Ylikunto

Meta title: 🔥 YLIKUNTO – KUN KONE HYYTYY KESKEN KOVIMMAN AJON 🔥

Meta description: Ylikunto hiipii salakavalasti: treeni kulkee, kunnes ei kulje enää. Väsymys, hermoston ylikuorma ja motivaation romahtaminen iskevät yhtä aikaa...


Minulla oli vuosi sitten reilun kuukauden ajan jatkuvaa lämpöä ja kuumetta. Noh tk:ssa kävin lukuisia kertoja ja lääkäri rupesi luulemaan luulosairaaksi. Noh eräs spesialisti sanoi sitten että tuota lämpöä ja kuumeilua voi olla joskus ilman mitään kummempaa syytä ja kestää jopa vuoden. VÄHÄ HUOLETTI. Onneks se lähti pois...
 
Refluksitauti, närästys..?

Ylikunto oireilee aivan erilailla, siihen ei liity suoliston bugaamista.

--huom. on mahdollista, että autonominen hermosto käy ylikierroksilla, mutta silloin olisi enemmän kyse ripuloinnista. Tällöin mahdollista on myös pahanolon tunne, mutta tässä tapauksessa epäilen, että kyseessä refluksitauti. En kuitenkaan usko, että kyseessä on ylikunto, sillä oireet olisivat erilaiset.. Lekuriin jymps.
 
Pitkään jatkuneissa tapauksissa voi kyseeseen tulla kämpän homevauriotkin. Kannattaa tsekata.

tästä on itelläkin kokemusta. muutto entisestä asunnosta pois -> yli 1,5 v jatkunut nuha/yskä hävisivät n viikossa minimaalisiksi ja kk n päästä ei ollut jälkeäkään.
 
Mulla on tätä samaa oireilua. Aamuisin todella vaikea pitää ruoka sisällä ja joskus (viimeksi) ruokailujen jälkeen tulee todella paha olo. :( Viime talvena oli samat oireet.
Erittäin vittumaista, kun välissä tuntuu että avaa vaan suunsa niin laatta tulee kurkkuun.
 
Mitä ylikunnossa pitkään treenaamisesta sitten oikein aiheutuu?

Itellä monia ylikunnon oireita, mutta ei millään viitsisi enää alkaa taukoa pitämään kun vihdoinkin päässyt aloittamaan dietin n. 2kk myöhässä kunnolla, viivästyksen aiheutti ensiksi todella hankala flunssa, jonka takia 3vk pois salilta, tämän jälkeen sitten rintalihas revähti.

Nyt hieman yli 1kk "terveenä" treenaillut. Tulokset palautuneet jokseenkin kokonaan vanhalle tasolle, vaikka dietillä ollaankin, mutta useamman viikon ollut huimausta/päänsärkyä jonka takia pitänyt jättää välillä treeni väliin. Ikäänkuin lievä krapula painaisi kokoajan. Sama tunne aamulla kun herää ja illalla kun menee nukkumaan. Tätä tunnetta ei kuitenkaan ole kun esim. pyöräilee tai käy lenkillä. Uniongelmia myös ollut noin saman aikaa, vaikka alla 6h unet niin ei seuraavana iltana saa unta sitten millään, tämä tosin helpottanut viimeaikoina. Ja vielä lisäksi sydämen "vahva" lyöminen, en tiedä liittyykö mihinkään, mutta ei ennen ole noin voimakkaasti hakannut. Pulssi ja verenpaine on suht korkea, mutta niin ne on aina olleetkin. Tuo krapula-tunne siis suurin ongelma, voi varmaankin johtua niskan jäykkyydestä, mutta se ei kyllä jäykkä ole ja olen hierotuttanutkin. Liekö vain luulosairautta :(

Läski alkanut jo hyvin lähtemään, ja kun on viimeinkin alkuun päässyt niin ei tosiaan taukoja enään tekisi mieli pitää. Jotain kommenttia jos tähän saisi :rolleyes: Ja tuohon alkuun palatakseni, jos siis ylikuntoa on mutta painan vain eteenpäin, niin mitä siitä pitkässä juoksussa oikein on haittaa?
 
joo kannattaa kokeilla kuinka pitkään pystyy treenailemaan ylikunnossa. Mitä pitempään, sitä parempi. Jos kokeilu ei onnistu niin etpähän ole ainakaan ensimmäinen jolle määrätään pari kuukautta vuodelepoa ylikunnon takia. Lievässä ylikunnossa ei varmaankaan mitään haittaa vaikka olis vähän pitempäänkin mutta viimeistään siinä vaiheessa kun ei enää ruoka maistu, kannattaa pitää taukoa.
 
Viimeisen 4 viikon aikana on pikkuhiljaa tapahtunut seuraavaa, tuskimpa mitään ylikuntoa vielä vaan kroppa jotain viestittää:
- leposyke noussut 41:stä 60:een.
- verenpaine noussut melkoisesti
- iltaisin kuumottaa, ilman paitaa tulee vilu, paidan kanssa hiki valuu
- kylmää hikeä
- öisin ei saa nukuttua, tai uni on niin kevyttä että voi koska vaan avata silmät
- paikkoja kolottaa, esim pakaroissa ja reisissä tuntuu tässä istuessakin sellasia ihme vihlomisia
- paikat TODELLA jumissa (esim. latsit ja lapojen väli, rintalihat, olkapäät)
- aamulla on aivan helvetin väsyny, päivällä tuntuu siltä että voi nukahtaa seisaalleen
- ponnistuspäänsärkyä (en muista koska olis pää särkeny, mistään syystä)

---> otan rauhallisesti ens viikon. Motivaatio on hyvä ja paino on pysyny vakaana. Sarjapainoennätyksiä tuli vielä tänään jotenka ei mitään akuuttia levontarvetta vielä. Loppuupa tämä raskas syklikin just nyt tänään joten hyvin sopii ohjelma mulle. :D
 
Kyllä tossa Timsen tilanteessa jo on vähintäänkin suositeltavaa otta 1-2 viikkoa kevyesti. Kyllä tossa kaikki olemassa olevat oireet on joko ylikuntoon tai kunnon stressiin.
 
Kyllä tossa Timsen tilanteessa jo on vähintäänkin suositeltavaa otta 1-2 viikkoa kevyesti. Kyllä tossa kaikki olemassa olevat oireet on joko ylikuntoon tai kunnon stressiin.

Ok, ens viikko kevyesti ja jos sitten välipäivinä ottais kunnolla lepoa. :curs:
 
Pikkupapu sanoi:
Upeeta! Kyllä se maltti palkitsee! Mikä viiliksesi on nyt?

Melkee kuukaus menny ja nyt vasta tajuan avata tän ketjun taas :eek:

Vajaa pari viikkoa meni tosi hyvin, mutta enpä sittenkään malttanut kauaa mitään kevyempää settiä tehdä.. Sit tuli työharjoittelujakso --> ruokailut perseelleen pariksi päiväksi ja hirveä univaje ja turha stressaaminen ja väymykset joten nyt on sitten ollut melko tarkkaan 2 viikkoa taukoa salilta. Nytkin 10h yöunien jälkeen oon menossa päiväunille :D Ensin kyllä paljon kaloreita koneeseen. Illalla salille ja tällä kertaa pakko aloittaa kevyesti ja tarkoitus jopa pitää siitä kiinni ettei riko itseään enempää :arvi:
 
Jos tässä nyt sitten kuitenkin pitäisi hetken taukoa, niin onko mitään apua seuraavasta (jos tämä siis on ylikuntoa):
Ensi viikolta treenit kokonaan pois, mutta vielä miinus kaloreilla, ja joulun jälkeinen viikko plussalla (kuuluu dieetti suunnitelmaan) ja kevyttä treeniä. Tämän jälkeen sitten katoisi mitkä on fiilikset. Auttaako salitauko jos kalorit on miinuksella? Entä voiko kuitenkin käydä esim. kevyillä pyörälenkeillä jossa syke pysyy matalalla? Täysi toimettomuus kun pistää kyllä hermot kireälle :(
 
Jeps, mullakin varmaan tuota närästystä... Wikipediassa lueteltiin närästystä aiheuttavia tekijöitä:

Närästykselle altistavat mm. rasvaisten ruokien syöminen, runsas syöminen, suklaa, kahvi, väkevät alkoholit ja happamat mehut, tupakointi, yövalvominen, tai elimellinen vika, kuten esimerkiksi palleatyrä.

Tummensin nuo kohdat, jotka minun kohdalla käyvät toteen. Otan kaiken protskun kunnollisesta ruoasta, joten alan käyttämään herajauhoja, josko se auttaisi. Samaten turha mässy saa jäädä pois, kuten myös valvomiset (tietokone kiinni arkisin klo 21.30 :D).

Eilen oli aika vittumainen päivä. En aamulla syönyt mitään, mutta siltikin oksetutti koko matkan mennessäni kouluun!

EDIT: Huomasin just tässä laitticokista hörppiessäni, että tämä näemmä helpottaa todella paljon tähän huonoon oloon. :)
 
Viimeisen 4 viikon aikana on pikkuhiljaa tapahtunut seuraavaa, tuskimpa mitään ylikuntoa vielä vaan kroppa jotain viestittää:
- leposyke noussut 41:stä 60:een.
- verenpaine noussut melkoisesti
- iltaisin kuumottaa, ilman paitaa tulee vilu, paidan kanssa hiki valuu
- kylmää hikeä
- öisin ei saa nukuttua, tai uni on niin kevyttä että voi koska vaan avata silmät
.........
..........

Vaikuttaa siltä, että olet juuri ylittämässä huippukunnon ja ylikunnon välistä rajaa..Tuota rataa, jos jatkaa vielä pari viikkoa - kuukauden, niin väsyneitä ollaan.:rolleyes:

Itelläni tuossa vaiheessa lisääntyy elohiirien määrä kropassa, mikä viestii hermoston yliaktiivisuudesta..Viikon levon jälkeen tuossa huomaa jo selvää palautumista, kunhan ei mikään pöpö pääse yllättämään, sillä muutoin voi flunssa kaataa pariksi viikoksi sänkyyn..

edit: motivaatio ja hyvänolon tunne ovat ne tärkeimmät, joiden avulla pystyy sinnittelemään..Kun mieli on maassa, niin mikään ei kulje..oli ylikuntoa tai ei!
 
Mitä ylikunnossa pitkään treenaamisesta sitten oikein aiheutuu?

Läski alkanut jo hyvin lähtemään, ja kun on viimeinkin alkuun päässyt niin ei tosiaan taukoja enään tekisi mieli pitää. Jotain kommenttia jos tähän saisi :rolleyes: Ja tuohon alkuun palatakseni, jos siis ylikuntoa on mutta painan vain eteenpäin, niin mitä siitä pitkässä juoksussa oikein on haittaa?

Pitkällä juoksulla voit saada elimistön todella sekaisin. Ikävimmillään tuohon "krapulaan" lisätään esim. kivut, sairastelut, maaninen olotila, suoliston toimintahäiriöt (oikeastaan kaikki sympaattisen hermoston häiriöiden aiheuttamat ongelmat)...Kuitenkin ylikunto on erilainen jokaisella, joten on vaikeata sanoa, mitä tapahtuu, jos jatkat samaa rataa..

Suosittelen, että kevennät treeniä, mikäli et ole tosissasi menossa esim. kilpailuihin tai elätät itsesi urheilulla. Muutoin on mahdollista, että makaat sängyssä pitkään..
 
Jeps, mullakin varmaan tuota närästystä... Wikipediassa lueteltiin närästystä aiheuttavia tekijöitä:

Närästykselle altistavat mm. rasvaisten ruokien syöminen, runsas syöminen, suklaa, kahvi, väkevät alkoholit ja happamat mehut, tupakointi, yövalvominen, tai elimellinen vika, kuten esimerkiksi palleatyrä.

Tummensin nuo kohdat, jotka minun kohdalla käyvät toteen. Otan kaiken protskun kunnollisesta ruoasta, joten alan käyttämään herajauhoja, josko se auttaisi. Samaten turha mässy saa jäädä pois, kuten myös valvomiset (tietokone kiinni arkisin klo 21.30 :D).

Eilen oli aika vittumainen päivä. En aamulla syönyt mitään, mutta siltikin oksetutti koko matkan mennessäni kouluun!

EDIT: Huomasin just tässä laitticokista hörppiessäni, että tämä näemmä helpottaa todella paljon tähän huonoon oloon. :)

Närästykseen varmaan parhaiten tehoavat H2-salpaajat tai vatsahappopumpun toiminnan estäjät...Jos kärsit närästyksestä, niin laitticokis on melkein yhtä paha kuin kahvi, johtuen sen happamuudesta. Yksilöillä on tietenkin eroa, mutta suosittelisin syömään useasti päivässä, pieniä annoksia, jotta vatsahapoilla olisi jotain "sulatettavaa" vatsassa. Aamuiseen pahanoloon helpottaa 0,5 litraa kylmää vettä ja yöksi voi nostaa sängyn päätyä 5cm esim. kirjoilla, jolloin vatsahapot eivät polta ruokatorvea öisin. Pitkään jatkuva närästys voi altistaa ruokatorven syöville, joten suosittelen seuraamaan oman närästyksen kehitystä..
 
Jepulis.

Kävin hakemassa Rennietä ja Maizenan maissitärkkelystä kaupasta. Rennie ei tuntunut aluksi helpottavan, mutta sitten se lähti puskemaan vimmatusti. :D Olisiko hyvä idea laittaa se maissitärkkelys sekaisin veden kanssa ja sitten pistää yöksi kylmenemään jääkaappiin? Aamulla alas heltasta sitten.
Olen muuten 100% varma että tämä närästys johtuu siitä ruokamäärästä, mitä mässään. Otan tällä hetkellä käytännössä kaikki prodet maitotuotteista + mitä kotiruoasta ja leivänlisukkeista saa.
Vielä en ala sänkyä kallistelemaan, mutta iltapalan syön pari tuntia ennen nukkumaanmenoa. Nyt on hyvä fiilis kun ollaan menossa eteenpäin. :rock:

EDIT: Niin ja se laitticokis ei vaikuttanut mitenkään närästykseen. Yksilökohtaista näemmä, kuten boggis sanoit.

EDIT2: Ja jos joku ihmettelee maissitärkkelyksen ostoa, niin Neutraali sanoi yhdessä närästystopikissa sen vieneen häneltä vaivat pois, kunhan otti yhden teelusikallisen joka aamu.
 
Rennie ei tuntunut aluksi helpottavan, mutta sitten se lähti puskemaan vimmatusti...

EDIT2: Ja jos joku ihmettelee maissitärkkelyksen ostoa, niin Neutraali sanoi yhdessä närästystopikissa sen vieneen häneltä vaivat pois, kunhan otti yhden teelusikallisen joka aamu.


Rennie on kuraa.(mikäli ymmärsin sen vaikutuksen sulla oikein, mutta jos siis toimii niin jatka sen käyttöä..). Mulla esim samarin ei auttanut ollenkaan..

-Osta mielummin apteekista esim. Pepcid duoa tai muuta H2-salpaajaa..niissä on rennien vaikuttavat magnesiumkarbonaatit + muuta mukavaa. Muista kuitenkin, että lääkkeet ovat vain kuuriluontoiseen käyttöön tarkoitettu, eli niitä ei ole hyvä syödä pidempään..ja jos pidempään pitää syödä, niin hae lääkäriltä resepti, niin tulee halvemmaksi :)
 
Juu, Rennie kyllä auttoi/auttaa minun kohdalla.
Reseptilääkkeet ovat sitten se viimeinen vaihtoehto, ensiksi pitää vähän muutella noita "epäterveellisiä" elämäntapoja. Josko se auttaisi viemään närästyksen pois.
 
Utti ^^HULKKI^^...susta oli mahtava juttu BODY lehdessä :) oon lukenu varmaa kolme kertaa läpi:)ja sit olen lukenu FAST:in sivuilla päiväkirjaas...voi juma mitä treeniä sä välillä vedät...tai onhan sulla muutakin elämää,mutta kuiteski,aikas viksulla tyylillä vedät ja pidät massaa yllä..en varmaa tajunnut puoliakaan sun treenistä...mutta silti!vaatimattoman kuulonen olit BODY:ssa:))
 
Back
Ylös Bottom