Ufot, aikamatkustus, valonnopeus ja elämä muilla planeetooilla :)

Täällä kun näyttää olevan asiaan perehtyneitä ihmisiä, niin pitääkö sellainen tieto paikkansa, että Hartolan kohdilla tehdään melkein Suomen eniten ufohavaintoja? Tämän olen kuullut useammastakin lähteestä.

Siellä ainakin oli sellanen aalto männävuosina.Siinä oli kyseessä ilmeisesti suokaasu ja planeetta venus itäisellä taivaalla.
 
Viimeksi muokattu:
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Näköjään pitää, koska olet niin väärässä kuin olla voit. Monta kertaa sanottu, että useampi valonlähde luo useamman varjon samalle objektille, mutta ei mene perille. On myös selitetty miksi varjot näyttää olevan eri suuntiin, mutta ei kelpaa, kun aivot on jo asetettu siihen tilaan, että kuussa ei ole käyty.

Ja mitä tulee sitten tuohon, ettei tätä tekniikkaa enää ole, niin onhan se nyt ihan selvä asia, että tekniikka ajaa 50-60 vuotta vanhoista asioista ohi. Niin on käynyt ihan joka asiassa. Nykyään ei saa toimimaan edes niitä tietokonepelejä ja ohjelmia minkä kanssa minä nuoruudessani touhusin. Tai koitapa soittaa NMT-puhelimella, mistä ei edes ole kovin paljon aikaa. Kerro miten kävi. Ja pitäiskö sinne kuuhun lentää 50 vuotta varastossa seisseellä raketilla ja ladata ohjelmat jostain magneettinauhalta, niin silläkö epäilykset sitten hälvenisi? Ihan päivänselvä asia, että vaikka se vanha tekniikka olisi vielä olemassa, niin jos sinne kuuhun nyt haluttaisiin, niin kaikki tehtäisiin alusta. Muuta vaihtoehtoa ei edes ole.

Nyt sulla on mennyt tunteisiin tää.Nasa on tehnyt ja tekee loistavaa työtä avaruustutkimuksen eteen mutta valitettavasti ne nyt ei ole 100% läpinäkyvä järjestä yleisölle.
 
Nämä pahvit olivat alumiinipintaisia (aluminized, aluminoitu?) muoveja joiden tehtävä oli suojata komponentteja mikrometeoroideilta. Alla oli vielä kalvoa, eli tätä folion näköistä mylaria. Teippiä on siellä, missä sitä oli pakko olla. Teippi painoi sen verran, että sitä ei joka paikkaan laitettu.
Voisiko tämä kupruilu/aaltoilu johtua ihan vaan lämpölaajenemisesta? Ohut materiaali suorassa auringonpaisteessa.

Ja mä katoin aika mielenkiintosen videon siitä vikaan mennestä tehtävästä.Siinä ne sano että se lem oli niin heikko että niitten piti olla varovaisia ettei ne vahingossa potkase jalalla reikää siihen yms.Mut sit se oli kuitenkin paineistettu avaruuden tyjiössä.Johan se altistuu koville g voimille jos nuo jutut pitää paikkaansa.Jos se on niin olemattoman heikko nii saa olla paineen kanssa tarkka ettei se paisu ilmapalloks tai kutistu rusinaks.
 
Mites ois seuraavaksi UFO-sieppaukset?
Siitä syntyisi myös ilmeikästä keskustelua - se on minun ehdotus.

Niin kyllähän aika monella kuuluu olevan noita kokemuksia.travis waltonin tapaus on siitä mielenkiintoinen että sillä on todistajia.Noissa väitetään usein että se motiivi olis jonkinlaisten hybridien luominenOlis kyllä mielenkiintoista tietää mikä ton asian todellinen laita on.Se on varma että huomion kipeitä kusettajia tosta ilmiöstä ei puutu.Viime aikoina on ollut jotain puhetta sinne Zimbabwelaisen koulun eteen laskeutuneesta aluksesta jonka monet lapset ja opettajat näki ja kaikki kertoi hyvin samanlaisen tarinan.Vaikuttais siltä että siinä usein mainitussa telepaattisessa kommunikoinnissa ei ole minkäänlaista kielimuuria ollenkaan.
 
