No, onpas tuottavaa brainstormausta, kun säikeen aloittanut ampuu kaikki ideat alas perus-pessimismillä.
Tämä ei kyllä ole ollut tarkoitus. Nähdäkseni ideat kehittyvät kuitenkin parhaiten niin että pohditaan myös niiden mahdollisia ongelmia, jolloin ehkä keksitään myös ratkaisuja ongelmiin ennen kuin ne realisoituvat käytännössä. Mitään ihan helppoja ratkaisuja tähän ei varmasti ole olemassa koska muuten ne olisi jo keksitty ja kaikki vapaaottelusalit olisivat täynnä monta vuotta treenanneita ei-kilpailevia harrastajia.
Kuten esimerkiksi Thonglong tuossa nyt viimeisimpänä heitti, niin hommassa on paljon tilaa parantaa, kun lähtee vain kokeilemaan. Jo nuo kaksi upeaa ajatusta 1) lajireenit ovat puhtaasti lajinomaista tekemistä, 2) vähemmän tekniikkaa, enemmän drillejä ja teemasparria.
Olen itse yleisesti lajinomaisen lämmittelyn kannalla. Poikkeuksena peruskurssi jossa tyypit eivät vielä oikein osaa niin paljon että voisi aina lämmitellä täysin lajinomaisesti. Erityisesti jos on tunnin treenit niin aikaa ei ole kovin paljon hukattavaksi. Olen törmännyt sellaiseenkin ohjaajaan, joka veti tunnin (potkunyrkkeily)treenit siten että 20 minuuttia hypittiin narua, jumpattiin ja venyteltiin. Sitten kului 5 minuuttia suojien päälle laittoon. Tämän jälkeen tehtiin 20 minuuttia lajitreeniä ja lopuksi 15 minuutin loppujumppa. Käytännössä siis lajia treenattiin vain 20 minuuttia kahdesti viikossa ja voin kertoa että perusharrastajista ei tullut kovinkaan taitavia...
Tämmöisessä ei tietenkään ole mitään järkeä missään lajissa mutta on jumpillakin paikkansa. Nyt kun on niin että henkilöt joilla ei ole aiempaa liikuntataustaa eivät yleensä puuttuvan lihasvoiman takia fyysisesti pysty tekemään esim. potkuja vyötärön korkeudelle ja epäilemättä jotkut painiheitot ja muut vastaavat tuottavat myös vaikeuksia. Siksi lihaksistoakin pitäisi vahvistaa ennen kuin aletaan treenaamaan näitä tekniikoita. Motivaatiosyistä sijoitan jumpat yleensä lajiharjoituksten väliin ja mielellään vielä niin että tehdään vaikka X punnerrusta ja Y polvipotkua säkkiin vuorotellen, jolloin tekeminen on paljon mielekkäämpää kuin jos vain käsken tehdä 20 punnerrusta putkeen.
Itse aiheen kannalta nuo teemasparrit ovat minusta ongelmallisia. Esim. sellaiset treenit joissa toinen on kiinni yhdessä jalassa ja yrittää kammeta vastustajaa maahan tämän taistellessa vastaan ovat hyvin raskaita ja
selkeästi epämukavuusalueen toimintaa harrastajille. Kuitenkin vapaaotteluharjoittelun luonteen vuoksi niitä on pakko tehdä aika paljon jos haluaa kehittyä. Miten nämä ovat sovitettavissa siihen että halutaan pitää porukka mahdollisimman pitkään harrastamassa? En tiedä.
Tekniikkaharjoittelun vähentäminen. Tässä tulee ongelmaksi se että huono tekninen taso johtaa kohellukseen sparrissa. Eihän tekniikka voi pysyä sparrissa kasassa jos se ei pysy pariharjoittelussakaan. Erityisen paha ongelma pystysparrissa on minusta ns. syöksyminen. Kun teknisesti heikko harrastaja ei osaa kääntää vartaloa tekniikoihin hän ei pysty lyömään tai potkaisemaan normaalilta otteluetäisyydeltä vaan on tultava lähemmäs. Tämä on hyvin pelottavaa joten tehdään jonkinlainen syöksyisku usein vielä silmät kiinni ja leuka pystyssä. Tätä kun harrastetaan niin usein kolisee omissa vastapalloon mikä vain pahentaa syöksyilytaipumusta ja lisäksi tällaista lyöntiä on mahdoton kontrolloida, jolloin se osuessaan sattuu vastustajaan ja säikyttää tätä. Tuloksena aloittelijat hädissään kolhivat toisiaan ja lopettavat kumpikin harrastamisen kun treeni on niin epämukavaa.
* Eri päivinä eri teemat perusrakenteella. Perusrakenne on drillilämmittelyt, tekniikkaa ja sparria. Tämä toistuisi matto, pystypaini ja pystyreeneissä. Sitten yksi puhdas sparri ja yksi puhdas tekniikkapäivä.
* Sama kuin edellä, mutta reenejä on 2 eri tasoryhmässä. Toisessa ryhmässä helpommat drillit, kevyempi yleistempo ja lyönti-potku-jutut kevyellä kontaktilla.
* Joka päivä monta puhdasta vapaaottelureeniä, esimerkiksi rakenteella; kilpailijoiden reenit aamupäivällä/päivällä ja illalla, harrastajien reenit 2 eri tasoryhmässä iltapäivällä. Reeneissä sama perusrakenne, jossa drillit, tekniikka ja sparri. Sparrit teemoittaen eri vapaaottelun osa-alueita päivän tekniikoiden mukaan.
* Kuten edellinen mutta reeneissä olisi korvamerkitty eri vapaaottelun osa-alueita tarkemmin; matto, clinch, pysty.
* Kuten edellinen mutta reeneissä olisi korvamerkitty lisäksi sparrireenit (pelkkää sparria sopivissa ryhmissä) ja tekniikkareenit (ei sparria). Nämä voisi tähdätä viikonlopuille molemmat, niin että jätettäisiin kisaviikoilla väliin.
Yleisesti ihan terve ajatus tällainen jaottelu. Tasoryhmiä varmasti kannattaa olla mahdollisimman paljon sen mitä seuran resurssit vain antavat myöten. Mitä enemmän porukkaa ja saliaikaa on, sitä helpompi tilanne - jo senkin takia ne treeniryhmät pitäisi saada kasvuun. Vapaaottelussa on nähdäkseni vaikeampi toteuttaa tuo erillinen sparritreeni ja sitten sparriton tekniikkatreeni kuin vaikka potku- tai thainyrkkeilyssä. Näin siksi että vapaaottelussa lajinomainen sparri vaparihanskoilla ja ohuilla säärisuojilla on pakosti aika pienessä osassa koska se on niin riskialtista jos mennään vähänkään vauhdikkaammin. Sen sijaan tehdään paljon erilaisia tehtäväsparreja vain tietyillä tekniikoilla ja varusteilla ja nämä olisi tietenkin mielekästä yhdistää saman osa-alueen muuhun harjoitteluun. Mattopainitreenejä kai aika harvoin edes tehdään ilman että otettaisiin yhtään painisparria pelkkänä tekniikkaharjoitteluna.
Ja jos nyt vielä voin tuota "sparria järkevillä tehoilla" kommentoida. Omasta mielestäni urheilijan ottelu ei kehity yhtään nopeammin teknisesti, fyysisesti eikä henkisesti, jos hänet taotaan joka reeneissä huonoksi. Jos vaikka kysytään "kumpi kehittää ottelijasta paremman; yksi helvetin kova sparrierä, vai 1000 ei-niin-kovaa sparrierää?". No, miten päästään tuohon 1000 erään jos kaveri on remontissa aina muutaman erän välein? Vanhan liiton jäärätkin voisivat saada ajatuksesta kiinni, jos tuodaan naiset tähän yhtälöön. Millaisilla tehoilla otat tai kehoitat valmennettaviasi (miehiä) sparraamaan porukan ainoan naiskilpailijan kanssa? Huudatko "hakkaa se lutka" vai ehdotatko "ota nopeaa ja teknistä matsia mutta älä riko tyttöä"? No, voisiko samaa ajattelua käyttää ihan nuorten alfauroidenkin kesken? Kyllä, eli jätettäisiin ne egot sinne salin kynnykselle.
Tämä on tosiaan taas vähän aiheen vierestä mutta olen sitä mieltä että kilpailijoiden haroittelussa kova sparri on välttämätöntä ja toiseksi sitä mieltä että kova ja kevyt sparri eivät ole toistensa vaihtoehtoja. Kummalla kehittyy paremmin 1000 kevyellä erällä vai 1 kovalla? Oli miten oli, paremmin kuitenkin kehittyy kun tekee 999 kevyttä JA 1 kovan erän. Noh, oikeasti järkevämpi suhde olisi esim. 1 kova ja 9 kevyttä erää.
Ei siihen kovaan pystysparriin kuole tai hajoa jatkuvasti. Tai ainakaan minä en hajoa. Salaisuutena on riittävän lyhyet setit, huolellinen sparriparien valinta ja järki päässä jos tulee jotain tosi avopaikkoja. Tarvittaessa hommaa tasoitetaan rajoituksilla. Esim. juuri tänään sparritreeneissämme oli vähän porukkaa (syynä vaparin SM-kisat ja sairastelu) eikä minulle löytynyt tasaista sparrikaveria ollenkaan. Ratkaisu ei tietnekään ollut se että olisin hakannut heikommat ja pienemmät treenaajat palasiksi vaan se että otin yhden erän treenien toiseksi kovimman kaverin kanssa niin etten lyönyt tai potkinut ollenkaan ja hän sai vedellä niin paljon kuin ikinä lähtee. Näin sain itselleni vaikean harjoituksen ja kehitin kykyäni olla iskujen alla. Kuitenkin otin näin vain yhden erän koska muuten olisi taas tullut liikaa hittiä omaan päähän. Egoa tämä ei varsinaisesti kohottanut.
Kova sparri on mielestäni välttämätöntä koska Suomessa ei voi saada niin paljon kisakokemusta päähänlyömisestä että pelkillä matseilla voisi pitää yllä rutiinia. Etenkin jos on paremman luokan ottelija. Jos joku Anton Kuivanen tai Marcus Vänttinen (tai Mikko Rupponen...) kävelee potku- tai thainyrkkeilyn slaikisoihin niin ei siellä ihan hirveästi ole kavereita jotka haluavat otella heidän kanssaan. Toki joitakuita muttei niitä matseja suinkaan saisi esim. joka kuukausi.
Mutta eihän se homma niin voi mennä että ensimmäinen kerta kun kaveria lyödään kovaa kohti on kilpailutilanne. Sitä ennen olisi vain hippasteltu treeneissä ja nyt yhtäkkiä joku yrittääkin lyödä tajun pois - ei varmaan pysy paketti kasassa. Aikoinaan kokeilin systeemiä että otin käytännössä pelkkää kevyttä sparria (tähän liittyi muutto ja seuran vaihdos). Tuloksena taitotasoni kyllä kehittyi ja vähän aikaa homma toimi hyvin kun oli vuosien kokemus kovemmastakin menosta. Mutta kun tätä oli kestänyt noin vuoden ei enää menty "vanhoilla pohjilla" ja ottelussa alkoi olla ihan liiallista varomista, säpsähtelyä iskuista jne. Ongelma kuitenkin korjautui taas ottamalla säännöllisesti kovempaa sparria.
