Turku Body & Fitness 2006

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Anne P
  • Aloitettu Aloitettu
Oi hitsi, Heikki722, bongasin sutkin ja rupesin moikkaamaan mutta jokin mielenhäiriö tupsahti ja vaan valahdin susta ohi. Piti siis tulla juttusille, mutta oli varmaan Annielle tarjoiltu päivän aikana liikaa suonia ja pää niistä sekaisin:D

Luomuporkkana, olen todella pahoillani puolestasi. Kauneutesi on lumoavaa:haart:
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Joo, tällä kaverilla oli kyllä komea tuplat edestä -poseeraus. Muuten hieman haahuili lavalla, näytti siltä, että esiintymistä ei ollut malttanut paljon harjoitella. Vaikka onkin ekat kisat, niin kyllä sen huomaa jos on treenannut esiintymistä.

Miten muuten sijoittui? Jouduin lähtemään ennen palkintojenjakoa.

Käsittääkseni kolmanneksi. Vaikka itse arvostin enemmän. En toki ollut kisapaikalla joten vaikea sanoa miten muuten meni.
 
Käsittääkseni kolmanneksi. Vaikka itse arvostin enemmän. En toki ollut kisapaikalla joten vaikea sanoa miten muuten meni.

Esiintyminen oli, kuten aiemmin joku totesi, varsin puutteellista ja selkeä kehityskohde tulevaisuutta ajatellen. Yläkroppa todella mallikas, mutta jalat puuttuivat kokonaan.
 
hieman tiukemmaksi ja jos sama jännite pysyy lihaksissa niin voi hyvinkin haastaa Jerryn. Jos silti nyt pitäisi rahansa lyödä vetoa, löisin ne Jerryn puolesta.

Ei hieman vaan helvetin paljon kireämmäksi jos meinaa Jerryn haastaa. Mitä Jerryä viimeksi näin salilla niin kyllä mä hänen puolesta rahani löisin. Kunto on kuitenkin niin järkyttävän iso ja kivinen tällä hetkellä.

Markukselle kuitenkin tsemppiä :thumbs:
 
Hitsi kun en tajunnu mennä jutelee Heikki722:sen kanssa näin teidät, mutta en sitten vaan saanut raahattua itteeni sinne asti. Harmi olisin pyytänyt anteeksi sitä Boosmanin juttua.
 
en ole asiantunija todellakaan, mutta kyllä minä ainakin olen todella äimänä jos markus pystyy jerryn voittamaan tai edes haastamaan oikeasti tasaväkisesti hänet. vaikka massaa on aivan älyttömästi niin onhan noissa rungoissa eroa aivan tolkuttomasti jerryn hyväksi. tulevaisuus onkin sitten kokonaan toinen juttu.
 
Ehkä on vähän aikaista asettaa Markusta Jerryn viereen, mutta kaukana ei olla. Miettikää jos Markus kuorii tuosta muutaman kilon vege, niin kivisyys tulee esiin ja massa puhuu. Jerry on supermassiivinen, mutta niin on Markuskin.

Älyttömästi zemppiä kummallekin ja reilua peliä lavalla. Markus kunnioittaa takuulla Jerryä joka on kovimpia suomalaisia vuosiin, mutta kyllä siellä nuoremman kaverin polte on alla ja halua voittaa.

Kummatkin kaverit ovat leppoisia ja hyviä ukkoja, hienoa nähdä jäbät samassa lineupissa olettaen toki, ettei markus lipsahta kasiin, siellä tulisi törkeetä tuhoa noilla massoilla. Meinaan kasissa Markus olisi ripped.

IMG_7403-01.jpg


Turku2006body176.jpg
 
Saako kysyä, et mikä meni pieleen?

jääräpäänä:david: en ollut kuuliainen, vaan tein ''omia juttujani'' sekä kuuntelin kehoani,mitä en toki suosittele mikäli haluaa päästä huippukuntoon.

lisäksi dieetin loppuaikoina keho ja mieli alkoi kulkea omia polkujaan kun olis pitäny herätä ja tehdä kahta kauheammin hommia.

vain järkkymättömät ihmiset pääsevät parrasvaloihin.
 
jääräpäänä:david: en ollut kuuliainen, vaan tein ''omia juttujani'' sekä kuuntelin kehoani,mitä en toki suosittele mikäli haluaa päästä huippukuntoon.

lisäksi dieetin loppuaikoina keho ja mieli alkoi kulkea omia polkujaan kun olis pitäny herätä ja tehdä kahta kauheammin hommia.

vain järkkymättömät ihmiset pääsevät parrasvaloihin.

Nooh, kerrasta oppii! Seuraavalla kerralla sitten kuuntelee varmaan mielellään kokeneemman oppeja, eikä lähde sooloilemaan:)
 
Huhhuh noita Markuksen kuvia :eek: Innolla odotan Lahden karkeloita... Body SM:iä ei passaa mennä missaamaan!

Oliko katsomossa muita kameran kanssa lavan lähimailla heiluneita? Jos olen sattunut jonkun kuviin, ottaisin tosi mielelläni kuvia vastaan osoitteeseen faidra6@hotmail.com. Miken kamera ei tainnut mua pahemmin rakastaa, ja Annien kuvista osa on hiukan rakeisia, joten jos vielä jollakulla olisi kuvia meidän sarjan vertailuista niin olis tosi kiva saada niitä omalle koneelle. Kiitos jo etukäteen. :)
 
Ihan helvettiä kuvata bodyfitnestä kun ei muista ketä on jo kuvannut. Samat akat kääntyilee edes takas ja vaihtaa vaatteita. Aina ei voi voittaa ja joskus on ihan pihalla ketä tuli kuvattua ja ketä ei.

Minkä helvetin takia muuten bodyfitneksessä on maailman turhin ja typerin uimapukukierros? Mitä se enää hyödyttää? Venyttää vain kisaa pidemmälle.
 
Hehe, Mike uskon... ja varsinkin tuo kuvaaminen mahtaa olla melkoisen tylsää jos laji itsessään ei kiinnosta. En mä sua tossa kritisoinut, että älä sillä tavalla ota kommenttiani. :) Tosi hyviä kuviahan sä olit tuolta saanut, parempia mitä Turusta aiemmin on ikinä ollut.

Mun mielestä taas Turun kisoissa ei olis tuota musta pukukierrosta tarvinnut olla ollenkaan, se sitä venytti. Uikkari ja bikini ovat kivoja, niissä kisaajat tulevat hiukan eri tavalla esille kun fysiikka voi näyttää ihan erilaiselta eri asussa. Leikkaus, väri yms. vaikuttaa tosi paljon siihen miltä kilpailija näyttää. Nyt kun kuvia katsoo, niin ihan takuulla paremmilla asuvalinnoilla olisi muutamat kisaajat saaneet parempia sijoituksia. Esimerkiksi Pro-Painin vaimo (?)... en kuollaksenikaan muista hänen nimeään... olisi aivan varmasti saanut upean fysiikkansa paremmin esille paremmin istuvilla asuilla. Mun mielestäni asuihin kannattaa satsata, ihan yhtälailla kuin lavalla olon harjoitteluun.

En oleta olevani mikään pro tai edes kokenut tässä asiassa, höpisen nyt vaan mitä mä olen asiasta mieltä parit kisat katsoneena.
 
Pitäisi ottaa joku uusi toimintamalli kuvaamiseen bf kisoissa. Joku kaava mitä noudattaisi, että saisi tarpeelliset kuvat otettua. Nyt läiskin ihan randomisti miten sattuu.

No Lahdessa Tipe ottaa lineupit ja mä keskityn yksittäisiin kisaajiin. Näin tein aina ennen Batbugin kanssa, mutta se perkele meni ja myi kameransa. Sika!
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom