Ei saatana mikä vitutus...
Piitkä tarina, ehkäpä tää helpottaa kirjottamalla.
Mä oon tyttöystävää auttanu enemmän ku omat voimavarat jaksaa, oon kuluttanu hirveät määrät perintörahojani lahjoihin, taksiin joka sairaskohtaus hetkellä, sairaalakuluihin, ruokaan ym... Vervellä olin opiskelemassa, sain työharjottelupaikasta monoa ku en paikanpäälle ilmestynyt. Syynä oli se, kun olin katsomassa tyttöystävääni sairaalassa aamusta yöhön, niin kauan kunnes heittivät ulos. Molemmilla masennusta, minulla keskivaikea ja tyttöystävällä vaikea. Itsetuhoisuutta mm. Ja sitten helvetti hänen vanhemmat ja veli vain haukkuvat minua, ignooraavat täysin kaiken mitä olen hänen puolestaan tehnyt...
Jooh, alotetaanpa "pikasesti"
Noh, motivaatio ollut elämässä sitä ja tätä, 9. luokan kävin vain kokeet tekemällä, sen jälkeen pidin välivuoden ja sen jälkeen oli tämä Verve. Tämän työpaikan jälkeen mistä sain lähtöpassit menin turkistarhalle, kävin siellä kuukauden, pari joka aamu 8 tekemässä 6 tuntia töitä, ensimmäiset 2 viikkoa olikin ulkotöitä piristävässä tammikuun pakkasessa. Sormet jäätyneinä tein töitä minkä jaksoin, ei huvittanut, mutta tein silti työt. Tämän jälkeen menin töihin Myllylle, olin siellä 2 viikkoa. Sen jälkeen oli tarkoitus mennä vielä viikoksi töihin, tällä kertaa kauppaan. En jaksanut masennukseltani yhtään mitään, kävin pari päivää ja ilmoitin etten enää vain jaksa. Tästähän tuli hirveät haukut "anopilta".
Noh, tähän asti kun oltiin yhdessä oltu se puolisen vuotta (tällä hetkellä pian vuosi täynnä) ja siihen oli jo sisältynyt paljon viiltelyä, sairaskohtauksia (pyörtymisiä yhtäkkiä, mm. Oulun finnkinossa, ambulanssi soitettiin vahtimestarin toimesta. Oli tajuttomana lähes 10min ja syytä ei löytynyt. Tällaisia oli useita, kiitos teatterissa auttaneille) ynnä muuta. Toki tyttöystävä on kärsinyt paljon tässä vaiheessa mutta itsekin olin jo henkiseltä puolelta hyvin raunioina. Edelleen tuntuu ettei mikään innosta, ei jaksa, en halua. Asiat tuntuu olevan "ihan sama". Asioilla ei enää ole merkitystä. En välitä mitä itselleni tapahtuu. En välitä saanko töitä, jaksanko opiskella tai saanko rahaa mistään. Kaikki on ihan sama.
Tyttöystävä myös saanut paljon itkuraivo kohtauksia, huutanut, vittuillut, juonut itsensä huonoon kuntoon ym. Itse en pidä hänen juomisestaan lainkaan, ja hän juuri muutama päivä sitten (minun synttäreilläni) lähti kaverien luokse vanhaan koulumiittiin. Noh, tietenki joivat, kuulemma sammui sinne. Itse en tästä pidä yhtään ja hän tietääsen. Myöhemmin hän myös valehteli että sammui erään pojan syliin. Tästä suutuin kovasti ja sen jälkeen hän sanoi että hän vain testasi välitänkö ja olenko mustasukkainen. Aika lailla alkoi polla jo pettää... Myöhemmin tuli taas riitaa jostakin, ja hän ryntäsi vessaan kovaa vauhtia. Tiesin jo etukäteen mitä hän tekee kun hän laittoi oven lukkoon. Joo, viiltelyä. Ei saatana. Tämän jälkeen kun hän tuli vessasta kädet täysin veressä, menin jo ihan sekaisin. Pää tuntui sekoavan, kävelin edestakaisin, löin oveen muutaman jäljen, löin seinään, potkin seinää ja olin täysin sekaisin. Ja tämä 1 aikaan yöllä, naapurit taisivat tykätä.
Noh, tuosta välikohtauksesta selvittiin.
Viimein luulin että ensimmäistä kertaa pitkään aikaan olisi EDES YKSI HYVÄ PÄIVÄ.. Mutta joo, tänään hänen veljensä käytti häntä ulkona, halusi jutella. Noh, kivoja juttelikin. Minua haukkui, sanoi että minä varmasti uhkailen tyttöystävääni ja siksi hän on kanssani, ja ettei minuun voi luottaa. Sanoi myös etten ole hyvä hänelle ja ettei hän vain itse näe sitä. Kehtasi se vitun vatipää vielä ehdottaa että lähtevät kattomaan hänelle uutta poikaystävää. Tämän jälkeen meni vintti ihan sekasin, laitoin facebookissa viestiä että tulee juttelemaan henkilökohtaisesti. Saatana. Herrasmiesmäisen rauhallisesti ajattelin ihan ensimmäiseksi pistää kunnolla turpaan. En jaksa välittää seurauksista, enkä ylipäätänsä mistään.
Tuntuu ettei jaksa enää... Joka päivä tällaista... Ollut jo kohta vuoden. Ja en halua erota. Ja vaikka haluaisinkin, en voisi. Hän on sanonut että jos hän yksin jää, alkaisi viiltely. Ja tietenkin tuntisin syyllisyyttä.
Saatana. Nyt tuli kiroiltua, anteeksi. Luulisi että "kyllä sitä rauhoittuu ku nukkuu vähä ja miettii". Joo-o, puolisen päivää mutta viha vain nousee kokoajan. Ei kestä pää. Ja jokaiselle vesipäälle jonka mielestä tämä on vain tätä "teini-iän kriisiä"... Noh, sanotaanko että tuskin kukaan tällaista jaksaisi. Ei voi sanoilla selittää tätä. Joka päivä syytöksiä, vittuilua, viiltelyä, bulimiaaki oli jonkun aikaa, sairaskohtauksia... Jooh, nyt on teksti kyllä selvästi teinin kirjoittamaa mutta mikäs siinä, threadi on "Vituttaa niin ankarasti". Joo. En tiiä.
Ei helpottanu. Ei tarpeeksi...
Kiitos kuitenkin ja anteeksi.