Tyhmien kysymysten kerho

Meta title: 💥 TYHMIEN KYSYMYSTEN KERHO – KYSY MITÄ VAIN ILMAN PELKOA TYHMYYDESTÄ 💥

Meta description: Ketju, jossa saa kysyä ihan mitä tahansa noloista, hassuista tai yksinkertaisista asioista – yhteisö vastaa hyvässä hengessä.


Ok. Eikö mitään vaaraa muodostu edes sitten, kun se johdonpää viimeistään keväämmällä makaa vesilätäkössä?

Kun kellokytkin on päällä, navat kohtaavat vedessä ja palaa sulake.
 
Tämän taloyhtiön tolpat on niin kivikautiset, ettei niissä mitään kelloja ole, pelkät pistorasiat vain. Eli virrassa ovat aina. Onkin varmaan melkoinen sähkölasku taloyhtiöllä, kun kolmisenkymmentä autoa näyttää olevan lämmössä 24/7, tai siis aina kun pihassa ovat.

Mutta kiitoksia, voin siis olla huoleti tuosta.
 
Niinno, kyllähän sen nyrkkeilijänkin lapsi hirttäytyi sähköjohtoon. Mutta siitä ei päästä mihinkään, että kaiken kieltäminen tekee ihmisistä tyhmempiä ja tappaa maalaisjärjen.
 
Nappaat johdon mukaan ja jätät lapun yhteystiedoilla ja sanot että joku kakara leikki sillä niin luulisi jatkossa olevan josain muualla johdon.
 
Mistä saan kokonaisen vadelman tai mansikan koristeeksi jälkiruokaan näin talvisaikaan? Stockan herkussa oli meksikolaisia vadelmia, mutta noita ei varmaan uskalla keittämättä käyttää. Suomalaisia pakastemansikoita jos sulattaa niin lopputulos ei ole varmaan kovin esteettinen? Vai..?
 
Mistä saan kokonaisen vadelman tai mansikan koristeeksi jälkiruokaan näin talvisaikaan? Stockan herkussa oli meksikolaisia vadelmia, mutta noita ei varmaan uskalla keittämättä käyttää. Suomalaisia pakastemansikoita jos sulattaa niin lopputulos ei ole varmaan kovin esteettinen? Vai..?

Jatkokysymyksenä: jos ei noita marjoja nyt oikein saa niin millä koristelisin suklaavanukkaan? Kermavaahto ei tule kysymykseen.
 
mintunlehti? tai sitruunamelissa?

edit. tai raastat valkosuklaata päälle, kookoshiutaletta

nuo nyt ekana tuli mieleen ja kyllä kai esim. jäiset mustikatkin menisi? Nimenoman jäiset, ei semmoiset sulaneet lötköt
 
Minkäköhän takia klarna lähettää samasta asiasta kaksi laskua? Tilasin viime tiistaina eräästä verkkokaupasta paidan ja maksoin sen verkkopankin kautta, jossa oli tietenkin joku maksunvälittäjä. Maksun maksettuani sain sähköpostiini todisteen klarnalta maksetusta maksusta ja oletin että asia on sillä selvä. Mutta tänään lauantaina kun katsoin sähköpostiini, oli sinne ilmestynyt klarnalta uusi lasku kyseisestä paidasta vaikka olen jo maksanut sen ja raha kadonnut tililtä. Eräpäivä kahden viikon päästä. Mitäköhän ihmettä?

Hei,

Harmillista kuulla, että olet saanut Klarna Laskun, vaikka olet maksanut ostoksesi suoramaksulla.
Toivon, että olet meihin yhteydessä, jotta voimme katsoa tilannettasi tarkemmin ja selvittää miksi olet vastaanottanut kyseisen laskun.
Olet tervetullut laittamaan meille viestiä osoitteeseen palaute@klarna.fi.

Ystävällisin terveisin
Kaisa
Klarnan asiakaspalvelu
 
Onkohan mahdollista olla talviloma töissä ja saada päälle kuitenkin lomarahat? Lähtökohtaisesti lomapäivät on kait pidettävä mutta mitenhän nää menee käytännössä? Tarttis vähän laskuihin rahaa ja olen juuri ollut 2kk sairaslomalla joten loma ei oikeen houkuttele ja kerkeen kyllä puuhailemaan töiden jälkeen sen mitä puuhaan. Jos nuo päivät on pidettävä niin koko hommassa oikeen järkeä ole. Rakennusliitossa olen.
 
