- Liittynyt
- 10.4.2012
- Viestejä
- 2 096
Paitsi, että uusiutuu enemmän kuin sitä on koskaan käytetty -> uusiutuva. Näin ykinkertaista se on. Ei sitä voi kivihiileen tai öljyyn mielestäni verrata. Toki varmasti jonkin verran ympäristöongelmia on, mutta niitäkin yleensä liioitellaan.Vieläkö joku jaksaa jänkätä turpeen uusiutumisesta kun se uudistuu sen 0.5-1mm vuodessa eli ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta ei eroa käytännössä esim. öljystä, kun aikajänne on tuhansia vuosia (vs esim. puunpoltto, jolla uusiutuvuus muutaman vuosikymmenen). Käytännössä turpeenkaivuun jatkuminen tarkoittaa aina myös siis uusien soiden tuhoamista, alapuolisten vesistöjen paskomista ja suoluonnon tilan heikentymistä.
Huoltovarmuus ja omavaraisuus ovat toki asiallisia argumentteja, vaikkakin turpeella on katettu kokonaisenergian kulutuksesta vain n. viitisen prosenttia (osuus ilmastopäästöistä kuitenkin n. 12%). Mun mielestä turvetuotannon sijaan pitäisi, tai olisi jo pitänyt, tukea ja kehittää esim. kotimaista biokaasun tuotantoa, kun ei se mikään yllättävä asia ollut, että turpeenpoltto tulee tiensä päähän haittavaikutuksiensa vuoksi kuitenkin muutamassa vuosikymmenessä.
Tais olla Luonnonsuojeluliiton kansalaisaloite turpeen energiapolton lopettamiseksi joka keräsi 2021 reilut 50 000 allekirjoitusta, saapa nähdä miten tämän käy.
Lisäksi turve tehostaa merkittävästi puunpolttoa, eli tuo 5% on vähän harhaanjohtava luku. Ja mikäli turve olisi entiseen tapaan käytössä olisi tämän talven sähkönhinnat jääneet huomattavasti maltillisemmiksi.
Ja yksi asia mikä usein unohdetaan on, että turve on erinomainen kasvualusta ja kuivike, mitä käytetään puutarha- ja maataloustuotannossa. Tästä oli silloin jonkin verran puhetta, kun turpeen tuotanto väheni. En tiedä onko tuota saatu jotenkin korvattua.
