Vapaaotteluharrastajien sitouttaminen

[Hatsa]

Ei varmaan jäisi niin hyvä maku suuhun jos näihin heti kurssin jälkeen kisoihin osallistuisi myös porukkaa joilla pitkä kokemus pystylajeista entuudestaan.
Vanhaan hyvään aikaan oli sellainen peli kuin shootfighting missä tätä etua ei päässyt hyödyntämään kovin hyvin, koska vain avarilla sai läiskiä.

Joo, noissa salikisoissa oli tosiaan aika tarkka matchmeikkaus. Parin seuran kanssa oli sovittu, että kisoihin ilmoittautui vain uusia jamppoja ja kamppailutaustat oli selvillä.

Heh, shootfighting tosiaan oli oma juttunsa. Kokeilinkin yhden matsin. En pidä avareita hyvänä juttuna yhtään. Kokemuksen saamiseen se silloin kyllä oli jees kun amatöörisääntöjä ei vielä ollut.

 

[kaseiini]

Joo, noissa salikisoissa oli tosiaan aika tarkka matchmeikkaus. Parin seuran kanssa oli sovittu, että kisoihin ilmoittautui vain uusia jamppoja ja kamppailutaustat oli selvillä.

Heh, shootfighting tosiaan oli oma juttunsa. Kokeilinkin yhden matsin. En pidä avareita hyvänä juttuna yhtään. Kokemuksen saamiseen se silloin kyllä oli jees kun amatöörisääntöjä ei vielä ollut.

Siihen oli omat erikoismiehensä, kuten Thomas Hagstrand jolla oli huippuunsa kehitetty kämmenpohjauppari ;)

 

[Hatsa]

Jaahas, me varmaan tunnetaankin sitten. Thomas oli ärsyttävä jätkä

 

[pååtta]

Onko vaparitreeneissä miten olennaista kovat pystysparrit? Luulisi, että Alzheimer on parin vuoden jälkeen koko jengillä.

 

[Ella Elefantti]

Kun kerran joku seuratoiminnassa sisällä oleva vastasi luppakorvaisen Ellan "provoon" niin kysynkin Hatsalta suoraan, että miksei FFG ole pelkkä vapariseura ? :-) Siis tarkennuksena, miksei FFG lähtenyt alkujuuriltaan 10v sitten (tai varmaan ylikin) luomaan pohjaa pelkästään vaparin varaan ? Kun jos seuratoiminnasta puhutaan niin onhan meillä painiseuroja, nyrkkeilyseuroja, judoseuroja mutta miksei vapariseuroja ? Kritiikkini kohdistui juuri nimenomaan siihen, että vapari on eriytynyt ja jatkaa erityimistään erikoislajiksi .... Ja siis tottakai harrastajia ei ole läheskään niin paljon kuin subbarissa tai BJJ:ssä, ei tietenkään, siitä varmaan kaikki on samaa mieltä tai siitä, että vapari on hyvin vaativa laji vrt. subbari mutta se ei ollutkaan tämän minun kuuman kostean fantasian pointti vaan se, että vapari lajina säilyisi mahdollisimman hyvin ...

Uskaltaisin väittää, että jos olisi alkumetreiltä lähdetty luomaan seuroja, jossa kalenterissa lukee joka reenin kohdalla vapari, niin harrastajien vähyydestä huolimatta kilpailijoita ja harrastajia vaparissa olisi huomattavasti enemmän kuin nyt ... Toki voin olla väärässä ja usein olenkin :-) Mutta tällöin se ei olisi niille harrastajillekaan mikään niin kova tabu, eikä ainakaan tarvitsisi haikailla kuinka paljon mukavempi olisi pelailla Jarkko Niemisen kanssa tennistä kun sitä ei reenikalenterista löydy ;-)

Pointtina se, että mielestäni tukilajit ja niiden liika "painotus" on tehnyt enemmän hallaan vaparille lajina kuin sen pitäminen omana lajina .. Ja kaikki nämä tässä esille tulleet "ongelmat" vaparin suhteen ovat mielestäni seurausta juurikin edellä mainitusta .. Mutta joo, ampuu kyllä karusti offtopickia, sori Andy ja lukijat !! :-)

PS. Saa vaparissakin taputtaa ;-)

 

[SIC-]

Ei minusta vaparisparri ole koskaan ollut sitä missä kolisee eniten päähän. Olen miettinyt tuota välillä, että miksi ihmiset puhuvat miten vapari olisi jotenkin erityisen paha laji päävammoille, kun siinä kuitenkin sparrataan vähemmän pystyä kuin pystylajeissa. Nyrkkeilyssä tai potkunyrkkeilyssä on aina ollut kovempaa menoa. Varsinkin jos sparrataan pienillä hanskoilla, niin harvoin tulee pahoja koppeja vaparisparrissa.

 

[ujo]

Onko vaparitreeneissä miten olennaista kovat pystysparrit? Luulisi, että Alzheimer on parin vuoden jälkeen koko jengillä.

Sitten Alzhaimerpäissään kiikkustuolissa päästä kertoo lapsenlapsille aina saman tarinan useita kertoja menneisyydestään, kun he käyvät kylässä.

 

[fuggr]

Joo kyllä iteki oon ottanu kovimmat pommit 16oz hanskoilla koheltaessa. Pikkuhanskoilla meno on tosi varovaista ainakin meilläpäin. Matossa lyöminenkin on semmosta merkkailua, toki vahinkoja voi sattua mutta onneks harvoin

 

[Karihtala]

Acegimolle ... Sano vaan jos olen väärässä mutta oletko reenannut vaparia ? Siis pidempään kun muutamat reenit ? Esim. puoli vuotta ? Kysyn sen tähden, koska kirjoituksista juuri paistaa läpi ennakkoluulot vaparin harjoittelua sekä kilpailua kohtaan ... Ei kukaan saa 3x3min turpasaunaa amatöörimatsissa, sen tähden meillä on koulutetut ja ottelijoita suojelevat ammattitaitoiset tuomarit ... Eikä ketään reeneissä hakata (80 lyönnillä) vaikka meno saattaa hurjalta (varsinkin jos ammattilaisia katsoo) näyttää ... Jos olen oikeassa niin tämä on juuri sitä demonisointia vaparia kohtaan .. Enkä suinkaan syytä vaan nämä jutut syntyvät asettamalla vapari jotenkin mystiseen asemaan sekä tietysti poikien katteettomilla jutuilla :-)

En ole puolta vuotta reenaillut. Sanoisinko että pari kuukautta on aika lähellä.
Vaparin suhteen voi olla kyllä ihan henkilökohtainenkin juttu, koska sinä aikana kun treenasin, niin kävin myös pukupainissa ja subbarissa. Noissa kun huomasin, että oma mattopeli kehittyy jatkuvasti enemmän siihen suuntaan, että pelaan guardipeliä alta, niin tämäkin tuotti ongelmia. Siihen lisäksi seinäpainit, pystypainit ja mattolyönnit niin ei kauaa mennyt, että laji vaihtui puhtaasti painimiseen.

Vaparista on tosin mainittava sen verran, että viihteenä aivan loistavaa. Seuraan lajia paljon, ja jopa amatöörimatsit on mukavaa katsottavaa livenä. Iso hatunnosto jokaiselle, joka häkkiin nousee, itse en tosin aio sitä tehdä.

 

[AndyS]

Tuosta uusien harrastajien ja kilpailijoiden yhteisestä pystytreenistä on meillä luovuttu juurikin siksi että sitä on mahdoton saada toimimaan. Ongelma on se että niiden kilpailijoiden pitäisi myös pystyä treenaamaan tuloksekkaasti ja esim. välillä saada paljon sparria. Tähän jos sekoitetaan joukko aloittelijoita ja lisäksi vielä joitakin jo jonkin aikaa treenanneita jotka pärjäävät uusille tulokkaille mutteivät vielä hallitse hommaa kunnolla niin siitä ei hyvä seuraa. Sitten jos vetäjä vielä sparraa mukana esim. siksi että joku kilpailija tarvitsee tietynlaista sparria niin hän ei voi edes valvoa sitä ettei kontakti kovene joillain pareilla. :(

Nykyään vapaaottelun ns. noviisiryhmä treenaa meillä erikseen ja mukana on myös potku- ja thainyrkkeilyn vasta aloittaneita. Ryhmän tarkoitus on siis vain opettaa pystyottelun perusasioita ja valmistaa siirtymistä kokeneempien ryhmään. Jos kilpailijoita on mukana niin he treenaavat keskenään eivätkä aloittelijoiden kanssa. Painitreeneissä on sitten kaikki yhdessä. Tämä on auttanut lopettamisongelmaan jonkin verran mutta tilanne voisi olla paljon parempikin.

Vedän itse potkunyrkkeilyn noviisiryhmää johon siis tulevat peruskurssin juuri lopettaneet ja ryhmässä on (kontaktilajiksi) erittäin hyvä pysyvyys. Itseasiassa ongelma on pikemmin se että kun treenaajat eivät lopeta ja peruskurssilta tulee uusia niin salitila alkaa kohta käydä vähiin. Pidentyneeseen keskimääräiseen harrastusaikaan vaikuttaa pari juttua joita tosin kaikkia ei voi suoraan soveltaa vapaaotteluun.

- Riittävän yksinkertaisia tekniikoita. Motivaatio kasvaa onnistumisista ja se edellyttää sitä että suurin osa treenistä ollaan mukavuusalueella niin että homma kulkee ilman jatkuvaa miettimistä. Toki aloittelijoilla on paljon tekniikkavirheitä mutta harjoiteltava tekniikka pitäisi kuitenkin pystyä suorittamaan toistuvasti läpi ilman että sitä tarvitsee miettiä että kummallakohan jalalla nyt pitikään potkaista. Vaikeus tulee siinä jos mukana on edistyneempiä treenaajia joille tämä käy tylsäksi ja jotka muutenkin tarvitsisivat vaikeampia harjoitteita. On erittäin vaikea vetää treenejä niin että ohjaa samassa salitilassa kahta erillistä harjoitusta, kokeilkaa ellette usko.

- Sparraamaan opettelu. Peruskurssin loppumisen jälkeen ensimmäiseen kuukauteen ei oteta sparria kaikilla tekniikoilla vaan aluksi esim. pelkällä etukädellä niin ettei saa puristaa kättä nyrkkiin tai pelkillä alapotkuilla. Tästä sitten kerta kerralta lisätään tekniikkavalikoimaa. Takakäsi tulee viimeisenä mukaan koska takakäden heijari on se tekniikka, jolla aloittelijakin saa vahinkoa aikaan. Vapaaottelussa tulee ongelmaksi tässä se monipuolisuus eli kun potkunyrkkeilyssä on kuukaudessa 8 treeniä (aloittelija treenaa normaalisti 2x/vko) niin vapaaottelussa on vain 4 pystytreeniä. Jos näistä on vielä pari poissa niin tämä pehmeä lasku ei oikein toimi vaikka sitä yrittäisi toteuttaa. Lisäksi vapaaottelun aloittelijat ovat tietysti muutenkin huonompia pystyottelutasoltaan koska treenaavat sitä vähemmän ja tämä vaikeuttaa kontrollia. Yksi ongelma on lisäksi se että pystysparri on sekin vapaaottelussa vain tehtäväsparria ja jossain vaiheessa pitäisi treenata sitä vapaaottelusparriakin ja sen opetteluun vaaditaan oma aikansa. Jos sparrin aloittamista viivyttää kovin paljon, käy niin että ryhmään tulee taas uudet peruskurssilaiset ennen kuin on ehditty ottaa ollenkaan vapaaottelusparria ja sitten pitäisi aloittaa taas se pehmeä lasku.

