Tosi asiaa voimanostajista - ennen ja nyt

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja jarre55
  • Aloitettu Aloitettu

EAA-valmisjuoma 24-pack

Pineapple Passion Fruit

1€/kpl
Asia tekstiä kyntösialta, ainoa asia missä olen eri mieltä että lahjakas natu on kyllä yleensä vahvempi kuin vähälahjainen dropittaja, niitä on nähty älytön määrä ketkä ei saa jotain 150 penkkiä 5 vuoden kuurittamisella, kun treenit on mitä on ja tauolla ei treenata. Mutta lähtökohtaisesti noin se kaikki menee miten hän kirjoitti.
 
SUPER WHEY ISOLATE (3,9 kg) -24%
Ero entisten kovien ja nykyisten kovien välillä ei ole iso. Varoajat testien suhteen sen lähinnä tekee. Tuomarilinjat ovat hieman koventuneet ja tietysti ihmiset ovat pehmoluonteisempia. Ei enää löydy kavereita joista voisi kertoa vanhoilla päivillä hurjia tarinoita. Ne ajat ovat ohi.

Mut on testattu 8 kertaa viimeisen kahden vuoden aikana. Näistä testeistä 6 on harjoituskauden testejä. Kaikki harjoituskauden testit on tehty niin, että testaajat tulee kotiin ennalta ilmoittamatta. Aina on oltava valmis testiin. Mun tietääkseni 70-80 luvuilla sai vielä tuoda hormooneita salkkutolkulla tullin läpi ilman, että kukaan puuttui siihen. Tarinat myös kertoo, että testaajien ilmestyessä kisapaikoille tai treenisaleille niin porukka hävis kun pieru saharaan.

Junnuissa on vielä kiva nostella, kun on vielä osittain reilu meininki päällä. Siinä vaiheessa vielä monet(myös billmaier) uskoo ikuiseen natukehitykseen. Kehittyyhän sitä, mut aika vitun hitaasti. Sitä vaan alkaa jossain vaiheessa ihmetellä et miten vitus ei veto enää nousekkaan ku 5 kiloa vuodessa, jos sitäkään. Tulee vuosia ettei edes kehity, vaikka mitä ohjelmaa kokeilee ja vetää kuminauhaa tangon ympäri.

Tämä on totta. Jossain vaiheessa voi kuitenkin löytyä sellainen treeni, joka saa tulokset nousemaan. Mulla oli välissä muutama vuosi ettei kehitystä tullut paljoakaan, mutta oikeanlaisella treenillä tulokset on taas kääntynyt nousuun. Ei kannata luovuttaa vaikka välissä olisi paljonkin aikaa ilman kehitystä. Minäkin uskoin joskus etten ikinä tule pärjäämään yleisessä sarjassa, mutta toisin kuitenkin kävi. Ja kannattaa muistaa se perusajatus, että tulokset nousee aina niin kauan kun oma paino nousee. Näin ainakin jos treenaa optimaalisesti.

Roina antaa niin järkyttävän edun, ettei sitä aluks ole uskovinaan. On aika valaiseva kokemus nähdä miten kilpakumppanin maximit nousevat hetkessä sellaiselle tasolle, ettei itsellä ole aikaisemmasta pienestä etumatkasta mitään iloa. Esim. jostain 270kg:n vetäjästä saadaan jo pienellä piristyksellä reilun 3 markan vetomies, ilman että kukaan edes ehtii tajuta mitään. Yritä siinä sitten ite miettiä, et miten ite sais edes sen 5kg lisää vuodessa. Kuten siinä vähän aikaa sit tulleessa dokkarissakin todettiin, niin ei siinä lahjakkaallakaan natulla ole nokan koputtamista kun perusnostajalle laitetaan voisilmät kehiin. Näin se vaan menee. Onhan se myönnettä, että oli se itselle kova paikka, kun tiedosti että oma YT voisi olla 100-150kg kovempi, jos vähän vaan kokeilisi... Tässä tullaan sitten siihen, että ketkä siihen lähtee ja ketkä ei. Onneksi itsellä on tarkeämpiäkin asioita elämässä, kuin pelkkä känsien ja hyvin rajallisen maineen tavoittelu.

Roina antaa kullä reilusti etua, mutta ajan myötä nämä roinaajat tippuu kuvioista joko kärähtämisen tai sairastelun kautta. Suomen huipulla svnl:n kisoissa on paljon enemmän puhtaita jätkiä kuin moni haluaa uskoa. Melkein kaikki tropittajat, joita tiedän on viime vuosina joko kärähtänyt, loukkaantunut, siirtynyt ammattilaispuolelle, raw tai maksimisotilaspenkkiin. Maailmallakin voi pärjätä nyt puhtaana kun pahimmat doping maat on ollut kilpailukiellossa.

Voimanosto on hemmetin hieno laji, kunhan vaan sitä ei harrasta huipputasolla. Mutta niinhän se on nykyään lähes kaikessa urheilussa.

On voimanosto huipputasollakin hieno laji. Itsellä kyllä kokemusta lähinnä pelkästä penkistä, mutta ei nuo kyykky ja vetokaan ole liian kaukana kärjestä. Ei mikään ole mahdotonta jos on halua ja lahjoja. Mutta kyllä huipulle pääseminen vaatii v*tusti omistautumista ja uhrauksia ettei moni sitä tajuakaan.
 
RRKalle: En tarkoittanut vähälahjaista, vaan erittäin lahjakkaasta/lahjakkaasta seuraavaa. 150kg penkistä 5v kuureilla on jo susipaska nostajaks, jolla ei pitäis olla lajin pariin mitään asiaa. Esim. joku 100kg kaveri joka tekee natuna kovalla duunilla joku 700-750kg ja lyö kamat kehiin. Sellanen on perusjantteri.

P240: Se että sua on testattu himassa, ei meinaa sitä että kaikki tekisivät samoin. Harjotuskauden testien välttely on naurettavan helppoa. Rehellisiä nostajia on helppo testata, kun asuvat siellä missä ilmoittavat asuvansa. He avaavat ovensa, eikä heillä ole koiria vahtimassa pihalla, eikä heidän tarvitse uhkailla kaupungin haastemiestä polvien paskomisella. Tossa nyt muutama esimerkki miten voi toimia. Peiteaineet on käytössä huipuilla siinä missä muillakin eri lajien huipuilla. Kasvu, insu, suspension, u name it. Kyllä jätkät tietää mitä tekee ja vaan tyhmät jää kiinni.

Naturaali voimailija on aina väliinputoaja. Jos et pärjää oot vaan paska. Jos pärjäät, oot roinaaja muiden silmissä enivei.

Tosta kehityksestä vielä sen verran, ettei ainakaan itselle painonnoususta tulevat kilot merkannu yhtään mitään. Absoluuttinen voima kyllä nousee, mutta samalla saa heittää hyvästit kv-kisoille. Ne oli mun ainoot tähtäimet. Ei siellä laardilla pärjätä. Teho/painosuhde kärsii. Kyllä sitä voi piirikunnallisissa vielä lihottaa itteänsä ja uskotella et tulleet voimat olisi jotenkin kehitystä. Eri juttu nostella jossain superissa ja antaa valkosta lihaa tulla. Heh, tiedän yhdenkin netissä "hyvin arvostetun" nostajan joka bulkkas itsensä junnuna 75kg --->90kg mieheks käymättä kertaakaan kisaamassa kasikakkosissa. Kaikki tämä vuodessa. Muistuttaa nykyään enemmän ankkaa kuin nostajaa.

Roinaajat tippuu aina, enemmin tai myöhemmin. Totta. Se ei vaan valitettavasti poista sitä faktaa, että uusia tulee kuin sieniä sateella. Aineista saatava etu on vaan niin uskomaton, että monet siihen ralliin sen takia lähtevät.

Natuna voi toki pärjätä, totta kai. Se on eri juttu minkä luokittelet pärjäämiseksi. Itsellä se oli mitallisijat tai ei mitään. Voittamaan on aina lähdetty, oli laji mikä tahansa. Sijat 10-4. on nyt aivan herttaisen yhdentekeviä, ellei nyt satu rakastamaan touhua pelkän tekemisen vuoksi. Harva siihen tyytyy. Ei siellä huipulla ole yhtään maata joiden nostajat olisivat 100% puhtaina liikkeellä, nyt vähän realismia. Ns. "kisapuhtaana" menevät useimmat. Siitä on vielä kilometrin loikka puhtaaseen nostajaan.
 
Täysin eri linjoilla olen itse... Juuri tällaisten kirjoitusten takia tämä laji kuolee pois ku porukkaa ei käy kisoissa! Ei ketään junnua tai vanhempaakaan kiinnosta mennä kisaileen jos on siinä luulossa et kaikki käyttää aineita. PASKAPUHETTA! Puhtaana voi voimanostossa menestyä! Riippuu tietysti mitä katsoo menestykseksi?
Nimiä en ala kirjoitteleen kuka on puhas ja kuka ei koska se on jokaisen oma asia ja vitustako minä tiän varmasti kuka on puhas ja kuka ei henkilöistä joita en tunne..? Mutta pari natua tunnen ja voin käsi raamatulla sanoa että he ovat mestyneet kansainvälisestikkin ilman aineita.
Mutta tällaiset kirjoituksen voisikin nakata tonne roina osiolle...
Pakkotoisto.com on hieno foorumi ja kaikille löytyy jotain ihan varmasti. Mutta tällaiset kirjoitukset ei kyllä vie lajia eteenpäin... Mike vois laittaa vaik semmosen mielipide osion minne voi tämmösiä kommentteja kirjoitella. =)
Ja Kyntösika... Oisit varmasti pärjänny vielä tulevaisuudessakin jos sinulla olisi ollut aikaa/motivaatiota tehä kaikki 100 lasissa! Olit ja olet vieläkin lahjakas nostaja!
T:ex-maajoukkekaverisi =)
 
....:david: jaa että on 140kg raakapenkki kovempi kun 350 paidalla, kokemuksesta voin sanoa että otan enemmän kuin tuon 140kg ja ei ole paitapenkki vielä lähimaillakaan 300kg...

Annas kun vielä avitan: ...Enivei, enempi arvostusta saa mun silmissä vaikka 140kg raakapenkki kun joku 350kg paitajuttu, se vaan nyt on niin tyhmän näköstä mun silmissä...
 
Toisaalta en kyllä toivo että nämä paitapenkkaajat ainakaan omalta salilta katoavat, koska niistä kyllä saa niin hyvät naurut. :hyvä: Jätkät tulee joku vaimon/tyttöystävän s-koon teepaidan näkönen rätti ympärillään olkapäät kiinni toisissaan kohti penkkiä, jotkut muovikassit hihojen alla :D ja kaks kaveria rupeaa kiristämään vyötä kun ei omat kädet liiku, sitten heittäydytään penkille pitkälleen ja lasketaan tankoa viiden minuutin ajan se massiivinen kymmenen senttiä kunnes tulee elämänilon kumpu vastaan :D sitten huudetaan merkkiä ja hurrataan niin v*tusti kun rauta tulee ylös kuin hissillä, kunhan kaveri muistaa puristaa tangosta kiinni. Itteäni se huvittaa ainakin. :D Toisaalta olishan se hauska nähdä Tero Pitkämäki heittämässä keihästä siitä valkoselta viivalta ilman vauhtia, kun joku huoltaja tulis ensin veivaamaan Teron olkapäästä ristikkoavaimella kymmenen kierrosta vauhtia ja keihäs lähtee kun katapultista. Hyvä meininki!! :rock:
 
Toisaalta en kyllä toivo että nämä paitapenkkaajat ainakaan omalta salilta katoavat, koska niistä kyllä saa niin hyvät naurut. :hyvä: Jätkät tulee joku vaimon/tyttöystävän s-koon teepaidan näkönen rätti ympärillään olkapäät kiinni toisissaan kohti penkkiä, jotkut muovikassit hihojen alla :D ja kaks kaveria rupeaa kiristämään vyötä kun ei omat kädet liiku, sitten heittäydytään penkille pitkälleen ja lasketaan tankoa viiden minuutin ajan se massiivinen kymmenen senttiä kunnes tulee elämänilon kumpu vastaan :D sitten huudetaan merkkiä ja hurrataan niin v*tusti kun rauta tulee ylös kuin hissillä, kunhan kaveri muistaa puristaa tangosta kiinni. Itteäni se huvittaa ainakin. :D Toisaalta olishan se hauska nähdä Tero Pitkämäki heittämässä keihästä siitä valkoselta viivalta ilman vauhtia, kun joku huoltaja tulis ensin veivaamaan Teron olkapäästä ristikkoavaimella kymmenen kierrosta vauhtia ja keihäs lähtee kun katapultista. Hyvä meininki!! :rock:

Faktat hauskasti esitettynä:lol2:
 
Annas kun vielä avitan: ...Enivei, enempi arvostusta saa mun silmissä vaikka 140kg raakapenkki kun joku 350kg paitajuttu, se vaan nyt on niin tyhmän näköstä mun silmissä...

Arvostat 140kg raakapenkkiä? kokeile joskus tota 350kg kiloa staattisessa pidossa, katotaan alkaako arvostus nousemaan:)
 

3 kpl M-Nutrition EAA+

Mango - Hedelmäpunssi - Sitruuna - Vihreä omena

-25%
Arvostat 140kg raakapenkkiä? kokeile joskus tota 350kg kiloa staattisessa pidossa, katotaan alkaako arvostus nousemaan:)
kyllä se 300 alkaa jo painamaan käsillä vaikka mitä varusteita olis päällä. itte jossain vaiheessa lykkiny hangbarpenkkiä n.300 kilolla eikä se mitään herkkua ole vaikka rintaan tullessa kevenee aikalailla. arvostan kyllä kovia varustenostoja, mutta kyllä sitä raakavoimaaki pitää olla:rock: sitä pidän jo lähes koomisena että esim. 250kg paitapenkkaaja ei välttämättä saa 150 enempää raakana... mutta sehän on taitolaji ottaa varusteista max hyöty irti. veikkaan että en sais yhtään hyväksyttyä nostoa paidalla ilman vitunmoista opettelua
 
Joo yleinen usko voimannostoa itse kokeilemattomien piirissä tuntuu olevan et ne varusteet antaa ne kilot ihan ilmaiseksi.., mutta ei se ihan niin yksinkertaista ole... Esimerkiksi paitapenkissä onnistuminen ei todellakaa ole mikään itsestäänselvyys.
 
Onko RAW-kisoja ihan SM-tasollakin tai peräti jopa MM-tasolla?
Jos on, niin ihmettelen kovasti miksi ei kisoissa käy nostajia.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että ne jotka nostaa varusteilla isot raudat, nostavat myös isot raudat raakanakin. Varusteista on ihan turha jauhaa sen enempää. Pelisäännöt on ne mitkä on ja niillä mennään. Vaikka toivottavaa olisi että lajiin tulisi varustekielto. Olisiko mahdollista että varustekielto toisi lisää katsojia kisoihin?
 
Onko RAW-kisoja ihan SM-tasollakin tai peräti jopa MM-tasolla?
Jos on, niin ihmettelen kovasti miksi ei kisoissa käy nostajia.

Ei taida olla, koska kysyntää ei ole tarpeeksi! Kattoo noita RAW kisojen osan ottaja määriä niin ei mikään ihme! Vaikka nettikirjoitusten perusteella luulisi kysyntää riittävän.
 
ei, mutta kuka lähtis netissä länkyttämisen sijasta asiaa ajamaan? En usko että svnl sisällä aletaan varusteita kieltämään, joten ihan uutta juttua oletettavasti kehiteltävä.
 
Joku innokas puuhamieshän siihen olisi oltava. Semmonen joka saa muut innostumaan ja on tosissaan asian kanssa.

Ei kai siitä mitään haittaa olisi, jos olisi kaksi svnl:än alaisuudessa toimivaa organisaatiota. Toisessa nostettaisiin edelleen varusteilla ja toisessa ilman varusteita. Ja kilpailut eri ajankohtina. Voisiko jopa käyttää samantyylistä jaottelua kuin yleisurheilussa? Hallikausi ja ulkokausi? Ideoita, ajatuksia?
 
Joku innokas puuhamieshän siihen olisi oltava. Semmonen joka saa muut innostumaan ja on tosissaan asian kanssa.

Ei kai siitä mitään haittaa olisi, jos olisi kaksi svnl:än alaisuudessa toimivaa organisaatiota. Toisessa nostettaisiin edelleen varusteilla ja toisessa ilman varusteita. Ja kilpailut eri ajankohtina. Voisiko jopa käyttää samantyylistä jaottelua kuin yleisurheilussa? Hallikausi ja ulkokausi? Ideoita, ajatuksia?
Kuullostaa todella hienolta. Itse olisin valmis uhraamaan vapaa aikaa tuohon tarkoitukseen.

Tuosta,että nostettaisiin svnl:än alaisena ei välttämättä olisi hyvä idea,meinaan raw kisoissa on yleensä ollut houkuttimena raha palkinnot ja,Jos svnl:alasena nostettais,niin eikös silloin olisi myös testit? voisin sanoa suoralta kädeltä,että kovat raw miehet ei testi kisoihin tule, mutta muuten tuo idea on kerrassaan loistava.
Tätä lajia,vaan pitäisi saada enemmän esille,jotta saataisiin enemmän perseitä penkkeihin,kun kisat järjestetään jossain, yleisöllähän nämä kaikki "lajit" elävät itselläni ainakin olisi suhteita p3 boxing talliin.. Olishan se hienoa,jos vaikka joskus tulevaisuudessa olisi raw sm kisat hartwallilla ennen jotain nyrkkeily tapahtumaa (vähän niinku lämppärinä) toki tuosta tapahtumasta pitäisi tehdä aikamoinen show ja siihen pitäisi investoida euroja jonkin verran,utta eiköhän kaikki ole mahdollista,jos,vaan löytyy halua.. Kuten sanottu itse olisin valmis ainakin lähteä touhuumaan näitä asioita,jos muita kiinnostuneita,niin eiku privaa:hyvä:
 
Mitäs jos sen lajin veisi suoraan TV-lähetykseen? Muutama kova nostaja ja äijämäistä uhoa ja showta. Saisi ainakin näkyvyyttä ja jne.

Jon Pall Sigmarssonin elämästä kertovasta dokumentissa oli tarinaa siitä kuinka kisat vietiin suoraan TV-lähetykseen muutaman kerran vuodessa. Dokumentin mukaan olivat olleet melko suosittuja lähetyksiä.
 
Zone-sarja -42%
Tiedätkö paljon se maksaa että tv porukka tulee paikan pääle...? Minä tiedän ja se on paljon! =) Pitäs olla katsojia ja muutaki myyntiä ihan vitusti että se kannattais...
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom