Vuodessa 15kg

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Jersky
  • Aloitettu Aloitettu

BCAA-valmisjuoma

Pineapple Lemonade, 24 tlk

-40%
Liittynyt
22.3.2006
Viestejä
2
Ikä
42
Noniin.

Tuli kaverin kanssa keksittyä pieni veto... Sovittiin treffit 85kg:ssa. Se, ken siellä ei vuoden päästä ole makselee kiltisti kolminollaisen luvun toiselle. Tällä hetkellä elopainoa minulla 70kg ja kaverilla 100kg. Vartta itsellä 178 ja kaverilla senttejä yhden käden sormissa enemmän.

Faktahan on, että läskiähän on 15kg suorastaan naurettavan helppoa karistaa vuodessa vaan mitenkäs mahdollisena tätä 15kg lisäystä pidätte? Mielellään sen ottaisi tieten lihana. Höttöä kun saa rahalla mäkkäristä.

Massaa on ollut viitisen vuotta sitten karvan verran alle 90kg. Rasvat oli muistaakseni siinä 10 korvilla , joskin pahemmalla puolella. Ei siis kauttaaltaan pullaa kuitenkaan. Sittemmin, syystä jos toisesta, reenit ovat jääneet kokonaan pois päiväohjelmasta. Viimeiseen vuoteen en ole paria kertaa lukuun ottamatta tankoon koskenut. Maallikkona arvelisin, että jotain tästä on kuitenkin jäänyt muistiin solutasolle. Se, että onko siitä mitään hyötyä jäänee fiksumpien puntaroitavaksi.

Sittenpä tietysti tarvitaan aivan uusi ruokavalio ja massaohjelma. Miten tämän järkevästi suunnittelisi valmiiksi tuleviksi 12 kuukaudeksi?

Terveisin,

apua, kaveri vaihto jo rasvattomaan maitoon.
 
Kyllä sulla on tossa paljon paremmat lähtökohdat kuin kaverillas vedon kannalta. Kyllä sitä painoa on helppo saada, eri asia on, tuleeko se rasvana vai lihaksena. Toisaalta kaverillesi tuosta on varmaan enemmän hyötyä.

Tähtäät sellaiseen tasaiseen painonnousuun, ehkä 1,5 kg / kk, syöt terveellistä ja proteiinipitoista ruokaa paljon ja teet punttitreeniä muutaman kerran viikkoon, niin saat sitä massaa lihaksenakin.

Niin, ja paljon tietysti riippuu siitä, kuinka paljon olet tähän mennessä treenaillut, aloittelijoille lihas vaan tarttuu helpommin.
 
No mä väittäisin että sä et 15 kiloa lihasta kyllä vuodessa saa, mutta aivan varmasti säästät kyllä rahasi, jos vaan syöt reippaasti. Semmonen 50/50 suhteella lihasta/rasvaa onnistuu varmaan helposti, eli se tekisi semmosen 7,5 kiloa lihaa ja toisen samanlaisen sitten fläsää. Jos sulla on nyt rasvat jossain alle kympissä, niin tuo määrähän ei susta vielä mitään läskiä tee.
 
Rauhassa otat painoa syksyyn asti, ettei tule turhaa fläsää. Jos olet vielä kovin alipainoinen silloin niin pizzavaihde päälle :) 15kg Pystyy helposti lihomaan esim kolmessa kuukaudessa, jos vaan rahkeet riittää. Eri asia onko kovin tervettä.

edit: Ja jos taustat on 90kg kympin rasvoissa, niin kyllä kroppasi pitäisi hörpätä painoa kohtuu helposti. Maltilliset plussat vaan päälle ja kovaa treeniä.
 
Vedät kovaa treeniä mut et ala millekkäädietille niin kisa on sun.Syöt paljon+kova puntti ja en usko että pari kertaa vk:ssa pikku lenkkikään pahaa tekee.massaa kun haet niin piä kalorit pikkusen plussalla niin kasvua tulee mukavasti..:rock:
 
no sinäpä et ainakaan sitä kolminumeroista summaa maksa. 15 kiloa vuodessa on helvetin helppo homma, tietenki eriasia jos haluaa myös lihaksena painoa saada mutta jos kiire tulee niin pizzaa ja kaikkea paskaa naamaan niin helposti sen 15 kg saa mutta läskinä sitten tietty. aivan eriasia kaverillas sitte tuo diettaaminen.. tai sanoisinko paljon vittumaisempi homma sun kaverilla :D sinä vedät pizzaa niin se vetää kasviksia naamaa, oot bissellä niin se vetää vissyä :D
 
Alotat treenaamisen ja alotat syömää kunnolla ni nesteetki nostaa jo painoo muutamia kiloja, eli alle 15kg enää painoa nostettavana!
 