- Lyhyet erät ja vähän sparria aluksi. Eli ei missään tapauksessa noin että tulee puoli tuntia turpaan heti alussa. Jos otetaan treeneissä vaikka kolme puolentoista minuutin erää sparria niin siinä sattuu pariksi ehkä yksi koheltaja konka kanssa tulee kolhuja ja treenistä oli inhottavaa vain se puolitoista minuuttia kun muu osa oli mukavaa. Erien loput ovat myös niitä ikävimpiä koska alkaa mennä maitohapoille samaan aikaan kun vastustaja lyö eikä se ole kovin kivaa. Vapaaottelun kannalta ongelma on tietysti siinä että lajissa on 5 minuutin erät eikä 2-3min kuten yleensä pystylajeissa, joten pitkiin eriin pitäisi totutella. Eriä voi pidentää astiettain ja tämä ei ole kovin paha ongelma, paitsi jos mukana treeneissä on se kilparyhmä.

- Sparrien valvonta. En itse lähtökohtaisesti sparraa mukana vaan keskityn vain koko ryhmän valvontaan. Vaikka sparriparilleni olisikin suuri apu siitä että hän ottaisi kanssani sen yhden erän jossa opettaisin mahdollisimman paljon, sitä oppia saisi kuitenkin vain yksi henkilö kerrallaan. Tällöin en myöskään voisi valvoa kontaktin kovuutta tai antaa yleispalautetta virheisiin joita on monilla yhtaikaa. Jos jostain syystä sparraan erän vaikka siksi että joku treenaaja lähtee kesken erän korjaamaan suojia tms. ja pari jäisi ilman sparria pyydän yleensä jonkun pitkään treenanneen kaverin (joka odottaa salin laidalla omia treenejään) valvomaan hommaa. Tässä asiassa en näe juurikaan eroa lajien välillä vaan systeemi on aina toteutettavissa kunhan ohjaajan ei tarvitse sparrata jotain kilpailijaa kisoihin tms.

 

[AndyS]

jos olisi alkumetreiltä lähdetty luomaan seuroja, jossa kalenterissa lukee joka reenin kohdalla vapari, niin harrastajien vähyydestä huolimatta kilpailijoita ja harrastajia vaparissa olisi huomattavasti enemmän kuin nyt ...

Ongelma olisi se että nämä seurat eivät voisi vuokrata omaa salia vaan joutuisivat harjoittelemaan jossain kunnan tiloissa jossa ei olisi samassa salissa kuitenkaan kehää ja tatamia vaan joko tatami/molski tai sitten kehä ja kova lattia joka on suunniteltu nyrkkeilyyn. Jostain häkistä nyt puhumattakaan. Lisäksi kun treenaajia olisi vähän niin treenivuoroja olisi niin vähän ja huonoina aikoina, että kilpatoiminnan (joka mielestäni vaatii 4-5 lajitreenivuoroa viikkoon) pyörittäminen olisi hankalaa tai mahdotonta.

 

[Ella Elefantti]

Ihan validi pointti Andyltä mutta mielestäni liioiteltuna. Kyllä omaan mieleen tulee muutama seura missä alkuunsa ja muutaman ensimmäinen vuoden ajan ihan mahtavasti on reenailtu oikeastaan pelkkää vaparia omassa salissa, sopivalla porukalla ja hitaasti mutta varmasti kasvaen .. Joten mielestäni on tavallaan vaikea lähteä ennustamaan sitä tulevaisuutta mihin oltaisiin menty jos hommat olisi näissä saleissa jatkuneet samaan tyyliin.

 

[AndyS]

Takavuosina se onnistuikin kun laji oli televisionäkyvyyden (TUF, Sali) ansioista paremmin esillä ja peruskurssilaisia tuppasi ovista ja ikkunoista vaikka treenit olisi olleet mutakuopassa.

 

[Ella Elefantti]

Puhuinkin nyt oikeastaan ajasta ennen "Salikautta", sanotaanko kynnyksellä kun amatööritoiminta ja liitto otti haparoivia ensiaskeleitaan turvakypärä päässä ... Mutta nyt ajaudutaan jo pahasti sivuraiteille ja tämä minunkin lässytys on vähän turhaa jossittelua ja vähän ehkä sellaista herättelyä, että onko nyt kaikki oikeasti niinkuin pitää vaparin osalta. Kentältä ainakin kantautuu joka suunnasta sama laulu, siltikään asioille ei oikein tehdä mitään vaikka toki ymmärrän nämä salin pyörittämisen realiteetit ... Kysymys onkin, että millaista salia sitä halutaan pyörittää :-) Mutta joo, se aiheen vierestä ! :-)

 

[Hatsa]

Kun kerran joku seuratoiminnassa sisällä oleva vastasi luppakorvaisen Ellan "provoon" niin kysynkin Hatsalta suoraan, että miksei FFG ole pelkkä vapariseura ? :-) Siis tarkennuksena, miksei FFG lähtenyt alkujuuriltaan 10v sitten (tai varmaan ylikin) luomaan pohjaa pelkästään vaparin varaan ? Kun jos seuratoiminnasta puhutaan niin onhan meillä painiseuroja, nyrkkeilyseuroja, judoseuroja mutta miksei vapariseuroja ? Kritiikkini kohdistui juuri nimenomaan siihen, että vapari on eriytynyt ja jatkaa erityimistään erikoislajiksi ....

Hyvä juttu Ella että provoat, nää on ihan kiinnostavia ja asiallisesti esitettyjä kysymyksiä. Mutta tuotatuota, menee alkuun vähän muisteluksi. Itsehän vaan alkuvuosina kisasin ja jumppasin, en ollut mitenkään mukana seuran pyörittämisessä. Nää mun kommentit on sitten ihan omia muisteluita ja mielipiteitä ja niissä voi olla muistivirheitä ja näkemyseroja sekä nykyseuran viralliseen kantaan kuin myös alkuaikoina mukana olleiden aktiivien mielipiteisiin.

Ekat subbarikisat järjestettiin silloisen seuran, Shootfighting Turun (FFG:n edeltäjä, samat tyypit mukana) toimesta muistaakseni alkuvuodesta 1999. Tuolloin lukkopaini tosiaankin nähtiin yhtenä olennaisena osana vaparin harjoittelua ja ihan vain tukilajina. Vaparikisoja ei tuolloin juuri ollut, joten subbarikisoja pidettiin vaparijamppojen luonnollisena oheisharjoitteluna. Turun kisoissa 1999 oli mukana Finnfight 1 ja 2 otelleita tyyppejä, ja valtaosa noiden kisojen osallistujista kilpaili vaparissakin. Noihin aikoihin meillä ei ollut omaa salia, vaan kaikki kaupungin hallilla pidetyt treenit olivat juuri mainitsemallasi tavalla nimettyjä, eli harjoitukset olivat aina vapaaottelua tai shootfightingia, en muista kumpaa. Lajit nähtiin niin paljon toisiaan tukevina, että esim. itse lähdin ekoihin vaparikisoihini vain siksi kun ekat lukkopainikisat olivat mennneet hyvin.

En tietenkään voi puhua kaikkien puolesta, muuta oon siinä uskossa, että tuohon aikaan kaikki harrastajat ajattelivat harrastavansa vaparia, eikä lukkopainia tai vaikka brassia. Tuohon brassi-näkökulmaan palaan ehkä myöhemmin kun se asiaan liittyy. Turussa painittiin aina paljon koska se tiedettiin omaksi erikoisosaamisalueeksemme, mutta silti kaikki ottivat säännöllisesti myös pystyä ja ennen kaikkea mattolyömistä.

Muistelisin, että lajivalikoima kasvoi siinä vaiheessa kun siirryimme omalle salille. Syynä ei ollut erillisten peruskurssien tuoma hillo, sillä subbarista ei pidetty erillisiä peruskursseja ja brassissakin ensimmäinen vasta muutama vuosi (2003) muuton jälkeen, vaan se, että jengi tykkäsi painia. Tuollonkin vielä suurin osa harrastajista treenasi kaikkea ristiin ja pelkästään lukkopainimassa käyneet olivat vähemmistössä. Vapariporukalle lukkopaini oli täydentävää harjoittelua ja erikoisosaamisen ala, jota oli järkevää ylläpitää.

Sitten jossain vaiheessa alkoi tuo lukkopainin korostuminen, ehkä juuri ADCC:n esiintulon ja muutenkin lukkopainin ja brassijutsun ensimmäinen tuleminen Suomessa. Nuorella FFG:llä brassijutsun ensimmäistä peruskurssia veti norjalainen vapariässä Jokke Hansen ja ADCC:ssä voittanut Jon-Olav Einemo treenasi Turussa. Sekä Hansen että JOE ponnistivat vaparissaan mattopuolelta, joten siksikin heiltä saatu oppi oli meille luonnollista. Mattopainotteisuudesta huolimatta kokonaisuusajattelu oli pitkän aikaa vallalla sekä brassissa että subbarissa. Seuran ykkösguru Heilimö innostui brassijutsusta jo shootfighting-aikoina ja edelleen taitaa nähdä oman moderninkin vaparinsa brassijutsun yhtenä ilmentymänä.

Tuosta päästäänkin siihen, että ihmiset tekevät sitä mikä on mukavaa. Jos asiaa tekee harrastuksena, niin miksei tekisi sitä mikä on kivaa? Tietenkin vaparijätkät treenaavat vaparia tosissaan, mutta välillä (jo takavuosina) oli kivaa laittaa puku päälle ja rullailla enemmän tai vähemmän tosissaan. Tuo on ehkä se olennaisin syy siihen, miksi esim. meillä tulivat eri lajit lukujärjestykseen. Toisaalta kaikki eivät olleet samaa mieltä hauskuudesta ja hyödyllisyydestä. "Subbari on syöpä" oli erittäin arvostetulta ja kokeneelta jäseneltä kuultu kommentti, jolla tarkoitettiin juuri sitä, että lukkopaini vei aikaa ja harrastajia vaparilta.

Kritiikkini kohdistui juuri nimenomaan siihen, että vapari on eriytynyt ja jatkaa erityimistään erikoislajiks

Hmm, voi nyt olla että puhutaan samoista asioista vähän eri nimilla tai sitten tässä kohtaa on näkemysero. Se, että vaparista on tullut oma lajinsa, on musta puhtaasti hyvä asia. Omalla lajilla tarkoitan sitä, että se ei ole enää alkuaikojen yhdistelmä judoa, nyrkkeilyä ja painia, vaan että vaparia harrastamaan tulevat tietävät mitä tulevat tekemään ja että vaparissa on oma tapansa tehdä tekniikkaa. Tukilajit tukevat ja ovat kivampia harrastaa, mutta pärjätäksesi on harjoiteltava vaparia. Sen enempiä miettimättä heitän esimerkkinä triathlonin. Pärjätäksesi siinä on oltava kohtuullinen osalajeissa ja treenattava niitä erikseen, mutta kaiken yhdistämistä ja kokonaisuutta, eli sitä triathlonia on harjoiteltava eniten. Tai jotain, kuten sanoin en ehdi nyt miettiä esimerkkiä ihan loppuun asti. Samoin kuin vaparissa, on triathlonissakin veemäistä kilpailla ja treenimäärät ovat suurempia kuin jos harrastaisit vain uintia, pyöräilyä tai juoksua erikseen. Ja kuten vaparissa, joku osa-alue on aina toista huonompi ja kurjempi treenattava. Siksi triathlonia ei harrastetakaan samoissa määrissä vain huvin vuoksi kuin juoksua, pyöräilyä tai uintia.

