- Liittynyt
- 21.12.2005
- Viestejä
- 784
Tyttöystävä oli yötöissä ja teki vuoron klo 23-07. Työajan loputtua hän lähti pukuhuoneeseen vaihtamaan vaatteet ja kaatui alastullessa portaita n.klo 7.04. Tästä sitten työterveyteen jossa tutkittiin ja otettiin röntgenit yms, mutta nyt työnantaja väittää ettei mene työpaikan vakuutukseen, koska oli työajan ulkopuolella tapahtunutta. Voiko asia muka oikeasti mennä noin??
Minuutin googletuksella löytyisi seuraavaa:
Tapaturman tulee sattua joko työssä - eli työtä tehdessä - tai työstä johtuvissa olosuhteissa (työpaikalla tai työpaikkaan kuuluvalla alueella, matkalla asunnosta työpaikalle tai päinvastoin, työntekijän ollessa työnantajan asioilla). Myös työntekijälle hänen yrittäessään varjella tai pelastaa työnantajansa omaisuutta tai työtoimintansa yhteydessä ihmishenkeä sattunut tapaturma korvataan. Tapaturmana korvataan niin ikään pahoinpitelystä tai muusta toisen henkilön tahallisesta teosta aiheutunut vamma tai sairaus.
Työsuojeluhallinto / Työtapaturma, ammattitauti
