- Liittynyt
- 23.7.2007
- Viestejä
- 320
Eli loukkasin olkapääni parisen vuotta sitten, jolloin se meni sijoiltaan, ei muuta. Harrastin Krav Magaa ja vapaaottelua, tähtäimenä silloin vähän isommat ottelukehät kuin meillä täällä suomessa. Parantelin kipeytyneitä lihaksia parisen viikkoa ja jatkoin treenailua. No, siitä lähtien satunnaisesti olpäässä on tuntunut äkillisiä kipuja, kuin viilto -ja pistokivut, sekä tunnon ja voimanmenetystä. Kelailin, et joo, parempi taas vähän huilailla. No, jatkoin duuneissa kuitenkin normaalisti. Yhä silloin tällöin särki, ja muistan ainakin vuoden nyt taaksepäin niin, etten ole olkapääkivutonta yötä nukkunut.
Viimekesänä aloin saamaan useasti pahoja mahanpolttoja, närästyksiä ja happamia röyhyjä, jotka kaikki kuittasin pepcid Duo:lla ja ihan normaali renniellä. Nyt kuitenkin marraskuun lopulla, mahanpoltot alkoivat olla sitä luokkaa, ettei ruokaa enää voinut maustaa ja oli vain hyvin rajallinen valikoima, mitä voi syödä, mistä maha ei reagoisi. En saanut oikein nukuttua ja syömiseenkin tuli hyvin suuria ongelmia. Jouluaattona taisin syödä pari perunaa nälissäni, en ollut nukkunut juuri lainkaan ja sit vielä ennen joulua maanantaina (15.12)piti olla palkkapäivä, siis 192 h palkat. Tämä eräs säätiö, jolle tein duuneja, ei edes viitsinyt ilmoittaa jäävänsä joululomalle, palkkapäivän muutosta (netissä olisi kuulema ollut tiedoite) ei minulle ilmoitettu millään tavoin. Tottakai se lisäsi ressiä kun muutaman päivän piti soitella ympäri kyliä, et missä vitussa rahat on. No, 21.12 sunnuntaina tulin yläkerrasta alakertaan, kaksi koiraa ja kissa pyöri jaloissa, mie jotenkin horjahdin ja jalka lipes rapulta. Sain vasemmalla jalalla estettyä kokonaan kaatumisen, sillä kustannuksella, että kantapäähäni tuli hiusmurtuma ja niskat venähti. Siis lääkäriin, sairaslomaa neljä päivää, tropit apteeksita ja kiitti moi. Vaan ei.
Nämä jalalle tarkoitetut särkylääkkeet reagoi mahani kanssa niin pahasti, että oksentelin satunnaisesti veristä limaa. Lisäksi, pääni ei kääntynyt kuin vasemmalle (oli muuten veikeää olla keskustassa autolla, ilman, että päätä sais käännettyä oikealle). Kipuja oli siis, kantapäässä, mahassa, olkapäässä, sekä niskassa. Ajattelin, että voi vittujenvittu. Soitin lääkärille, että mitäs mä nyt teen, selitin tilanteen. Lääkäri neuvoi ottamaan rauhallisesti ja tehdä töissä sen minkä voi, hän ei silloin pe 26.12 nähnyt tarvetta sairasloman jatkolle, koska jalassa oli "vain" hiusmurtuma. Kehoitti jättämään särkylääkkeet pois, koska mahani oli niin herkkänä. Oikeasti, sitä koski niin, että mietin kumpi on pienempi paha, ottaa särkylääkkeitä ja oksentaa vai olla ilman ja olla oksentamatta.
Töissä se perjantai oli ihan helvettiä. Samoin sunnuntai. Sillon sunnuntaina kun lähdin töihin, muistan kuinka autossa mietin, että nukuinkohan mä viimeyönä. Muistan katsoneeni kelloa yöllä 2 aikaan, otin sirdalund 4mg, että niskakipu helpottaisi, sekä relifexiä särkyyn. Kolmelta olin oksentamassa ja koirien kanssa pihalla. Kuudelta nousin syömään maustamonta jugurttia, koska päätä särki ja nälätti kauheesti. Maanantaina menin normaalisti töihin, muttei kauheesti hymyilyttänyt, en muista siitä maanantai aamupäivästä juuri mitään. Menin kauppaan 12 jälkeen, vein samalla postia postiin, pyörryin kaupassa, ja jouduin sieltä suoraan päivystykseen. Tiistaina 30.päivä olin jo joensuun keskusairaalassa ja siellä lääkäri katsoi minua epäuskoisesti päivitellen, että miksen aikaisemmin ole hakeutunut lääkärin hoitoon. Magneetti, ultaääni ja röntgenkuvien jälkeen tuli ilmi, että niskassani on nestettä ja turvotusta, ja hermopinne puristusessa, näiden yhteisvaikutus oli aiheuttanut hengenvaarallisen verenkiertohäiriön aivoihin. Onneksi kävi hyvin, lääkäri mainitsi, että useimmiten tälläisissä tilanteissa on aivohalvaus ja aivoisa kohoneen paineen aiheuttama aivoverenuvuoto niitä ikävempiä seuraamuksia. Ihan tarkalleen en kaikkia puhuttuja termejä muista, kun olen tälläinen tumpelo, ja asiaa oli lääkärillä enemmänkin.
Samainen lääkäri tutki minut ja sairaushistoriani läpikotaisin ja passitti mahan takia verikokeisiin (nyt jonotan tähystykseen menoa), olkapää kuvataan vielä toisen kortisonipiikin jälkeen ultralla,lääkäri sanoi, että näyttää väistämättömältä, että se tähystetään, varsinainen ongelmani kuitenkin vaatii käyräluun(?!ja ei, en tiennyt luun olemassaolosta ennen kuin lääkäri siitä mainitsi :D-> hyvin ollaan täällä taas anatomiasta perillä) kirurgista toimenpidettä, miten se tapahtuu, sitä en todella vielä tiedä. Tämä joensuulainen lääkäri passitti sairauslomalle välittömästi, kielsi kaiken kantelun (luun pää "hinkaa" lihakseen ja rikkoo kalvot?!), nostelun yms. Lisäksi sain mahaan lääkettä, jonka avulla jo voin syödä, banaania, maustamatonta jugurttia ja satunnaisesti leipää. Myös keitetty peruna ja vesi käy. 12 labrakokeesta huolimatta, ne ei osaa sanoa, mikä mahaani vaivaa. Lääkäri pitää todennäköisenä (vielä odotellaan tähystystä), että mahalaukussa saattaa olla joku kasvain tms., joka aiheuttaisi häiriöitä mahahappojen toiminnassa. Ultralla katottuna lääkäri ei antanut mitään lausuntoa. Koska olen syönyt niin vähän, lääkärillä on ollut vaikeuksia tutkia mahalaukkua ulkoisesti(?!). Jatkuvasti on kuumeilua, ja alentuneen immuunin ansiosta iski flussakin.
Jänniä aikoja siis.
Pahinta on, että mitkään kivuista, kantapäätä huolimatta, eivät ole mihinkään kadonneet.
Viimekeskiviikkona täällä epätoivoisuuspäissäni huomasin kulhon, jossa oli nameja, ajattelin piristää matalia verensokereita ja masentunutta mieltä jollain muulla kuin jugurtilla ja heitin (lumipantterin) namin suuhun. DOH! Tietysti se oli avoimessa kupissa muuttunut pieneksi timantiksi, joka innostuneen ahmijan suussa sai aikaan poskihampaan lohkeamisen paikka-kohdasta. No, täällä perslävessä kun ei kipupäivustyksistä tiedetä mitään klo 16.00 jälkeen, pitelin molemmilla käsistä tukasta kiinni sinne torstai klo 12.20, että pääsin hammaslääkärille. Ja oi kyllä, hän vei hampaan kokonaan, koska onnistuin purressani murtamaan 3 juuresta 2. Onneksi on takimmaisesta poskihaampasta kyse, ni paskaaks sillä. No ei muuten, mut nyt se kolo edelleen särkee ja jomottaa, joskin huomasin, että onpahan tullut juotua vettä tarpeeksi ja alkaahan se helpottaa.
