Eihän siinä komediaa nyt olekaan jos tekee nelijakoisessa vaikka yhtenä päivänä sen kolme, neljäkin liikettä habaa. Mutta meidänkin salilla käy muutamia sankareita, esim. kaverivaljakko "Biceps Brothers". Kaverit käyvät useina päivinä samaan aikaan kanssani, eivätkä ihan oikeasti tee koskaan mitään muuta kuin hauista. Ei se kyllä toisaalta ole komediaa, ei edes tragikomediaa. Lähinnä ärsyttävää kuunnella sitä Biceps Brothersin karjumista ja elvistelyä, kun he huutavat kovaan ääneen millä painoilla seuraavaksi tehdään keskitettyä habaa. Lippis takakenoon ja pump pump. Ja vittu, sitä kestää sen tunnin verran kun väännetään habaa eri kulmista. Ja edelleen, useana päivänä viikossa.
Ps. ei niillä ole isot hauberit edes. Antamani lisänimet juontavat treenimetodeista. Ehkä jonain päivänä he ovat nimiensä veroisia, ja sitten minä saan syödä nöyräpiirakkaa.
Pps. Tiedän tämän koska ne pässit heiluu siinä naaman edessä koko ajan. En tuijota toisten treenejä, mutta vaikea sitä on olla seuraamatta jos koko ajan selostetaan Mertaranta-volyymillä että mitäs seuraavaksi tehdään.
Ppps. Ei ollut komediaa ei. Yritin nyt vain tuoda esille sen faktan, että on niitäkin pässejä jotka eivät oikeasti tee muuta kuin hauista. Ja sitten on niitä joilla hauis on omana treeninään. Siinä on vissi ero.