Entäs vastaus itse kysymykseen? Helppoahan tämä ei tietenkään olisi, mutta objektiivisuuteen pitäisi vähintäänkin pyrkiä.
Kyllä, objektiivisuuteen pitäisi tietysti pyrkiä aina kun se on mahdollista. Mutta todellisuudessa se on aika paljon vaikeampaa kuin kuvittelet. Mutta siis minun mielestäni kyllä valtion kontrolloima sallittujen opetusmateriaalien kokoelma on pahempaa vapauden loukkaamista ja muutoinkin huonompi järjestelmä kuin opettajan ammattitaitoon ja rehellisyyteen luottava järjestelmä.
-Mitkä ovat kelvollisia tutkimuksia lainattavaksi oppimateriaalissa? Viralliset tutkimukset. Yleistys, tiedän. Tarkoitan tällä kuitenkin riippumatonta ja huomattavaa tahoa.
Mikä on sitten "virallinen tutkimus"? Kansainvälisessä vertaisarvioidussa lehdessä julkaistu? Jos näin, niin saako kirjailija kääntää tämän suomeksi? Miten varmistutaan käännöksen oikeellisuudesta? Jos käytetään kotimaisia, ei-vertaisarvioituja tutkimuksia, niin mistä tiedetään että kyseessä on vakavasti otettava tutkimus? Onko tutkimus aina objektiivista tietoa, jos sen tekijä on yliopistossa töissä? Tai valtion rahoittamassa tutkimuslaitoksessa? Entä yksityisesti rahoitetussa ajatuspajassa?
-Mitä muuta aineistoa oppimateriaali voi sisältää, kuin lainauksia tutkimuksista? Voiko kirja sisältää esim tutkimuksen tulosten analysointia? Entä ihmisten mielipiteitä, tulkintoja? Kirja ei voi sisältää ihmisen mielipiteitä, eikä tulkintoja. Ne ovat mielipiteitä, jotka kuuluvat korkeintaan esseeseen, ei oppikirjaan. Tuloksia voi analysoida, mutta pelkästään niin kuin asiat ovat kuitenkin lisäämättä mitään.
Eli siis lukion oppikirjat näyttävät sitten aika radikaalisti erilaiselta kuin tänä päivänä, kun niiden pääasiallinen sisältö on tieteellisten tutkimusten sitaatteja sanasta sanaan. Tämän lisäksi sisältävät analyysia, joka esittää asiat niinkuin ne ovat, kuitenkin lisäämättä mitään. Mitenkäs sitten varmistutaan siitä, että tämä analyysi toteuttaa nuo ehdot? Kirjan tarkastaa jokin valion viranomainen, joka sitten päättää onko kirjan sisältämä analyysi asiallista vai ei? Ja kun kirja ei sisällä tulkintaa, niin tämä jää sitten opettajan ja opiskelijoiden tehtäväksi ilman materiaalin apua, joten tässä mielessä opetuksen subjektiivisuus entisestään lisääntyy. Vai jätetäänkö tulosten tulkinta kokonaan tekemättä, ja keskitytään vain opettamaan faktoina pidettyjä tietoja?
-Mitä asioita kirjassa pitää esittää ja mitä voidaan jättää esittämättä? Miten varmistutaan ettei kirjailija valitse vain näkökulmaansa tukevia tutkimustuloksia ja ohita sitä vastaan olevia tuloksia? Kirjassa pitäisi pyrkiä esittämään asiat niin kuin ne nykykäsityksen mukaan ovat. Esittämättä pitäisi jättää kirjoittajan omat mielipiteet. Kirjailijan omien näkökulmien esiintuominen estetään jättämällä kirjoittajan omat mielipiteet ja aatteet ulos.
Kenen ihmisen tai ihmisjoukon nykykäsityksen? Kirjan tekijällä on jokin käsitys ja jollain toisella ihmisellä eri käsitys. Varsinkin yhteiskuntatieteissä ja vastaavissa on yliopistotason tutkijoilla monista asioista toisistaan vahvasti eroavia käsityksiä. Sellaiset asiat, joista vallitsee hyvin voimakas konsensus, toivottavasti esitetään tätä konsensusta vastaavassa muodossa. Mutta läheskään kaikki tieto ei ole tällä tavalla mustavalkoista. Tuo ideaali, jossa kirjoittajan omat mielipiteet ja aatteet jäävät kokonaan pois, ei siis yleensä ole mahdollinen.
Ymmärrän kyllä tuon huolesi, ja osittain myös jaan sen. Eli siis huolen siitä, että joku tai jotkin tahot pyrkivät käyttämään koulutusjärjestelmäämme poliittisesti tai muuten ideologisesti värittyneen maailmankuvansa levittämiseen ja sitä kautta kasvavan sukupolven mielipiteisiin vaikuttamiseen. Mutta en allekirjoita tarjoamaasi ratkaisumallia, joka perustuu valtiolliseen sensuuriin ja opetusmateriaalin kontrollointiin. Ensinnäkin, mikäli tuo ideologiaa levittämään pyrkivä taho on valtio itse, niin silloinhan tuollainen kontrolli vain pahentaisi tilannetta, kun valtiollinen elin kieltäisi "epäobjektiivisena" minkä tahansa valitulle ideologialle epäedullisen opetusmateriaalin. Ja vaikka valtio ei tätä pyrkisikään tekemään, niin olisi riski että tässä opetusmateriaalia valvovassa elimessä on päättävässä asemassa sellaisia ihmisiä, jotka haluavat edistää omaa ideologiaansa tai intressejään.
Minun mielestäni paras keino estää koulutuslaitoksen muuttuminen propagandakoneistoksi, on kouluttaa mahdollisimman autonomisia ja kriittisesti ajattelevia opettajia, ja antaa näille mahdollisimman paljon valtaa päättää omasta opetuksestaan. Reunaehdot tietysti tulevat siitä, että opetussuunnitelmassa enemmän tai vähemmän yksityiskohtaisesti kuvataan ne asiasisällöt ja tiedolliset ja taidolliset kyvyt, joita opiskelijoiden tulisi hallita. Tällöin opetuksesta toki tulee hyvin subjektiivista ja opettajan henkilöstä riippuvaa, mutta toive on, että suuri osa opettajista on päteviä ja osaavat esittää asiat melko puolueettomassa valossa. Mutta koska kaikki opettajat mitä luultavimmin eivät edusta keskenään samaa ideologiaa, niin tällaisessa järjestelmässä opiskelijat väistämättä kohtaavat eri tavalla ajattelevia ihmisiä ja altistuvat eri tavalla värittyneille mielipiteille, yhden yhteisen "totuuden" sijaan. Näin opiskelijat toivottavasti oppivat ajattelemaan kriittisesti, ja ovat siten suojassa myös subjektiivisen opetuksen varjopuolelta, eli yksittäisten opettajien ideologisesti värittyneiltä opetuksilta.
