Talon rakentaminen/rakennuttaminen?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Samo
  • Aloitettu Aloitettu
Vieläkin minusta kaikkein ärsyttävin puuha oli tasoitukset. Niissä tuo korkea tila tekee riittävän määrän lisävaakasaumoja, joissa ei ole reunaohennusta levyissa. niiden paklaaminen tasaiseksi ja tietty ne 200 muuta saumaa. Tuntui, että voisi 10 kertaa hioa ja tasoittaa ja siltikään ei ole tyytyväinen. johonkin se oli lopetettava lopulta. Pölyn ja paskan määrä on jotain käsittämätöntän kun koko taloa paklailee umpeen. Jälkiviisaana ottaisin ruiskutasoittajat, jos edes harkitsisin seuraavaa taloa. Ihan sama mitä maksaisi.

Jep. Ja vinon sisäkaton kattolistat:). Se onkin oma juttunsa.

Seinien tasoittaminen on ollut omalla raksalla ainoa homma jossa ainakin itsellä on meinannut kasetti räjähtää pahasti. Itse tasoitin kaikki muut huoneet, mutta olohuoneen ja kylppärin/kh:n kiviseinän tasoitti maalari. Olohuone on korkea ja vinolla sisäkatolla, joten reunaohentamattomiin vaakasaumoihin ei olisi omat taidot riittäneet. Muutenkin tuo tasoitus oli yhtä helvettiä. Näin jälkikäteen ajatellen olisin ottanut maalarin tasoittamaan kaikki huoneet.
 
Mites Hiiripäällikön pakettihomma muuten on mennyt (muuten kuin sen eristyksen kanssa)? Eikös sulla ollut Jetta-talolta paketti?

Meillä on menny Jetta-talon kanssa kaikki muuten tosi hienosti. Talokauppiaan kanssa ollaan kaikki asiat saatu aika nopeasti hoidettua ja palvelukin on ollut hyvää, vaikka se ton eristysepisodin vahingossa aiheuttikin. Meillehän tuli paketti vesikattoon asti asennettuna, joka oli siis talvitoimitusetuna, kun kaupat tehtiin viime talvena. Parisen viikkoa tota pystyttivät (oiskohan ollu 12pv) ja siitä eteenpäin ollaan selvitty omin avuin.

Sisäpuolen materiaalit, levyt, villat, harvalaudat, väliseinätolpat yms. tuli kaikki materiaalitoimituksena ja ne on kaikki tullut ajallaan. Jos jotain puutteita on ollut, olen ilmoittanut siitä talokauppiaalle joka on sitten tarvittaessa tilannut tehtaalta lisää tai saanut hakea paikallisesta Kodin Terrasta (jossa siis Jetta-talon edustus on) talotehtaan laskulle.
Jotain pikkujuttuja mitä meillä on tullut eteen; kuljetuksessa oli elementit tuettu huolimattomasti ja ulkoverhoilun koristelista oli hangannut kipsilevyjä pilalle, joita sitten pystytysporukka vaihteli uusiin. Muutamassa ikkunanpokassa oli pieniä jälkiä, lumiesteiden kannakkeita ja muutama este puuttui, jotain peltejä on puuttunut tai ne on pokattu väärin yms. pikkujuttuja. Kaikki on kuitenkin korjattu tai odottavat kesää, jotta ne voidaan korjata.

Itsenäisyyspäivän aattona tosin pystytysporukan jätkät (pari virolaista) paukahtivat ilmoittamatta tontille tekemään noita korjauksia, ei niillä mitään tarvikkeita mukana ollut, joten ajoivat 6h meille pistämään muutaman lumistopparin kiinnikkee ja jatkoivat matkaa. Annoin tosta talomyyjälle sit palautetta, että jätkillä kävi aika tuuri että olin paikalla, muutenhan olisivat ajaneet sinne vielä enemmän turhaan.

Esittelyä on kauppias kovasti ehdottanut meille pidettäväksi ja jonkun pienen korvauksenkin siitä ilmeisesti saisi, mutta ei olla semmosta vielä ainakaan haluttu järjestää. En tiedä pidetäänkö ollenkaan, jollain tapaa mua henk.koht. vituttaa, että ihmiset tulee omaan kotiin kyttämään ja arvostelemaan. Alunperin ton näytöksen piti olla samana päivänä, kun se villa ekakerran puhallettiin sinne katollepäin persettä. Myöhemmin oikein harmitti, kun olin perunut sen. Olis ihmiset saanut aikamoisen annoksen kiukkuista rakentajaa ja selittelevää kauppiasta :)

Onko sulle kanssa tulossa Jetalta paketti vai onko jo tullut?
 
En suosittele tetramassaa. Monessa paikassa lähtenyt halkeilemaan mihin erehdyin sitä laittamaan. Cascon acousto seal tjsp vaikuttaa paremmalta. Pidempi aikaista kokemusta ei tosin vielä ole.

Kiitti vinkistä. Vanhassa myydyssä asunnossa tetralla noita rakoja paikkailin ja ne tosiaan halkeili aika nopeasti. Täytyypäs yritttää muistaa tämä Acusto sitten kun on itsellä ajankohtaista...
 
Puulistojen laittaminen ei tosiaan mitään kauhea vaikeaa ole. Aikaa vievää puuhaa tosin, varsinkin jos joutuu yhtään erikoisempaa kulmaa tekemään. Sama koskeaa smyygejä, jos ristimitat ei pidä ja syvyys heittelee. Silloin listoituskin vaatii jo astemitan. Kiireessä listoituksestakaan ei tule yhtään mitään. Tämä päivä meni saunaa listoittaessa. Aikaa meni yllättävän paljon, ja muutama pieni kulmalista vielä uupuu, vaikka saunan melko valmiilta näyttääkin. Petsaus tietenkin vie oman aikansa, vaikka nopeasti kuivaakin. Oviaukon listoituksessa joutui jo vähän nysväämään että sai kaikki pinnat samaan tasoon, vaikka kuvassa varjot tekevät optisen harhan muutamassa kulmassa. Muutenkin joutui puukkoon turvautumaan useampaan kertaan.

Laitetaan pari kuvaakin saunasta, josta remonttithreadissa aikaisemmin kuvia jo näytin. Hyvin näkyy salamalla otettaessa viimeistelynaulan reiät, vaikka sauna on muuten sen verran hämärä, ettei niitä siellä huomaa. Ja hyvä niin. Riittävän siistit listat omiina tarpeisiin. Oli muutakin tekemistä niin piti saada jotain valmiiksikin tänään.

attachment.php

attachment.php

attachment.php

attachment.php

attachment.php

attachment.php

attachment.php

attachment.php
 
Meillä on menny Jetta-talon kanssa kaikki muuten tosi hienosti. Talokauppiaan kanssa ollaan kaikki asiat saatu aika nopeasti hoidettua ja palvelukin on ollut hyvää, vaikka se ton eristysepisodin vahingossa aiheuttikin. Meillehän tuli paketti vesikattoon asti asennettuna, joka oli siis talvitoimitusetuna, kun kaupat tehtiin viime talvena. Parisen viikkoa tota pystyttivät (oiskohan ollu 12pv) ja siitä eteenpäin ollaan selvitty omin avuin.

Sisäpuolen materiaalit, levyt, villat, harvalaudat, väliseinätolpat yms. tuli kaikki materiaalitoimituksena ja ne on kaikki tullut ajallaan. Jos jotain puutteita on ollut, olen ilmoittanut siitä talokauppiaalle joka on sitten tarvittaessa tilannut tehtaalta lisää tai saanut hakea paikallisesta Kodin Terrasta (jossa siis Jetta-talon edustus on) talotehtaan laskulle.
Jotain pikkujuttuja mitä meillä on tullut eteen; kuljetuksessa oli elementit tuettu huolimattomasti ja ulkoverhoilun koristelista oli hangannut kipsilevyjä pilalle, joita sitten pystytysporukka vaihteli uusiin. Muutamassa ikkunanpokassa oli pieniä jälkiä, lumiesteiden kannakkeita ja muutama este puuttui, jotain peltejä on puuttunut tai ne on pokattu väärin yms. pikkujuttuja. Kaikki on kuitenkin korjattu tai odottavat kesää, jotta ne voidaan korjata.

Itsenäisyyspäivän aattona tosin pystytysporukan jätkät (pari virolaista) paukahtivat ilmoittamatta tontille tekemään noita korjauksia, ei niillä mitään tarvikkeita mukana ollut, joten ajoivat 6h meille pistämään muutaman lumistopparin kiinnikkee ja jatkoivat matkaa. Annoin tosta talomyyjälle sit palautetta, että jätkillä kävi aika tuuri että olin paikalla, muutenhan olisivat ajaneet sinne vielä enemmän turhaan.

Esittelyä on kauppias kovasti ehdottanut meille pidettäväksi ja jonkun pienen korvauksenkin siitä ilmeisesti saisi, mutta ei olla semmosta vielä ainakaan haluttu järjestää. En tiedä pidetäänkö ollenkaan, jollain tapaa mua henk.koht. vituttaa, että ihmiset tulee omaan kotiin kyttämään ja arvostelemaan. Alunperin ton näytöksen piti olla samana päivänä, kun se villa ekakerran puhallettiin sinne katollepäin persettä. Myöhemmin oikein harmitti, kun olin perunut sen. Olis ihmiset saanut aikamoisen annoksen kiukkuista rakentajaa ja selittelevää kauppiasta :)

Onko sulle kanssa tulossa Jetalta paketti vai onko jo tullut?

Ei ole vielä pakettia, tonttikauppakin on vielä kesken ja varmistunee ensi viikon lopulla (vaikka tarjottiin pyydetty summa, niin myyjä vielä pähkäilee myiskö nyt vai odottaisko kevättä)
Meillä tuo paketin ostaminen menee varmaan loppuvuoteen (jos saadaan tuo tontti) mutta ihan vain mielikuvia rakennetaan vasta eri talotoimittajista.

Talo/tonttikaupat ei näköjään helpotu yhtään vaikka vaihtaa kaupunkia ja maakuntaa..
 
Jos ostaa tontin, mikä ei ole kaava-alueella, niin mitä rajoituksia velvotteita rakentamisen suhteen on? Kunnallistekniikkaa ei varmaan keskelle mettää vedetä, eli veden ja kaivot saa hankkia itse... Onko sähkön, netin yms vetäminen sen kallimpaa taajaman ulkopuolelle?
Kannattaa ensin kysäistä kunnan rakennusviranomaisilta se , että saako sinne edes rakentaa. Suomessa ei ole itsestään selvää että jos sulla on maata, niin saat rakentaa siihen. Tarkoitus on "karsinoida" ihmiset kaava-alueille jottei tule ylimääräaisiä kuluja kunnille.
Näitä ovat esim. koulukyytien järjestäminen jne.
 
Todellakin näin. Ja jos sinen ei ole merkitty rakennuspaikkaa, on sitä todella vaikea saada. Ja varsinkin haja-asutusalueella on suuria eroja siinä, minkä kokoinen tontin on oltava. Esim. Jyväskylässä haja-asutusalueella, jossa on kunnallistekniikka riittää 2000m2 jos ei ole kunnallistekniikkaa, pitää olla 5000m2 ja kaavan ulkopuolella hehtaari.

Kannattaa tosiaan AINA olla ensin yhteydessä sinne kaavoituksen päähän ja vasta sitten lähteä katsomaan sitä kivaa tonttia. Sieltä kunnalta saa myös maanomistajien tiedot. Ainakin nimen, puhelinnumeron joutuu usein kaivaan jostain numeropalvelusta.
 
Ja sitten kun lähetään hakemaan suunnittelutarveratkaisua/poikkeuslupaa, voi siinä kestää vuosikin. Päälle sitten normaalit rakennusluvat myös eli kannattaa olla ajoissa liikkeellä. Kunnassakaan eivät osaa sanoa varmaan sitovasti jos päätös tehdään ELY-keskuksessa (vai missä se nykyään olikaan)
 
Laitetaan pari kuvaakin saunasta, josta remonttithreadissa aikaisemmin kuvia jo näytin. Hyvin näkyy salamalla otettaessa viimeistelynaulan reiät, vaikka sauna on muuten sen verran hämärä, ettei niitä siellä huomaa. Ja hyvä niin. Riittävän siistit listat omiina tarpeisiin. Oli muutakin tekemistä niin piti saada jotain valmiiksikin tänään.
Melkoisen mukavan näköinen sauna, tuossa pääsee kunnon saunomisen tunnelmaan. Mitä puuta nuo seinät on ja miten käsiteltynä? Entäs lauteet?

Aika jännän paksun näköinen tuo seinä saunan ja pesuhuoneen välissä. Onko siinä joku erikoisempi ratkaisu?
 
Panelit on 120 mm vähäoksaista mänty STS:ää (koska kuusesta ei tuota profiilia ollut saatavilla). Kun niitä oksia kuitenkin jossain pätkissä oli, niin ne laitoin kattoon ja pari oksaa on myös lauteiden alla. Remonttithreadissa oli tuosta petsistä jo maininta ja myös juttua lauteista. http://www.pakkotoisto.com/kotitalous/40894-remonttikysymyksiae-ja-vinkkejae-117/#post3076036

Suihkun ja saunan välinen seinä on n. 40 cm paksu, koska välissä on vanha muurattu palomuuri. Saunan puolella osansa vie kivien vaatima syvyys ja pohjustuksen koolaus. Suihkun puolella onkin sitten vähän erikoisempi toteutus. Eli koko suihkutila on ns. rakennettu toisen tilan sisälle, eli suihkutilan rungosta katto ja seinät eivät ole kiinni tai kosketuksissa missään talon rakenteissa. Onko tuo nyt sitten leijuvarakenne, kun lattiassa voi olla kelluva rakenne :D Tarkoituksena eliminoida talon elämisestä aiheutuvat ongelmat kosteassa tilassa. Toteutus tuo myös lisää paksuutta tuohon saunan ja suihkun väliseen seinään.

Sitten noihin aikaisempiin keskusteluihin neuvomisesta ja jälkiviisastelusta. Itseäni nyppii se jälkiviisastelu. Ollaan aina jälkikäteen niin kovasti neuvomassa, kun ei etukäteen ole osattu sanoa mitään, eikä varmasti ole edes tultu avuksi. Näitä on paljon netissäkin. Koskaan et voi tehdä mitään niin, etteikö joku netissä olisi neuvomassa miten "asiat olisi pitänyt oikeasti tehdä".

Pahimpia on ne neuvot, että sun pitäisi tai olisi pitänyt laittaa tuo ja tuo valmiiksi. Tai miksi et ole tuota vielä tehnyt tai saanut tehdyksi. Näitä henkilöitä ei koskaan näy apuna tai eivät ole koskaan valmiita auttamaan, jos pyydät apua. Vetää yleensä aika hiljaiseksi, varsinkin kun olen saanut omaan projektiin aputyövoimaa kokonaisuudessaan yhdeltä hengeltä 7 päivää. Nämäkin oli sellaiselta henkilöltä, joka ei ollut onneksi yhtään neuvomassa miten hommat tehdään tai ollut jälkiviisastelemassa.
 
Ja sitten kun lähetään hakemaan suunnittelutarveratkaisua/poikkeuslupaa, voi siinä kestää vuosikin. Päälle sitten normaalit rakennusluvat myös eli kannattaa olla ajoissa liikkeellä. Kunnassakaan eivät osaa sanoa varmaan sitovasti jos päätös tehdään ELY-keskuksessa (vai missä se nykyään olikaan)

Ei silti kannata säikähtää tuota suunnittelutarveratkaisua, se on monesti pelkkä muodollisuus. Esim. Jyväskylässä jos rakentaa tuonne maaseudulle, eli osayleiskaavan alueelle, niin tarvii tuo hakea vaikka rakennuspaikka on siis osayleiskaavassa. Eli tuo on täysin turha ja byrokraattinen 99,9% varmuudella läpi menevä juttu aiheuttamassa n. 2 kk viivästyksen siihen että pääsee hakemaan rakennuslupaa.

Jos taas hakee suunnittelutarveratkaisua (tuo on siis se entinen poikkeuslupa) alueelle jossa ei ole mitään kaavaa, voi tuossa tosiaan menne perkeleen kauan, jopa se vuosi.

En tiedä mikä on käytäntö muissa kunnissa, kuulemma törkeesti eroja näissä on.
 
Jep, ja paljon riippuu siitä millaisen muutoksen alla kyseinen alue on. Meillä oli osayleiskaava-aluetta, mutta kesti sen 9kk, että suunnittelutarveratkaisu tuli. 100 metriä länteen, ei ollut lupaa tullut vuodessakaan. Varsinainen rakennuslupa olikin sitten muodollisuus enää (meillä). Tuota seutua ilmeisesti kaavoitetaan nyt ja kunnan tontteja on tulossa eli ehkä siinä syy.
 
Yläkaapin sisään. Tuohon tulee jonkilainen maustekaappi. Ollaan kateltu niitä "ulosvedettäviä" tuulettimia. Vissiin jotain slim malleja nuo oli.

Mulla on tollanen Siemensin tuuletin, suomeksi sanottuna paska eli huono teholtaan vaikka piti olla todella hyvä. Laita sitten sinne liesituulettimen piipun päähän joku verkko etteivät esim. linnut pääse siitä sisään ja tuulettimen saakka. Olihan vttumainen projekti purkaa toi maustekaappi että sai tuulettimen irti, kun tossa syksymmällä pari kertaa tuli talitintti sinne.
 
Pitäs nuo lattiatin päättää jossakin vaiheessa.

Kosteat tilat tietysti laatalla, kuten myös lämmin etukuisti ja eteinen.

Muuten ollaan hyvin vahvasti ajateltu laminaattia, esim. tällainen tuli vastaan:

http://www.pergo.com/fi-fi/Kuluttaja/Tuotteet/Laminaattilattiat/

Ja tuolta tuo numero: 70204-0235 ois yksi vaihtoehto.

Onko mielipidettä millaisia noiden laminaatit on hinnaltaan ja laadultaan? Meilläkin kun on kaksi tenavaa, niin pitäis jotain kestääkin...
 
Back
Ylös Bottom