Massaa on ollut viitisen vuotta sitten karvan verran alle 90kg. Rasvat oli muistaakseni siinä 10 korvilla , joskin pahemmalla puolella. Ei siis kauttaaltaan pullaa kuitenkaan. Sittemmin, syystä jos toisesta, reenit ovat jääneet kokonaan pois päiväohjelmasta. Viimeiseen vuoteen en ole paria kertaa lukuun ottamatta tankoon koskenut. Maallikkona arvelisin, että jotain tästä on kuitenkin jäänyt muistiin solutasolle. Se, että onko siitä mitään hyötyä jäänee fiksumpien puntaroitavaksi.

Sittenpä tietysti tarvitaan aivan uusi ruokavalio ja massaohjelma. Miten tämän järkevästi suunnittelisi valmiiksi tuleviksi 12 kuukaudeksi?
Minulla ei ole tarpeeksi kokemusta kenenkään neuvomiseen, joten näillä kommenteilla saa pyyhkäistä ihan vapaasti. En kuitenkaan malta olla heittämättä erästä ideaa tuohon projektiin lähtemiseen:

Jos kerran olet pysynyt tangosta irti jo pitempään, puhdas aloittelijaohjelma alkuun toisi varmasti hurjaa kehitystä, joka kannattaa hyödyntää. Onko Starting Strength tuttu? Tuolla ohjelmalla voisi olla hyvä aloittaa. Ohjelma perustuu lyhyisiin treeneihin raskailla perusliikkeillä 3 kertaa viikossa. Kyseessä on raskas kyykkyohjelma, joten lihaa tarttuu varmasti kunhan ruokapuoli on kunnossa.

Starting Strength on ohjelma jossa haetaan lineaarista kehitystä lyhyellä treenistä toiseen aikavälillä. Joka treeniin lisätään painoa ilman ohjelman sisään leivottuja keveitä treenejä välissä. Ohjelmassa ainoana kevennyksenä on välissä lyhyet pakitukset kun uusi ennätys ei noussutkaan pari kertaa putkeen. Alkuun on siis luvassa todella kovaa kehitystä, mutta parin kuukauden jälkeen joka treenissä maksimipainoilla kyykkääminen alkaa käymään niin raskaaksi, ettei sitä perse kestä ihmisen geeneillä.

Bill Starrin 5x5 ohjelman lievästi muokattu versio on tuosta karvan verran edistyneempi versio. Treenejä on samat kolme viikossa ja käytössä ovat samat raskaat perusliikkeet, kyykky-mave-soutu-penkki, mutta viikon sisällä intensiteettiä aallotetaan. Maksimeita haetaan vain kerran viikossa joten painojen käydessä raskaammiksi nuo kevyet päivät välissä helpottavat palautumista. Tämäkin ohjelma on lineaarinen eikä siis tietenkään toimi sellaisenaan kuin aikansa, mutta jatkoksi löytyy samalta sivustolta periodisoitu versio. Siinä vaiheessa kun tarvitset tuota, lienet jo lähellä tavoitettasi.

Noilla ohjelmilla pitäisi olla ihan mahdollista hakea vanhaa lihaa takaisin kaksinumeroinenkin kilomäärä vuodessa - ensimmäisen ohjelman suunnitellut valmentaja Mark Rippetoe vakuuttaa bulkanneensa uusiakin harrastajia vuodessa tuollaisilla tai isommillakin kilomäärillä, ja kaveri on tunnettu ja arvostettu valmentaja.
 
Hyvä veto jonka voitat helposti

Kannattaisiko tehdä vuoden tavoiteohjelma ja laittaa kuukausi-kaksi voimahankintaa alle kuuden toiston sarjoja käyttäen ja sitten pari kuukautta massaa 8-12 toiston sarjoilla. Tämä toistellen ensimmäiset kahdeksan kuukautta ja sitten vaa´an / peilin kertoman mukaan viimeinen neljä kuukautta mitä vain mikä sopii temperamenttiisi.

Syömiseen joudut kiinnittämään huomiota paljon. Viiden-kuuden aterian nauttiminen päivässä on työlästä, ainakin alkuun. Käy kirjastossa hakemassa pari kirjaa asian tiimoilta niin saat kunnon tietoa asiasta, tai heitä Altavistaan sopivia hakusanoja.

Treenaa kovemmin kuin kaverisi.

Älä luovuta.

Usko itseesi.
 

3 kpl M-Nutrition EAA+

Mango - Hedelmäpunssi - Sitruuna - Vihreä omena

-40%
Sinulle homma on sairaan helppo, varsinkin taustasta johtuen. Mutta jos kaverisi pääsee edes lähellekkään tuota tulosta, niin itse jakaisin rahat kun voitan, koska tärkeämpää hänelle tuo haaste on varmasti erittäin suuri (jos kyseessä on 175-180 cm pituinen mies).

Ota vaikka itsellesi lisä haasteeksi se että rasvat ei kasva yli 5%.

Älä suutu jos et tykkää :)
 
syöt helvetin paljon ja käyt salilla! ja tietenkin massa valmisteet on hyviä kalorilähteitä jos budjetti antaa ostaa :D
 

Suositut

Back
Ylös Bottom