Mä voin tehä iha mitä vaan jos aika/paikka on oikee, kokeilen kaikkee uuttaa vähintää kerran ihan periaatteesta. Urheilu kuulu tietyl tapaa elämään lapsenaki, mut olin liian villi keskittyyn siihen, ja tekeen sen kunnolla. Aina se tuntu hienolta, mut meni holtittomaks sekoiluks mikä ei kehittäny ihan hirveesti. Haluun uskoo et itel on ainaki pari aitoo kaverii, mut pessimistinä mussa elää ikuisesti epäilys, ettei lojaalius oo ihmisissä hirveen yleistä :d. Ite oon lojaali siinä mieles, et jos olit mun kaveri joskus, ni oot sitä aina. Vaikka maailmannäkemys olis eri, tai nouset johki eri kastiin. Oon oman polun kulkija ollu selkeesti aina, mut mietin välillä miltä ''valitsemani'' tie maistuu 20 vuoden päästä. Olis perus äijä, ni yllämainitut oletettavasti toimiviksi todetut muotit tulis ihan luonnostaan. Mut vitut. En tiiä elämisestä mitää muuta ku sen, etten voi tehä jtn mikä kiinnostaa 0% .Ite en dokaa. En halua lapsia. Tuttuja on mut aitoja ystäviä 0. Lähin tällai myöhään opiskelemaan ja toteuttaa unelmaani. Ei kiinnosta tota samaa paskaa päiväduunia vuodesta toiseen missä vaan ahistaa. Enkä mäkään urheillu lapsena vaan olin sellanen semiläski lapsi joka sit täysikäisyyden kynnyksellä eskaloitu mätisäkkiydeksi. Että kyllä rakas @Cuntslinger samanhenkisiä tyyppejä löytyy lähempääkin kun ausseista :D