- Liittynyt
- 6.2.2003
- Viestejä
- 13 631
- Ikä
- 42
Ajattelin pistää ihan threadia pystyyn, kun mulle tänään viimeistään konkretisoitui taloudellisen ajotavan vaikutus polttoaineenkulutukseen. Olen aina tiennyt miten ajetaan taloudellisesti, mutta ikinä en ole juurikaan sitä käytäntöön soveltanut syystä tai toisesta. Nyt ihmettelen miksi en.
Laskeskelin siis tuossa vajaa kuukausi sitten polttoaineenkulutustani 1.8 bensakäyttöisellä G-Astralla. Tulokseksi tuli kaupunkipainotteisessa seka-ajossa 9.7 litraa sadalla, joka tuntui aika paljolta. Päätin kokeilla miten paljon kulutuksesta voi nipistää kiinnittämällä rankasti huomiota taloudelliseen ajotapaan. Tänään täytin tankin ensimmäistä kertaa päätöksen jälkeen ja sain tuloksen 8.3 litraa sadalla samanlaisessa ajossa. Kulutus siis tippui suoraan sanottuna ihan vitusti. Tämä tarkoittaa sitä, että joka kerta kun tankkaan auton lähes tyhjän tankin täyteen, säästän kymmenen euroa. Ei tee mun ajolla hirveitä, mutta motivoi kuitenkin jatkamaan ajotapaa.
Ajot oli siis mittausväleillä noin 1/5 maantietä ja loput kaupunkia. Alunperin tuli kyllä käytettyä jonkin verran moottorijarrutuksia, mutta niitäkin aika epäoptimaalisesti. Lisäksi tuli kiihdyteltyä jonkin verran ns. lapa lattiassa, kun tolla nuhapumpulla jää muuten jalkoihin. Ennakointikin oli aika vähissä. Nämä muuttamalla pääsi jo hyviin tuloksiin.
Nyt kun päätin muuttaa ajotapaani, kiinnitin huomiota kiihdytyksiin, eli rivakat kiihdytykset, ei kuitenkaan kaasu pohjassa, vaihto isommalle aina 3000 rpm kohdalla ja tasanopeudella vaihde sovitetaan niin, että kierrokset pyörii 1500 paikkeilla. Ennen oli tapana kierrättää pidemmälle. Moottorijarrutuksiin ja sopivassa paikassa vapaalla rullaamiseen tuli kiinnitettyä paljon huomiota ja se kaikesta päätellen auttoi. Paljon muuta ei tarvinnut tehdäkään. Ajo tosin oli stressaavampaa, koska kaikki liikenteessä törttöilijät vitutti entistä enemmän, koska sössivät mun taloudellisen ajotapani. :D
No, tästä ajattelin kuitenkin ottaa tavan, koska ei se niin vaikeaa ole, kunhan jaksaa ensin totuttaa itsensä siihen. Lopulta tästäkin tulee kai automaatio, ettei tarvitse paljoa ajatella vaihtovälejä, ennakointia ja muuta.
Että ihan tällaisen pläjäyksen ajattelin kanssanne jakaa, kiinnosti tai ei. Onko joillakin samanlaisia kokemuksia tai vastaavaa? Keskustelu vapaa.