Oikea kysymys olisi ollut, että mitä helvettiä se kuuluu kenellekään muulle kuin keinohedelmöityspäätöksen tekijöille (= vanhemmat/vanhempi).
Ja yhtään järkevää perustelua sille, miksi päätös siitä, saako joku hankkia lapsen vai ei kuuluisi muulle kuin henkilölle itselleen, ei tässä keskustelussa ole esiin tullut.
Onhan nainen-nainen, yksinhuoltajan kasvattamissa lapsissa teoreettinen ongelma.
Sitä ei käsittääkseni ole tutkittu hirveän paljon, miten lapsi tuntee vanhempien roolit esim. lesbosuhteessa.
Voisihan sitä kuvitella, että lapsi tuntisi biologisen äidin äidikseen ja "miehekkäämpi" lesbo olisi "isän" roolissa.
Mutta sekään ei aina mene niin, vaikka luulisi naisellisemman lesbon haluavan synnyttävän ja miehekkään lesbon taas olevan enempi miehen roolissa.
Lisäksi miten paljon sitten lesbopariskunnat ottavat huomioon mahdollisuuden, että lapsi saattaa hiukan olla ymmällään tästä "roolien" sekavuudesta ja siinä suhteessa on tietoinen riski, että lapsesta tulee "vähän erilainen nuori" ?
Yksinhuoltajan tilanne ei sitten ole sekään kovin fine, kun puuttuu, joka isän tai äidin rooli suurimmaksi osaksi ajasta.
Hetero, lesbo/homo, YH perheistä voi hyvinkin kasvaa sangen fiksuja ja filmaattisia yhteiskunnan jäseniä
Toteaisin, että todennäköisin mahdollisuus, että yksilö kasvaa toimivaksi yhteiskunnan jäseneksi on heterosuhteen kautta.
Mutta sekin taitaa olla nykyään niillä rajoilla, että miehet ja naiset eivät itsekään tiedä, mitä roolia vetävät ja miksi hankkivat lapsia :lol2:
Tasa-arvo utopistinen ajatus, että:
Annetaan oikeuksia sen takia, kun luonnollisesti ei ole kykyä tehdä jotain tiettyä asiaa ja valitetaan siitä, kun ei pärjätä geneettisesti annetuilla rahkeilla/härpättämillä.
Näillä perusteilla tietysti kuka tahansa voi vaatia mitä tahansa oikeutta, jos vaan saa tarpeeksi pitkään jankattua, että:
"Mulla on oikeus "saada tätä/tehdä tätä juuri näin kuin itse haluan"
Vaikka tämä on lailla säädettyä etuoikeutta lesboille ja yksinäistaloudessa asuville naisille niin kokolailla voisi miettiä, kenen etua viime kädessä ajaakaan.
Valitettavaa, että tavallisuudesta poikkeavia lapsia kiusataan ala-asteilla/yläasteilla yms. kouluissa mutta taitaa olla luonnon lakeja taas.
Ja sitten kiusattavan lapsen reaktio kiusaamiseen, onko se alistuva vai dominoiva siinä ensitilanteessa?
Ja millaista reaktiota saakaan aikaan, kun tajuaakin, että vittuilua tapahtuukin sen takia, kun biologinen äiti tykkäsi vain rakastaa "henkilöä", joka sattui olemaan samaa sukupuolta ?
Voin vain kuvitella, että olisin sangen kiukkuinen itse mutta "sehän oon vaan mä, en haluu olla ilkeä."
Katsoisin jokaisen suomalaisen lapsen olevan oikeutettu opiskelemaan rauhassa koulunsa läpi, siihen pisteeseen kuin haluaakin jatkaa opiskelujamsa mutta ymmärrän tämän maailman realiteetit, että kiusaamista tapahtuu aina.
Siksi tohtisin esittää, että jos todennäköisyyttä joutua koulukiusatuksi lisätään sillä, että lesbosuhteessa/yksinäistaloudessa elävä nainen kasvattaa lapsen ja vanhemman/vanhempien toiminnan seurauksena lapsi joutuu koulukiusatuksi
Niin eikö voisi miettiä, että tämä koskettaa myös minua, sekä koko yhteiskuntaa siinä, että kouluttaminen häiriintyy ja lapsi voi pahoin?
Tietenkin voi sanoa perusteita, että:
"Kyllä ne hetskujen penskatkin joutuu kiusatuiksi"
Mutta kyse onkin lähinnä siitä, että lesbosuhteessa/yksinäistaloudessa asuvan naisen/naisten toiminta oman jälkikasvunsa(tai siis toisen naisen jälkikasvun...) on suhteessa itsekkäämpää kuin heterosuhteessa elävien.
Lesbo/homo suhteet on sinäänsä luonnollista poikkeavissa olosuhteissa eläinmaailmassakin mutta harvassa tapauksessa eläinmaailmassa samaa sukupuolta olevat jatkavat toistensa kanssa läpi "elämistä" elämän ja tyhminkin eläin tajuaa, että hinkkaamalla saman sukupuolen kanssa ei vain jälkikasvua synny.
Edit: Toisaalta päin vittua täällä menee ja päin vittua tulee menemään, sukupuolesta tai sukupolvesta riippumatta.