Ja aina saa vittu sen perkeleen paskalampisäätiön kanssa vääntää joka asiasta. Viimeksi tänään soittivat ja kertoivat, etten ole toimittanut sairaslomalappua, ja tiedän sen olevan puhdasta bullshittiä, koska vein sen sinne ihan itse, en lähettänyt -vein. Lukitun oven sisäpuolelle laatikkoon ja kehtaavat mulle soitella kun ämmät ei saa pidettyä papereita kasassa. Iloisesti toki valaisin, että sen sinne olen toimittanut ja saavat itse soittaa sinne lääkäriin ja pyytää uutta todistusta jossei asia selviä, koska en ollut yksin liikenteessä ja todistettavasti olen sen heille samantien toimittanut(olivat joululomalla, yläkerrasta vielä kysyin, että mihin se pitää jättää, jotta se varmana on sit toimitettu, opastivat punaiseen laatikkoon varsinaisen työosastoni toimiston ulkopuolella). Ärgh. Vituttaa. Ja sitten ne lässyttää mulle puhelimessa kun olisin 5-vuotias. Mä ymmärrän, et se voi olla jonkun tyylikin puhua, mut se vaan vituttaa. Muka-hempeä diipadaapa-järjestely, eikä kuitenkaan mikään toimi ajallaan tai niinkuin ollaan sovittu. Puhumattakaan siitä, että elokuussa tehtyä työsopimusta ei ole vieläkään minulle kotiin toimitettu, vaikka kahteen kertaan olen heiltä sitä kirjallisesti pyytänyt (muutaman kerran puhelimessa asiasta huomauttanut).
Huomaa psyykkeestä, että ei ole saanut nukuttua, enkä muista koska viimeksi olisin syönyt lämmintä ateriaa. Perjantaina taas lääkäriin.
Alan huolestua jo tästä pääkopasta. Ahdistaa, masentaa ja tuntuu täysin voimattomalta, usein toivottomalta. Tuntuu, että aina kun siirtyy uuteen päivään, tulee jotain uutta paskaa niskaan, olo huononee tai muuta. Vittu kun tuntuu kokoajan semmonen emmä jaksa -astianpesukone on odottanut nyt 2 päivää mun inspiraatiota. Mut ei. Koirien kanssa saa onneks pakostikin ulkoilmaa, etten sekoa täällä, mut sit on ulkoa tullessa niin väsy ja vilu, että on pakko mennä hetkeks viltinalle ja olla ihan paikoillaan. Ei ole mitään voimia, päässä eikä kropassa.
Ja tuntuu, ettei kehtaa kellekkään vinettää tai muuta, kun jotenkin tuntuu, että elämässä olis isompiakin murheita kun avais silmänsä. Taidan pitää ne kiinni ja keräillä.
Viimekesänä aloin saamaan useasti pahoja mahanpolttoja, närästyksiä ja happamia röyhyjä, jotka kaikki kuittasin pepcid Duo:lla ja ihan normaali renniellä. Nyt kuitenkin marraskuun lopulla, mahanpoltot alkoivat olla sitä luokkaa, ettei ruokaa enää voinut maustaa ja oli vain hyvin rajallinen valikoima, mitä voi syödä, mistä maha ei reagoisi. En saanut oikein nukuttua ja syömiseenkin tuli hyvin suuria ongelmia. Jouluaattona taisin syödä pari perunaa nälissäni, en ollut nukkunut juuri lainkaan ja sit vielä ennen joulua maanantaina (15.12)piti olla palkkapäivä, siis 192 h palkat. Tämä eräs säätiö, jolle tein duuneja, ei edes viitsinyt ilmoittaa jäävänsä joululomalle, palkkapäivän muutosta (netissä olisi kuulema ollut tiedoite) ei minulle ilmoitettu millään tavoin. Tottakai se lisäsi ressiä kun muutaman päivän piti soitella ympäri kyliä, et missä vitussa rahat on. No, 21.12 sunnuntaina tulin yläkerrasta alakertaan, kaksi koiraa ja kissa pyöri jaloissa, mie jotenkin horjahdin ja jalka lipes rapulta. Sain vasemmalla jalalla estettyä kokonaan kaatumisen, sillä kustannuksella, että kantapäähäni tuli hiusmurtuma ja niskat venähti. Siis lääkäriin, sairaslomaa neljä päivää, tropit apteeksita ja kiitti moi. Vaan ei.
Nämä jalalle tarkoitetut särkylääkkeet reagoi mahani kanssa niin pahasti, että oksentelin satunnaisesti veristä limaa. Lisäksi, pääni ei kääntynyt kuin vasemmalle (oli muuten veikeää olla keskustassa autolla, ilman, että päätä sais käännettyä oikealle). Kipuja oli siis, kantapäässä, mahassa, olkapäässä, sekä niskassa. Ajattelin, että voi vittujenvittu. Soitin lääkärille, että mitäs mä nyt teen, selitin tilanteen. Lääkäri neuvoi ottamaan rauhallisesti ja tehdä töissä sen minkä voi, hän ei silloin pe 26.12 nähnyt tarvetta sairasloman jatkolle, koska jalassa oli "vain" hiusmurtuma. Kehoitti jättämään särkylääkkeet pois, koska mahani oli niin herkkänä. Oikeasti, sitä koski niin, että mietin kumpi on pienempi paha, ottaa särkylääkkeitä ja oksentaa vai olla ilman ja olla oksentamatta.
Töissä se perjantai oli ihan helvettiä. Samoin sunnuntai. Sillon sunnuntaina kun lähdin töihin, muistan kuinka autossa mietin, että nukuinkohan mä viimeyönä. Muistan katsoneeni kelloa yöllä 2 aikaan, otin sirdalund 4mg, että niskakipu helpottaisi, sekä relifexiä särkyyn. Kolmelta olin oksentamassa ja koirien kanssa pihalla. Kuudelta nousin syömään maustamonta jugurttia, koska päätä särki ja nälätti kauheesti. Maanantaina menin normaalisti töihin, muttei kauheesti hymyilyttänyt, en muista siitä maanantai aamupäivästä juuri mitään. Menin kauppaan 12 jälkeen, vein samalla postia postiin, pyörryin kaupassa, ja jouduin sieltä suoraan päivystykseen. Tiistaina 30.päivä olin jo joensuun keskusairaalassa ja siellä lääkäri katsoi minua epäuskoisesti päivitellen, että miksen aikaisemmin ole hakeutunut lääkärin hoitoon. Magneetti, ultaääni ja röntgenkuvien jälkeen tuli ilmi, että niskassani on nestettä ja turvotusta, ja hermopinne puristusessa, näiden yhteisvaikutus oli aiheuttanut hengenvaarallisen verenkiertohäiriön aivoihin. Onneksi kävi hyvin, lääkäri mainitsi, että useimmiten tälläisissä tilanteissa on aivohalvaus ja aivoisa kohoneen paineen aiheuttama aivoverenuvuoto niitä ikävempiä seuraamuksia. Ihan tarkalleen en kaikkia puhuttuja termejä muista, kun olen tälläinen tumpelo, ja asiaa oli lääkärillä enemmänkin.
Samainen lääkäri tutki minut ja sairaushistoriani läpikotaisin ja passitti mahan takia verikokeisiin (nyt jonotan tähystykseen menoa), olkapää kuvataan vielä toisen kortisonipiikin jälkeen ultralla,lääkäri sanoi, että näyttää väistämättömältä, että se tähystetään, varsinainen ongelmani kuitenkin vaatii käyräluun(?!ja ei, en tiennyt luun olemassaolosta ennen kuin lääkäri siitä mainitsi :D-> hyvin ollaan täällä taas anatomiasta perillä) kirurgista toimenpidettä, miten se tapahtuu, sitä en todella vielä tiedä. Tämä joensuulainen lääkäri passitti sairauslomalle välittömästi, kielsi kaiken kantelun (luun pää "hinkaa" lihakseen ja rikkoo kalvot?!), nostelun yms. Lisäksi sain mahaan lääkettä, jonka avulla jo voin syödä, banaania, maustamatonta jugurttia ja satunnaisesti leipää. Myös keitetty peruna ja vesi käy. 12 labrakokeesta huolimatta, ne ei osaa sanoa, mikä mahaani vaivaa. Lääkäri pitää todennäköisenä (vielä odotellaan tähystystä), että mahalaukussa saattaa olla joku kasvain tms., joka aiheuttaisi häiriöitä mahahappojen toiminnassa. Ultralla katottuna lääkäri ei antanut mitään lausuntoa. Koska olen syönyt niin vähän, lääkärillä on ollut vaikeuksia tutkia mahalaukkua ulkoisesti(?!). Jatkuvasti on kuumeilua, ja alentuneen immuunin ansiosta iski flussakin.
Jänniä aikoja siis.
Pahinta on, että mitkään kivuista, kantapäätä huolimatta, eivät ole mihinkään kadonneet.
Viimekeskiviikkona täällä epätoivoisuuspäissäni huomasin kulhon, jossa oli nameja, ajattelin piristää matalia verensokereita ja masentunutta mieltä jollain muulla kuin jugurtilla ja heitin (lumipantterin) namin suuhun. DOH! Tietysti se oli avoimessa kupissa muuttunut pieneksi timantiksi, joka innostuneen ahmijan suussa sai aikaan poskihampaan lohkeamisen paikka-kohdasta. No, täällä perslävessä kun ei kipupäivustyksistä tiedetä mitään klo 16.00 jälkeen, pitelin molemmilla käsistä tukasta kiinni sinne torstai klo 12.20, että pääsin hammaslääkärille. Ja oi kyllä, hän vei hampaan kokonaan, koska onnistuin purressani murtamaan 3 juuresta 2. Onneksi on takimmaisesta poskihaampasta kyse, ni paskaaks sillä. No ei muuten, mut nyt se kolo edelleen särkee ja jomottaa, joskin huomasin, että onpahan tullut juotua vettä tarpeeksi ja alkaahan se helpottaa.
Ja aina saa vittu sen perkeleen paskalampisäätiön kanssa vääntää joka asiasta. Viimeksi tänään soittivat ja kertoivat, etten ole toimittanut sairaslomalappua, ja tiedän sen olevan puhdasta bullshittiä, koska vein sen sinne ihan itse, en lähettänyt -vein. Lukitun oven sisäpuolelle laatikkoon ja kehtaavat mulle soitella kun ämmät ei saa pidettyä papereita kasassa. Iloisesti toki valaisin, että sen sinne olen toimittanut ja saavat itse soittaa sinne lääkäriin ja pyytää uutta todistusta jossei asia selviä, koska en ollut yksin liikenteessä ja todistettavasti olen sen heille samantien toimittanut(olivat joululomalla, yläkerrasta vielä kysyin, että mihin se pitää jättää, jotta se varmana on sit toimitettu, opastivat punaiseen laatikkoon varsinaisen työosastoni toimiston ulkopuolella). Ärgh. Vituttaa. Ja sitten ne lässyttää mulle puhelimessa kun olisin 5-vuotias. Mä ymmärrän, et se voi olla jonkun tyylikin puhua, mut se vaan vituttaa. Muka-hempeä diipadaapa-järjestely, eikä kuitenkaan mikään toimi ajallaan tai niinkuin ollaan sovittu. Puhumattakaan siitä, että elokuussa tehtyä työsopimusta ei ole vieläkään minulle kotiin toimitettu, vaikka kahteen kertaan olen heiltä sitä kirjallisesti pyytänyt (muutaman kerran puhelimessa asiasta huomauttanut).
Huomaa psyykkeestä, että ei ole saanut nukuttua, enkä muista koska viimeksi olisin syönyt lämmintä ateriaa. Perjantaina taas lääkäriin.
Alan huolestua jo tästä pääkopasta. Ahdistaa, masentaa ja tuntuu täysin voimattomalta, usein toivottomalta. Tuntuu, että aina kun siirtyy uuteen päivään, tulee jotain uutta paskaa niskaan, olo huononee tai muuta. Vittu kun tuntuu kokoajan semmonen emmä jaksa -astianpesukone on odottanut nyt 2 päivää mun inspiraatiota. Mut ei. Koirien kanssa saa onneks pakostikin ulkoilmaa, etten sekoa täällä, mut sit on ulkoa tullessa niin väsy ja vilu, että on pakko mennä hetkeks viltinalle ja olla ihan paikoillaan. Ei ole mitään voimia, päässä eikä kropassa.
Ja tuntuu, ettei kehtaa kellekkään vinettää tai muuta, kun jotenkin tuntuu, että elämässä olis isompiakin murheita kun avais silmänsä. Taidan pitää ne kiinni ja keräillä.
