Tervehdys
Minäkin sairastan.. Tai voisi sanoa edelleen. Eilen otettu nielunviljelyn tulos meni jatkotukimuksiin. Oli kai löytynyt jotain epämääräistä. Taitaa olla niin, että mulla on väsymys ja kyllästyminen noussut kurkkuun asti.
No ei vaineskaa. Nyt taas vaihteeks tää diettaaminen maistuu. Lihakset ei lämpiä kunnolla, kunnon pumppitunnetta on mahdoton saada ja kaikkea muutakin diettiherkkua on ilmassa.
Mun täytyy nyt ihan ääneen sanoa, että se olin minä, joka peruin kuvauksen, johon loppujen lopuksi Inkeri meni. Mulla on siitä tosi huono omatunto, enkä tiedä, onko mitään hyötyä alkaa selitellä asiaa liiaksi...
Alun perin oli tarkoitus ottaa vain salikuvia. Sitten liikoja ajattelematta suostuin prätkäkuviin, koska ajattelin, että niistä tulee varamasti vauhdikkaita ja hienoja. Kun kerroin asiasta läheiseilleni, heidän asenteensa herättivät mut ajattelemaan asiasta toisella tapaa...
Kun mä aloitin tän harrastuksen, lupasin itelleni ja läheisilleni, ettei musta tulla näkemään mitään "kyseenalaisia" kuvia. Mä en väitä, että edelleenkään tietäisin mitä tarkoitan kyseenalaisilla kuvilla tai mitä ylipäätään ajattelen kisaajista otetuista kuvista. Totta hitossa ne on hienoja kuin mitkä ja haluaisin sellaisia itsestänikin. Varsinkin, jos näyttäisin niissä yhtä kauniilta kuin muutkin! Mutta jokin kaihertaa sisuksia, kun katson kuvia. Minä näen niissä kauniita urheilullisia naisia, mutta kun hetkeksi unohdan rakkaan itseni
tajuan, että joku muu näkee niissä ehkä jotain muutakin. Tällaiset ajatukset pääkopassa vilistäen tein hätiköidyn päätöksen ja peruin kuvauksen viime tinkaan. Vaikka päätös aluksi harmitti, olin lopulta ratkaisuun tyytyväinen, koska en olisi ollut valmis kuviin. Ja jos olen ihan rehellinen, koen etten olisi tuonut mitään uutta kuvajoukkoon. Inkeri on ehdottomasti parempi vaihtoehto prätkän kyytiin.
No kaiken tämän elämää suuremman pohdiskelun jälkeen poistin kaikki ylimääräiset kuvat mun kuvaosiostakin. En enää vaan tajunnut, mitä ne siellä tekee. Mua tavallisempaa taapertajaa saa hakea. Mä nyhvään kotona mieheni ja lasten kanssa, enkä edes käy paljoa Kirkkonummen ulkopuolella.
Onhan se imartelevaa, kun saa palautetta, jouku näkee mussa jotain katsottavaa. Mutta kai mulle riittää, että vain itse olen tyyväinen.
On loppujen lopuksi hyvä juttu, että musta on vain järkyt kuvat mun treenipäiväkirjan yhteydessä. Ne näyttää sen todellisen minän. Ilman meikkiä ja enemmän tai vähemmän räjähtäneenä sitä tulee pääsääntöisesti treenattua. Kun kuvia otetaan, olen pääsääntöisesti pöllähtänyt ja silmät moljottaa pääkopassa. Sellainen Laura minä olen.
Oon varma, että Mike ois saanut näyttämään mut aivan liian nätiltä, hyväkuntoiselta ja mielenkiintoiselta.
En mä tiedä, johtuuko tää dietistä vai mistä, että mulla risteilee ajatuksen sinne tänne. Mä käyn tosissaan kovaa taistelua itseni kanssa. Mutta kyllä mä uskon, että kisaajista otetut kuvat täällä Pakkotoistolla vaikuttaa, miten itse kisaan asennoidun. Ehkä vähän jopa pelottaa, kun tietää ettei ole mihinkään hiekkalaatikolle astumassa.
Ei mut nyt mä taas innostun. Varmaan siksi, kun pitäisi tän sijaan tehdä hääkuva cd, jonka voisi postittaa vieraille kiitokseksi tai vähintään kirjoittaa prroseminaarityötä.
Loppurutistusta!
- Laura
? 
