Viisi painonnostajaa Puolan EM-lavalle

EAA-valmisjuoma 24-pack

Pineapple Passion Fruit

1€/kpl

Pro-Pain

Ylileveä kuljetus
Mode
Liittynyt
17.7.2002
Viestejä
34 681
Viisi painonnostajaa Puolan EM-lavalle

Suomi lähettää viiden painonnostajan joukkueen ensi viikon tiistaina Puolan Wladyslawowossa alkaviin EM-kilpailuihin. EM-lavalle valittiin alunperin kuusi nostajaa, mutta Toni Puurunen (94 kg) joutuu jättämään kisat väliin loukkaantumisen vuoksi.

Rautaa kesyttävät Sini Kukkonen (53 kg), Heidi Harju (58 kg), Katariina Vestman (69 kg), Miikka Huhtala (105 kg) ja Antti Everi (yli 105 kg).

Kisoihin lähtevien urheilijoiden valmistautuminen on sujunut suunnitelmien mukaisesti.

- Viimeistelyharjoitusten perusteella tilanne näyttää hyvältä. Kaikki nostajat ovat kevätkauden tärkeimmän kisan kynnyksellä parhaassa mahdollisessa vireessä, EM-joukkueen valmentaja Juhamatti Eskelinen toteaa luottavaisena.

Suurimmat odotukset kohdistuvat välivuoden jälkeen kisalavoille palanneeseen Miikka Huhtalaan. Huhtala on suomalaisista vahvimmin tyrkyllä oman sarjansa A-ryhmään, jossa kilpailevat ennakkotulosten perusteella väkevimmät nostajat.

- Kaikilla viidellä nostajalla on täydet mahdollisuudet parantaa henkilökohtaisia ennätyksiään. Tärkeintä on, että jokainen tekee ehjän suorituksen. Arvokisoissa sijoitus monesti paranee jokaisen onnistuneen yrityksen jälkeen, Eskelinen tietää vuosien kokemuksella.

Joukkueen kokenein nostaja on Heidi Harju, joka osallistuu uransa kuudensiin EM-kilpailuihin. Hän tempaisi huhtikuun alussa Lempäälässä 63-kiloisten Suomen ennätyksen 86 kiloa. Puolassa Harju pudottautuu jälleen 58-kiloisiin.

Myös Sini Kukkonen ja Antti Everi ovat olleet aiemmin mukana EM-lavalla. Joukkueen ainoa ensikertalainen onkin Katariina Vestman, joka saavutti viime syksynä työnnön pronssimitalin 17-vuotiaiden EM-kilpailuissa.

- EM- ja MM-kilpailut ovat tärkeitä välietappeja kohti olympialaisia, vaikka näissä EM-kisoissa ei vielä olympialaisten kiintiöpaikkoja jaetakaan. Sekin on kuitenkin edessä yllättävän nopeasti, sillä ensimmäiset olympiapaikat ratkotaan jo syksyn MM-kisoissa, Eskelinen kertoo.

MM-kisat nostetaan Dominikaanisen tasavallan Santo Domingossa syys-lokakuun vaihteessa.

Ateenan olympialaisissa 2004 ei ollut mukana suomalaisnostajia. Suomen painonnostoliiton tärkein tavoite onkin edustajan saaminen tuleviin kisoihin. Eskelinen myöntää, että tavoite on kova.

- Nykyinen karsintajärjestelmä on meidän kannalta erittäin tiukka. Uskon kuitenkin, että suomalainen painonnostaja on mukana Pekingissä, Eskelinen sanoo.

YLE
 
SUPER WHEY ISOLATE (3,9 kg) -24%
Joo, hienoa että on edustusta kotipohjolasta noihin karkeloihin:worship:

Painonnosto on hieno laji, kun vaan älyäisivät noita kisoja telkussa näyttää. Sillointällöin vaan näkyy joitain tyhmästi lyhenneltyjä pätkiä joista ei nää kuin muutaman noston.
 
Eurosport näyttää suorana, kuten aikaisempinakin vuosina. Toivottavasti Arto Savonen on jälleen selostamassa.
 
On ollut kiva seurailla Heidin ja Miikan treenejä. Välillä tuntuu ettei näiden kahden lahjakkuudella ole mitään rajaa, kun tuntuvat ainakin välillä treenailevan ihan miten sattuu. Molemmat uhoavat lopettavansa koko ajan, ja pitävät taukoja treeneistä, ja sitten taas jostain ihmeestä repivät uusia ennätyksiä.

Heidikin oli siirtymässä jo kokonaan voimanoston puolelle, ja esim viikko sitten ottikin komean näköisiä mavesarjoja salilla. Kuitenkin jostakin sai uutta innostusta, ja tosiaan teki taas uusia ennätyksiä painonnoston puolellakin. Miikan taas näin tässä pari viikkoa sitten tekevän mielenkiintoisen oloisen treenin: lämmittelyksi p**jauhantaa tuolilla istuen about 15 minuuttia, sitten rinnallevetoa noin 5x100 ja seuraavaksi työntöä 2x130 ja n. 5x165. Loppuverryttelyksi vielä toinen vartti höpinää.
 
Bulgarian Velichko Cholakov näkyy olevan mukana,saas nähdä nappaako jättiläinen kultaa.
 
Kuulin notta Huhtala oli ottanu viime viikonloppuna 175+210. Eli ihan hyvä on kunto, tuolla noustaisiin Suomen tilastoissa kaikkien aikojen neljänneksi. Tosin kyseessä siis salinostot...
 
Kuli sanoi:
Saas nähdä miten käy .Ateenassa otti pronssia hienosti 207,5+240 odotin kovasti että olisi jo MM-skaboissa uhannut edes vähä Rezaa,mutta siellähän riehuikin velivenälänen ja sai Hosseinin jo nikottelemaan!!

Aika vähäseks jäi se nikottelu kuitenkin, kun Reza aloitti työnnön kun velivenäläinen lopetti. Tempauksessa tuli arviointivirhe, Reza luotti siihen että 210 riittää. Iranin iso poika oli kyllä vähän kesäkunnossa ämämmissä, vaikka kehuikin työntäneensä 270 salilla.

Veikkaan että Latvian mies voittaa, ei tuolla juuri muilla oo mahkuja 250 työntöön, ja tempaus on kumminkin melko tasaista.
 

3 kpl M-Nutrition EAA+

Mango - Hedelmäpunssi - Sitruuna - Vihreä omena

-25%
Sebulius sanoi:
Aika vähäseks jäi se nikottelu kuitenkin, kun Reza aloitti työnnön kun velivenäläinen lopetti. Tempauksessa tuli arviointivirhe, Reza luotti siihen että 210 riittää. Iranin iso poika oli kyllä vähän kesäkunnossa ämämmissä, vaikka kehuikin työntäneensä 270 salilla.

Veikkaan että Latvian mies voittaa, ei tuolla juuri muilla oo mahkuja 250 työntöön, ja tempaus on kumminkin melko tasaista.

No eiköhän Venäjän Chigishevillä ole siihen 250 työntöön saumat kun työnsi Dohan MM-kisoissa 246 ja hiukan aiemmin Venäjän mestaruuskisoissa 252.5kg. Itse veikkaan hänestä koko kisan voittajaa. Kolmas mahdollinen 250 työntäjä, siis liettualaisen ja Chigishevin lisäksi, on toinen venäläinen Vladimir Glushko. Muistaakseni Arto Rajala sanoi jonku kisan selostuksessa että Glushkon oma ennätys olisi juuri tuo 250. Tempaajana hän ei ole kovin hyvä, joten voitosta tuskin taistelee.

Raskasta sarjaa kiinnostavampana pidän henk. koht. kuitenkin sarjoja -94kg ja -105kg. Niissä otetaan suhteessa paljon kovempia rautoja kuin raskaassa ja kuitenkin riittävän isoja jotta näyttävyys säilyy. Lähes 200 tempaus n. 100 kiloselta mieheltä on komeeta katsottavaa.

Mielenkiintoiset kisat taas tiedossa ja kaikki painoluokat aion katsoa :)
 
Zone-sarja -42%
Armas sanoi:
No eiköhän Venäjän Chigishevillä ole siihen 250 työntöön saumat kun työnsi Dohan MM-kisoissa 246 ja hiukan aiemmin Venäjän mestaruuskisoissa 252.5kg. Itse veikkaan hänestä koko kisan voittajaa. Kolmas mahdollinen 250 työntäjä, siis liettualaisen ja Chigishevin lisäksi, on toinen venäläinen Vladimir Glushko. Muistaakseni Arto Rajala sanoi jonku kisan selostuksessa että Glushkon oma ennätys olisi juuri tuo 250. Tempaajana hän ei ole kovin hyvä, joten voitosta tuskin taistelee.

Raskasta sarjaa kiinnostavampana pidän henk. koht. kuitenkin sarjoja -94kg ja -105kg. Niissä otetaan suhteessa paljon kovempia rautoja kuin raskaassa ja kuitenkin riittävän isoja jotta näyttävyys säilyy. Lähes 200 tempaus n. 100 kiloselta mieheltä on komeeta katsottavaa.

Mielenkiintoiset kisat taas tiedossa ja kaikki painoluokat aion katsoa :)

No joo kyllä Chigillä on varmasti mahkut voittoon. Noissa venäjän mestaruuskisoissa nyt melkein kuka vaan superin mies työntää 250. Vähän niin kuin kiinan kisat, joissa melkein joka sarjassa (ainakin naisissa) ylitettiin me-tulokset. Ei ollut Dohassa Chigillä alkuunkaan voimia 251 kiloon. Ei noissa painoissa tulokset parane välttämättä puolessa vuodessa mihinkään. Voi hyvin olla että kukaan ei nosta tuota 250. Pekingissä Chigisev saattaa olla 250+ kunnossa.

85 on kanssa mielenkiintoinen sarja. Rybakou saattaa temmata maailmanennätyksen ja sitten työntää 5 kiloo enemmän ja hävitä kaikille venäläisille.
 