Uskaltaisin väittää, että jos olisi alkumetreiltä lähdetty luomaan seuroja, jossa kalenterissa lukee joka reenin kohdalla vapari, niin harrastajien vähyydestä huolimatta kilpailijoita ja harrastajia vaparissa olisi huomattavasti enemmän kuin nyt ...

Paha sanoa, voi olla noinkin. Unohtaa ei kuitenkaan pidä kaikkia niiitä kisaajia, jotka ovat tulleet vaparin pariin tukilajista. Meiltäkin löytyy useita kavereita, jotka ovat ensin hakeneet kisakokemuksen ja taidot subbarista tai brassista ja sitten siirtyneet vapariin. Olisivatko nuo aloittaneetkaan treeniä, jos tarjolla olisi alusta lähtien ollut vain vaparia?

PS. Saa vaparissakin taputtaa ;-)

Oon kuullut tästä. Mutta jos epämukavuuteen tai pikkukipuun taputtaa pystysparrissa tai seinäpainissa, niin siitä pilkasta ei tule ikinä loppua.

-Huonokuntoinen vanhempi harrastaja: "Aijai, tap tap!"

-Parrakas vapariammattilainen: "Mitä kävi?"

-"No sä löit mua mahaan ja väsyttää. Huulessakin on pipi.."




Sorry OT

 

[koirrah]

Hyvä keskustelunavaus Andyltä, joka tahtoo ajautua sivuraiteille toistuvasti. Andyn esittämä kysymys on että "Miten saada ihmiset pysymään pidempään vapaaottelussa aloittamisen jälkeen?". Eikö? Tähän mennessä on nostettu harrastamisen keskeyttämisen syiksi:
* Peruskurssin jälkeen on liian suuri hyppy jatkokurssille siirryttäessä. Tämä korostuu pystyottelussa.
* Vapaaottelu on niin monipuolinen laji että edes keskinkertaisen tason saavuttamiseen menee liian kauan. Tämä johtaa suuriin tasoeroihin.
* Vapaaottelu on lajina raaka ja reenit ovat sekä fyysisesti että henkisesti kovia.

Ei tainnut paljon muita tekijöitä vielä tulla? Kukaan ei esimerkiksi vielä valittanut siitä että painiminen olisi raskasta ja epämukavaa, mitä sekin kyllä on. Verrattuna vapariin paini onkin oikeastaan ihan mukavaa jumppailua.

Yllä olevien seikkojen valossa, ratkaisu vapaaotteluharrastajien pidempään harrastamiseen olisi reenien keventäminen. Varsinkin pystyottelureeneissä tulisi kontaktia keventää selvästi. Ei luulisi olevan mahdoton asia toteuttaa? Jätetään egot salin ulkopuolelle ja reenataan niin että reenikaverit pysyvät ehjänä.

 

[Ella Elefantti]

Kiitos Hatsa vastauksesta ja melko eeppisestä historiikista samalla ! Mukava kuulla huuteluun asiaa joltain kuka on toiminnan sydämessä. Tuolla erikoistumisella tarkoitin juurikin sitä, että vaparin osuus vähenee vähenemistään salien tarjonnassa ja kilpailutoiminta kuihtuu. Edelleen olen jääräpäisesti sitä mieltä, että vapariin seuratasolla todella vahvasti panostamalla saataisiin paljon parempia tuloksia kaikin puolin lajin kannalta kuin tällä nykyisellä systeemillä. Ja myöskin sitä mieltä, että hommaa on lähdetty viemään väärään suuntaan ennen muinoin, sormia osoittelematta (ei todellakaan mitään esim. FFG vastaan, todella kova seura kaikin puolin) :-)

Mutta on hyvä, että jokaiselta löytyy se oma pikku privaatti arsehole eikä mitään yhteen hitsattua putkistoa ja näitä horinoita ei kannata niin vakavasti ottaa :-) Ja pahoittelut sivuraiteilusta, lupaan olla siivosti tästä lähin :-)

 

[Ella Elefantti]

