HUOM! !!!!! Ukrainan sota 2022 !!!!!

Tukholman kauppakorkeakoulun tutkijat tulivat samaan lopputulokseen kuin minä Venäjän talouskasvusta, eli ryssät on valehdelleet talouskasvusta. Oikeasti talous on supistunut sotamenojen kasvattamisesta ja öljyrahavaraston tyhjentämisestä n. 10%.

Myös nuo minun kontaktit kertoivat viime vuonna ihan samaa tarinaa ja taisin kirjoittaa siitä tähänkin ketjuun eli venäläiseni sanoi silloin että kaikki on kallistunut 50% Venäjällä. Muistan tämän erityisen hyvin sen takia, että hän sanoi, että kaikki on kallistunut 100%. Nähtävästi he olivat yhdessä kaveriensa kanssa tämän laskeneet mutta prosenttilaskut oli sen verran heikolla hapella, että todellinen kasvu oli 50%, kun kuulin absoluuttiset ruplamäärät.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Hyvä esimerkki siitä, miten pohjaton jutsku...eiku ryssäviha voi sumentaa loogisen ajattelun.
Tosi asia joka on myönnetty myös lännessä, on se, että Venäjän kansalla menee paremmin kuin koskaan, käytännössä täystyöllisyys, josta saa vielä myös (venäläisittäin) hyvää palkkaa, elinkustanukset toki nousseet jonkin verran, mutta huomattavasti vähemmän, kuin lännessä, joten palkasta jää selvästi enemmän silti käteen, kuin ennen sotaa.

Sodan alussa Venäjältä lähti porukkaa, mutta nämäkin olivat nuoria miehiä, jotka pelkäsivät joutua armeijaan, näistäkin valtaosa on palaanut takaisin. Aikaisemmasta lännen propaganda uutisoinnista huolimatta Venäjältä ei ole ollut mitään valtavaa maastapakoa.

Sen sijaan Ukrainan talous on romahtanut täysin, töitä ei ole, eikä sosiaaliturvaa, maasta on lähtenyt jotain 15-20 miljoonaa ihmistä. Jokainen joka kykenee loogiseen ajatteluun, jota ei tunteet ohjaa, ymmärtää että nämä (väitetysti) Pattayan valloittaneet "ryssät" ovat huomattavasti todennäköisemmin Ukrainalaisia.

Ennen sotaa Ukrainasta yleisesti käytettiin nimitystä "Euroopan ilotalo"
Semmoset ripulipaskat sieltä.

Ethän sä usko tuohon itsekään.
 
Tuon boldatun voin myös vahvistaa omien kontaktieni perusteella, jotka ovat kolmekymppisiä suurin piirtein. Koskaan heidän työuransa aikana ei ole jäänyt niin paljon käteen rahaa kuin nyt huolimatta inflaatiosta. Palkat ovat nousseet vielä enemmän. Taisin tästäkin aiheesta jo horista pari kk sitten ellen väärin muista.

e. Siis vielä tarkennuksena, että ostovoimaa on heillä enemmän kuin koskaan aiemmin.
 
Myös nuo minun kontaktit kertoivat viime vuonna ihan samaa tarinaa ja taisin kirjoittaa siitä tähänkin ketjuun eli venäläiseni sanoi silloin että kaikki on kallistunut 50% Venäjällä. Muistan tämän erityisen hyvin sen takia, että hän sanoi, että kaikki on kallistunut 100%. Nähtävästi he olivat yhdessä kaveriensa kanssa tämän laskeneet mutta prosenttilaskut oli sen verran heikolla hapella, että todellinen kasvu oli 50%, kun kuulin absoluuttiset ruplamäärät.

Ehkä pikkuisen ilmaa vielä noissa luvuissa.

No hei, ne on venäläisiä naisia, niillä on muutenkin fyllinkiä laitettu vähän joka paikkaan, hehe. Tämä pelkästään positiivisena huomiona.
 
Tuon boldatun voin myös vahvistaa omien kontaktieni perusteella, jotka ovat kolmekymppisiä suurin piirtein. Koskaan heidän työuransa aikana ei ole jäänyt niin paljon käteen rahaa kuin nyt huolimatta inflaatiosta. Palkat ovat nousseet vielä enemmän. Taisin tästäkin aiheesta jo horista pari kk sitten ellen väärin muista.

e. Siis vielä tarkennuksena, että ostovoimaa on heillä enemmän kuin koskaan aiemmin.

Ostovoima toimii tosiaan parempana mittarina.

Tuossa just hetki sitten lueskelin jostain läntisestä talousjulkaisusta, että osa-aika työllisyys on lisääntynyt hurjasti Venäjällä esim. kaupan alalla, eli nyt hyvin monet (nuoret aikuiset) eivät halua tehdä täyttä päivää, vaan osa-aika töitä, kun he pärjäävät jo sillä ja siten heille jää enemmän vapaa aikaa.
 
Voi hyvin olla näin, koska rahaa jää vielä enemmän käyttöön lisäksi senkin takia, että omistusasumisen suosio on laskenut ja vuokra-asumisen noussut. Vuokralla asuminen tulee halvemmaksi kk-tasolla kuin lainan lyhennykset korkoineen. Vuokranantajat tuntuvat tosin haistaneen jo tämän ja vuokrat on nousussa, joten tuo ero kaventunee jatkuvasti.
 
A-studion ohjelma Zelenskyin "voitonsuunnitelmasta" oli kyllä ihan vitun koomista kuunneltavaa, varsinkin Ville Niinistön typeryys hakee taas vertaistaan. Tuli jo hämmästeltyä, että tämäkö on suomen "asiantuntijoiden" linja, nähtävästi kuitenkaan ja onneksi ei.

Tukholman kauppakorkeakoulun tutkijat tulivat samaan lopputulokseen kuin minä Venäjän talouskasvusta, eli ryssät on valehdelleet talouskasvusta. Oikeasti talous on supistunut sotamenojen kasvattamisesta ja öljyrahavaraston tyhjentämisestä n. 10%.

Miten muuten Suomessa vaikkapa vuodet 22-24 inflaatiokorjattuna? Talous ei ole kasvanut, mutta inflaatio on jyllännyt? Samaan aikaan meidän velkaantuminen on huomattavasti isommalla tasolla.
 
A-studion ohjelma Zelenskyin "voitonsuunnitelmasta" oli kyllä ihan vitun koomista kuunneltavaa, varsinkin Ville Niinistön typeryys hakee taas vertaistaan. Tuli jo hämmästeltyä, että tämäkö on suomen "asiantuntijoiden" linja, nähtävästi kuitenkaan ja onneksi ei.

Eikös se kuitenkin ollut oikeassa siinä että meidän tulisi jo myöntää ettei ryssä häviä avun nykyisellä tasolla?

Oma huomio kyllä meni kyseisessä ohjelmassa muualle.
 
Hyvä esimerkki siitä, miten pohjaton jutsku...eiku ryssäviha voi sumentaa loogisen ajattelun.
Tosi asia joka on myönnetty myös lännessä, on se, että Venäjän kansalla menee paremmin kuin koskaan, käytännössä täystyöllisyys, josta saa vielä myös (venäläisittäin) hyvää palkkaa, elinkustanukset toki nousseet jonkin verran, mutta huomattavasti vähemmän, kuin lännessä, joten palkasta jää selvästi enemmän silti käteen, kuin ennen sotaa.

Sodan alussa Venäjältä lähti porukkaa, mutta nämäkin olivat nuoria miehiä, jotka pelkäsivät joutua armeijaan, näistäkin valtaosa on palaanut takaisin. Aikaisemmasta lännen propaganda uutisoinnista huolimatta Venäjältä ei ole ollut mitään valtavaa maastapakoa.

Sen sijaan Ukrainan talous on romahtanut täysin, töitä ei ole, eikä sosiaaliturvaa, maasta on lähtenyt jotain 15-20 miljoonaa ihmistä. Jokainen joka kykenee loogiseen ajatteluun, jota ei tunteet ohjaa, ymmärtää että nämä (väitetysti) Pattayan valloittaneet "ryssät" ovat huomattavasti todennäköisemmin Ukrainalaisia.

Ennen sotaa Ukrainasta yleisesti käytettiin nimitystä "Euroopan ilotalo"

Ukrainalaiset naiset saa lännestä turvapaikan. Ei heidän tarvitse lähteä myymään itseään sinne Pattayan rantakaduille. Se on viimeinen paikka jonne mennään silloin, kun muuta vaihtoehtoa ei ole ja eihän noilla ryssänaisilla ole muuta enää Putinin virheiden takia.

Ne on kyllä venäläisiä ja paikallisetkin naureskeli tuolle miten venäläiset on niin maailmanomistajia, mutta kuitenkin menevät sitten tienaamaan sinne rantakadulle.
 
Ostovoima toimii tosiaan parempana mittarina.

Tuossa just hetki sitten lueskelin jostain läntisestä talousjulkaisusta, että osa-aika työllisyys on lisääntynyt hurjasti Venäjällä esim. kaupan alalla, eli nyt hyvin monet (nuoret aikuiset) eivät halua tehdä täyttä päivää, vaan osa-aika töitä, kun he pärjäävät jo sillä ja siten heille jää enemmän vapaa aikaa.

Kuulostaa taas samalta kuin Norjan 10x venäjänkauppa. Laitappa lähteet tuohon juttuun.
 
Miten muuten Suomessa vaikkapa vuodet 22-24 inflaatiokorjattuna? Talous ei ole kasvanut, mutta inflaatio on jyllännyt? Samaan aikaan meidän velkaantuminen on huomattavasti isommalla tasolla.

Sinun tarvitsee vain katsoa korkojen kehitystä. Suomessa ollaan menossa taas kohti 0 korkoa, kun Venäjällä mennään yli 20%. Tästä näkee hyvin inflaation olevan ihan eri luokkaa meillä.

Toinen asia mihin kannattaa kiinnittää huomiota on M2 rahan määrä mikä on Venäjällä kasvanut räjähdysmäisesti. Laitoin tuostakin aikaisemmin ja tuo on se inflaation suurin luoja Venäjällä.

Ryssät on painanut reippaasti rahaa.

View: https://x.com/Prune602/status/1842232030714601562

Rahavaranto oli ennen sotaa 2022 66,7k miljardia ruplaa ja 106k miljardia ruplaa.

Vertailuna dollarin 21,6k ja ja euron 14,9k 2022 ja nyt 21,2k ja 15,3k.

Eli ryssät on painaneet rahaa niin paljon, että rahavaranto on melkein tuplaantunut. Tuosta syystä palkkoja nostellaan urakalla ja rahaa muka on.
 
A-studion ohjelma Zelenskyin "voitonsuunnitelmasta" oli kyllä ihan vitun koomista kuunneltavaa, varsinkin Ville Niinistön typeryys hakee taas vertaistaan. Tuli jo hämmästeltyä, että tämäkö on suomen "asiantuntijoiden" linja, nähtävästi kuitenkaan ja onneksi ei.

Ukraina on kuitenkin ainut maa sodassa joka haluaa rauhaa ja joka esittää ehdotuksia. Venäjä haluaa vain sotaa.
 
Sinun tarvitsee vain katsoa korkojen kehitystä. Suomessa ollaan menossa taas kohti 0 korkoa, kun Venäjällä mennään yli 20%. Tästä näkee hyvin inflaation olevan ihan eri luokkaa meillä.

Toinen asia mihin kannattaa kiinnittää huomiota on M2 rahan määrä mikä on Venäjällä kasvanut räjähdysmäisesti. Laitoin tuostakin aikaisemmin ja tuo on se inflaation suurin luoja Venäjällä.
Noin yksinkertaista se ei ole, katsotaanpa vaikka työttömien määrää Suomessa...
Korot meillä laskee koska talous kusee euroalueella.

Toki ryssä varmasti painaa rahaa ja polttaa rahastojaan.
Meillä onkin se tilanne ettei vastaavia rahastoja ole, on vain velkaa. EKP on myös printannut rahaa tuskassa ulos vuodesta 2008 lähtien.
 
Ukraina on kuitenkin ainut maa sodassa joka haluaa rauhaa ja joka esittää ehdotuksia. Venäjä haluaa vain sotaa.
Jääkö rauha tulematta koska kummankaan puolen valtaklikeillä ei ole varaa siihen?
Ukraina sodanjälkeen joutuisi poistamaan rajoitukset poistua maasta, paljonko miehiä vielä poistuisi? Vaalit tarvisi sitten myös pitää.
Antaako sota mahdollisuuden eliitille valtavaan korruptioon?

Putte ei taas saa koko Ukrainaa haltuunsa joten olisiko rauha hänelle epäonnistumisen myöntämistä? Lähtisikö ryssillä sisäinen levottomuus kasvamaan ilman yhteistä vihollista? Sota antaa sielläkin monelle tilaisuuden jatkaa varastamista.
Vastustajat ja köyhien alueiden miehet saa näppärästi myllyyn ja heidän aiheuttama uhka poistuu.
 
View: https://x.com/AndrewPerpetua/status/1847158890439590139

Taas näköjään ryssä etenee paikoitellen hitaasti.

Kokoajan "tylsästi" jauhavat vain eteenpäin.

Kurkissa on kylläkin taas motin paikkaa muodostumassa

1729266381785.webp
 
Noin yksinkertaista se ei ole, katsotaanpa vaikka työttömien määrää Suomessa...
Korot meillä laskee koska talous kusee euroalueella.

Toki ryssä varmasti painaa rahaa ja polttaa rahastojaan.
Meillä onkin se tilanne ettei vastaavia rahastoja ole, on vain velkaa. EKP on myös printannut rahaa tuskassa ulos vuodesta 2008 lähtien.

Pikkuisen tilastoja, Venäjällä työttömiä on noin 400 tuhatta ja avoimia työpaikkoja reilut pari miljoonaa. Venäjän ulkomaanvelka on suhteessa aivan minimaalinen (saman verran, kuin siltä on pantattu varoja). Yhtenä maailman suurimmat luonnonvarat omaavana maan se myös tarvittaessa saisi velkaa otettua. EU kaatuu huomattavasti aikaisemmin, kuin Venäjä, tämä on tosi asia, vaikka se kuinka kirvelisi.

Palkat siellä on muuten noussut virallisesti +18% viimeisen vuoden aikana, käytännössä enemmän.

Putte ei taas saa koko Ukrainaa haltuunsa....

Miten niin ei saa? Venäjä on jo varautunut pitkään kulutussotaan, jota se nyt jauhaa hitaasti mutta varmasti päivästä, viikosta, kuukaudesta ja tarvittaessa vielä vuodesta toiseen, silti koko ajan vahvistuen, Ukrainalle käy juuri päinvastoin. Käytännössä suurimmat tukijat ovat jo ilmoittaneet, että jo luvatut toimitetaan, mutta sen jälkeen se alkaa olla siinä, kiviä heittelemällä ei hupenevalla armeijalla pitkälle potkita.

Zelenskyin "rauhanehdot" ja realismi ovat edelleen niin kaukana toisistaan, että todennäköisesti Venäjä jatkaa etenemistä niin kauan, kunnes se pystyy yksipuolisesti sanelemaan rauhanehdot.
 
Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom