UFC 219: Cyborg vs. Holm (30.12.2017)

Barbozan kunto loppui koska Khabib otteli niin veemäisellä tavalla. Olet koko ajan paineessa ja kun eliittipainija on päällä, niin 70 kiloinen saa itsensä tuntumaan 120 kiloiselta. Tuo ei näytä läheskään niin pahalta miltä tuntuu.
Khabibin hyvyyttähän tuo oli että Barboza ei saanut pystyssä mitään aikaan. Khabib pakotti Barbozan pakittamaan ja silloinhan lyönneistä häviää tehoa reilusti. Khabib ei jää eteen seisomaan ja anna vastustajalle mahdollisuutta käytää pystyään kunnolla. Kuten on sanottu, Khabib tulee Dagestanista missä luonne on kasvanut poikkeuksellisen kovaksi. Khabib on tapellut jo kaduilla niin paljon, että tuo sääntöjen kanssa häkissä otteleminen ei paljoa jäädytä.

Olihan se toki Khabibin hyvyyttä, mutta tuntui, että Barbozan taistelutahto sammui ihmeen äkkiä. Mielestäni Barbozan olisi pitänyt lyödä vastaan kunnolla, vaikka sitten alasviennin uhalla. Barbozalla ei vaan taida olla sellaista OMG-voimaa noissa lyönneissä ja mies tietää sen itsekin.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Khabib on kylla hurja. Kylla nyt vahan harmittaa etta nykyinen "mestari" on ottanut vuoden tauon ja suunnittelee viela lepaavansa 6kk lisaa. Samalla Ferguson odottaa vesi kielella isoa palkkashekkia Conoria vastaan. Samalla painoluokka on jaissa ja paras ottelija voi hyvinkin olla Khabib mutta rahan ja politikoinnin (ja loukkaantumisien ja paino-ongelmien) takia ei taideta nahda mestaruusmatsissa pitkaan aikaan, ehka ei ikina. Toisaalta yksi loukkaantuminen voi sekoittaa pakan hetkessa.

Tässä on yksi asia mikä on vetänyt minua UFC:stä poispäin. Tuolla on liikaa suhmurointia kulissien takana, etten jaksa oikein seurata enää. Ei todellakaan fanit saa sitä mitä haluavat. Se olisi tälle lajille aika tärkeätä. Turhaan kaivavat omaa kuoppaansa ja keskittyvät aivan liikaa otteluiden ulkopuolisiin asioihin. Tuntuu, että laji on vähän lässähtänyt muutenkin. On ne valovoimaisimmat tähdet ja sitten yritetään puolipakolla synnyttää uutta ja keskitytään siihen. Conorilta titteli pois ja ulos UFC:stä jos ei kiinnosta otella.

Onneksi Khabib nyt vihdoin otteli. Aika kova luu on herra, pakko myöntää.
 
Khabib oli kyllä vielä ylivoimaisempi kuin osasin ajatella. Ei ollut Barbozalla mitään aseita voittaa ottelua ja uskon, että Fergusonilla on melko samanlainen kohtalo edessään jos ukot saadaan vihdoin ehjänä / oikean painoisina häkkiin.
Mitä tulee mahdolliseen Conorin ja Khabibin väliseen otteluun, niin sitä asetelmaa tämä ei muuttanut mihkään. Conor on aivan eritason lyöjä kuin Barboza ja on erityisen tehokas vastapalloon lyöjä. Jos Khabib tulisi samalla taktiikalla, niin aivan varmasti Conor osuisi takakädellään, mutta nähtäväksi jäisi, että riittäisikö se pysäyttämään / horjuttamaan riittävästi Khabibia. Jos Khabib pääsee toistuvasti iholle, niin kyyti tulee olemaan kylmää myös Conorille.
 
Meillä on erittäin tehokas pystyottelija (luonnollisesti pitkällä reachilla) vs. väitän, että tehokkain painija/GnP koko ufc:ssä toivon mukaan kohta vastakkain.

Conor ja takakäsi vs. kivipää jolle riittää (varsinkin Conorin tapauksessa) yksi erä GnP:tä / mitä ikinä haluaakaan.
 
Khabib pyörittelee Conoria miten haluaa. Conor ei saanut edes Natea hallittua häkkiä vasten ja Khabib ei kaasuta kuten Mendes. Ferguson Khabib ois kova!
 
Näkisin Tonylla paremmat mahdollisuudet Khabibia vastaan kuin Conorilla, mutta Conorin lievänä ennakkosuosikkina Tonya vastaan. Mutta kyllähän se näin on että Khabib on nyt ennakkosuosikki kumpaakin vastaan.
 
Jengi katsoo khabibia ronda rousey lasien läpi. Conor/ferguson/??? voi nollata khabibin alasviennit ja tyrmätä pystyssä. That said, khabibilla on hyvät mahdollisuudet voittoon matsissa kuin matsissa, mutta en lähtis jakamaan mitaleita etukäteen.
 
Yksi asia joka tukee Khabibin hypeä on se että yksikään ottelija ei ole pystynyt alasvientejä koko ottelun ajan estämään.

Ja kuten näki tässä matsissa niin ei khabib tarvii kuin yhden alasviennin ja se on todennäköisesti siinä.
 
Aikalailla on samat mietteet mullakin. Kyllä Conorkin on aika monta vastustajaa yllättänyt vasurillaan, vaikka kaikki tietää että se on tulossa.
 
Jengi katsoo khabibia ronda rousey lasien läpi. Conor/ferguson/??? voi nollata khabibin alasviennit ja tyrmätä pystyssä. That said, khabibilla on hyvät mahdollisuudet voittoon matsissa kuin matsissa, mutta en lähtis jakamaan mitaleita etukäteen.
Faktahan on se, ettei kumpikaan yksinkertaisesti vaan voi nollata Khabibin alasvientejä.
 
Ferguson lähtisi kuitenkin matosta haastamaan eri tavalla kun Conor. Conorille Ferguson ois parempi matsi, Tonylla on tapana imuroida koppeja pystyssä.
 
Sellaisia koppeja, mitä Johnson antoi ekassa erässä Khabibille, ei voi ottaa Conoria vastaan. Sitten jos katsotaan sitä Conorin osumien tarkkuutta ja ajoitusta, niin ei niihin Alvarezin ryntäyksiinkään ole lienee muut onnistuneet vielä kunnolla countteraamaan ja Conoria vastaan Eddie oli selällään käytännössä joka kerta kun yritti rynnätä kiinni. Khabib on toki aivan eri tason painija, mutta viittasin vain siihin, että uskon Conorin kyllä osuvan Khabibia koteloon jos tuolla tavalla prässää. Sitten nähdään nukkuuko Khabib vai kestääkö ja vääntää Conorin mattoon.
 
Koppeja? Eikö se ollut yksi koppi? Pitää katsoa uusiksi tuo matsi.
 
Tosin, itse olen veikannut Conoria vastaan joka käänteessä, että jos historia toistaa itseään niin Conor tyrmää. :D
 
Yksi asia joka tukee Khabibin hypeä on se että yksikään ottelija ei ole pystynyt alasvientejä koko ottelun ajan estämään.

Ja kuten näki tässä matsissa niin ei khabib tarvii kuin yhden alasviennin ja se on todennäköisesti siinä.
Gleison Tibau. Khabibilla oli jotain 13 alasvienti yritystä ja 0 onnistunutta.
 
Gleison matsi oli jo 2012. Gleisonilla aikamoiset lihasmassat tuolloin, tuskin ihan naturaali oli. Myöhemmin kärähtikin. Painitaustaakin ja kokemusta ja Khabib nuori tokaa kertaa octagonissa. Gleison tuli otteluun voitosta Dos Anjosta vastaan. 30-27 kaikin äänin kuitenkin Khabib voitti. Eiköhän Khabib oo menny tosta aika paljon eteenpäin samoin kuin testaus. Relevantit mittarit Johnson ja Barboza. Tietty ei pidä liikaa hypeentyä yhdestä suorituksesta.
Päivänselvää on että divarissa on nyt kolme nimeä ylitse muiden, olis kyllä hienoa nähdä ottelu näiden väliltä mikä tahansa. Kaikki paskat tsägät ja sit vielä yks diivailee ja laskee rahojaan etukäteen, niin odotus on kyllä ollut liian pitkä!
 
Olihan se toki Khabibin hyvyyttä, mutta tuntui, että Barbozan taistelutahto sammui ihmeen äkkiä. Mielestäni Barbozan olisi pitänyt lyödä vastaan kunnolla, vaikka sitten alasviennin uhalla. Barbozalla ei vaan taida olla sellaista OMG-voimaa noissa lyönneissä ja mies tietää sen itsekin.

Varsinkin kakkoserän alussa Barbozan toiminta oli käsittämätöntä. Mies vain pakitti tekemättä mitään, josta tietenkin seurasi se, että Khabib vain juoksi hänet kiinni. Lieneekö sitten ollut vielä sekaisin ykköserän pieksännästä? Kolmoserän aloitus oli paljon parempi, mutta ei riittänyt. Olisi kannattanut yrittää muitakin yläpotkuja kuin takakiepparia monta kertaa peräkkäin, ajatus pikatyrmäyksestä oli sinällään tosi hyvä ja olisi voinut onnistua.

Khabibin pysty oli aivan kamalan näköistä. Käsittämätöntä, että yksi maailman parhaista vapaaottelijoista tallustaa ja huitoo leuka pystyssä tuolla tavalla. Mutta tässä ei tyylipisteitä jaeta vaan riittää jos se toimii. Saa nähdä miten se toimii Conorin liikettä ja takasuoraa vastaan, jos miehet ikinä häkkiin saadaan. Painissa Khabib oli sitten sen näköinen, että on varmaan hankala saada suostuteltua karhuja sparrikavereiksi.
 
Tuskin ottelee samalla tavalla Conoria ku Barbozaa vastaan. Barboza ei ole tunnettu tyrmäyksistään lyönneillä ja mitä vähemmän sille antaa tilaa potkia, ni sitä vähemmän se potkii. Eli hyvä game plan Khabibilta rynniä tyhjät pois. Khabib on niin ylpeä siitä 25-0 recordista, että varmasti varjelee sitä viimeiseen asti ja en usko olevan niin tyhmä, että rynnii noin huolimattomasti Conorin päälle. Ottelussa ottelija myös näkee asioita mitä ei ruudun taakse näe. Khabib on hyvin voinu aistia ja nähdä sen, että aggressiivisella päällekäynnillä Barbozan peli saadaan nollattua. Conor -matsi tekisi Khabibista kertaheitolla miljonäärin (jos ei sitä jo ole) ja Conorin voittaminen pistäisi siihen vielä hyvän kertoimen päälle. Ihan varmasti Conorin takakäsi huomioidaan game planissa.
 
Khabib on tullut aika samannäköisesti päälle muissakin otteluissa. Ja en usko, että se tuosta miksikään tekniseksi nekkailijaksi muuttuu gameplanin muutoksella. Väittäisin myös, että Conorin takakäsi on huomioitu kaikissa Conorin vastustajien game planeissa, mutta silti siihen on tiputtu. Tosin tämän takia olisikin mielenkiintoista nähdä Conor - Khabib.

Spekulointina sanoisin, että kun Khabibilla vaikuttaa olevan hyvän kunnon lisäksi todella hyvä iskunkestävyys, niin kannattaisiko vaan suojata tarkasti ja antaa Conorin viedä erä tai kaksi ilman, että itse edes yrittää olla kovin aktiivinen. Conorilla kun on tapana väsyttää itsensä ja vastaiskijänä hän ei yleensä ole myöskään niin tyrmäävä, jos vastustaja ei tarjoile counter-paikkoja.
 
Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom