Perjantaina tsekkasin oikeastaan vain Carcassin. En kerinnyt aiempia, enkä jaksanut sen jälkeen soittavia, eikä Dimmu kiinnostanut pätkääkään. Carcass iski toki, mutta mä en ko bändiin voikaan suhtautua mitenkään muuten, kuin tunteella ja nimenomaan myönteisellä tunteella. Sori vaan, ei pysty sanomaan mitään kielteistä. Bill Steer näytti kyllä joltain bluesmanilta tai ituhipiltä, mutta skulas skebaa hyvin ja oli rennon oloinen, ei näyttänyt jännittävän.
Lauantaina Behemoth kyllä räjäytti pankin! Osasin odottaa kovaa vetoa, mutten noin kovaa.
Huh! Äijät eivät kyselleet, haluaako joku turpaan, vaan jossain piisissä vedeltiin koivuhalolla päin pläsiä ja seuraavassa pesismailalla, kuvaannollisesti, musiikillisesti ja nautinnollisesti toki. :D Niukinnaukin Tuska 2008 kovin veto, mitä näin ja kuulin. Piti ostaa heti Thelema 6 ja Satanica siitä hyvästä. Varmaan joutuu uusimmankin lättynsä hankkimaan, on kuulemma kovaa kamaa sekin, en epäile. Jopa Gillyannelle Behemothin veto oli Tuskan 2008 kovin!
Hän on kumminkin kova melohevifani ja odotti kovasti Sonata Arctican keikkaa, mutta niin vaan kuulemma Behemoth tehosi tällä kertaa vielä paremmin.
Noxa olisi ehkä ollut hyvä, muttei jaksanut, piti palautua. Siinä krääsäkojuilla pyöriessä ihmettelin, kuinka velttoa ja surkeaa musaa esitti joku koottiorkka Fields of Nobodies tai sinne päin, ei voi muistaa sen tarkemmin. Tuntuu, että kootit fanittavat mitä vain, mikä nyt on satuttu joskus heidän dah viralliseen koottikaanoniinsa ylentämään. Ei väliä, vaikka musa olisi huolimattomasti ja taitamattomasti sävellettyä, sovitettua, sanoitettua ja soitettua, kunhan siinä on "Ehtaa Koottia!" leima päällä, niin jeejee, tää on hyvä.
Kreatoria tsekkailtiin AnaMaen kanssa ja tulihan sieltä reipas rässiriffipläjäys, joka tunki väkisin menojalan alle.
Sitten piti koota itteensä Morbid Angelia varten, eikä suotta! Kiesus, että D. Vincent on kurkoäijä, mahdoton kuvitella tämän bändin keulille ketään muuta. Hyvin vetivät ja tähän bändiin mun kohdalla pätee sama, kuin Carcassiin, en pysty oikein kritisoimaan, biisimatskunsa on niin verissä.
Sunnuntaina Killswistch Engage tuntui halvahkohlta At The Gates kopiolta, johon oli ympätty myynnin varmistamiseksi melodisia lauluja ja jenkkipomppumeininkiä, en tykännyt. Dying Fetus sen sijaan iski ja lujaa! Oli maar paras grindkeikka, mitä olen nähnyt sitten Nasumin keikan. Erittäin myönteinen yllätys. Sitten olikin niin hyytynyt fiilis, ettei jaksanut millään Nileä (edes Nileä! meikä sentäs tykkää ko bändistä kovasti) tsekkailla muutamaa kipaletta enempää.
Kerkesin just sopivasti ennen Slayeria kiskaista nuudelikana-annoksen, joka oli yllättävän hyvä. Maukasta oli ja kanaa runsaasti, hinta 6€ oli annoksen laatuun nähden kohtuullinen, harvinaista tämmöinen festareilla. Päälle kahvit, niin ryytymys väisti soppelisti ja Slayerin ziljoonat killeririffit tunkivat jalan alle ja niskaan ihan väkisin, hyvä meininki. Slayerilla olivat myös saundit just eikä melkein. Kaikesta sai hyvin selvää ja soppelisti oli kitaroita korostettu, kuten tämmöisessä riffitulituksessa joutaa ollakin.
Mitä alkoholiin tulee, niin ei ole pakko sitä naulaa päähän edelleenkään hakata. Ite join pe & la yhteensä 0,5L pullon Tapiota sotkettuna 3L Pirkka Vichyä, kaksi lasia valkkaria ja kaksi olutta. Ei mikään älytön satsi 90-kiloiselle ukolle kahdelle päivälle, muistan kaiken hyvin, eikä mitään jäänyt välistä tai mennyt pilalle kännin takia. Sunnuntaina en juonutkaan mitään kahvia vahvempaa. Moista linjaa taidan jatkaa nyt ainakin muutaman kuukauden, olisi hyvästä.
Tietynlainen runsaudenpula oli laatukuolometallista nyt Tuskassa. En jaksanut edes yrittää tsekata jotain Sotajumalaa (olen nähnyt jo kahdesti senkin ja koska on suomalainen bändi, niin eiköhän tule tilaisuuksia nähdä se vähintään kerran vuodessa), Entombedia (olenkohan mä sen jo kolme vai neljä kertaa nähnyt? ihan hyvä, mutta eipä se wanha enska siitä miksikään muutu) tai Amon Amarthia (olen nähnyt kerran, eikä ollut kovin hyvä mun makuun). Silti Carcass, Behemoth, Morbid Angel ja Nile tarjoilivat yllinkyllin niin huippulaatuista death metallia, että ei parempaa ole. Slayer ja Dying Fetus siihen lisukkeeksi, niin mulle oli kyseessä todella hyvä Tuska. :thumbs: