En piruuttanikaan jaksanut alkaa räpeltämään xbox livessä. 6-7 kertaa jaksoin uramoodin vetää läpi. 2009-versiota en ollut aikaisemmin pelannut.
+ vaparista diggaavalle ihan käsittämättömän hauska peli, turpaan vaan heti.
+ tutorial oli tosi kattava. Vaikka pituus väsyttikin ekalla kerralla, niin myöhemmin tuli palattua nöyränä katsomaan clinchiheitot.
+ pelkällä pystytaidolla pärjäsi jo auttavasti, mutta alasviennin ajoittamisen ja countergraplaamisen oppiminen toi koko touhuun uuden nautinnollisuuden. Jengin murskaaminen matossa tuli ehkä vähän liiankin helpoksi.
+ painoluokassa ylös päin hyppääminen ja superfightit nautintoa. Myös hall of fame -induktio oli mahti.
+ eri kundit pärjäävät koko ajan pelissä, esim. Dustin Hazelett lukotti yhdellä urakaudella kaikki, ja Thiago Silvakin oli kova luu.
+ bugeja taisi olla vain kaksi, yhdellä kaudella tapahtui juuri aikaisemmin kuvattu valepainoluokkasahaus, eli superfightin voiton jälkeen halusin siirtyä middleweightistä ylemmäs, mutta pysyin sarjassani ja ottelin silti joka matsin 205:sena :D Toista en edes muista.
+ täällä mainostettu staminamittari ei ollut pakollinen, olisi tullut vähän keinotekoinen olo.
+ pari herkullista tuomaripäätöstä suoraan oikean UFC:n tyyliin. Esim. Hirmutasainen vääntö Okamin kanssa, kummatkin pudottivat pari kertaa, veivät koko ajan mattoon ja osuivat suht. tasaisesti. Hävisin luokkaa 30-24 tuomariäänillä :lol2: Toinen olikin jo suora oikeusmurha, pari kertaa alasviedessä vastustaja löi mattoon, mutta muuten hallitsin koko matsia, ja hävisin splitillä.
+ joka kaudessa oli omat kohokohtansa. Ekassa Carwinin tyrmääminen pystyssä, toisessa contenderiksi nousu, kolmannessa tittelin voittaminen, neljännessä superfightit ym. Matseissa oli myös helvetin hienoa saada pari kertaa kolmannessa erässä joku säkätyrmäys, kun olet ollut matossa alla kaksi erää.
- lukottaminen, inhoan periaatteesta kaikkea mihin liittyy älytön ohjaimen rämpytys tai veivaus. Keskityin vain puolustamaan asennon muutokset niin lukotuksia ei oikeasti tullut. Ymmärrän kyllä, ettei sitä kai oikein muuten voi mallintaa. Silti ärsytti.
- loppujen lopuksi pystyssä pärjäsi pelkällä etäisyyden pidolla ja voimalyönneillä, minkäänlaisia comboja yms. ei tarvinnut opetella. Sen lisäksi esim. puolet päähän kohdistuvista potkuista tuntuivat menevän perille. Ehkä se loppujen lopuksi oli sitten jotain omaa hyvyyttä, että osasi tunnistaa vastustajan lähtevän tekemään jotain lyhyttä lyöntiä kaukaa ja heitti vaan jalan ilmaan. Tämän lisäksi tekoäly ei kyllä mitenkään scoutannut omaa ottelutyyliä, kaikki ne yrittivät aina samoja juttuja. Mutta esim. vartaloon ei tarvinnut oikein hyökätä ollenkaan, eikä se sitten ollut kovin palkitsevaakaan.
- vaikeustasoilla ei ehkä loppujen lopuksi ollut sanottavasti eroa, ehkä joku super underdog -moodi olisi vielä kruunannut taistelut.
- useamman kauden pelatessa vaihtoehdot alkoivat tietyissä jutuissa loppua kesken, esim. omalla ottelijalla tuntui aina olevan samanlaisia liikkeitä, ja matsien jälkeiset loppuhaastattelut toistivat aina samaa kaavaa. Vaihtoehtoja oli ehkä kaksi tai kolme aina kussakin kommenttivalinnassa.
- kausimoodissa olisi ehkä saanut olla enemmän vapauksia. Hauska juttu että olet kuusi vuotta voittamaton kahden painoluokan mestari, ja sitten joku vitun Marc Laimon sanoo että nyt on aika pistää pillit pussiin. Kai sitä nyt itse saisi päättää, koska lopettaa. Räikeimmin tuo taisi näkyä, kun vikassa matsissa tulin mestaruuden ykköshaastajaksi, mutta automaattisesti ura loppui siihen. Sen lisäksi esim. ekan kauden jälkeen kaikki Rachelle Leahin paskatarjoukset tuli sivuutettua, vittu joka viikko tuli mailiin kutsu katsomaan jotain eventtiä tai pitämään press work outtia. Eikä mitään seuraamusta tullut kun ei yhteistyö kiinnostanut hehe. Mielenkiintoinen lisä olisi ollut rahan ansaitseminen. Palkkatarjousneuvottelut tai ylipäänsä edes jonkinnäköinen ottelupalkkion kasvu olisi ollut kivaa. Luontaisesti sitten olisi päässyt Joen haastattelussa mainostamaan, että rahastahan tätä vaan tehdään höhö.
:4:
Ps. Pelin vaikeimmat vastustajat olivat Frank Mir ja Demian Maia. Maia varsinkin yllättävän kova pystyssä ja kova viemään mattoon ja lukottamaan. Pelin varsinaisista nimimiehistä esim. GSP ja Anderson olivat yllättävän vaisuja.
Yksinkertaisia ohjeita kaudelle, millä nyt joten kuten pärjää, jos joku ei jaksa lukea englanninkielisiä:
- opettele counterswiippaus tutorialista, mitään muuta ei mounttiin asti pääsemiseen tarvitse. Tuon avulla myös pysyt mountissa ja lopetat jengin siellä parissa minuutissa.
- vedä kaikki skillsit aina niille 30-, 50-, 70 -tasoille yksi kerrallaan, ettei pisteitä turhaan huku. Kehitä kaikki ainakin johonkin viiteenkymppiin, muuten tulee yksinäinen olo Wanderlein kanssa clinchatessa.
- opettele alasviennit ja gnp, helpoin tapa nirhata jengiä. Tällä tavalla saa myös free sparrista useimmiten hyvät pisteet. Oma ennätys oli 269 yhdestä sessiosta, taisin viedä vaikeimmalla tasolla mattoon, countteroida mounttiin, pysyä siellä ja iskeä. Fatigue kannattaa aina olla alle kolmenkympin sparratessa, trainingit voi vetää väsyneenäkin.
- sparraa paljon ja aina manuaalisesti. Camp invitella kannattaa opetella vain ne liikkeet, joita oikeasti käyttää.
- ne injuryt ei oikeasti paljon merkkaa, mieluummin trainingit väsyneenä kuin puolikuntoisena ottelemaan.
Samaten jos vastassa on BJJ-äijä niin lukosta irrottautuminen suht mahdotonta, vaikka omat staminat ovatkin maksimissa. Careerin pelannut läpi ja kavereiden kanssa mätetty sitten enemmänkin, ilman lukkoja ;)