Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Jännä juttu että heti kun Hulkki blogissaan kirjoittaa että on tullut flunssaa korkeasta frekvenssistä, niin eipä aikaakaan kun kaikki rupeavat huomaamaan että oho, niin minullekin!Tuossa 5kk sitten siirryin 3 jakoisesta 1-jakoiseen 3x viikossa.
Treenit menivät aluksi hyvin, nyt tuossa jokin aika sitten jo ovat alkaneet jumittamaan. Olen vetänyt melkein jokaisen sarjan viimeiseen asti (eli ei epäonnistuneita toistoja vaan 0 toistoa varastoon). Nyt viikonloppuna aloin miettiä, että hermostoni voisi olla mennyt jumitustilaan? Kasasin itselleni fiksumman 2-jakoisen joka pitäisi viedä läpi 2 kertaa viikossa jättäen toistoja vähintään 1 varastoon. Maanantaina kerkisin ensimmäisen treenin tekemään kunnes huomasin tiistai-aamuna olevani kamalassa flunssassa. Voisiko tämä flunssa olla seurausta liian pitkään jatkuneesta "liian" korkeasta frekvenssistä?:jahas:

Milloin olen noin kirjoittanut? Nenä on kyllä vuotanut, ja kurkku ollut hieman käheä, mutta flunssaa ei sentään ole ollut. Mitään lämpöä tai yleistä heikotusta ei ole, vain tuo nenän vuotaminen.Hulkki blogissaan kirjoittaa että on tullut flunssaa korkeasta frekvenssistä
Lihaksistolliseen ylikuntoon ei kovin moni voi edes päästä, lihaskudos nimittäin sopeutuu todella hyvin melkeinpä mihin tahansa rasitukseen. Sen sijaan ylirasitus ja ylikunto ovat 99.9% ajasta seurausta joko hermostollisista tai metabolisista tekijöistä.Valkonen teki aika selvää ylikunnosta ja sen oireista. Harva pääsee fyysisesti ylikuntoon, yleensä on kyseessä henkinen puoli, mikä rupeaa kalvaamaan..
jos itse epäilet että sinulla on ylikuntoa niin voin sanoa että EI OLE! sen verran vittumainen tilanne ettet paljon silmäniskuhymiöitä laittelisi.
SEARCH!
muuten hyvä mut kukaan ei ollut pistäny mitää silmänisku hymiötä sun postia ennen ??

wtf, ihan selvästihän alotuspostissa oli silmäniskuhymiö
![]()
eikä tuo ja ;)
Hyvin on toiminut ja jatkan niin kauan kun kehitys jatkuu!!!Pienimuotoinen dieettikin on ollut päällä.Pari kiloa on tippunut ja nyt paino on ollut samoissa noin viikon,mutta tuntuu silti kiristyvän
Tulipa mieleen että olisiko nyt järkevää vetää ns.ylikuntoon? Olen vuoden alusta asti treenannut 2-jakoisella ja jättänyt sarjoissa 1-2 toistoa "varastoon" eli ajattelin jos nyt vetäis 1-2 viikkoa failureen asti ja sitten pari treeniä ennen lomaa vielä erikoistekniikoita!! Onko mitään järkeä?Sittenhän sitä vois palautella 2,5viikkoa ja aloittaa taas treenit levänneenä??Mielipiteitä...Ei mitään järkeä vetää ylikuntoon, siitä palautuminen voi kestää sitten todella pitkän ajan.
Nyt varmaankin tarkoitettiin väliaikaista ylirasitustilaan treenaamista. Itse olen tuota puolisen vuotta harrastanut, ja aina viimeisen viikon reeneissä (6 viikon sykli, jonka jälkeen 1 kevyt vko) tulee vedettyä paljon pakkotoistoja ja paljon failureita.Ja että miks pitäis vetää ylikuntoon? Ei meinaan kannata. Paska olo, flunssaa puskee, väsyttää, ei ruoka maistu ja ei voi treenata.