Ufot, aikamatkustus, valonnopeus ja elämä muilla planeetooilla :)

Jos ei aktiivisesti ylläpidetä (mikä maksaa rahaa), niin se väistämättä katoaa.

Ei epäilytä, onhan F-35 hävittäjänkin tekemiseen upotettu pohjattomasti aikaa ja rahaa, vaikka lentokoneita on osattu tehdä iät ja ajat. Sekin on kuitenkin teknologiaa, jota on aktiivisesti kehitetty vuosikymmenien ajan ilman katkoksia - toisinkuin kuulentoihin tähtäävää teknologiaa. Kommunikointiteknologiatkaan eivät ihan sillä vielä päivity, että laitetaan G-kirjaimen eteen vain uusi, isompi, numero. Siellä taustalla tehdään uskomaton määrä töitä, josta huolimatta alussa nähdään aina iso kasa "lapsentauteja", ennenkuin lopputulos toimii edes yhtä hyvin kuin edeltävä sukupolvi.
Ehkä sun kannattaisi harkita uraa R&D-puolelta, niin saattaisit huomata miten yksinkertaisemmistakin asioista voidaan löytää uskomattoman haastavia ongelmia :)

Tuo ensimmäinen sinäänsä pitää kyllä paikkaansa,mutta tuskimpa avaruutta pidettiin täysin valloitettuna apollo lentojen jälkeen.Ainakin julkisuuteen annetaan kuva avaruustutkimuksesta jossa koko ajan on tavoite päästä kauemmaksi ja nähdä pidemmälle.Nyt sitten nsan mukaan ollaan taannuttu.Ei sillä,kyllä monissa asioissa tuntuu että on menty taaksepäin.Mä muistan miten joskus aikoinaan ihan julkisessa terveydenhuollossakin sai ei kiireellisen ajan yleensä samalle päivälle.

Tuo F-35 omaa tekniikkaa ja ominaisuuksia joita ei 50v sitten pystytty toteuttamaan.Jos näitä asioita vertaa niin 70 luvulta pitäis löytää joku hävittäjä minkä teknisille ominaisuuksille ei nyt löydy vastinetta.
Lisäksi vaikuttaa siltä että tuohon projektiin liittyy paljon korruptiota ja paisuneita budjetteja.Vaikuttaa siltä että suomen kannattaa pysyä kaukana tuosta F-35 suosta.
Mitä mieltä sä oot tuosta suomen seuraavasta hävittäjästä?Mikä suomen kannattais hankkia,ja minkä sun mielestä suomi tulee hankkimaan?
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Mä viittaan tuohon tän hetkiseen artemis ohjelmaan.

Tuossa on mielenkiintoinen pätkä oli sitten kummalla puolella aitaa hyvänsä.
Reilukerhosta hyvää päivää. Puhut Artemis-ohjelmasta ja laitat mut katsomaan 40 minuutin pätkän täysin toisesta aiheesta mikä ei liity asiaan millään tavalla ja kaiken lisäksi en saanut videosta mitään irti. Hirveää paskaa. Kaipaisin vieläkin lisätietoja tästä aiheesta. Eli puhut Artemis-ohjelmasta, mutta mistä siinä? Mitä ei nykyään pystytä tuottamaan teknisiltä ominaisuuksiltaan yhtä hyvin tai paremmin kuin 70-luvulla ja miksi? Mistä tällainen käsitys?
 
Kato muutama sivu taaksepäin.
 
Kato muutama sivu taaksepäin.
Mä olen lukenut koko ketjun, mutta en silti tiedä mistä puhut. Vastaa nyt vain ihan rohkeasti mistä ei saada teknisiltä ominaisuuksiltaan samanlaista tai parempaa kuin 70-luvulla? Puhutko niistä avaruuspuvuista? Mistä sulle on tullut käsitys ettei niistä saataisi nykyään parempia?
 
Kyllä mä nyt sen verran tajuan että jos 50v vanhan tekniikan jäljittäminen tuottaa yllättäviä vaikeuksia niin sillon haiskahtaa.
Mistä mä löytäisin lisätietoja siitä, että niiden tavoitteena on ainoastaan jäljentää sama tekniikka, sama reissu, sama suoritus, ei muuta? Että ne oikeesti on tekemässä uudestaan sitä samaa pukua kehittämättä sitä mitenkään? Niillä ei ole esimerkiksi vaikkapa tavoitteena tutkia sitä kuuta jollain muulla tavalla tai vaikkapa olosuhteiden vaikutusta ihmiskehoon? Tiedämme että mitään uutta tekniikka ei tarvita?

Tottakai jos kyseenalaistaa kylmänsodan aikaista propagandaa niin täytyy olla täysin hullu+litteä maa.Mikä siinä on niin kauheata jos joku epäilee tuon propaganda operaation aitoutta?
Uskotko sä oikeasti että suuurvaltojen esittämä narratiivi pommin varmasti aina oikea eikä sitä saa epäillä?

Jos liikutaan akselilla käytiinkö kuussa vai ei, vaihtoehdot on kyllä tai ei. Ei silloin kyseenalaisteta ja epäillä vaan kiistetään. Ellei sitten sun teoria ole että ehkä siellä pikkasen käytiin, mut ei kokonaan, vähän kuitenkin, mutta melko todennäköisesti ei niin paljoa kun väittävät.
 
Niin eiköhän haalarit saataisi suht järkihintaan tehtyä jos kopioitaisiin vanhaa tekniikkaa. Mutta, korjatkaa jos olen väärässä, NASA osallistuu myös ns perustutkimukseen, eli tutkitaan ja kehitetään tutkimisen ja kehittämisen ilosta... mistä sitten voi hyötyä yllättävällä tavalla vaikka ja kuka. Eli voi olla hieman nurinkurisesti perusteltua käyttää puvun suunnitteluun miljardi vaikka 10 miljoonaakin voisi riittää.
 
Niin
Mistä mä löytäisin lisätietoja siitä, että niiden tavoitteena on ainoastaan jäljentää sama tekniikka, sama reissu, sama suoritus, ei muuta? Että ne oikeesti on tekemässä uudestaan sitä samaa pukua kehittämättä sitä mitenkään? Niillä ei ole esimerkiksi vaikkapa tavoitteena tutkia sitä kuuta jollain muulla tavalla tai vaikkapa olosuhteiden vaikutusta ihmiskehoon? Tiedämme että mitään uutta tekniikka ei tarvita?

Jos liikutaan akselilla käytiinkö kuussa vai ei, vaihtoehdot on kyllä tai ei. Ei silloin kyseenalaisteta ja epäillä vaan kiistetään. Ellei sitten sun teoria ole että ehkä siellä pikkasen käytiin, mut ei kokonaan, vähän kuitenkin, mutta melko todennäköisesti ei niin paljoa kun väittävät.

Olis nyt vaan käynyt siellä ilman mitään selityksiä koska se onnistui 50v sitten niin rutiinilla että siellä lämittiin golf palloja yms.Tarkotus on tuoda esille ton virallisen narratiivin epäloogisuus mutta näyttää että täällä kaikkien mielestä tuo kaikki on ihan järkeekäypää.
 
Mä olen lukenut koko ketjun, mutta en silti tiedä mistä puhut. Vastaa nyt vain ihan rohkeasti mistä ei saada teknisiltä ominaisuuksiltaan samanlaista tai parempaa kuin 70-luvulla? Puhutko niistä avaruuspuvuista? Mistä sulle on tullut käsitys ettei niistä saataisi nykyään parempia?

Koska nasa vetäytyi alkuperäisestä suunnitelmasta sillä perusteella etteivät saa aikaiseksi niitä pukuja missä lämitään golf palloja sitten siellä kuussa.
 
c0ef6.jpg
 
Koska nasa vetäytyi alkuperäisestä suunnitelmasta sillä perusteella etteivät saa aikaiseksi niitä pukuja missä lämitään golf palloja sitten siellä kuussa.
Siis aikataulu viivästyy pukujen takia. Ei ole kyse mistään sellaisesta, ettei niitä voitaisi tehdä. On aivan tavallista, että tuotekehitys viekin pidempään kuin on arvioitu. Etenkin kun tehdään ihan uutta. Tuollainen avaruuspuku on niin monimutkainen laitos ettei sitä uskokaan ja matkassa on monen monta mutkaa joita kaikkia ei voi ennalta nähdä.

Mikä tuossa golfpallojen lyömisessä on se miksi tuot sitä koko ajan esille? Sekö on sun mielestä niin ihmeellistä, että on todennäköisempää ettei kuussa ole käyty? Jos ajattelen omalle kohdalle, että pääsisin käymään kuussa ja saisin luvan ottaa golfmailan ja pari palloa mukaan, niin aivan varmasti ottaisin ja niitä käyttäisin. En näe siinä siis mitään omituista.
 
Niin eiköhän haalarit saataisi suht järkihintaan tehtyä jos kopioitaisiin vanhaa tekniikkaa.
Minä olen ymmärtänyt niin, että haihatellaan avaruuden siirtokunnastakin, homo sapiensin uudesta asuinsijasta. Silloin saatettaneen tarvita parempia ja kestävämpiä asusteita kuin 50 vuotta sitten.
 
Porukat kun tuntuu seurailevan salaliittoteorioita niin onko tämän avaruusaseman olemassaolo kiistetty vai hyväksytty totuudeksi?
 
Se selitys että siellä nyt vaan oli paljon orjia ja väkipyöriä yms ei oikeen uppoo mulle.
Oikeasti kukaan ei tiedä miten ne on tehty. Tuntuu kyllä uskomattomalta, että ihminen on sellaiseen kyennyt, mutta vielä uskomattomampaa on se jos jonkun mielestä seuraava looginen johtopäätös rakentamisen vaikeudesta on se, että joku vieras sivilisaatio ulkoavaruudesta on ne rakentanut.
 
Oikeasti kukaan ei tiedä miten ne on tehty. Tuntuu kyllä uskomattomalta, että ihminen on sellaiseen kyennyt, mutta vielä uskomattomampaa on se jos jonkun mielestä seuraava looginen johtopäätös on se, että joku vieras sivilisaatio ulkoavaruudesta on ne rakentanut.
Jep.Tuo on semmonen aihe että tässä vaiheessa sitä vaan voi arvailla.Virallinen selityshän on että oli paljon orjia ja ne vaan duunas sen jotenkin.Siihen kivien sahaamiseenkin oli joku ihan päätön selitys.
 
Porukat kun tuntuu seurailevan salaliittoteorioita niin onko tämän avaruusaseman olemassaolo kiistetty vai hyväksytty totuudeksi?

Mun käsittääkseni harva sitä kiistää mutta siitä on jotain keskustelua että onko ne jotkut pätkät tehty studiossa.Sinäänsä tota on paha kiistää kun käsittääkseni sen pystyy jostain näkemään paljaalla silmälläkin.
 
Jep.Tuo on semmonen aihe että tässä vaiheessa sitä vaan voi arvailla.Virallinen selityshän on että oli paljon orjia ja ne vaan duunas sen jotenkin.Siihen kivien sahaamiseenkin oli joku ihan päätön selitys.
Ja kivetkään ei ole kuulemma mistään siitä lähistöltä, vaan tuotu jollain lautoilla jokea pitkin ties kuinka kaukaa. Mutta on se toisaalta myöskin niin, että jos on lähes rajattomasti resursseja ja työvoimaa, niin sitä kaivaa vaikka luolaston kallioon pelkällä lusikalla.
 
Porukat kun tuntuu seurailevan salaliittoteorioita niin onko tämän avaruusaseman olemassaolo kiistetty vai hyväksytty totuudeksi?

Kyllähän niitä kiistäjiä aika paljon löytyy - siellä "syvässä päässä" pelkkä ajatus maata kiertävistä esineistä on täysin absurdi, koska maahan on litteä. Maltillisemmat skeptikot eivät vain luota tippaakaan mihinkään, missä NASA on osallisena ja joidenkin mielestä astronauttitädin hiukset näyttävät muuten vaan epäuskottavilta. Ja kuten asiaan kuuluu - mitkään kuvat tai videot eivät kelpaa todisteeksi ISS:n olemassaolon puolesta, koska niiden täytyy olla väärennöksiä. Teleskoopillakin kun kuulemma näkee vain jonkin hologrammin, niin aika turhaa siinä on sitten enää ämpyillä vastaan 🤷‍♂️
 
Back
Ylös Bottom