Minun tarina
Itse olen kärsinyt välilevynpullistuman oireista jo varmaan 8vuotta. Ensimmäiset vuodet meni pelkän oikean jalan hermosäryn kanssa, ihmettelin vain, että miksi oikea jalka on aina istumisen jälkeen puutunut ja kävely ei oikein luonnistu. Kävin vaivan vuoksi lääkärissäkin ainakin 2 kertaa, mutta ei minusta mitään vikaa löytynyt.
Kunnes sitten vuonna 2005 ekan kerran jysähti kunnolla. Kävin silloin vielä jujitsussa ja treenien alkulämmittelyssä piti sitten kantaa kaveria palomies otteella ja minulle sattui pariksi painavin sika koko porukasta. Kun nostin kaverin selkään niin tunsin, että nyt nitkahti selässä, mutta en älynnyt jättää siihen vaan laskin kaverin alas ja nostin uudestaan. No sain kaverin kannettua ja treenitkin läpi kummallisen kuumotuksen vallitessa alaselässäni. Treenien jälkeen kun menin autolla kotiin niin parkkipaikalla huomasin etten pääse autosta ylös.
Jotenkin onnistuin repimään itseni autosta pois ja kävelin 90 asteen kulmassa kotiin. Kotona pari eka päivää vaan odottelin ihmeparantumista. Kaupassa käydessäni pystyin liikkumaan ostoskärryihin nojaten, vaikkakin välillä iski sellaisen kipu piikin että jouduin menemään puolittain kärryn päälle makaamaan, kun taju meinasi karata. No 3 päivää tapahtumasta sitten pamahti kunnolla. Aamulla aloin laittamaan farkkuja jalkaan ja juuri kun toinen jalka oli menossa lahkeeseen sain yskänkohtauksen ja se laukaisi sitten sellaisen kipu piikin, että jalat lähti alta ja putosin lattialle koko selkä helvetin moisessa krampissa. Jollekin varmaan tulee mieleen, että tollaisessa tilanteessa tulee itku, mutta minulle kävi päinvastoin yllätykseksi huomasin että suusta purkautui hervoton naura
(vieläkin kummastuttaa).
Siitä sain itseni revittyä sänkyyn ja sieltä pikku hiljaa autolla lääkärille. Lääkärissä mua kohdeltiin kuin olisin tullut vain hakemaan vain sairaslomaa pikku kolotukseen. No lääkärissä kuitenkin mulle iski selkään uudestaan helvetinmoinen kramppi ja tällä kertaa meinas myös taju karata tosissaan. Onneksi kaaduin suorilta jaloilta päin sairaala sänkyä johon sain jotenkin itseni aseteltua 90 asteen kulmaan. No tässä vaiheessa sitten lääkärikin alkoi ottamaan tosissaan, huudettuaan ensin pariin otteeseen herrajumalaa. Mut laitettiin toimenpidehuoneeseen ja 4 piikkiä perseeseen ja kotiin. Kotona lepäsin pari viikkoa ja vaiva meni ohi jättäen kuitenkin vanhan tutun hermosäryn oikeaan kinttuun. Pääsin kuitenkin tuolloin käymään magneettikuvissa jossa todettiin kookas prolapsi L4-L5 välissä, mutta koska vaiva oli silloin jo paranemaan pitäydyttiiin konservatiivisessa hoidossa.
Ton jälkeen meni kolmisen vuotta pelkällä jalan hermosäryllä ja ajoittaisella pienellä selkä kivulla. Kunnes tänä vuonna jysähti taas. Tällä kertaa tipuin lapselleni vaippaa vaihtaessa suorilta jaloilta lattialle ja taas tuttu 90 asteen kulma. Seuraava yö meni järkyttävissä kivuissa ihan sama mikä asento oli kyseessä. Aamulla matkalla vessaa petti jalat alta taas ja putosin eteisen lattialle (huom. en ehtinyt vielä vessan) jossa makasin perse paljaana kivusta jäykkänä. Lattialla maatessani huomasin etten pysty liikuttamaan muuta kuin käsiä ja päätä, eikä tietenkään ollut puhelin lähettyvillä. Rakko täynnä kusta, eteisen matolla hiekan ja koirankarvojen seassa ei ollut mitenkään mieltä ylentävää maata. Sain revittyä itseni pelkillä käsillä makuuhuoneeseen, mutta en kyennyt saamaan puhelinta yöpöydältä. No onneksi avopuolisoni tuli kotiin ja soitti ambulanssin.
