- Liittynyt
- 20.6.2017
- Viestejä
- 134
Morjesta! Nyt oon omasta mielestä siinä pisteessä että on järkevää kysyä muilta tilanteestani. Oon treenannut nyt 4 kuukautta lähes keventelemättä. Ikää 15v eli salitaustaa ei paljoa ole. Tässä pääpiirteittäin oireita viime kuukausilta. Unettomuus: nukahtaminen on vaikeaa, eikä melatoniinikan aina auta, saatan pyöriä sängyssä kaksikin tuntia. Pahoinvointi, ruokahaluttomuus, vatsaongelmat, tiheävirtsaisuus: varsinkin aamulla/aamupäivällä pahoinvointi ja ruokahaluttomuus lähes jokapäiväistä. Vatsaongelmien takia käyty 6 kertaa lääkärissä, 3 kertaa verikokeissa ja kerran ultrassa. Maitoallergia diagnosoitiin keväällä, mutta nyt oireet palasivat ilman maitotuotteitakin. Maha turpoaa ja on löysä joka päivä. Uskon että jotain muutakin on taustalla kuin mahdollinen ylirasitustila. Näköoireet, huimaus, väsymys, päänsärky: päivittäistä, silmät ovat väsyneet ja näkökentässä viuhuu pieniä valkoisia pilkkuja. Huimausta varsinkin treenin aikana. Väsymys myös päivittäistä. Viime viikolla en treenannut koska en edes jaksanut. Nyt tänään kävin kokeilemassa ja jo ensimmäisen penkkisarjan jälkeen olo oli kuollut. Jotenkin kuitenkin taistelin loppuun ja tein myös ojentajat ja olkapäät. Olo oli treenin jälkeen huono, ajattelin etten koskaan palaa tänne enää. Päivän mittaan ruoka ei ole maistunut taaskaan. Mikä avuksi, kuulostaako ylirasitukselta?

Sai mittailla kädet suorana. Jos ei löydy sopivaa suonta niin mittaa kaulalta. Sitten seurailet onko näitten kahden lukeman välinen syke-ero sinnepäinkään normaalia, eli palautuneessa tilassa 10-15 lyöntiä (esim. maaten 55, seisten 70). Todella matalatehoinen liikunta (jos et ole tottunut hölkkäämään, kävele) auttaa ja lepopäiviä sopivasti väliin. Tässä riittää sitten tarkkailemista ja heti aamulla saat tietää päivän vireen, onko hermosto valmis kovempaan treeniin (jota se ei tod.näk. pitkään aikaan ole) vai onko syytä jatkaa matalatehoista/lepoa. Mitä syvemmällä montussa olet, sitä kauemmin tästä kumuloituneesta rasituksesta toipuminen kestää, mutta kun olet toipunut voit yllättyä kuinka hyvässä kunnossa olet. Itse juoksin jopa saman kesän aikana pari 800m ratakisaa 2min pintaan ja syksyllä maantiekisoja mm. kymppi 34min, puolimaraton 1.15, naurettavan vähillä määrillä, mutta koska olin yhä palautumisvaiheessa olisi kovempi harjoittelu vain ollut haitaksi. Menin siis toukokuussa monttuun/ylikuntoon.