jotenkin meni vaikeammaks tää toinen-kolmas vuosi.
Yritä nyt pinnistellä vaan, itsellä tuo toisen ja kolmannen vuoden vaihde oli myöskin kaikkein pahin!
Mulla homma meni suurinpiirtein niin, että alotin yläasteella tupakeeraamaan ja sitten lukion loppupuolella ihastuin yhteen poikaan, joka ei polttanu, ja aattelin että pitää lopettaa kun ei se muuten voi ihastuu muhun. Mutta jatkoin kännitupruttelua ja sitten se taas jossain vaiheessa muuttui aktiiviseksi päivätuprutteluksi. Uuden miehen myötä aloin taas lakkoilemaan, kuitenkin meni aina vituiks koko homma. Sitten odotin lasta, en tietenkään polttanu yhtään sinä aikana, mutta heti kun imetyksen lopetin (olin siis ollu täysin polttamatta yli 2 vuotta) niin ei kun rööki takasin huuleen vaan. Siinä vuoden kuluttua tajusin, että poltan vain rauhoittaakseni itseäni (päiväsaikaan) ja toisaalta se mielestäni kuului juhlimiseen. Tajusin, että on oltava muitakin tapoja rauhoittaa itsensä, kuin tupakille lähtö. Siitä päivästä lähtien en ole polttanut.
Ensimmäinen vaikea paikka oli vajaan vuoden kuluttua, kun olin mun lempparikaveriporukan kanssa reissussa ja siihen mökkireissuun kuuluu oleellisesti se, että kännätään, tilitetään ja poltetaan tupakkia samalla kun makoillaan kallioilla aamuauringon sarastaessa. Kaverit poltti ja mun teki ihan hirveesti mieli polttaa mukana. Päätin maistaa ja ekaan hatsiin jäi, kun maistui niin hirvittävälle. Vaikka mun mielestä tupakka oli aina maistunu omalla tavallaan tosi hyvälle. Sen jälkeen oli pitkään helppo olla, olin aivan varma, etten enää koskaan edes haluaisi polttaa. Kunnes sitten tuli muutama tosi stressaava tilanne juuri tuossa 2-3 vuoden välillä lopettamisesta ja teki mieli mennä ulos sauhuille, Rauhoittumaan. Jotenkin viime hetkellä, ennen kuin hakisin naapurilta sauhut, tuli mieleen, että kauanko jo olen ollut polttamatta ja syy miksi minun ei enää tarvinnut polttaa - koska on muitakin tapoja rauhoittaa itsensä. Ja se meni sitten sillä ohi. Onneksi.
Mua hävetti välillä ihan hirveesti haista tupakille kun olin menossa vetämään jumppia, mutta silti piti käydä just ennen jumppatuntia vetämässä hermosauhut. Vaikka koko ajan tiesi, että se haittaa palautumista ja haittaa kehittymistä, niin silti! Tosi tyhmää touhua, mut hei, helppohan mun on sanoa, kun oon jo viis vuotta pärjänny ilman!
Pointtini kaikille lopettajille: Hoida myös syyt, älä pelkkiä oireita.