Ajattele jos yks niistä miljoonasta epävarmuus tekiästä menee pieleen niin siellä sitten katottais livena astronautin kuolikorinaa yms.Se epäonnistunut dramaattinen tehtävä sai sopivasti lopahtaneet katsoja luvut kätevästi taas tappiin.Kävin sen läpi ja siitä löyty ainakin yksi täysin mahdoton asia.

Kun ne on filmattu etukäteen niin ei ole ollut mitään pelkoa sellasesta ja niitä on voinut editoida.
Vielä jos ehdit lyhyesti selostaa ne syyt miksi studiossa kuvattua rainaa voi filmata etukäteen ja editoida, mutta kuusta tulevalle lähetykselle ainoa vaihtoehto on suora lähetys ilman viiveitä, vieläpä siten että lähetystä ei saa poikki tapahtui mitä tahansa, niin aletaan olla maalissa.

Ja jos epäonnistunut tehtävä sai lopahtaneet luvut tappiin, sekö todistaa että epäonnistumisen pelossa ei missään nimessä voitu näyttää suorana yleisölle?
 
Kohteliaimmin tiedustelen mikä on "se koe"? Ollaan samaa mieltä siitä että lasermittausta kokeiltiin ensimmäisiä kertoja 60-luvun alussa kuun pinnasta, ilman reflektoreja, mutta meinaat että ne kokeili kerran ja se oli "se koe", vai mikä "se koe"? Ideanahan oli etäisyyksiä pidemmällä aikavälillä mittailemalla havainnoida kuun liikeratoja suhteessa maahan, sekö "koe" tehtiin 1963? Ollaanko me nyt siinä käsityksessä että maasta käsin ei voi havaita eroa sille tuleeko säde takaisin pinnasta vai reflektorista, ja a) jos ei voi, minkä helvetin takia sinne ennemmin tai myöhemmin yleensä vietäisiin reflektoreita koska eihän niiden puuttumisesta voi jäädä kiinni, koska ei siellä ees kukaan käy ja vaikka kävis, tokkopa ratsais koko palloa osoittaakseen ettei siellä ole mitään härpäkettä ja b) jos voi, eikö siinä olis melkonen selittely sille miksi paikalle muka jätetystä reflektorista ei saa heijastumaa heti lennon jälkeen, mutta sitten "kun ne vietiin sinne" myöhemmin, salaisella avaruuslennolla joka pidettiin salassa koska mitä hittoa, ne reflektorit alkoivatkin toimia?
Mua myös kiinnostaisi vastaukset näihin kyssäreihin, mutta oliko niin ettei Kyrde nyt kiireiltään ehdi kommentoida?
 
Kuka vittu jaksaa tollasen romaanin lukea johon survottu 15 kysymystä???
Minä vittu jaksoin. No mutta, yksinkertaistetaan niin on helpompi pysyä mukana vaikka vähän väsyttäisikin:

- Ollaanko me nyt siinä käsityksessä että maasta käsin ei voi havaita eroa sille tuleeko säde takaisin pinnasta vai reflektorista?
 
Paha sanoa. Valonnopeus on vakio joten ei kait siinä muuta eroa ole kuin signaalin vahvuus.
 
Paha sanoa. Valonnopeus on vakio joten ei kait siinä muuta eroa ole kuin signaalin vahvuus.
Okei, jos sen siis erottaa nimenomaan signaalin vahvuudesta, niin

b) eikö siinä olis melkonen selittely sille miksi paikalle muka jätetystä reflektorista ei saa heijastumaa heti lennon jälkeen, mutta sitten "kun ne vietiin sinne" myöhemmin, salaisella avaruuslennolla joka pidettiin salassa koska mitä hittoa, ne reflektorit alkoivatkin toimia?
 
Kuka on selitellyt ja mitä? Viittaisitko mun viestiin missä olen tästä puhunut?
 
Okei, jos sen siis erottaa nimenomaan signaalin vahvuudesta, niin

b) eikö siinä olis melkonen selittely sille miksi paikalle muka jätetystä reflektorista ei saa heijastumaa heti lennon jälkeen, mutta sitten "kun ne vietiin sinne" myöhemmin, salaisella avaruuslennolla joka pidettiin salassa koska mitä hittoa, ne reflektorit alkoivatkin toimia?
Ja lisätään vielä ettei mulla ole hajuakaan onko siellä edes mitään reflektoreja, ja jos on, ne on viety sinne luotaimella.
 
Okei, jos sulla ei ole asiasta hajuakaan, niin keskustelua on turha jatkaa. Tuo on kuitenkin yksi vahvimpia todisteita kuussakäymisen puolesta, joten kummastuttaa mikset ole perehtynyt asiaan, tunnut kuitenkin olevan varma että kuussa ei ole käyty.
 
Ihminen ei ole siellä käynyt. Vahvin todiste että saadaan reflektorin avulla keilattua lasersäde takaisin maahan, kun se onnistuu ilman reflektoria? Logiikka/5

maxresdefault.jpg
 
Vielä jos ehdit lyhyesti selostaa ne syyt miksi studiossa kuvattua rainaa voi filmata etukäteen ja editoida, mutta kuusta tulevalle lähetykselle ainoa vaihtoehto on suora lähetys ilman viiveitä, vieläpä siten että lähetystä ei saa poikki tapahtui mitä tahansa, niin aletaan olla maalissa.

Ja jos epäonnistunut tehtävä sai lopahtaneet luvut tappiin, sekö todistaa että epäonnistumisen pelossa ei missään nimessä voitu näyttää suorana yleisölle?

Kyllähän sen lähetyksen saa poikki mutta mitä vittua ne näyttää telkkarissa sillä aikaa kun sieltä pitäs tulla liveä?Sä et oikein ymmärrä miten teknisesti haastava tuo juttu oli.Sen ajan miehittämättömätkin avaruus luotaimet meni tosi usein minne sattuu,maan kiertoradalla touhuaminen oli kuitenkin jotenkuten hanskassa siihen aikaan. Vieläkään meillä ei ole alusta joka voi viedä ihmisiä turvallisesti van allenin vyöhykkeiden läpi,ks projekti orion.

Siinä "epäonnisteessa" tehtävässä ei ollut mitään oikeeta vaaraa niin sen pystyi näyttämään.Jos siitä aluksesta alkaa oikeesti vuotaa happi ulos niin kyllä oikee lähetys olis hyvä pistää siinä kohti poikki. Jos oot tutustunut tohon tarinaan niin se on kuin jännitys elokuva parhaimmillaan.Mielenkiintonen pointti oli että ilman virtaa sen tarinan mukaan se alus alkoi jäähtymään nopeasti lähelle nollaa eli noissa luotaimissa ja puvuissa piti olla periaatteessa lämmitys ja jäähdytys laitteet siellä kuun pinnalla. Ja edelleenkin ne korosti että sen lem:in seinät oli niin ohuet (ja miten sattuu teippailtu) että siitä ois voinut mennä vahingossa jalka läpi mutta silti se oli paineistettu ja kesti kaiken sen tärinä ja g voimat mitä tollanen vaatii.Ei noin vaativaan tehtävään voi väsätä tollasta tekelettä jonka saumat on miten sattuu ja jostain teipattu ja jostain nastoitettu.
 
Okei, jos sulla ei ole asiasta hajuakaan, niin keskustelua on turha jatkaa. Tuo on kuitenkin yksi vahvimpia todisteita kuussakäymisen puolesta, joten kummastuttaa mikset ole perehtynyt asiaan, tunnut kuitenkin olevan varma että kuussa ei ole käyty.

Meinaatko sä että laser etäisyys mittari tarvii jonkun reflektorin toimiakseen?
 
Back
Ylös Bottom