Olen aina ihmetellyt miksi ensimmäiseksi koiraksi valita iso ja hurjannäköinen rotu. Monet ovat kysyessäni perustellut asiaa sillä että he tuntevat rotua kohtaan viehätystä, rodun hurja maine kiehtoo heitä, tai sitten he haluavat palveluskoiran jolle opettaa suojelua!!
Voi hellan lettas. Suurin syy (jota ihmiset eivät halua paljastaa) on varmasti se että halutaan rinnalle eläin joka pitää huolen siitä, mihin isäntä tai emäntä ei pysty. Halutaan sen bodatun, 170-senttisen varren rinnalle jotain, josta voidaan olla kerrankin ylpeitä.
KYLLÄ, vaikuttaa provolta, mutta tämä on minun mielipiteeni.
Yleensä nämä ihmiset katsovat vain koiran ulkomuotoa. Jos se miellyttää, aletaan hakea kyseisen rodun kasvattajia. Tietenkään ei olla otettu selvää rodun ominaispiirteitä, rotumääritelmää, terveystilannetta tai muitakaan seikkoja, joilla on sitten myöhemmin melko oleellisen suuri vaikutus koiran ja ihmisen yhteiseloon.
Sitten kun hurja rotukoira on tullut taloon, aletaan ihmetellä että pitikö tämän kanssa tehdäkin jotain? Eikö riitäkään että käyttää koiran tarpeillaan kolme kertaa päivässä? Eikös se suojelukoulutus olekaan sitä että laitetaan kaverille toppapaita päälle ja käsketään koira kiinni??
Olen ihmetellyt näiden ihmisten kohdalla, että jos koirat niin paljon kiinnostavat, niin miksi he eivät edes vaivaudu tutustumaan muihin kuin tässä tredissä käsiteltyihin rotuihin? Miksi he eivät ole kuulleetkaan että koiralle kuin koiralle (varauksin) voi kouluttaa tottista, jälkeä, rauniota tai vaikkapa agilityä? Niin MIKSI?
Siksi tietenkin että eihän pikkukoiran kanssa agitreeneissä käyminen luo sitä keinotekoista itsetuntoa, mitä esim. fiilistely molossiroduista tuo.
Jos isoa ja haastavaa rotua ensimmäiseksi koiraksi hakeva tutustuisi mihin tahansa koirankasvatusopukseen, hän huomaisi että kukaan vastuunsa tunteva kasvattaja ei suosittele tällaisia rotuja ensikoiraksi. Miksikö? Siksi että koirassa kuin koirassa on tekemistä. Tottelevaisuuden ja hyvän tapakasvatuksen opettaminen on joskus työlästä jopa australianpaimenkoiralle (joka on oppivaisimpia koirarotuja).
Ajattelen että jos koira tulee taloon, niin se ei tule ihmistä varten, vaan ihminen on koiraa varten.
Toisin kuin jotkut luulevat, koira ei ole edellisen mielipiteen seurauksena pomo, ei suinkaan. Lause tarkoittaaa puhtaasti sitä että koiran tulee saada turvallinen ja rakastava koti. Ei sen pidä olla se joka huolehtii ihmisten turvallisuudesta. Jos koira joutuu ottamaan vastuulleen perheen turvallisuuden, se tuntee että se on laumassa ylempänä ihmistä, sillä koiramaailmassa lauman johtaja huolehtii laumansa jäsenten suojelusta.
Toki useat koirat puolustavat perhettään vaaran uhatessa, mutta siitä ei saa tulla sen elämäntehtävä.
Niinkuin Tromm ottikin esille; ei ole huonoa koiraa, on vain huonoja koiran omistajia.
Vastuuvapauslauseke: Tekstini ei ole osoitettu suoraan kenellekään tämän tredin tähänastisista kirjoittajista.
Tulee mieleen oma staffimme, josta tuo näyttää olevan suurennos. Saman värinen ja myöskin hyvällä tavalla harmittoman "pöljän" näköinen ;) Mahtaa olla melkoista menoa kun tuo koirasi saa kunnon vauhkokohtauksen, joka taitaa olla melko tyypillistä näille koiruuksille..? Vai onko se bullmastiffin tapaan hiukan hiilitympi käytökseltään? (Selvennykseksi tuosta "vauhkokohtauksesta" muille, että ei meinaa mitään raivokohtausta vaan leikkimistä.)
