Tyhmien kysymysten kerho

Meta title: 💥 TYHMIEN KYSYMYSTEN KERHO – KYSY MITÄ VAIN ILMAN PELKOA TYHMYYDESTÄ 💥

Meta description: Ketju, jossa saa kysyä ihan mitä tahansa noloista, hassuista tai yksinkertaisista asioista – yhteisö vastaa hyvässä hengessä.

suortti sanoi:
Miks ruottalaiset on niin ruskeita? Asuvat kuitenkin samoilla leveyspiireillä. Ainakin kaikki ruotsin tv:n juontajat näyttää valkohiuksisilta kurdeilta.
Jos ne on tarkempia ulkonäöstään ja ravaavat solkussa?
 
Tiilisukassa sanoi:
Jos minulla on kaksi työpaikkaa, saanko verottajalta toisen verokortin vai miten homma toimii?

Jep. Sulla on pari vaihtoehtoa, eli jos haluat pitää molemmat ns. päätyönä ja samalla prosentilla, niin arvioit niiden molempien tulot ja otat kortin sen mukaan. Mutta jos sitä toista työtä on tosin vähän, voit ottaa myös sellaisen kortin että siitä työstä maksetaan koko ajan isommalla prosentilla veroa ja näinollen se ei nosta sen pääduunin veroa.

Ja noita työpaikkoja ja verokortteja voi olla vaikka 10 kpl, mutta mitä enemmän niitä no, niin sitä enemmän on laskemista ja säätämistä että saa sen verokortin edes sinneppäin oikein.
 
Tiilisukassa sanoi:
Teen siis keikkaduunia opiskelun ohella, jolloin opiskelu on "päätyöni". Onko tällä mitään verotusteknistä vaikutusta?

Kaikki tulot otetaan huomioon. Ja työssäkäynti vaikuttaa opintotukeen. Jos tienaat enemmän kuin ns. vapaan tulon raja joudut maksamaan opintotukia takaisin. Sekin vaikuttaa jos olet saanut varsinaisten lukukausien lisäksi kesällä jotain tukea.

Tarkista veroprosentti jokaisen uuden työsuhteen kohdalta erikseen. Ja tarkista varsinkin se miten kaikki nämä tulot vaikuttavat opintotukeen. Ikävä yllätys voi tulla KELAn puolelta jopa parin vuoden viiveellä.
 
Timba79 sanoi:
Jep. Sulla on pari vaihtoehtoa, eli jos haluat pitää molemmat ns. päätyönä ja samalla prosentilla, niin arvioit niiden molempien tulot ja otat kortin sen mukaan. Mutta jos sitä toista työtä on tosin vähän, voit ottaa myös sellaisen kortin että siitä työstä maksetaan koko ajan isommalla prosentilla veroa ja näinollen se ei nosta sen pääduunin veroa.

Mulla kun on nyt pari duunia, niin jouduin hakemaan toisen verokortin. Nostivat sitten pääduunin veroa ja se on nyt sama toisen työn kanssa. Näin en olisi tahtonut menetellä, vaan olisin halunnut tuosta toisesta työstä isomman veroprosentin, mutta jostain kumman syystä ei sille mummolle käynyt. :jahas: Mulla on päätyö ja sivutyö (väliaikainen sellainen) ja se mummo ei tahtonut ymmärtää sitä. :curs:
 
Eleonoora sanoi:

Jep jep, verokortin perään soitellessa on vuosien varrella puheluun vastannut kaikenlaisia viheltäjiä - tod.näk. olen joskus joutunut saman mummon "uhriksi" :hyper:

Joskus vuosia sitten kahta työtä tehdessäni niitten tulot oli suhteessa 2 : 1:n. Otin kuitenkin saman prosentin molempiin kortteihin, oli vähemmän miettimistä nettotulojen kanssa ja tulipahan sitten ihan mukavat palautukset :)
 
Kuinka pitkä on Peter Franzen?
Töissä tuli asian tiimoilta pienehkö tappelu...Mää sanoin 178cm ja kaveri 162-165cm.
Kahdelta nettisivulta löydettiin tiedot: 176cm ja toisella 168cm...Tiedä nyt sitten.... :rolleyes: :(
edit nyt löyty jo toinen 176 eli sehän on pakko olla se! ;)
 
Eleonoora sanoi:
Mulla kun on nyt pari duunia, niin jouduin hakemaan toisen verokortin. Nostivat sitten pääduunin veroa ja se on nyt sama toisen työn kanssa. Näin en olisi tahtonut menetellä, vaan olisin halunnut tuosta toisesta työstä isomman veroprosentin, mutta jostain kumman syystä ei sille mummolle käynyt. :jahas: Mulla on päätyö ja sivutyö (väliaikainen sellainen) ja se mummo ei tahtonut ymmärtää sitä. :curs:

Tilaa uusi kortti, todennäköisesti sieltä vastaa joku toinen mummo ja antaa sulle sellaisen kortin kun haluat. Sanot että sen toisen työn tulot on niin epäsäännöllisiä, etkä halua maksaa "turhaan" isompaa prosenttia siitä päätyöstäsi. Ja jos se änkkää jotain vastaan, niin kysy että mihin pykälään tämä perustuu ja kenen kanssa voin keskustella asiasta jos se sinulle ei käy.
 
Millä tavalla Venäjällä tavalliset ihmiset käsittää Neuvostoliiton ja Suomen väliset sodat? Siis puhutaanko niistä ollenkaan ja onko nää veteraanit kirjoittaneet yhtään kirjoja asiaan liittyen? Suomihan on kyllä niin pieni maa jne..
 
Miten yhden käden maastaveto toteutetaan? Ja eikö siinä mene selkä pasaksi kun yhdellä kädellä vedetään niin rasitusta on vaan toisella puolen? :david:

EDIT: :kuvia:
 
ZweCCo sanoi:
Miten yhden käden maastaveto toteutetaan? Ja eikö siinä mene selkä pasaksi kun yhdellä kädellä vedetään niin rasitusta on vaan toisella puolen? :david:

EDIT: :kuvia:
1handdl.gif

Tarkoitus onkin harjoittaa sitä toista puolta stabiloimalla nosto sillä.
 
mölliskö sanoi:
Mää sanoin 178cm ja kaveri 162-165cm.
Kahdelta nettisivulta löydettiin tiedot: 176cm ja toisella 168cm...Tiedä nyt sitten.... :rolleyes: :(
edit nyt löyty jo toinen 176 eli sehän on pakko olla se! ;)
No Peter tuskin olisi tuolla kaverisi mainitsemalla pituudella naisten päiväuni ja suosittu näyttelijä. :D
 
Kun tv-sarjoissa lähetetään pommiryhmä paikalle, niillä jannuilla on päällä sellaiset tosi paksut suojapuvut. Kuinkahan paljon sellainen puku oikeasti suojaa, jos se pommi saattuu räjähtämään käsiin?
 
AK_ sanoi:
Millä tavalla Venäjällä tavalliset ihmiset käsittää Neuvostoliiton ja Suomen väliset sodat? Siis puhutaanko niistä ollenkaan ja onko nää veteraanit kirjoittaneet yhtään kirjoja asiaan liittyen? Suomihan on kyllä niin pieni maa jne..
Yksi rehellisempi kirja ainakin löytyy. En nyt tietysti muista sen nimeä. Aika uusi se on. Siinä kerrotaan miten motissa lähtee pikkuhiljaa lähes kaikilta henki. Edit: Paraatimarssi Suomeen : talvisota venäläisten silmin / Viktor Stepakov, Dmitri Orehov ; suomeksi toimittanut Matti Hyvärinen

Eiköhän se yleinen asenne ole se, että ei noista kähinöistä mitään sankaritarinoita kerrottu. Enneminkin pyrkivät enemmän unohtamaan nuo kaksi sotaa. Suomalaisten vikahan ne sodat siellä oli ja on ja aika lailla natsien kavereita oltiin (niin kuin oltiinkin, mutta ehkä vähän eri hengessä kuin venäläiset ajattelevat).
 
Tomi sanoi:
No Peter tuskin olisi tuolla kaverisi mainitsemalla pituudella naisten päiväuni ja suosittu näyttelijä. :D

Mua jäi häiritsemään tää asia. Nimittäin onhan Tom Cruisekin lyhyestä varrestaan huolimatta monen naisen päiväuni ja suosittu näyttelijä. Näin kerran Peter Franzenin ohimennen livenä, ja näytti kyllä varsin lyhyeltä. Itse olen 174, ja vaikutti kyllä lyhyemmältä. Eli jos jollain on tästä tarkkaa tietoa niin kertokaa ihmeessä.
 
Back
Ylös Bottom