Väkisin läpi muurin, apua?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Noobie
  • Aloitettu Aloitettu

EAA-valmisjuoma 24-pack

Pineapple Passion Fruit

1€/kpl
Liittynyt
14.9.2012
Viestejä
19
Hei!

Olen jo vuosien ajan seuraillut pakkotoistoa ja nyt mun piti tehdä ensimmäinen nimimerkkini, koska nyt on tullut itselleni ongelma, mihin tietoni ja taitoni eivät riitä. Olen valmis, vaikka maksamaan jos ei ilmaiseksi jaksa paneutua auttamaan, koska tämän ongelman yli on vain päästävä!!

Eli taustasta jokunensana. Saliuraa on takana noin viiden vuoden ajalta. Aktiivisesti ja tavoitteellisesti on tullut kolisteltua noin kolmevuotta. Taustalla on pitkä kilpaurheilu-ura junnuajoilta, joten perus fyysinen kunto on hyvä jo pohjalla, joten olen tykännyt varsin kovasta treenitahdista ja palautuminen ei ole ollut ongelmana..

Ohjelmat ovat vaihtuneet tasaisesti ja mielekkäimmiksi olen kokenut 3-ja 4-jakoiset, koska tykkään treenata lihasryhmät ‘’kunnolla’’ heti kerrallaan.

Nyt viimeisen vuoden aikana olen tykännyt 3-jakoisesta ja olen saanut sillä ihan kivasti kehitystä, kunnes tuli stoppi, joka on jatkunut jo pitkään..

Eli olin työttömänä melkein vuoden, joten mulla oli aikaa hyvin treenailla. Elämä keskittyi vain treenaamiseen ja syömiseen.. Kehityin hyvin ja tulokset nousi tasaisesti. Koulutin itseni uuteen ammattiin ja nyt olen saanut viime keväänä töitä ja normaali arki on palannut.. Sen jälkeen alkoi ongelmat.. Ei vain yksinkertaisesti jaksa treenata samalla tahdilla, mihin olen tottunut.. Ei ole sitä niin sanottua virtaa. Olen pyrkinyt käymään 5x viikossa, mutta tuntuu, että se on liikaa. Palautuminen ei enää ole niin verkkaista ja ei ole samaa intoa raskaan työpäivän jälkeen lähteä salille, kun ei ne tuloksetkaan nouse..

En sinänsä välitä tuloksista, kunhan massaa tarttuisi kroppaan, mutta sekin on tyssännyt lähes täysin.. Paino nousee tasaisesti 300g viikossa, mutta kehitystä ei ole ulkonäöllisesti tai painoihin tullut melkein 4 kuukauteen..

Syön, nukun ja muut asiat teen kunnolla ja ne ovat hoidossa, mutta miten mä saisin tän treenaamisen taas kondikseen niin, että mä saan ton kehityksen ja kropan uuteen kasvuun? Työpäivät ovat ihan normaalit 5x viikossa n.10h päiviä, mutta se fyysisyys vie vähän mehuja verrattuna siihen, mihin olen tottunut.. Onko tämä vain kropalle totuttelemista uuteen rytmiin ja työhön + treenien yhdistämiseen vai pitääkö mun alkaa tehdä jotain radikaalimpia muutoksia. Jos pitää niin mitä?

En mä muuten tästä stressaisi, mutta tavoitteena olisi 2014 nousta jonkinlaiselle lavalle, joten nyt eletään aika merkittäviä treenikausia tällähetkellä.. Työt lopettaisin heti jos olisi varaa lopettaa, mutta t-ässävaiheessa se ei ole vaihtoehto..

Toivottavasti joku jaksoi lukea loppuun asti ja vaivautuu auttamaan tämän ongelman ylitse.. Kuten sanoin niin mä olen valmis maksamaan jos joku haluaa paneutua muhun oikein kunnolla sähköpostin välityksellä, mutta olisihan se hienoa saada ihan täälläkin ilmaiseksi apua.. En viitsinyt peruskysymyksiin tätä työntää, koska tuli aika pitkä teksti luettavaksi..

Nuorimies kiittää ja kumartaa..
 
SUPER WHEY ISOLATE (3,9 kg) -24%
Tietysti mikä tahansa täyspäivänen vie voimia, ja salilla ei ole samalla tavalla puhtia. Ei tohon mitään ihmekonstia kyllä ole. Vähän sama, kun joku haluaisi lääkäriksi, muttei olisi yhtään aikaa lukea pääsykokeisiin, muuten kuin öisin työpäivän jälkeen...
Ilman douppingeja ja 24/7 panostusta ei kehonrakennuksessa lavoille nousta. Jotain amatöörikilpailuja voi tietysti käydä koittamassa, mutta ei niistä elantoaan saa.
 
Onhan se vähän näin, mutta kannattaako sitä vetää nelijakoisella niin kovaa, kuin vain pystyy sitä 4 treeniä viikkoon ja niin, että jokainen sarja menee loppuun sarjapainosta ja liian orjallisesta progressiosta välittämättä vai

elaston tyylisellä 2-jakoisella, jolloin kroppa saa ne kaksi treeniä viikkoon eli tulee ainakin sitä ärsykettä enemmän..
 
Onhan se vähän näin, mutta kannattaako sitä vetää nelijakoisella niin kovaa, kuin vain pystyy sitä 4 treeniä viikkoon ja niin, että jokainen sarja menee loppuun sarjapainosta ja liian orjallisesta progressiosta välittämättä vai

elaston tyylisellä 2-jakoisella, jolloin kroppa saa ne kaksi treeniä viikkoon eli tulee ainakin sitä ärsykettä enemmän..

Toi boldattu on vain erittäin tyhmää. Et tee sillä mitään muuta kuin hallaa itselles.
 
No en ole mikään konkari mutta voisin 90% varmuudella suositella kokeileen tuota 2 jakosta a) koska oot tottunu treenaan 3-jakosella josta ehkä enemmän vaihtelua tuottais tuo 2 jakonen kuin nelijakoinen ja b) koska 2-jakonen treeni ei koe kovin pahaa hallaa vaikka joskus olisitkin aivan puhki työsi takia ja saisit käytyä viikossa vaan 3 kertaa, silti tulis se puoltoista kertaa kroppa viikossa . Nämä siis mun mielipiteitä :)
 
Ihan hyvä idea olisi muuten ja kokeiltukin on, mutta duunissa pitää olla kuudelta paikalla, joten menisi niin aikaiseksi saleilut, että siitäkään ei oikein mitään tule..

Mä uskon, että suurin ongelma on se, että löydän oikeanlaisen ohjelman, joka sopisi tähän mun arkeen ja saisin siitä rutiinin. Salikerrat ovat kuitenkin siinä maksimissaan neljässä, joten mä en kuollaksenikaan tiedä, että mikä olisi tohon määrään sopiva jako.

Sitten vielä, kun sanotaan, että kokeilemalla selviää, mutta mä olen varmaan niin lahjaton tässä lajissa, että ei ole selvinnyt. Toisaalta mä olen niin tietämätönkin näistä ohjelmarungoista ja mikä sopii mihinkäkin, koska olen käyttänyt kaiken aikani ravintoasioihin paneutumiseen..
 
Mutta saako kaksijakoisella niin ''hyvää'' kehitystä lihasmassan kannalta aikaiseksi. Olen ymmärtänyt, että 2-jakoinen ei ole se paras mahdollinen vaihtoehto, kun puhutaan kuitenkin puhtaasti kehonrakennuksesta ja sen tyyppisestä treenistä.

Lisäksi mulla kädet ovat aina vastanneet vähän huonosti treeniin, joten jos ottaisin 2-jakoisen käyttöön niin saisiko siihen jotenkin suunniteltua viikkoon käsille oman päivänsä lisänä niin, että se ei vaikuttaisi taas seuraavaan treeniin eli välipäivä välissä..
 
Pääasia on, että lopetat sen sarjojen vetämisen failureen. Ainakin itsellä se stoppaa kehityksen todella helposti. Mieluummin jätä 1-2 toistoa varastoon ja lisää sitä volyymiä kunnes olet varma, että voit lisätä painoja. Yksi- ja kaksijakoiset on omasta mielestä yleensäottaen parhaita runkoja. Pidä myös kevyitä viikkoja, vaikkapa joka neljäs.
 