Itse aiheeseen. Materiaalin kapeus niin harrastajissa kuin vetäjissä on iso ongelma. Harjoitusten keventäminen ja enemmän tekniikkaan painottaminen olisi mielestäni elintärkeää mutta suurinpina esteinä tälle on esimerkiksi se, että melkein kaikki harjoitusten vetäjät ovat kilpailijoita ja se terävä kärki harrastajista myös. Tällöin tietysti jos on kilpailuja tulossa niin ne harjoitus mahdollisuudet pitää käyttää hyväksi. Tähän voisi ehdottaa myös erillisiä ryhmiä mutta ongelma on juurikin se, että vetäjiä tai välttämättä aikatauluja löytyy sellaiseen harvemmin. Tai sitä porukkaa. Ja kun niitä vaparireenejä saattaa olla vain se muutama viikossa niin rytmitys on todella vaikeaa. Mutta ehdottomasti olen periaatetasolla samaa mieltä koirrahin kanssa hänen ratkaisustaan ongelmaan (ja lääkkeeksi kokonaisvaltaisempi panostus vapariin lajina kalenterissa) :-)

 

[AndyS]

Ei tainnut paljon muita tekijöitä vielä tulla? Kukaan ei esimerkiksi vielä valittanut siitä että painiminen olisi raskasta ja epämukavaa, mitä sekin kyllä on. Verrattuna vapariin paini onkin oikeastaan ihan mukavaa jumppailua.

Tämäkin nyt tietysti vähän riippuu. Jos ottaisi 2kk peruskurssin käyneitä aikuisia ja laittaisi nämä suoraan treenaamaan aikuisten kilpailevien krekopainijoiden kanssa niin luulenpa että siinäkin olisi karsiutuminen aika rankkaa... Mattopaini on sitten vähän eri asia.

Yllä olevien seikkojen valossa, ratkaisu vapaaotteluharrastajien pidempään harrastamiseen olisi reenien keventäminen. Varsinkin pystyottelureeneissä tulisi kontaktia keventää selvästi. Ei luulisi olevan mahdoton asia toteuttaa? Jätetään egot salin ulkopuolelle ja reenataan niin että reenikaverit pysyvät ehjänä.

Tämän ongelma on sitten taas se että se on ristiriidassa kisatavoitteiden kanssa. Miten tuo egojen ulos jättäminen muuten käytännössä toteutetaan? Pitääkö vetäjä jonkinlaisen egotarkistuksen ennen treenejä vai miten ajattelit?

Ajatus: Pitäisikö olla erikseen vapaaottelu ja kuntovapaaottelu niin kuin on nyrkkeily ja kuntonyrkkeily? Ongelmaksi vain taitaisi tulla se että vapaaotteluun tulisi edelleen sellaista porukkaa jonka paikka olisi se kuntovapaaottelu. Mielestäni ongelma on osittain siinäkin että vapaaottelu "kaikkein kovimpana lajina" vetää puoleensa porukkaa jotka haluaisivat olla tosi kovia jätkiä mutta joilla ei ole siihen edellytyksiä. Tämä sitten johtaa myös siihen että sparrissa jännitetään ja huidotaan puolipaniikissa kovaa.

 

[kaseiini]

Kyllä mun mielestä sen halun harrastaa täyskontaktilajeja pitää kummuta jostain syvältä siitä harrastajasta itsestään. En ymmärrä edes ketä se palvelee että vaparia harrastetaan isommalla porukalla. Ei sieltä tule yhtään sen enempää hyviä ottelijoita vaikka määrä olisikin isompi, jos se nyt on tavoitteena. Ne ketkä haluaa tehdä sitä hommaa tekee sitä, muut ei. Jos tavoitteena taas on rahanteko, niin helvetisti erilaisia tasoryhmiä ja vetäjiä ja leikitetään porukkaa ja vahditaan ettei kenenkään satu ja kehutaan koko ajan. Vanhemmat harrastajat/has beenit voi treenata vaikka keskenään, omat avaimet salille vastineeksi siitä että tekee jotain seuran hyväksi.