No ambulanssimiesten saapuessa olin saanut rakkoni tyhjennettyä tupperware astiaan ja alkoi seuraava taistelu. Piti siirtyä lattialta paareille, yritin ensin ilman lääkkeitä eikä onnistunut mitenkään. Sairaankuljettajat laittoi mulle piikillä jotain sellaista lääkettä, että olisin pystyny juoksemaan vaikka cooperin testin, tyydyin kuitenkin kierähtämään paareille. Sain tätä ihme lääkettä matkan aikana 4 kertaa ja voin hyvin ymmärtää miksi nistit jää huumeisiin koukkuun. Sairaalassa vietin seuraavat 5 päivää ja ainoa mitä sain sieltä lähtiessäni oli kasa lääkkeitä ja lupauksen konservatiivisesta hoidosta. Ei magneettikuvia, ei fysioterapiaa, ei mitään.
No tosta kun toivuin olin 2 kuukautta ihan huippukunnossa, puntti kulki ja ennätykset paukkui. Ei minkäänlaisia kipuja, ei hermosärkyä. Ajattelin jo, että se tais tulla mies kuntoon.
Mutta EI. 3 päivää sitten menin tekemään erittäin vaativan akrobaattisen suorituksen suihkussa, kun nostin vasemman jalan ylös pestäkseni varpaat. Sama tuttu nitkahdus ja kramppi. No menin sohvalle katselemaan televisiota huomatakseni, että taas ollaan 90 asteen kulmassa, tällä kertaa sekä eteen, että oikealle. Seuraavana aamuna kivut taas sen verran kovat, että ambulanssilla paikalliselle terveysasemalle jossa piikki voltarenia ja relaksanttia. Olin taas kunnossa, kunnes lääkkeiden vaikutus lakkas. Kipu iski 2 kertaa kovempana ja ei muuta kuin illalla sairaalaan. Mut otettiin sairaalassa osastolle ja sain jotain voimakasta kipu lääkettä suoraan lihakseen. Aamulla heräsin kun mun ympärillä oli 7 hengen osasto lääkäriä, hoitajaa yms. Mä sitten toiveekkaana kysyin lääkäriltä, että joko tälle tehdään jotain. Lääkäri vastas tutun vastauksen: Konservatiivinen hoito on tälläisessa tapauksessa parasta. Silloin mulla meni vati ihan nurin. Kysyin siltä, että kuinka monta kertaa mun täytyy tulla ambulanssilla osastolle ennen kuin suostuvat edes kuvaamaan. Lääkäri sönkötti jotain, kun haukuin koko kunnallisen sairaanhoitojärjestelmän ja lääkärit kaksinaismoralisteiksi kun aamut antavat kunnallisessa konservatiivista ja illalla leikkaavat isolla rahalla yksityisessä.
No nyt voi sanoa, että kerrankin avautuminen kannatti. Mukana ollut ylilääkäri puuttui asiaan ja sanoi, että eiköhän ole aika laittaa mies magneettikuvaukseen ja kirurgin juttusille. Samaan aikaan keuhkotessani pakkasin toisella kädellä reppua kun menin sanomaan, että lähden kotiin kerran oon teidän mielestä terve mies. Nyt oon kotona selkä edelleen kipeenä (tosin koko ajan parempi) ja odottelen viikon päässä olevaa magneettia ja kirurgin vastaanottoa.
Kun käytte yleisessä sairaalassa niin vaatikaa hoitoa, muuten sieltä ei saa kuin tätä kuuluisaa konservatiivistä hoitoa. Oon itse näistä kivuista jo omalla mittapuulla ihan tarpeeksi kärsinyt ja oon valmis hyppäämään leikkuupöydälle vaikka heti. Kunhan tehtäis edes jotain.
Lääkkeitä joita olen tän koko uran aikana syönyt:
Burana (400, 600, 800)
Voltaren
Motifene Dual
Sirdalud (2mg, 4mg)
Panacod
Arcoxia
sit välillä oli pari muuta tulehduskipu lääkettä joiden nimeä en muista. Tällä hetkellä mennään kombolla, Arcoxia, Sirda ja Panacod.
