (150-160) ja tuntui tavallaan, että happi ei riitä. Jos ymmärsi himmat ajoissa, ennenkuin alkoi tuntua pahalta niin säästyi sydämen muljahduksilta ja rytmihäiriöiltä. Seuraavina muutamana päivänä liian kovan rasituksen jälkeen rintalasta on tuntunut hieman kipeältä, ikäänkuin se olisi jumissa, mutta veikkaan että tolla on jotain tekemistä pumpun rasittumisen kanssa. Sydän ultrattu ja tutkittu kaksi kertaa ja kunnossa pitäisi olla. Tosin ekassa mittauksessa sydän oli ”liian” iso, mutta oli pienentynyt kuukaudessa 5 millimetriä ja oli silloin jo normaalin urheilijan sydämen kokoinen. Eli iso, mutta ei liian iso. En sitten tiedä, että mistä toi sydämen suuri kokokin johtui, eikä tiennyt kardiologikaan sen kummemmin.. oliko jotain tulehdusta sitten ollut hieman? -En tiedä. Keväällä mulla oli myös jotain hormonaalisia häiriöitä, mutta en eivät onneksi ole tulleet takaisin enää nyt syksyllä. Nyt kun malttaa levätä (ihan kevyttä kävelyä vaan) niin vointi menee päivä päivältä eteenpäin

 

[Deleted member 133729]

Morjesta! Mikä tilanne sulla on tällä hetkellä? Ja oliko diagnoosina loppujen lopuksi ylikunto vaiko sydänlihastulehdus, vai jotain muuta? Itse kanssa kärsinyt ylikunnosta toukokuusta lähtien. Kesäkuun lepäsin kokonaan ja heinäkuussa aloin liikkumaan kevyesti. Pääsääntöisesti kävelyä ja ihan kevyttä salitreeniä muutaman kerran viikossa. Toi oli kuitenkin kai liikaa vielä tuossa vaiheessa ja nyt syyskuussa tuli hieman takapakkia kuntoutumisessa. Ortostaattiset aamusykkeet pomppasivat takaisin melko korkealle ja esimerkiksi hieman nopeampi tempoisen kävelylenkin aikana syke nousi hyvin korkealle (150-160) ja tuntui tavallaan, että happi ei riitä. Jos ymmärsi himmat ajoissa, ennenkuin alkoi tuntua pahalta niin säästyi sydämen muljahduksilta ja rytmihäiriöiltä. Seuraavina muutamana päivänä liian kovan rasituksen jälkeen rintalasta on tuntunut hieman kipeältä, ikäänkuin se olisi jumissa, mutta veikkaan että tolla on jotain tekemistä pumpun rasittumisen kanssa. Sydän ultrattu ja tutkittu kaksi kertaa ja kunnossa pitäisi olla. Tosin ekassa mittauksessa sydän oli ”liian” iso, mutta oli pienentynyt kuukaudessa 5 millimetriä ja oli silloin jo normaalin urheilijan sydämen kokoinen. Eli iso, mutta ei liian iso. En sitten tiedä, että mistä toi sydämen suuri kokokin johtui, eikä tiennyt kardiologikaan sen kummemmin.. oliko jotain tulehdusta sitten ollut hieman? -En tiedä. Keväällä mulla oli myös jotain hormonaalisia häiriöitä, mutta en eivät onneksi ole tulleet takaisin enää nyt syksyllä. Nyt kun malttaa levätä (ihan kevyttä kävelyä vaan) niin vointi menee päivä päivältä eteenpäin

Moi! Mitään 100 varmaa diagnoosia ei ole. Tilanne junnaa paikallaan. Leposyke korkealla. 80-105. Viikon verran pisti rintaan,mutta se meni ohi. Ei muita oireita. Sydänlihastulehdus vahvin epäily. Kakkosena borrelioosi. Sydämen ultra jonossa olen. Salilla olen käynyt kahdesti,lähinnä avannut lonkkia valakyykyllä. Treenatahan en saa. Töissä tulee vähän liikuttua lasten kanssa. Sielläkin rajoitettava,kun pumppu tuntuis hakkaavan liikaa. Ns. Kunto loppuu heti. Lisäksi nostaa kuumeen jos rasittuu liikaa. Extra vahva antibiootti kuuri lopuillaan. Sillä en huomannut vaikutusta.

 

[ThyRoidz]

Moi! Mitään 100 varmaa diagnoosia ei ole. Tilanne junnaa paikallaan. Leposyke korkealla. 80-105. Viikon verran pisti rintaan,mutta se meni ohi. Ei muita oireita. Sydänlihastulehdus vahvin epäily. Kakkosena borrelioosi. Sydämen ultra jonossa olen. Salilla olen käynyt kahdesti,lähinnä avannut lonkkia valakyykyllä. Treenatahan en saa. Töissä tulee vähän liikuttua lasten kanssa. Sielläkin rajoitettava,kun pumppu tuntuis hakkaavan liikaa. Ns. Kunto loppuu heti. Lisäksi nostaa kuumeen jos rasittuu liikaa. Extra vahva antibiootti kuuri lopuillaan. Sillä en huomannut vaikutusta.

Ärsyttäviä nämä, kun on usein vain liuta hyvin epämääräisiä ja moneen eri sairauteen/tautiin yhdistettävissä olevia oireita, jonka takia varma diagnosointi on todella hankalaa. Sydänlihastulhduksen oireilta noi kyllä sulla tosiaankin kuulostaa omaankin korvaan. Toivottavasti saat mahdollisimman pian asian selville ja lääkityksen jos sellaiseen on tarvetta. Ainakin saa jonkunlaisen mielenrauhan kun syy selviää. Pikaista paranemista sinne ja toivotaan ettei ole mitään ”sen vakavampaa”, vaikkei ylikunto, saatika sydänlihastulehduskaan todellakaan mitään leikinasioita ole. Hoidettavissa kuntoon kuitenkin molemmat, eli tsemppia!

 

[Innasoffi]

Tuo rintalastan kipeytyminen osui silmään, sillä itse olen kärsinyt myös siitä koko tämän ylikunnon aikana. Rintalastassa on selkeä kosketusarka alue, joka kipeytyy lisää pienenkin rasituksen jälkeen. EKG ja lukuisat verikokeet ok, eikä mitään syytä ole löytynyt (niinkuin ei kymmennille muillekaan oireilleni), joten olen olettanut sen vain olevan osa tätä ylikuntopaskaa. Mielenkiintoista vain että muillakin samanlaista tuntemusta ja itsekin olen sitä mieltä, ettei tämä mikään rintalastan jumi ole, vaikka sitä lääkärit ovat kaupitelleet.

 

[Hallaa1]

Nyt on kohta vuosi siitä, kun ylikunto puhkesi rajuna päälle. Tällä hetkellä tilanne se, että reipasta kävelyä kestän jo ongelmitta. Arki sujuu myös muutoin ilman ongelmia, nukkuminenkin sujuu hyvin (toisinaan vielä saattaa olla aamuöisiä heräilyjä, mutta nukahdan pian uudestaan). Viime viikolla tuntui lenkilläkin jo niin voimat palanneelta olo, että päätin kokeilla hölkätä pienen matkan. Hölkkäys tuntui tosi hyvälle, ei ongelmaa. Illalla kuitenkin alkoi tuttu horkkahikoilu, ei pahana, mutta kuitenkin selvästi liittyyi tuohon, kun yritin kokeilla juoksua. Salia en uskalla edes ajatella vielä. Edistystä on paljonkin tapahtunut, mutta vielä näköjään on matkaa vanhaan kondikseen.

 

[Poppis]

Eikös ylikunto varoittele ennen kuin tulee? Itse olin elokuussa 2018 elämäni kunnossa niin voimilta kuin aerobisesti. Sitten alkoi kuumeilu joka jatkui kuukauden. Lämpö edelleen normaalia ylempänä,37 tuntumassa. Leposyke 80-100 välillä. Normi sykkeeni max 60. Mitään muita oireita ei ole kuin korkea syke. Lääkäri epäilee sydänlihastulehdusta/borrelioosia. Itse mietin myös ylikuntoa,mutta ei kait se tule kuin salama kirkkaalta taivaalta. Treenasin kerran kuumeisena ja kerran puolikuntoisena. Oletin että on pikku flunssa vain. Nyt totaali liikunta taukoa ollut reilu kuukausi. Urheilun saa aloittaa kun syke normalisoituu. Jos normalisoituu. Ei juuri muutoksia näy tilanteessa.

Joo kyllä se varottelee mutta usein et kyllä osaa lukea niitä merkkejä!
Ylikunnosta pääsee lepäämällä ja syömällä. Hiilarit auttaa, ei missään nimessä saa olla miinuskaloreilla. Pelkkä liikuntakielto ei auta. Sun pitää levätä. Pitkät yöunet, mä nukuin pahimpaan toipumisaikaan 12 h yössä. Vähintään 8 h arkena unta. Uni on se lepo. Kaikki muukin stressi pois. Kaikki mistä sulle tulee mieleen pakko tehdä, velvollisuudet ym pois.

 

[Poppis]

Mä vedin 60 mg/painokilo magnesiumia just ennen nukkumaanmenoa, se rauhoittaa hyvin hermostoa. Lisäksi l-teaniini ja inositoli oli hyvin tärkeitä toipumisen kannalta.
Mun romahduksesta on nyt päälle 3 vuotta.
Pystyn tekemään 2-3 intensiivistä kick boxing treeniä viikossa, tosin huomaan että ma-ke välisenä aikana jaksaa, to-pe kuljen sumussa kun energia ei riitä. Ja treeneissä täytyy pitää joka kolmas viikko kevyenä tai totaalilepoa.

Vieläkin opettelen itseäni pois suorittamisesta mihin lipsun koko ajan.
Mutta aivosumu on väistynyt (kiitos fosfoseriini ja rauta) ja mieli on onneksi positiivinen.

 

[Deleted member 133729]

Joo kyllä se varottelee mutta usein et kyllä osaa lukea niitä merkkejä!
Ylikunnosta pääsee lepäämällä ja syömällä. Hiilarit auttaa, ei missään nimessä saa olla miinuskaloreilla. Pelkkä liikuntakielto ei auta. Sun pitää levätä. Pitkät yöunet, mä nukuin pahimpaan toipumisaikaan 12 h yössä. Vähintään 8 h arkena unta. Uni on se lepo. Kaikki muukin stressi pois. Kaikki mistä sulle tulee mieleen pakko tehdä, velvollisuudet ym pois.

Kiitti vinkeistä. Noin 1.5kk olin tekemättä mitään. Söin,lepäsin ja nukuin. Töissä käynyt 4h päiviä tekemässä. Ei fyysistä työtä. Kaloreista ei hätiä, koska olen ollut aina massakaudella. Ensi viikolla sydänlääkäri kertoo saako alottaa kuntoilun. Kaikki tutkimustulokset käsissä.