Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Sitten tuohon toiseen asiaan. Kiistätkö sinä, että paras voiman mittari on raaka nosto, jossa nostaja ei saa apuja mistään ulkopuolisesta lähteestä, paidalta, trikoolta, polvisiteiltä (tai vaikkapa tunkilta tms.)
Nostajan lihasten voima ratkaisee silloin, ei esim. se, osaako hän ottaa paidasta hyödyn paremmin kuin muut.
Voitko kiistää sitä, että lihaksillaan 200 kg nostava on voimiltaan vahvempi kuin se, joka tarvitsee siihen paidan? Vertailussani se paita siis auttaisi kolmisenkymmentä kiloa
joten paitanostaja nostaisi puhtaalla lihasvoimallaan (RAW-kisoissa) vain noin 172,5 kg. Eli kumpi on todella vahvempi? En kysynyt, kumpi voittaisi SVNL:n kisan (johon paidatta osallistuva on tyhmä).
Paidat sun muut ovat tehneet voimanostosta jonkun muun lajin kuin voiman mittarin. Ei se minunkaan tietääkseni säännöissä lue, että vahvimman pitäisi aina voittaa. Mutta eikö voimanostokin ole alun perin saanut syntynsä miesten välisistä voimanmittelöistä, halusta tietää, kuka on vahvin (penkkaaja, kyykkääjä, nostaja). Tästä alkuperäisestä ideasta nykyinen varustepelleily on karannut kauas. Eri asia, jos voitaisiin standardisoida nämä apuvälineet, eikä kellään olisi etua kehittyneemmän varusteen käyttämisestä.
Vaan me koirat haukumme ja karavaani kulkee, eli varustekehittely etenee. Me vinkujat muistutamme vain silloin tällöin, mikä se alkuperäinen idea oli. Toivossa eletään, että maailmalla perustettaisiin RAW-liitto.
Edit: Olenko siis paskahousu, koska vingun, vaikka olen nostanut kisoissa. Paitakisoissa en tosin ikuna.
Miksi, ei trikoissa ja paidoissakaan mitään suihkumoottoreita ole?Dobermann sanoi:Ton kuuluis mennä näin, "olin hiihtokisoissa viimeinen koska en käyttänyt suihkumoottorisuksia vaan perinteisiä "
Tune sanoi:Miksi, ei trikoissa ja paidoissakaan mitään suihkumoottoreita ole?
Tai mun paidassa ei ainakaan
TheGreatOne sanoi:Kokeile paitakisojakin, niin saat lisää perspektiiviä. Puolet housuista on jo puhtaat?
Dobermann sanoi:Mutta suksivoiteita on?
Raven sanoi:Nyt meni vähän yli meikäläiseltä. Tunen vertauksen kyllä ymmärsin, mutta...
Pecman sanoi:Ahaa, pitää siis ihan ite kokeilla ennen ku voi sanoo mitään!!
Äskenhän sä luettelit niitä liittoja ja sanoit, että kaikki joilla on munaa kilpailee, mutta nyt sekään ei riitä vaan pitää kuitenkin mennä sinne jousipaitaliittoon jousipaita päällä! Niinkö?
Päteekö tää nyt sitte vaan voimanostovarusteissa vai täytyykö mun vetää kossupullo ja hypätä auton rattiin ennenkuin voin sanoa että rattijuopumus on huono asia? :joulu5:
Dobermann sanoi:No hiihdossa jousipaita ei paljoo jeesaa, siksi valitsin tuon suihkumoottorin. Tuskin kukaan penkissäkään käyttäisi suksivoiteita.
Raven sanoi:No edelleenkin menee yli. Tune ei viissiin noin sitä tarkoittanut heittäessään vertausta varusteiden tuomista avuista..
Dobermann sanoi:Jos verrataan penkkipaitaa suksivoiteeseen voitanee verrata suihkumoottoria magnesiumiin.
nelkku sanoi:raven sä oot ihan pihalla
Whaat???Dobermann sanoi:Jos verrataan penkkipaitaa suksivoiteeseen voitanee verrata suihkumoottoria magnesiumiin.
Pecman sanoi:Ahaa, pitää siis ihan ite kokeilla ennen ku voi sanoo mitään!!
Äskenhän sä luettelit niitä liittoja ja sanoit, että kaikki joilla on munaa kilpailee, mutta nyt sekään ei riitä vaan pitää kuitenkin mennä sinne jousipaitaliittoon jousipaita päällä! Niinkö?
. Käsittääkseni tuo hymiö yleensä kertoo sellaisesta rennon rempseästä toteamuksesta... Laitan rintalihasmiehelle vielä oman hymmmiön perään: :thumbs:. Kyllä säkin nää jutut viä bonjaat!Kokeile paitakisojakin, niin saat lisää perspektiiviä. Puolet housuista on jo puhtaat…
Totta. Penkkipaitahan toimii jousen tavoin.Raven sanoi:Kyllä tajusin Dobermann selitti, mutta edelleen on aivan naurettavaa vertailla paitoja/trikoita trukkeihin, moottoreihin jne.
Fysiikkaa! molemmat vähentää vastusta.Pecman sanoi:Totta. Penkkipaitahan toimii jousen tavoin.
Naurettavaa on myös vertailla voimanostoa ja sen varusteita hiihtovälineisiin.
Minulle kelpaa kyllä vertailu esim. muihin voimalajeihin.Tune sanoi:No, varustevastustajille ei kelpaa kyllä mikään vertaus muuhun urheilulajiin/varusteisiin. Ainoastaan tunkki tai suihkumoottori on hyvä vertaus penkkipaitaan tai trikoisiin.