_emilia
Miss Tapaturma
- Liittynyt
- 10.1.2010
- Viestejä
- 1 235
Taustaa sen verran, että koskaan en oo isältäni mitään suoraa tunnustusta saanu oikeen mistään. Peruspohjalainen, joka puhuu muristen eikä todellakaan kehu turhia. Salitouhuja isä on aina vähän naureskellut.
Kisareissulla minä oon kantanu kaiken raskaan. Aselaukut, tuet, kaikki. Eilen yks joukkueen jäsen tarjoutu auttamaan. Isä totesi tähän, että kyllä Kaira jaksaa ite, sehän on voimailija. Eikä äänessä ollu hitustakaan vittuilua.
Tiedän ton isätyypin. Itse sain kovastikin kritiikkiä kun päätin vaihtaa alaa. Miltään kantilta katsottuna asialle ei tullut hyväksyntää. Menetän vaan rahaa kun poistun työelämästä hetkeksi, vakivirasta on hullua lähteä, vanha työ on hyvä, uusi koulutus paljon alempi kuin vanha, "kävisit nyt työkkärissä ensin", se on vaarallista, oot fyysisesti liian pieni pärjätäksesi,.. Sitten se alkoi entisenä salikarpaasina vähitellen kysellä mun treenien sujumisesta ja tokaisi tuossa yhtenä päivänä hehkutettuani uutta (vaatimatonta) penkkiennätystäni, että "Sulla on lahjoja". (Ei oikeasti ole, mutta lämmitti tuo kommentti silti mun mieltäni :D). Lisäksi kuulin sen kertoneen ylpeänä työkavereilleen, että "Mun tyttö on poliisi".
Ja ettei nyt ihan menis offtopiciksi: mun ystävät on mahtavia ja osoittaneet ylivertaisuutensa tässä viime päivien aikana. En tiedä, mitä oon tehnyt ansaitakseni niin uskomattomia ihmisiä elämääni. :haart: