Alkaa ahistaa tällainen threadi. Itsehän siivoan noin kerran kahdessa viikossa, tosin viime aikoina on ollut pyrkimys siihen kerran viikossa siivoamiseen. Järjestelen kyllä muuten, keittiötä ja vessaa saatan siivota ihan ex tempore, samoin kuin tuulettaa petivaatteet. Yleensä siivous on mulla sellaista fiilishommaa. Se pitää heti aamusta tai lenkin jälkeen aloittaa, jotta sujuisi. Aivan kauhea lika ja sotku käy hieman tuskastuttamaan. Jos on vieraita tulossa, siivoan.
Mies ei pahemmin siivoile. Ei kai sille mitään voi, jos ei jätkää kiinnosta. Se sentään tienaa, minä teen vähemmän töitä ja teen niitä kotona, joten PERIAATTEESSA mulla on enemmän aikaa siivota... jos treenejä ja tollasia ei lasketa. Siivoojaa en silti tahtoisi. Anoppi voisi toisaalta tätä siivousasiaa ajatellen käydä useammin kylässä. Toki siten, että minä en ole läsnä.
Parasta on, kun noita vaateläjiä on ympäriinsä. Joskus parannan asiaa sillä, että viikkaan pitkin lattioita lojuvat vaatteet pinoon ja laitan ne nurkassa kuukausia olleen neljän vissyvesikorin päälle. Hahaa.
Olin mäkin muinoin siivoamatta varmaan 2-3 kuukautta. Se oli sitä aikaa, kun meni hieman huonosti. Lisäksi on pakko myöntää, että koti joutuu helposti rempalleen, kun päivät on töissä ja illat treeneissä. Kun viikonloppuna on päivä tai pari aikaa olla kahden kotona, ei aina haluaisi käyttää sitä aikaa siivoamiseen. Vaikkei se yhdessä niin kamalaa olekaan.