Taloyhtiön parkkipaikalla samaa lämpötolppaa käyttävä asukas jättää usein lämppärin johdon tolppaan ja toinen pää roikkuu irrallaan lumessa. Nyt jos siitä jonkun lapsi saa sähköiskun, olenko minä vastuussa jos olen nähnyt johdon viimeksi enkä ole tehnyt asialle mitään? Muutaman kerran olen kyllä irrottanut johdon tolpasta ja lukinnut sen tolpan luukkuun. Mahtanut tyyppiä vituttaa kun ei olekaan auto lämmennyt kun on tökännyt johdon toisen pään autoonsa.

Ei oikein kiinnostaisi ruveta ottamaan selvää kenen auto on, en tunne koko taloyhtiöstä ketään. Eikä huvita heippalappujakaan kirjotella jokaisen talon ilmotustauluille asiasta. Inhottaa kuitenkin moinen välinpitämättömyys, kuka ei muka tajua että tuollainen tapa jättää johto maahan on hengenvaarallinen. No joo, voisi kai sitä jättää lapun siihen johtoonkin. Olen kyllä nähnyt, että parkkipaikalla on muissakin tolpissa ollut johtoja jätettynä samalla tavalla.
yleensä taloyhtiön säännöissä on nimeenomaan kielletty pitämästä lämppärin piuhaa ko. tavalla. rimpautat aina isännöitsijälle/talkkarille, niin käyvät keräilemässä irtopiuhat talteen. omistaja saa sitten lunastaa sen konttorilta virka-aikana. näin oli ainakin yhdessä kerrostalossa jossa asuin, talkkari kävi joka päivä keräämässä tolpista roikkuvat kaapelit pois ja lasku sille jonka nimissä autopaikka on. 30€ tuskin haluaa kovin montaa kertaa maksaa samasta pikkuhommasta joka pitää itse tehdä.
 
yleensä taloyhtiön säännöissä on nimeenomaan kielletty pitämästä lämppärin piuhaa ko. tavalla. rimpautat aina isännöitsijälle/talkkarille, niin käyvät keräilemässä irtopiuhat talteen. omistaja saa sitten lunastaa sen konttorilta virka-aikana. näin oli ainakin yhdessä kerrostalossa jossa asuin, talkkari kävi joka päivä keräämässä tolpista roikkuvat kaapelit pois ja lasku sille jonka nimissä autopaikka on. 30€ tuskin haluaa kovin montaa kertaa maksaa samasta pikkuhommasta joka pitää itse tehdä.

No voi itku ja vinku. Ilmeisesti ihmisillä menee niin hyvin, että jostain saatanan tolpasta roikkuvasta defan johdosta pitää tehdä noin iso asia.

Toki on tyhmää ja erittäin laiskaa jättää johto tolppaan, mutta mitä se ketään siinä haittaa? Siitä ei aiheudu minkäännäköistä vaaraa, ellei poro käy järsimässä johtoa poikki. Sekin olisi vain hyvä, kun saisi ilmaista ruokaa valmiiksi kaadettuna.
 
Eri asia onko se tolpan ympärillä niputettuna vai maassa lojumassa. En nyt ihan heti väheksyis jos Johdonpää lojuu loskalammikossa.
 
No tuli nyt vielä mieleen tuosta vaarattomuudesta, että menisitkö turvallisin mielin suihkuun jos suihkun lattialla lojuis jatkoroikka jonka toinen pää on seinässä? Kun kerta pahin mitä voi tapahtua on sulakkeen palaminen kun navat menevät yhteen vedessä. Joo joo, tiedän että ei se johto siellä parkkiksella varmaan monesti vesikelillä roiku, mutta huonojen sattumien summiahan onnettomuudet on.
 
Harvemmin niissä tolpissa vikavirtasuojia on ja sulakkeilla ei taas ole paskankaan vertaa merkitystä jos joku onnistuu siitä johdosta saamaan sähköiskun. Enkä nyt menis vannomaan että siinä sohjossakaan aina virta katkeaa.
 
Back
Ylös Bottom