Suomalainen politiikka

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja DayOne
  • Aloitettu Aloitettu
Aika huvittavia reaktioita on tullut nyt tähän marin keissiin. Marinia puolustetaan omilla mielipiteillä ja ehdotuksella huutoäänestyksestä, eli haistatetaan laille vitut!

Vaikka Marin ei olisikaan itse käyttänyt mitään, silti hän oli mukana juhlissa jossa täysin avoimesti käytettiin huumeita, jo tämä itsessään on erottamisperuste. Marin on allekirjoittanut virkamiesvalan, ja nyt hän on sen rikkonut, siinä ei auta soijapoikien ulina. Mutta olkaa huoletta, sanna ei eroa, eikä häntä siihen (hallituksesta) vaaditakaan.

On hyvä myös muistaa miten helposti on aiemmin erotettu ministereitä.
Esim. pääministeri Jäätteenmäki parin faksin takia, ulkoministeri Kanerva parin (seksi)tekstiviestin takia yms.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Eihän siitä ole kauan, kun Niikko erosi twiitin takia, mikä oli vieläpä ihan asiaa. Pian sen jälkeen saman sanoi Saksan liittokansleri. Mutta sota oli vissiin pakko saada.
 
Viimeksi muokattu:
Ettei kellekään jää epäselväksi, niin aloitetaan nyt kertomalla, että en ole mikään Sanna Marinin fani ja vielä vähemmän olen SDP-fani ja kaikkein vähiten fanitan vasemmistohallitusta. Mutta tätäkin asiaa kun olen lehdistä lukenut ja joitakin ihmisten kommentteja nähnyt, niin taas tuli mieleen miten paljon mä vihaan tyhmiä ihmisiä.

Jostain bilevideosta hirveä kohu. Ja spekuloidaan jollain huumeiden käytöllä ainoana syynä se, että saadaan kaadettua taas vähän lisää paskaa niskaan. Vaikka Marin olisi jotain käyttänytkin, niin mitä sitten? Kukapa ei olisi? Luuleeko ihmiset tosiaan, että se on työtehtävissä palloillut kokkelipäissään? No tuskin luulee, vaan kyse on pelkästä ajojahdista ja pahantahtoisuudesta. Vitun idiootit. Kyllä ihmisellä pitäisi jotain suhteellisuudentajua olla, mutta se on ilmeisesti turha kauhalla vaatia jos on lusikalla annettu.
No tässä ajassa ihmiset tykkää jeesustella milloin mistäkin, varsinkin jos on poliittiset intressit. Ongelmahan ei ole se, että Marin on bilettänyt, vaan se, että koko kansa näkee sen. Jos Marinilta esim. kysyttäisiin, kuinka hän nollaa työnsä aiheuttamia paineita, ja hän vastaisi "kavereiden kesken tulee välillä kokoonnuttua, siellä joskus intoudutaan jopa hieman tanssimaan ja laulamaan jos tunnelma oikein nousee", niin tuskin siitä mitään kohua tehtäisiin. Kuitenkin kun se on videolla, niin reaktio on erilainen. Eikä sille oikein voi mitään, itsellenikin tuli videopätkän katsottuani hieman erilainen tunne asiasta kuin pelkästään asiasta luettuani. Toiset eivät vaan ajattele sitä välitöntä tunnetta pidemmälle, vaikka en nyt tässä yritä sanoa että mitään oikeaa mielipidettä tässäkään olisi.

Enkä ihmettele vaikka Marinin pisteet nuorten äänestäjien keskuudessa jopa nousisivat tämän seurauksena.
 
Aika huvittavia reaktioita on tullut nyt tähän marin keissiin. Marinia puolustetaan omilla mielipiteillä ja ehdotuksella huutoäänestyksestä, eli haistatetaan laille vitut!
Ainoa huvittava asia täällä olet sinä, joka pidät mielipiteitä huvittavina ainoastaan sen takia, että ne on erilaisia kuin sulla. Mielipiteistähän tässä juurikin on kyse, eikä mistään laista. Ihmiset kertoo mielipiteensä asiasta, kuten ihmiset yleensä tekee. Ei tämä niin vaikeaa ole.
 
Aika huvittavia reaktioita on tullut nyt tähän marin keissiin. Marinia puolustetaan omilla mielipiteillä ja ehdotuksella huutoäänestyksestä, eli haistatetaan laille vitut!

Vaikka Marin ei olisikaan itse käyttänyt mitään, silti hän oli mukana juhlissa jossa täysin avoimesti käytettiin huumeita, jo tämä itsessään on erottamisperuste. Marin on allekirjoittanut virkamiesvalan, ja nyt hän on sen rikkonut, siinä ei auta soijapoikien ulina. Mutta olkaa huoletta, sanna ei eroa, eikä häntä siihen (hallituksesta) vaaditakaan.

On hyvä myös muistaa miten helposti on aiemmin erotettu ministereitä.
Esim. pääministeri Jäätteenmäki parin faksin takia, ulkoministeri Kanerva parin (seksi)tekstiviestin takia yms.
Siellä mitään huumeita käytetty. Se "jauhojengi" oli ihan potaskaa, kukaan sellasta siellä edes sanonut. Lauloivat Nygårdin laulua "kossuu ja kaljaa" (vai mikä se on, en kuuntele tällast musaa) ja siitä kertsii "jalluu jengi" tai "jalluu jenni", en tiä. Niin eli koko härdelli on pelkkää konservatiivien projisointia ja mielikuvitusta.
 
No tässä ajassa ihmiset tykkää jeesustella milloin mistäkin, varsinkin jos on poliittiset intressit.
Hyvin sanottu tuo jeesustelu. Sitä tämä juuri on. Ne poliittiset intressit paistaa läpi monella jotka ovat Marinia erottamassa ihan jo pelkän huumehuhun perusteella, ennen kuin kukaan edes tietää mitään. Ei siinä, ei mulla kyllä Marinia ikävä tule, vaikka joutuisi eroamaan. Olisin mielissäni jos koko hallitus kaatuu. Se on ollut Suomen taloudelle täysi katastrofi. Mutta en mä pysty näkemään itseäni lynkkaamassa Marinia oman poliittisen intressini pohjalta.
 
Screenshot_20220818-182745_Twitter.jpg


Olenko minä ainut kuka ei näe tässä jauhoviivaa vaan ennemmin jonkin esineen (puhelin?) mistä tulee heijastus, voin olla hyvin väärässäkin.

Oli miten oli ei missään nimessä hyväksyttyä käytöstä pääministeriltä esiintyä tuollaisella videolla, jokainen tehköön mitä haluaa yksityisasunnossa, mutta tuossa asemassa pitäisi kyllä pitää ehdottomasti huoli että mitään tämmöistä ei julkaista.

Lisättäköön vielä että en ole Sanna Marin-fani enkä ole koskaan äänestänyt demaria.
 
DCF389DB-56D7-42B0-B6A8-D7730BD0604B.jpeg
 
Röllitehtaalla ollut kova kuhina tänä päivänä. On jos jonkinmoista optista harhaa ja pikselöitynyttä vaaleaa kohtaa koitettu kaivaa videoilta, joilla väitetään olevan kokaiinia. Taso muistuttaa sattumalta vähän niitä reptilian eyes -juttuja, joita hörhöt videoilla esittelevät. Lisäksi "Jallu-jennyy" (Jallu-jengii) huudahdus on väännetty "jauhojengiksi". Ymmärrän täysin, onhan tämä suomen kieli vähän hankala vierasmaalaisille, kun ei syntyperäisenäkään aina saa kaikkea oikein.

Noh, en toki olisi juurikaan yllättynyt, jos tuollaisissa bileissä olisi vähän kokaiiniakin vedetty, mutta nämä esiin tuodut "näytöt" eivät nyt vain oikein sitä todista tai edes puolla.
 
Ikäänkuin samat moraalipoliisit olisivat ensimmäisenä lynkkaamassa Marinia, jotka fanittavat erästä mm. politiikasta tunnettua Adderallin "viihdekäyttäjää" :unsure:
 
Niin tai näin, suomessa ylintä päätäntävaltaa käyttävän henkilön voisi olettaa käyttävän ihan vitukseen parempaa harkintaa. Bile-Sanna ansaittuna liikanimenä on jo yksinään syy pistää ministeriä vaihtoon.

Niin kauan ku Ile sai suksia vittuun parin seksiviestin takia, niin odotan, että nyt tuli lähtö.
 
Siellä mitään huumeita käytetty. Se "jauhojengi" oli ihan potaskaa, kukaan sellasta siellä edes sanonut. Lauloivat Nygårdin laulua "kossuu ja kaljaa" (vai mikä se on, en kuuntele tällast musaa) ja siitä kertsii "jalluu jengi" tai "jalluu jenni", en tiä. Niin eli koko härdelli on pelkkää konservatiivien projisointia ja mielikuvitusta.
Lisäksi "Jallu-jennyy" (Jallu-jengii) huudahdus on väännetty "jauhojengiksi".
Ihan selvä jauhojengi, lumihiutaleet koittaa tätäkin valkopestä ihan huolella :D

 
Siellä mitään huumeita käytetty. Se "jauhojengi" oli ihan potaskaa, kukaan sellasta siellä edes sanonut. Lauloivat Nygårdin laulua "kossuu ja kaljaa" (vai mikä se on, en kuuntele tällast musaa) ja siitä kertsii "jalluu jengi" tai "jalluu jenni", en tiä. Niin eli koko härdelli on pelkkää konservatiivien projisointia ja mielikuvitusta.
"Hyvä juoma parempi mieli
Kuiva kurkku ikenet kieli
Palvon lemmyy otan hennyy"

Tuossa ne lyriikat joita lauloivat, palvon lemmyy muuttunut jauhojengiksi.
 
Toi kohta oli hidastettuna twitterissä niin audiossa kuulee selvästi tavun AU ei AL
 
Käsittämätöntä miten tuo voi olla noin vitun tyhmä, että antaa kuvata itseään noille videoille ja sit ne laitetaan johonkin instagramiin.

Aivan! Tuossa asemassa ja tietää tulevansa kuvatuksi, silti pysyy kuvassa eikä tee tilanteelle mitään, päinvastoin. En ymmärrä miten voi olla noin sinisilmäinen muita ihmisiä kohtaan, aina tuollaiset videot vuodetaan.
 
Back
Ylös Bottom