Sebulius sanoi:
Aika vähäseks jäi se nikottelu kuitenkin, kun Reza aloitti työnnön kun velivenäläinen lopetti. Tempauksessa tuli arviointivirhe, Reza luotti siihen että 210 riittää. Iranin iso poika oli kyllä vähän kesäkunnossa ämämmissä, vaikka kehuikin työntäneensä 270 salilla.

Veikkaan että Latvian mies voittaa, ei tuolla juuri muilla oo mahkuja 250 työntöön, ja tempaus on kumminkin melko tasaista.

Piti oikein nauhalta katsoa uudestaan tulokset
Reza 210+251 461
Chigishev 211+246 457
Oli se kyllä hieno kisa,kyllä toi Hossein on melkoinen pakkaus!!
EM-kisoissa näkyy muuten olevan Roman Meshcheryakov Venäjän edustajana Chigishev taitaa olla rentoutumassa.
 
Armas sanoi:
kuli: mistä näit noi osallistujat?
Suomen painonnostoliiton sivuilla on linkki EM-kisojen kotisivuille,sieltä löytyy paljon asiaa.
 
Kukkonen kahdeksas EM-painonnostossa

Vielä juniori-ikäinen painonnostajalupaus Sini Kukkonen onnistui hienosti lajin EM-kilpailujen ensimmäisenä kisapäivänä. Puolan Wladyslawowossa käytävissä kilpailuissa Kukkonen päätyi sarjassa 53 kiloa ennätyksiinsä tempauksessa (69 kg) ja työnnössä (88 kg). Yhteistulosennätys 157 kiloa riitti tasaisessa kilpailussa kahdeksanteen sijaan.

Työntönostossa Kukkonen oli seitsemäs.

Kukkosen kaikki tulokset ovat uusia nuorten Suomen ja Pohjoismaiden ennätyksiä. Syksyllä Kukkonen on vahva ehdokas jatkamaan aiempien vuosien mitaliketjuaan, kun maanosamme nuoret mittaavat voimiaan Italian Palermossa.

Sarjan 53 kiloa voitti yllättäen Romanian Marior Munteanu 191 kilon yhteistuloksella. Ukrainan Natalia Trotsenko oli toinen vain kilon hävinneenä ja Ranskan Virginie Lachaume kolmas 178 kilon tuloksella. Naisten 48 kilon sarjassa voiton vei Espanjan Estefania Juan 185 kilon tuloksellaan.

STT
 
Heidi Harju 8. painonnoston EM-kisoissa

Painonnostoliiton sivuilta copypastetusta:

"Kankaanpään Voimailijoiden 24-vuotias Heidi Harju nosti kahdeksanneksi painonnoston EM-kisoissa. Harju tempaisi ensimmäisellään 82 kiloa, jolla tuli heti 7. sija. Lisäyritykset uusista SE-lukemista 87 kilosta olivat kuitenkin niukasti liikaa ja niin tempaussijoitukseksi jäi 7. sija.

Työnnössä Harju otti varmasti kaksi ensimmäistä rautaansa, 95 ja 98 kiloa. Kolmas yritys 103 kilosta oli kuitenkin liikaa. Niin työnnössä kuin yhteistuloksessakin Harjun sijoitus oli 8."
 
Vestman yhdeksäs EM-painonnostossa

18-vuotias painonnostaja Katariina Vestman sijoittui yhdeksänneksi sarjan 69 kiloa EM-kilpailuissa.

Keravalainen oli B-ryhmässä toinen temmaten 78 kiloa ja työntäen 100 kiloa. A-ryhmäläisistä kuitenkin seitsemän naista kiilasi ohi ja niin 178 kilon yhteistulos riitti yhdeksänteen sijaan Vestmanin ensimmäisissä aikuisten arvokilpailuissa.

Suomen kolmen naisnostajan tuloksena EM-kisoista oli kaksi kahdeksatta sijaa ja yksi yhdeksäs. Miesnostajat Miikka Huhtala ja Antti Everi astuvat kisalavalle sunnuntaina.

YLE-STT
 
Miikka Huhtala jäi ilman tulosta

Miikka Huhtala jäi työnnössä ilman tulosta painonnoston EM-kilpailuissa Puolan Wladyslawowossa lauantaina. 105-kiloisissa nostanut Huhtala ei saanut ylös aloituspainoaan 200 kiloa. Kankaanpääläinen jäi tempauksessa aloituspainoonsa 165 kiloa.

Yritykset viisi kiloa raskaammista raudoista epäonnistuivat kaksi kertaa.

Työnnössä Huhtala veti 200 kiloa kolme kertaa helposti rinnalle, mutta ylöstyöntöihin ei löytynyt riittävää puhtia. Huhtala kilpaili 105-kiloisten B-ryhmässä, missä eniten rautaa nosti Kreikan Vassilis Konstantinidis. Kreikkalaisen yhteistulos oli 361 kiloa (156+205).

105-kiloisten lopulliset sijoitukset selviävät vasta sunnuntaina, kun seitsemän etukäteen vahvinta miestä nostaa A-ryhmässä.

STT-YLE
 

Suositut

Back
Ylös Bottom