3 kpl M-Nutrition EAA+

Mango - Hedelmäpunssi - Sitruuna - Vihreä omena

-25%
Mutta saako kaksijakoisella niin ''hyvää'' kehitystä lihasmassan kannalta aikaiseksi. Olen ymmärtänyt, että 2-jakoinen ei ole se paras mahdollinen vaihtoehto, kun puhutaan kuitenkin puhtaasti kehonrakennuksesta ja sen tyyppisestä treenistä.

Lisäksi mulla kädet ovat aina vastanneet vähän huonosti treeniin, joten jos ottaisin 2-jakoisen käyttöön niin saisiko siihen jotenkin suunniteltua viikkoon käsille oman päivänsä lisänä niin, että se ei vaikuttaisi taas seuraavaan treeniin eli välipäivä välissä..

Alota mielummin 4 jakosella ja priorisoit käsiä sitten. Ei sitä 2 jakosta sen takia tartte tehdä että sitä täällä kuorossa huudetaan. Teet niin miten itseltä tuntuu parhaalta. Itse en millään muulla tavalla osaa reenata ku monijakosella, vaikka se ei olis niin hyvä ku 2 jakonen. En saa vaan mitään fiilistä 1 tai 2 jakosella kun hypitään lihaksesta toiseen.

Omaa kroppaa pitää kuunnella, netti on vain avustaja.
 
Oranki: toi voi olla kyllä yksi syy, koska olen aina vetänyt sarjat ihan failureen asti.

lakipiste: itsekin olen tykännyt monijakoisista siksi, koska en tykkää siitä hyppimisestä. Tykkään, kun saa treenata lihasryhmän kerralla ja kunnolla.

Totta, mutta nyt oma kroppa ei enää tiedä mitä tehdä niin onneksi on tämä netti, joten iso kiitos jo tässävaiheessa, kun olette jaksaneet kommentoida.
Vähän vielä on hakusessa, että pitäisikö sen olla 2-jakoinen ja neljä treenipäivää viikossa vai nelijakoisella se neljä treeniä viikkoon. Ajattelin ottaa nyt vakioksi tämän neljä ja kokeilla, että olisiko se hyvä määrä jaksamisen kannalta.

Varmaan tämä on se kuuluisa ikuisuuskysymys, kun miettii, että 2-jakoisella kroppa kahdesti viikkoon läpi - ei niin kovaa vai kerran viikossa, mutta vähän kovempaa ja enemmän liikkeitä..
 
Teet tästä turhan vaikeeta ! Ota nyt vaan jompi kumpi noista ja tee sillä jos kehitystä tulee. Jos ei ni vaihat toiseen .Tai sit teet vaik 4kk suunnitelman puolet 2-jakoa ja puolet 4-jakoa.
 
Se on kyllä täysin totta, että jahkailen ja pohdin liikaa. Pitäisi keskittää sekin vaiva treenaamiselle. Voisin kokeilla tätä ^ systeemiä, että 2kk per ohjelma ja katsoa, että kumpi toimii tässä tilanteessa paremmin. Toisaalta mä uskon, että olen saanut parhaan kehityksen 3-jakoisella siksi, että en ole varma osaanko loppujenlopuksi treenata tarpeeksi kovaa 4-jakoisella eli luovutan sarjoissa liian helpolla. 3-jakoisen olen vetänyt 8pv kierrolla kahdesti läpi ja se on toiminut aikaisemmin hyvin.

Nyt ajattelin kuitenkin siirtyä neljäkertaa viikossa rytmiin, joten miltä näyttäisi tämä powerhousun 4-jakoinen, jossa on hieman 2-jakoista mukana..

Treeni 1.
Rinta, Hauis, Epäkkäät, (selkä, sivuolkapäät)

Penkki 2x6
Vinopenkki 3x10
Ristikkäistalja / Pec-Deck 3x12
Scott-hauiskääntö 2x8
Hauiskääntö taljassa 3x12
Olankohautus 4x8-15*
(Ylätalja) 2x15
(Vipunostot sivulle) 2x15

Treeni 2.
Etureidet, Pohkeet, Vatsat (takareidet)

Kyykky 2x8
Prässi / Hack 2x10
Reiden ojennus 4x8-15*
Pohkeet (joku liike vaan) 4x8-15*
(Reiden koukistus) 2x15

Treeni 3.
Selkä, Olkapäät, Ojentajat (rinta)

Leveä ylätalja / Leuanveto 2x8-10
Kapea ylätalja / leuanveto 2x8-10
Alatalja / Kulmasoutu 2x8-10
Kulmasoutu käsipainolla 2x10-12
Pullover taljassa 1x15
Pystypunnerrus 2x8
Vipunostot sivulle 4x8-15*
Ransakalainen punnerrus 2x8
Ojentajat taljassa 3x12
(Ristikkäistalja / Pec-Deck) 2x15

Treeni 4.
Takareidet, Pohkeet, Vatsat (etureidet)

SJMV 3x8-10
Reiden koukistus 4x8-15*
Pohkeet (joku liike) 4x8-15*
(Reiden ojennus) 2x15

Olisiko hyvä kompromissi tilanteeseeni vai onko tälläinen ohjelma ihan p*rseestä, kun tavallaan sekoitetaan kaksi jakoa..
Toisaalta mulla on helvetin heikot ojentajat, joten jonkinlaista keskitystä kaipaisin käsiin. Saisiko tähän liitettyä jokatoinen viikko vielä viidennen treenipäivän pelkille käsille. Mihin väliin se olisi järkevin silloin sijoittaa?
 
Itse tehnyt aika vastaavalla ja oli kyllä kivaa, tulosta ei vaan niin hirveästi tullut. Oletko harkinnut 5x5 voimaohjelmia? Tulokset nousee koko ajan
 
No ei se sitten välttämättä ole hyvä ratkaisu. Millainen olisi sitten järkevä?

En ole harkinnut, mutta vaihtoehto sekin. Toisaalta treenini on puhtaasti ja 100% kehonrakennustyyppistä eli voimalla ei niin väliä, kunhan massaa tulee. Onko tässä tapauksessa siis ihan järkevä vaihtoehto sekään.
 
Noobie. Itse kävin työn puolesta reissussa 12h päiviä ja kävin salilla, tein fyysistä työtä putkiasentajana. Jatkuvaa kädet ylhäällä tekemistä ja tikkaille nousua, portaisa kulkemista ylös alas koska hissiä ei laiteta ensimmäisenä. Parhaimmillaan jopa 13 kerrosta, työkalut, putket, osat mukana.

Se on kuule tottumus kysymys. Peruskunto on paska(ei nyt ihan paska mutta huono kuitenkin).
Toiseksi asiaksi sanoisin että työ kuluttaa jaksamista toisella tavalla, mieli ei virkeä=kroppa ei virkeä.
Tottumus kysymys.
Ja oliko työ minkä sorttista? istuma työtäkin tekevät valittavat että ku ei jaksa.
Onko lepoa tarpeeksi?
 
Suomessa tosiaan on hyvin vähän pelkällä kehonrakennuksella toimeentulevia ihmisiä, suurin osa porukasta, joka lavoille kapuaa, tekee duunia ihan samalla tavalla kuin kaikki muutkin. On kaikenlaista porukkaa opiskelijoista toimistotyöntekijöihin ja sitä kautta lääkäreihin. Eli taitaa olla vain tottumiskysymys sulla, kun kerran "sait" viettää sellaista bodarielämää tossa melkein vuoden.
 
Zone-sarja -42%
No ei se sitten välttämättä ole hyvä ratkaisu. Millainen olisi sitten järkevä?

En ole harkinnut, mutta vaihtoehto sekin. Toisaalta treenini on puhtaasti ja 100% kehonrakennustyyppistä eli voimalla ei niin väliä, kunhan massaa tulee. Onko tässä tapauksessa siis ihan järkevä vaihtoehto sekään.

Jos et kehonrakennusohjelmilla kehity, niin pitäiskö tehdä jotain muuta? Tule pois sieltä mukavuusalueeltasi ja anna kropalle syy kasvaa.

Jos sun kädet on aina jäljessä vaikka niitä priorisoit, niin eikö tämä itsessään kerro että ne ei kyseisellä tyylillä kehity? Tee käsiä vähemmän, se on helposti muusta pois ainakin jos siirryt harvempijakoiseen ohjelmaan.
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom