- Liittynyt
- 30.6.2003
- Viestejä
- 2 702
190 000 on meidän budjetti. Siihen sisältyy talopaketti JA nuo yllä listatut asiat.
Me luotamme tähän vastaavaan mestariimme, mutta emme tietenkään sokeasti. Olemme kuulleet hänestäkin pelkkää hyvää, jutelleet hänen kanssaan kasvotusten ja hän vaikuttaa asiansa osaavalta kaverilta. Hänellä on kokemusta, kunnan rakennustarkastaja suositteli häntä meille. Tarkastaja suositteli myös kahta muuta vastaavaa, toinen sanoi meille jäävänsä pian eläkkeelle -lopettaa siis hommat- ja kolmas kaveri oli muuttamassa toiseen maakuntaan. Vastaavamme itse sanoi, että ei ala päivystämään työmaalla yötä päivää ja sanoohan sen järkikin, ettei niin tarvitse tehdä. Saimme hänen puheistaan sellaisen käsityksen, että joku rakennuttaja oli joskus palkkaamassa tätä samaa vastaavaa myös eräänlaiseksi "vahtikoiraksi" raksalleen
Kun joku työ saadaan päätökseen, niin totta kai työn jälki käydään tarkistamassa ja sitten puututaan, jos on tehty päin peetä. Ja erinomaisesta työstä annetaan tietenkin kiitosta. Ei se talo nyt niin kauas nykyisestä kodista nouse, etteikö siellä voisi itsekin käydä katselemassa miten tilanteet etenee. Vain hullu jättäisi talonsa sokeasti muiden käsiin, käymättä raksalla kertaakaan itse! Pidämme vastaavan hintaa kuitenkin sen verran edullisena, että vaikka käyntikertoja raksalla tulisi vähän enemmän, ei se meidän budjetista ylitsepääsemätöntä summaa vie.
Ja vastaus Ghostriderille: Kyllä, talossa on yhteensä 142 neliötä, ja saman verran on käytetty rakennusoikeutta. Pointti oli kuitenkin se, että kun alakerta on 90 neliötä (yläkerta keikkuu siinä päällä) ja talo asetetaan 1600 neliön tontille, vie talo tontin pinta-alasta sen 90 neliötä. Eli tilaa olisi isommallekin talolle, mutta mitä enemmän neliöitä, sitä kalliimmaksi tulee. Eiks je?
Voin palata palstalle sitten jos/kun jotain menee perseelleen tässä meidän projektissa. Joo, sanon sen teidän puolesta: Meillä menee tällä asenteella kaikki vituiksi! Saatte sitten nauraa oikein kunnolla. Antaa niiden avautua, keillä hommat on jo mennyt päin persettä.
Tuskimpa tässä on tarkoitus kenellekkään naureskella. Lähinnä vain toivon että muut eivät tekisi samoja virheitä mitä itse tuli esim. epärealistisen budjetinmuodossa tehtyä.
Kysyisinkin vielä tarkennusta. Eli paljonko helmitalot ottaa rahaa avaimet käteen 90m2 osalta? Käytännössähän talon ensimmäiset 90m2 maksaa aika paljon enemmän kuin 90 seuraavaa. Varsinkin jos neliöt sijaitsevat toisessa kerroksessa.