Vitsejä!

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Kipi I
  • Aloitettu Aloitettu
Kaksi vanhaa siittiötä lojui jossain pallien perukoilla.
-Tästä on päässyt lähtemään paljon nuorempiakin, joten eiköhän kamu pidetä huoli, että seuraavassa lähdössä ollaan kärkiporukoissa.
Niinhän se aika sitten tuli, että alkoi olla sellaista tutinaa, että lähtö olisi lähellä. Nämä kaksi kaverusta etenivät jonon kärkeen kyynerpäätaktiikalla ja juttelivat mennessään kuulleensa, että munasolu on kuulemma aivan ihana ilmestys ja tuskin malttoivat odottaa lähtöä. No kaverit pääsivät kuin pääsivätkin jonon kärkeen ja viimein alkoi se lopullinen puristus ja siittiöystävykset singahtivat mustaan putkeen käsi kädessä ja lopulta tupsahtivat johonkin märkään ja pimeään paikkaan.Toinen siihen:
-No, missähän se munasolu nyt sitten luuraa?
Samassaedessä näkyi liikettä. Toinen kysyi:
-Mitä vittua, meidänhän piti olla nyt ekana, keitäs te ootte?
Edestä kajahtaa vastaus:
-Me ollaan hammaspeikkoja, ja me asutaan täällä.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Oli alkanut taas kerran ala-asteen oppitunti. Opettaja teki arvoituksia oppilaille: -Kuinka on mahdollista asettaa reikä yhteen reikään?
Koko luokka tuumi tiiviisti tätä visaista arvoitusta. Etupenkin kultalusikka- Topi alkoi hurjasti viitata tyypillinen perseennuolijan virne naamallaan - No Topi, mikä on tämän arvoituksen ratkaisu?
Topi nousee pulpetistaan vastaamaan koko luokan eteen. - Laitetaan peukalot ja pikkusormet yhteen ja työnnetään suun ympärille! Topi vastasi hymy vain leventyen.
- Oikein hyvä, opettaja sanoi. - No mitenkäs saadaan kolme reikää laitettua yhteen reikään?
Luokkaan laskeutui hiljaisuus. Kotvan kuluttua Topi alkoi taas hurjasti heiluttaa kättään. Opettaja pyysi Topia taas tulemaan luokan eteen.
Kimeällä äänellä Topi vastaa: - Laitetaan taas sormet yhteen ja levitetään ympyrä niin, että nenäkin mahtuu siihen - Hienoa, Topi, opettaja vastaa tyytyväisenä.
Luokan takana alkaa kuulua supinaa ja ärtymys on huomattavissa,kun Topi on taas kerran päässyt loistamaan.
Nyt opettaja tekee vielä yhden kysymyksen: - Kuinka sitten viisi reikää saadaan yhteen reikään?
Muutkin alkavat miettiä kuumeisesti oikeata vastausta. Topi itsevarmasti heiluttaa pystyssä olevaa kättään ja pyytää vastauslupaa. Pekka takana tuntuu myös tietävän vastauksen ja nostaa käden pystyyn, mutta kuten arvattavaa, opettaja antaa lempioppilaansa taas kerran vastata.
- Levitetään vielä oikein kovasti sormia niin, että silmät mahtuvat mukaan!
Opettaja vuolaasti kehuu Topia, joka on niin ylpeä itsestään.
Pekka suivaantuneena saamastaan kohtelusta nostaa käden pystyyn,jolloin opettaja kysyy Pekalta: - Niin Pekka, mitä asiaa sinulla oikein on? - Minulla olisi vielä yksi arvoitus. Kuinka on mahdollista saada 13 reikää yhteen reikään?
Opettajakin alkaa miettiä kuumeisesti. Ihme kyllä Topikaan ei tällä kertaa osaa vastata asetettuun kysymykseen, ja esittää loukkaantunutta. - No Pekka, mikä on vastaus tähän arvoitukseen?opettaja kysyy. - Otetaan nokkahuilu ja työnnetään se Topin perseeseen.
 
kahdelle edelliselle :hyper:
 
Ehheheehe...:jahas:

Pascal, Newton ja Aristoteles leikkivät piilosta ja tuli Aristoteleen vuoro laske ja sitten etsiä Newton ja Pascal. Pascal juoksi kauas pensaikkoon piiloon ja Newton piirsi metri kertaa metri -alueen ympärilleen ja jäi seisomaan keskelle pihaa Aristoteleen viereen. Aristoteles lopetti laskemisen ja avasi silmänsä ja huusi 'Newton nähty!' mutta Newton sanoi: 'Yksi Newton neliömetrissä on Pascal'.
 
Ehheheehe...:jahas:

Pascal, Newton ja Aristoteles leikkivät piilosta ja tuli Aristoteleen vuoro laske ja sitten etsiä Newton ja Pascal. Pascal juoksi kauas pensaikkoon piiloon ja Newton piirsi metri kertaa metri -alueen ympärilleen ja jäi seisomaan keskelle pihaa Aristoteleen viereen. Aristoteles lopetti laskemisen ja avasi silmänsä ja huusi 'Newton nähty!' mutta Newton sanoi: 'Yksi Newton neliömetrissä on Pascal'.
Vittu et repesin, vaiks vanha onkin. :hyper:
 
Ehheheehe...:jahas:

Pascal, Newton ja Aristoteles leikkivät piilosta ja tuli Aristoteleen vuoro laske ja sitten etsiä Newton ja Pascal. Pascal juoksi kauas pensaikkoon piiloon ja Newton piirsi metri kertaa metri -alueen ympärilleen ja jäi seisomaan keskelle pihaa Aristoteleen viereen. Aristoteles lopetti laskemisen ja avasi silmänsä ja huusi 'Newton nähty!' mutta Newton sanoi: 'Yksi Newton neliömetrissä on Pascal'.
vaadin mustan selityksen,en nimittäin tajunnut yhtään...:arvi:
 
Mitä saadaan kun risteytetään satiainen ja kiiltomato?

Pillulle pihavalot
 
Mitä saadaan kun risteytetään satiainen ja kiiltomato?

Pillulle pihavalot
Eikös se ollu: Palleille toimivat työvalot?
 
Kuka on Nukkumatin pahin vastustaja?

- Aulis Gerlander, virallinen valvoja
 
Tommi Läntinen oli illallisella bändinsä vittumaisen basistin vanhempien luona. Siinä istuttiin iltaa pöydän antimista nauttien ja perheen koirakin järsi luuta punatukkaisen rokkikukkomme, Tommin vieressä lattialla. Arvaahan sitä, ruoka lyö Tommin vatsaa kuralle ja alkaa pierettämään. Kaikesta huolimatta pahat ilmat on saatava pois mahasta kiertämästä. Varovasti muusikko yrittää suhauttaa, mutta kunnon lärpätyspieruhan siitä tulee.

Isä huutaa pöydän päästä "Musti!"

"Nah, hyvinhän se meni. Koiran niskoille minun paskanajot.", tuumii Tommi ja päästää samanlaisen mutta hieman kovemman ilmoille.

"MUSTI!", karjaisee isäntä vieläkin kovemmalla äänellä.

Menestyksen innoittamalla rohkeudella punatukkainen rokkikukko päräyttää vielä loputkin katkaisemattomat mahasta pois häiritsemästä hirmuisen paskankäryn saattelemana.

Nyt isäntä kyrpiintyy täysin, ja huutaa pää punaisena :
"Musti! Tänne heti, ennenkuin tuo holtiton ovimatto paskantaa päällesi!!"
 
Wanha jollekki mut mulle ei :hyper:

Äiti oli lähdössä synnyttämään. Kyseli lähtiessään pieneltä pojaltaan:
"Mitä toivoisit minun sieltä tuovan?"
" Jos perse kestää niin polkuauto olis kiva ."
 
Vanha ivalolainen mies keskustelee ravintolassa nuoremman ystävänsä kanssa tuopin ääressä.
"Poika, katsopas ulos. Näetkö tuon aidan?
Katso kuinka hyvin se on rakennettu. Rakensin sen kivi kiveltä omin
käsin. Tein työtä kuukausikaupalla. Mutta kutsuvatko ihmiset minua
Aidanrakentaja-Partaseksi? Eipä tietenkään..."

Seuraavaksi mies osoittaa ravintolaa.
"Näetkö tämän Kultahippu-ravintolan? Näetkö kuinka sileitä kaikki
puupinnat ovat? Hioin noita puupintoja kipeällä selällä viikkoja.
Veistin puukoristeita käsin kuukauden.
Mutta kutsutaanko minua Ravintolanrakentaja-Partaseksi? No eipä tietenkään.."

Sitten mies katsoo ympärilleen hermostuneesti ja yrittää puhua kiinnittämättä liikaa huomiota.
"Mutta annas olla kun satut kerran nussimaan yhtä poroa...".

----------------

Kolme laihialaista oli junamatkalla, ja he olivat joutuneet ostamaan liput. Niinpä he ihmettelivät vastapäätä istuvia kolmea savolaismiestä, joilla oli vain yksi lippu. Mitenkähän he aikovat selvitä, laihialaiset tuumivat.

Konduktöörin saapuessa vaunuun säntäsivät kaikki kolme savolaisukkoa vaunun vessaan. Konduktööri koputti vessan ovelle ja pyysi: "Matkalippu, olkaa hyvä." Ja lippu ojennettiin oven alta.
Paluumatkalla laihialaiset päättivät käyttää samaa keinoa, mutta hämmästys oli taasen suuri kun savolaisukoilla ei ollut ollenkaan matkalippua. Tuosta he eivät selviä, laihialaiset tuumivat.

Kun konduktööri saapui vaunuun, laihialaiset säntäsivät vessaan. Hetken päästä savolaiset lähtivät ryntäämään seuraavan vaunun vessaan, mutta yksi heistä pysähtyi sen vessan kohdalle, jossa laihialaiset olivat, koputti ovelle ja sanoi: "Matkalippu, olkaa hyvä."
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom