Suomi-vapari ja juniorityö

Useimmissa kilpaurheiluna tunnetuissa lajeissa harjoitetaan juniorityötä, jopa moottoriajoneuvolla päristelyä sisältävissä lajeissa. Suomessakin tämä on yleistä, jääkiekon ja jalkapallon tapaisia vaarallisia lajeja ryhdytään harjoittelemaan ohjatusti jo alle kouluikäisinä. Suomalaisen vapaaottelun lahjakkuudet taas saapuvat lajin pariin (ilman tarkempaan tutkimusta) ehkäpä 15-18 -vuotiaana, usein täysin "ummikkoina".

Asia askarruttanut monesti, kun itse on tullut ihmeteltyä junnu-urheilua eri kanteilta melkein koko elämä. Viime viikolla oli hieno tilaisuus ihmetellä tulevaisuutta lähietäisyydeltä ja jututtaa myös Ykä Leinoa, joka ei ole ainoastaan Suomi-vaparin pioneeri, vaan kenties myös sen pelastaja. Turussa junnuja koutsaava Ykä kertoi ajatuksiaan juniorityöstä monelta kantilta. Olen nähnyt Ykän kamppailukoulun tenavia kolmen vuoden aikana pari kertaa aiemminkin, ja kovasti haluaisin nähdä, miltä joku 7-vuotiaana aloittaneista tenavista näyttää vaikkapa viiden vuoden päästä, jos treeni (ja kisaaminen) vielä maittaa.

Mutta eniten mietityttää se, miksi tätä ei tehdä useammissa paikoissa. Vähintään kaikilla isoimmilla seuroilla, joilla on hyvät salitilat ja osaava valmennusta, pitäisi olla kamppailukoulu pyörimässä. Lahjakkuuksia tuottamassa ja seuratoimintaa kehittämässä (lisää toimintaa, lisää rahaa, lisää työllistymistä, lisää ammattimaisuutta...). Mutta miksi ei ole?

Niinniin, tietysti pitäisi ensin selvittää henkiset esteet ja sivuuttaa kaikki mielensäpahoittajat vastalauseineen. Turussakin riitti sanomista em. kamppailukoulun alkaessa, itsekin toimittajana kiinnostuin ensimmäisen kerran aiheesta, kun lehti-ilmoituksessa silmään ottivat silmään maininnat vapaaottelusta ja 7-vuotiaista. Mutta kai tästäkin yli 2010-luvulla päästään. TuTon junnut ainakin oppivat perustaitoja ja -tekniikoita hyvin vastuullisesti. Iso pointti on siinä, että he ovat oppineet herkkyysiässä sellaisia teknisiä perusasioita, joiden opettelu on selvästi vaikeampaa varttuneemmalla iällä. Niiden käyttö ja täysimittainen hyödyntäminen kamppailutilanteessa otetaan ohjelmaan, vasta kun se on tarpeellista.

Tuli kirjailtua muutama ajatus toisaallekin aiheesta. Oma pointtini: juniorityö on/olisi helpoin, halvin ja kestävin tapa luoda uutta nousua kotimaiselle vapaaottelulle. Miksei sitä hyödynnetä?
 
Mielestäni on hyvä, että vapari alotetaan vasta 15-18vuotiaana. Siihen asti voi sitten painia ja nyrkkeillä, jos vapariuraa halajaa.

On yleistä painin/judon kanssa, että lopetetaan harrastus 15-18 vuotiaana, koska junnuikänä on rääkätty aivan liikaa ja kovia loukkaantumisia ruvetaan jo kärsimään 12 vuotiaana.

Uuden sukupolven vaparifani vanhemmat rupeavat varmasti kouluttamaan lapsestaan jotain UFC tähteä, lapsi kyllästyy painostuksen alla reenaamiseen viimeistään n.15 vuotiaana...
 
Hyvä juttu tossa on myös semmonen että kun harjoteltu kaikkea niin ei sitä vaparia tarvi alkaa. Ehkä jollekkin sopii paremmin paini tai nyrkkeily, hyvät eväät tulee myös niihin. Sit näkee paremmin mistä tykkää kuin että olis tahkottu yhtä lajia.
Hieno juttu
 
Valitettavasti tämä ei tule toimimaan. Ainoa saatu hyöty on seuran talouden tukeminen. Lapsiryhmien hukkaprosentti on valtava ja kun se on kamppailulajeissa muutenkin suuri niin yhdistettynä pieniin harrastajamääriin tulos on pyöreä nolla.

Futiksessa, lätkässä ja vastaavissa tämä toimii kun aloittajamäärä on niin suuri että vähistä juniori-ikään ja aikuiseksi jatkavista saadaan riittävä määrä pitkään harjoitelleita urheilijoita. Lisäksi näitä lajeja on muutenkin paljon helpompi harrastaa kuin vapaaottelua, jossa tulee kuitenkin osumaa vähän eri tavalla. Vapaaottelu ei vaan sovi kaikille samalla tavoin kuin pallopelit. Jos lapsiryhmässä aloittaa 30 7-10-vuotiasta lasta, näistä ei luultavasti yksikään ota koskaan edes nykymuotoista juniorimatsia vapaaottelussa.

Paljon tehokkaampaa kilpailija-aineksen saamiseksi olisi keskittyä ikäryhmään 12-17 vuotta. Etenkin jos näillä on aiempaa urheilutaustaa (vaikka sieltä lätkästä ja futiksesta), heistä on mahdollista kehittää "täysiverisiä" urheilijoita eikä mitään aikuisena aloittaneita pökkelöitä, kuten allekirjoittanut. Lapsena vanhempien aloitteesta aloitetut harrastukset yleensä loppuvat murrosiässä ja vaihtuvat uusiin mieltymyksiin. Sen sijaan murrosiässä aloitettu harrastus on paljon todennäköisemmin se "oma juttu". Siksi hukkaprosentti on pienempi ja lisäksi ottelijat saadaan isoihin kehiin 5-10 vuotta nopeammin, kun pohjatyö on tehty muissa lajeissa.
 
Junioritoimintaan panostaminen on työlästä, mutta sen kautta todennäköisyys kasvattaa kv.tasolla menestyviä kamppailijoita on lopulta kuitenkin suurin. Mitä aikaisemmin nuoret saadaan lajin pariin, niin sitä enemmän heidän kehitykseen sekä ennen kaikkea urheilua tukeviin valintoihin voidaan vaikuttaa. Ennen (noin) 12 vuotta ikävuotta lapset eivät oikeastaan kyseenalaista vielä mitään. Ennen tätä ikävaihetta on erittäin hedelmällistä alkaa kasvattaa heitä urheilijoiksi.

Muiden lajien drop-out harrastajien kalastaminen on toki kohtuu tehokasta lyhyellä aikavälillä. Tulee kuitenkin muistaa, että esim. 14 vuotias on jo oppinut niin hyvät, kuin huonotkin tavat. Toinen merkittävä seikka on se, että esim. 14 vuotiaana on jo aika kiire kehittyä sille tasolle, että uskaltaa heittäytyä täysillä urheiluun. Peruskoulun jälkeen on useimmiten myöhäistä sopeutua harjoittelemaan +700 h vuodessa, ellei ole jo yläkouluvaiheessa oppinut harjoittelemaan 10-12 kertaa viikossa. Moni unohtaa sen, että urheilijan tulisi harjoitella 10-12 kertaa viikossa koko vuoden, ei vain pari kuukautta ennen pääkilpailuita. Kuinka moni kamppailija painia ja judoa lukuunottamatta hakeutuu Puolustusvoimien Urheilukouluun? Parikymppiset nuoret haluavat armeijan jälkeen hyvän työpaikan, auton ja kauniin tyttö/poikaystävän, niin aika harva uskaltaakin panostaa täysillä urheiluun, jos harjoitus- tai kilpailuvuosia on 3-4 vuotta pohjilla.

Jos katsotaan perinteisten lajien olympiamitalistien lajin aloittamisikää tai harjoitus ja kilpailuvuosia, niin ylivoimainen enemmistö on aloittanut nuorena, sekä harjoitus ja kilpailuvuosia on alla paljon. Poikkeuksia toki aina on ollut ja tulee olemaan. Aikamoista lottoamista on odottaa salille saapuvaksi päämäärätietoista kaveria, jolla on hyvät pohjat esim voimistelusta ja yleisurheilusta. Vaikka omien käsien kautta on kulkenut satoja lapsia tai nuoria, niin ensimmäistäkään hyvät pohjat omaavaa ja päämäärätietoista teini-ikäistä ei ole vielä eteen tullut. Omien kokemusten perusteella parhaisiin tuloksiin on päästy, kun harjoittelu on aloitettu 9-12 vuotiaana, ja se on kestänyt +10 vuotta.

Tulee myös muistaa, että lajitaidot ja vaatimukset fyysisen suorituskyvyn suhteen ovat vain yksi osa, mitä urheilijalta vaaditaan. Kysymys on viime kädessä aina valinnoista.
 
Lumberjack sanoi:
Junioritoimintaan panostaminen on työlästä, mutta sen kautta todennäköisyys kasvattaa kv.tasolla menestyviä kamppailijoita on lopulta kuitenkin suurin. Mitä aikaisemmin nuoret saadaan lajin pariin, niin sitä enemmän heidän kehitykseen sekä ennen kaikkea urheilua tukeviin valintoihin voidaan vaikuttaa. Ennen (noin) 12 vuotta ikävuotta lapset eivät oikeastaan kyseenalaista vielä mitään. Ennen tätä ikävaihetta on erittäin hedelmällistä alkaa kasvattaa heitä urheilijoiksi...
Click to expand...

Näinhän se menee, tyhjän saa pyytämättäkin. Sekin on totta, että junnutyö on vaikeaa ja hukkaprosentti pahimmillaan kova - mutta vielä huonommalla prosentilla saa lahjakkuuksia, jos ei edes yritetä. 12-vuotiaisiin panostaminenkin olisi jo melkoinen edistysaskel, mutta koska sen ikäisillekään ei voi eikä kuulu vapaaottelua sinällään opettaa, yhtä hyvin voi aloittaa vaikka 10-vuotiaista... tai 7-vuotiaista, jotka joko innostuvat tai kyllästyvät ihan samalla lailla kuin muissakin lajeissa, ei sitä välttämättä tarvitse nähdä hukkaan heitettynä vaivana.

Seuroissa kannattaisi nähdä asia myös niin, että nuorisotyöllä kasvatetaan myös uusia kuluttajia laji(e)n pariin, vähintään yleisöksi tai valistuneeksi ei-katsojaksi (verrattuna asiaa tuntemattomien kauhisteluun). Vähänkin isommalla salilla luulisi houkuttavan sekin, että junnutyöllä tai vaikkapa täysin leikkimielisellä iltapäiväkamppailulla saadaan heti muutama tunti lisää viikottaista käyttöastetta ja maksavia asiakkaita (luultavasti myös positiivista vaikutusta kunnallisten tukien anomuspapereihin jne, jos/kun seuratoimintaa ei kovin kaupalliselta pohjalta vielä juuri missään tehdä).

Tuli tästä aiheesta kirjailtua vielä blogiinkin sananen, jotenkin tämä nyt vaan jumittaa päässä.
 
Mielenkiintoinen aihe. Tätä on suunniteltu meidänkin seurassa jokunen vuosi mutta on jäänyt toteuttamatta ehkä vetomiehen puutteeseen. Kaupunki tukee hyvästi juniori toimintaa täällä joten seura saisi siitä hieman rahaakin kassaan. Judollahan on tässä kovat perinteet juonioiri toiminnassa mutta sekin alkanut hiipua. Eri nimellä toimiva liikkuvuus ja koordinaatio treenit voisivat tuoda sen kaivatun kävijä määrän salille. Kamppailukoulu on hyvä nimi.

Täytyy nostaa kissa pöydälle jälleen asiasta ja osallistua "talkoisiin"
 
Karhuherra sanoi:
Näinhän se menee, tyhjän saa pyytämättäkin. Sekin on totta, että junnutyö on vaikeaa ja hukkaprosentti pahimmillaan kova - mutta vielä huonommalla prosentilla saa lahjakkuuksia, jos ei edes yritetä. 12-vuotiaisiin panostaminenkin olisi jo melkoinen edistysaskel, mutta koska sen ikäisillekään ei voi eikä kuulu vapaaottelua sinällään opettaa, yhtä hyvin voi aloittaa vaikka 10-vuotiaista... tai 7-vuotiaista, jotka joko innostuvat tai kyllästyvät ihan samalla lailla kuin muissakin lajeissa, ei sitä välttämättä tarvitse nähdä hukkaan heitettynä vaivana.
Click to expand...

Ei se nyt ihan noin mene, koska eri ikäiset tarvitsevat omat ryhmänsä. Et voi treenauttaa 9-vuotiasta ja 16-vuotiasta samassa ryhmässä vaan ne ryhmät pitää jakaa esim. 7-11v. ja 12-17v. Vieläkin tiuhempi jako olisi parempi mutta jos nyt saataisiin ensin edes joku edistysaskel siihen +15v. ikärajaan.

Suurin ongelma tässä on se että useimmilla seuroilla vedettävien treenien määrää rajoittaa lähinnä kokeneiden ohjaajien puute. Etenkin kun vapaaottelussa tuoreena lajina seuran ohjaajat ovat usein samalla kilpailijoita joiden ajasta huomattava osa menee omaan treenaamiseen. Siksi erilaisia treeniryhmiä ei yleensä voi perustaa rajattomasti. Jos ja kun pitää valita väitän edellä esitetyillä perusteilla että keskittymällä nuorten ryhmiin tuotetaan Suomesta 2020-luvulla huomattavasti enemmän UFC-ottelijoita kuin keskittymällä lasten ryhmiin.
 
Kamppailukoulu meni meidän salilla siihen, ettei treeneihin osallistujia oikein vain ollut. Ikäraja vapariin on se 13-vuotta, mikä on mun mielestä ihan järkevä aika alottaa vaparin kaltainen laji. Tuolloin treeneistä saattaa kuitenkin olla vaikeaa löytää oman kokoisia treenipareja.
 
AndyS sanoi:
Valitettavasti tämä ei tule toimimaan. Ainoa saatu hyöty on seuran talouden tukeminen. Lapsiryhmien hukkaprosentti on valtava ja kun se on kamppailulajeissa muutenkin suuri niin yhdistettynä pieniin harrastajamääriin tulos on pyöreä nolla.
Click to expand...

Olen TÄYSIN eri mieltä.

Vedin itse aikoinaan Kaapelilla Aven salilla jujutsutreenejä junnuille ja siellä oli koko ajan ryhmät täynnä. Jos perustaisin itse joskus salin, ottaisin junnut HETI mukaan toimintaan. Rahalla ne salitkin pyörii, ei maailmanmestareilla. Junnuilla on treenimaksut lähes samat kuin aikuisilla, mutta vievät vain paljon vähemmän tilaa.. :hyper:

Komppaan Karhuherraa ja Lumberjackia 100 %. Tähän olisi syytä panostaa. Sitä paitsi pysyy ne pikkukätöset poissa pahanteosta, kun ovat salilla painimassa. :)
 
On sillä väliä. Anna kun arvaan lukumäärän. Ei yhdelläkään.

Juuri se on lapsiryhmien ongelma. Jos otat salille sata lasta, näistä vain muutama jatkaa lajia teini-ikään asti ja nämä muutamatkin luultavasti lopettavat kaikki ennen aikuisikää. Silloin ei auta vaikka heillä olisi millaiset fyysiset edellytykset olla UFC:n mestareita 25-vuotiaina, kun treeni"taukoa" on kertynyt jo 10-15 vuotta.

Sen sijaan jos otat salille sata nuorta, saat näistä jo useita amatööriottelijoita ja kenties aikanaan jonkun ammattilaisenkin, joka sitten tuurilla ja hyvällä valmennuksella voi pärjätä hyvinkin. Kuitenkin sadan lapsen ohjaamiseen sitoutuu yhtä paljon valmennusresursseja kuin sadan nuorenkin. Tai itseasiassa enemmän koska lapset tarvitsevat enemmän silmälläpitoa ja ohjaajia pitää mieluiten olla useampi ryhmässä.

Seuran talouden ja kansanterveyden kannalta lapsiryhmissä on kyllä järkeä, mutta ei niillä sitä UFC:n mestaria Suomeen hankita.
 
Avain on ottelemisessa. Jos saadaan järjelliset vapaaottelusäännöt junioreille, heillä saattaa riittää kiinnostusta harjoitella aikuiseksi asti ja nousta huipulle aivan kuten judossa, painissa ja nyrkkeilyssä tapahtuu. Mutta sepä ei taida olla niin helppoa. Voisi ajatella bjj- ja lukkopainikisoja sekä nyrkkeily-, potkunyrkkeily- ja thainyrkkeilykisoja, tai missä nyt merkittävää kilpailutoimintaa löytyykään juniori-ikäisille.
 
AndyS sanoi:
On sillä väliä. Anna kun arvaan lukumäärän. Ei yhdelläkään.

Juuri se on lapsiryhmien ongelma. Jos otat salille sata lasta, näistä vain muutama jatkaa lajia teini-ikään asti ja nämä muutamatkin luultavasti lopettavat kaikki ennen aikuisikää. Silloin ei auta vaikka heillä olisi millaiset fyysiset edellytykset olla UFC:n mestareita 25-vuotiaina, kun treeni"taukoa" on kertynyt jo 10-15 vuotta.

Sen sijaan jos otat salille sata nuorta, saat näistä jo useita amatööriottelijoita ja kenties aikanaan jonkun ammattilaisenkin, joka sitten tuurilla ja hyvällä valmennuksella voi pärjätä hyvinkin. Kuitenkin sadan lapsen ohjaamiseen sitoutuu yhtä paljon valmennusresursseja kuin sadan nuorenkin. Tai itseasiassa enemmän koska lapset tarvitsevat enemmän silmälläpitoa ja ohjaajia pitää mieluiten olla useampi ryhmässä.

Seuran talouden ja kansanterveyden kannalta lapsiryhmissä on kyllä järkeä, mutta ei niillä sitä UFC:n mestaria Suomeen hankita.
Click to expand...

Jos nyt skipataan noi sun arvelut ja mututuntumat, niin sulla on ihan oikeesti pari tosi hyvää pointtia tässä.

Jep, seuran talous kasvaa ja jep - juniorityö ei tuo _suorasti_ UFC-vyötä Suomeen (taitaa UFC:n historiassa olla kolme edes Eurooppa-lähtöistä mestaria).

Epäsuorasti tilanne onkin toinen, aliarvioit pitkäaikaisemmat vaikutukset. Juniorityö tuo konkreettisesti lisää harrastajia lajin pariin. Tämä puolestaan lisää lajin tunnettavuutta ja tuo lisää euroja kotimaisiin vaparihäkkeihin.

Minkä tahansa lajin maailman huipulle pääseminen vaatii poikkeuksellista lahjakkuutta ja periksiantamattomuutta. Onkin aika epätodennäköistä, että tälläinen yksilö sattuisi eksymään vaparin kaltaisen marginaalilajin pariin Suomessa. Todennäköisyyttä voidaan kuitenkin nostaa juniorityön kaltaisten edistysaskelten avulla.
 
Back
Ylös Bottom