- Liittynyt
- 29.1.2009
- Viestejä
- 271
Jep, juuri noin olen tehnyt ja kuten sanoin, niin alempaan kuvaan on tullut +4 kg, ylempään varmaan +6 kg lisää. Nimenomaan tavoitteena tasapuolisesti lihasta ja rasvaprosentin kasvatus. Ja reilu puolethan siitä ainakin on rasvana tullutkin, osa myös vatsaan. Eli syön päivässä vajaa 3000 kcal, niin puhtaasti kuin mahdollista. Sokeria ja viljoja en lainkaan.
Ja ei, noissa kuvissa se vatsa ei vielä pömpötäkään, alemmassa se vyötärö on vain jo leventynyt. Otin eilen uuden kuvan ja sain aika hyvän kokonaiskuvan. Ensinnäkin sitä rasvaa on kertynyt aika "kivasti" etenkin alavatsan kohdalle. Ja löysemmän vatsan rasvat on helpompi saada vedettyä esim. sisään kuin lihasten päällä makaava. Ja jossain vaiheessa tein myös hetken niitä kylkitaivutuksia (hyi hyi) ja vatsoja lisäpainoilla, joista tosiaan olen jo luopunut. Mutta sitten taitaa olla myös yksi aivan yksinkertainen syy. Syön omenaa ja kasviksia (myös mm. papuja, herneitä, kaalia jne) aika paljon päivässä, joten ne taitaa yksinkertaisesti iltaa kohti vatsaa turvottaa. Sitä on meinaan aika mahdoton vetää sisään. Eilen kävelylenkillä keskityin asiaan ja yritin vetää koko matkan vatsaa selkärankaan kiinni, niin mahaa kivisti ikävästi koko ajan. Se taitaa olla ilmakyllästetty. Runsas määrä kahvia ei taida auttaa asiaa.
Tällä hetkellä näillä treenimäärillä ei onnistu millään, heti tulee huono olo jos yrittää syömisiä rajoittaa.
Hetkinen, toisaalla ketjussa väitit, että pyrit olemaan +-0 kaloreilla, jotta pysyisit jakuvasti timmissä kunnossa ja nyt kuitenkin sanot olevasi (maltillisesti?) plussalla, jotta tulisi massaa. Lopuksi toteat, että syömisen rajoittamista olet kokeillut ja siitä tulee heti huono olo eli kuitenkin olet kokeillut tiristää sitä olematonta rasvaa? Niin siis mikähän on nyt se paikkansa pitävä stoori?
Kyllä mullekin tulee vähän fiilis, että tässä on jonkinlainen kehonkuvan häiriö kyseessä. Siis että muutama kilo on tullut rasvaa, josta suinkaan kaikki ei voi olla vyötäröllä ja et pysty sitä rasvaa (vatsaa) vetämään sisään? Sekö maailmasi nyt kaataa? Anteeksi, että kuulostan nuivalta, mut wtf?
Jos vatsa turvottaa megalomaanisesti pavuista, linsseistä ja omenasta, voi kyse olla ärtyneen suolen oireyhtymästä, josta siis itse kärsin. Siihen auttaa vain yksi asia. Kyseisten ruoka-aineiden välttäminen. Ja sen jälkeen huitelet kunnolla plussia nassuun sellaisista ruoka-aineista, jotka eivät tee ilmaa vatsaan.
Viimeksi muokattu: