Mulla ei ole kotimaassa käyttämistäni saleista juurikaan pahaa sanottavaa. Ainahan sitä tietysti parantamisen varaa olisi, mutta ei oikein pikku-asioista jaksa valittaa. Pääasia että reeni kulkee !!
Laitan tähän sensijaan tarinan ulkomaita... Siitä, kuinka ei ole aina lapsella maailmalla helppoa. Tarinassa vaikeuksien aiheuttaja on (ainakin osittain) allekirjoittanut, mutta ei kai se tästä kirjoitelmasta "off topic":ia tee.
Kävin aikoinaan työreissulla Japanian-maalla ja siellä tuli testattua pari (ja yritettyä testata paria muuta) paikallista salia.
Asustin suur-Tokion aluella ns. liikemies-hotellissa, jossa ei ollut muita palveluja kuin aamupala, ja itsepalvelu-pyykinpesukone. Siis hei OIKEESTI, en saanut (eikä kukaan muukaan) pesetettyä alusvaatteitansa hotellin palveluna. Liittyi kai jotenkin Japanialaisten käsitykseen puhtaasta ja saastuneesta (???). Ja sen kerran kun laitoin farkut pesettäen, tuli ne takaisin karmeasti huuhteluaineelta haisten. Eli pesin ne sitten uudelleen siinä itsepalvelu-koneessa. Ja fakkujen pesettäminen maksoi "vain" jotain 15 egee... No niin, mutta asiaan...
Iltakävelyllä löysin sitten n. viiden minuutin kävelymatkan päästä paikallisen urheilu-hallin. Oli uimahallia, tennis-, squash-, ja sulkiskenttää. Ja se jumppasalikin oli siis olemassa. Loistavaa (niin luulin...)
Kun sitten hyppäsin ovesta sisälle ja tepastelin tiskille, meni vastaanoton tytöt "hieman " sekaisin (laitoin tyttöjen reaktion tietysti komean ulkoisen habitukseni piikkiin
)
Oikeasti uskon "sekaisuuden" johtuneen siitä, että olin ensimmäinen länsimaalainen ko. kerholla. Tai vaan pelkästään siitä, että olin ulkomaalainen...
Tyttöjä oli n. kymmenen, kaikki nuoria ja nättejä, ja kaikki alkoivat kikattamaan kuin pikkutytöt (no, niitähän he tietysti minuun verrattuna olivatkin, muttamutta...) tervehtiessäni heitä japaniksi (täytyy ne pakolliset "anteeksikiitosnäkemiin"-pohjaiset jutut hallita). Kun sitten vihdoin (...keleellisen "kaakatuksen" jälkeen...) löytyi se neidoista, joka osasi edes auttavasti englantia, päästiin vihdoin asiaan, ja käymään kuukausikortin vaihtoehtoja ja hintoja läpi.
Löytyi sopiva paketti sitten minullekin, ja tyttö alkoi selittämään minulle kerhon sääntöjä ja kyselemään ja rastittamaan jäsenlomaketta:
T: "Onko teillä AIDS ?"
M: "Ei (...kai. Vielä...)."
T: "Oletteko jäsen jossakin rikollis-organisaatiossa ?"
M: "Joo, olen töissä NNN:ssä" (ja laitoin hieman parasta hymyäni päälle...)
T: "*kikattaa hieman* Onko teillä tatuointeja ?"
M: "Joo"
T : "!!!!!!!!!!"
Ooops... Jotenkin arvasin, että elämässä ei kannata olla aina TÄYSIN rehellinen. Siis hei OIKEESTI, tyttö meni aivan paniikkiin, silmät rävähti apposen auki ja alkoi selittämään... (ja varmaan etsi varpaallaan hälytysnappia, jotta joku ninjasukeltajakonepistoolispesialistiyakuzantappaja-portsari tulisi päästämään musta ilmat pihalle...)
T: "....Ei meille sitten voi tulla !"
M: "No mikäs siinä sitten ?"
T: ".... me Japanialaiset pelätään tatuoituja ihmisiä !" (ja silmät oli edellenkin yhtä selällään kuin se entinen piika...)
M: "No ethän sä edes näe mun tatuointeja, saati tiedä kuinka isoja ne on tai missä ne on..."
T: "Mutta ei se käy millään !"
M: "No, ei tarvitse pelätä, että ne näkyy treenatessa, laitan pitkähihaisen t-paidan, ja menen hotellille suihkuun, joten..."
T: "Mutta ei se käy millään !!!!"
M ".....
...." (vedin henkeä ja mietin mitä olinkaan mennyt tunnustamaan...) Sitten hieman hermostuin (mikä on myös aika huono juttu Japaniassa. Ei saisi niitä negatiivisia tunteita näyttää...)
M: "No voi v..tu, jos tähän taloon kävelee vaikka Jon BonJovi, tai...tai... tai vaikka Ozzy Osbourne (okeiokei..., vähän heikkoja esimerkkejä, mutta ei nyt tullut muitakaan mieleen...??? Ei oikein voinut kaikkea Mike Monroen maineenkaan varaan laskea...), niin eikö hekään pääse treenaamaan ? Eihän länsimaissa tatuoinnit ole mikään ihmeellinen juttu... !"
T: " .... Meidän firman politiikka ja ..."
M: "No, antakaa kun mä puhun teidän päällikön kanssa."
T: "Hän ei ole juuri nyt paikalla, eikä hän puhu englantia."
M: "Onko siis OIKEESTI totta että te pelkäätte tatuoituja ihmisiä ?"
T: "Kyllä."
M: "Pelkäsitkö minua jo silloin kun tulin ovesta sisään ? Mikä tässä parissa minuutissa olisi muuttunut ?"
T: "...???...."
M: "Tänkjuuverimeni..."
Ja marssin ulos.
Perkules !!!! Kyllä ketutti !! Tyttö tietysti noudatti ohjeita, eikä uskaltanut ruveta niistä joustamaan. Ymmärsin toki, että tatuoinnit sikäläisessä kulttuurissa rinnastetaan paikalliseen järjestäytyneeseen rikollisuuteen (Yakuza), mutta kyllä silti "hieman" moinen täysin joustamaton asenne ihmetytti.
Kerroin tästä episodista sitten viimeisenä iltana (muutaman sakepullon jälkeen) asiakkaalle, ja nämä nauroivat aivan kippurassa. Ei tosin tainnut mennä juttu kaikkine yksityiskohtineen perille, koska n. puoli vuotta myöhemmin kuulin firmassa kerrottavan tarinaa, kuinka akku oli näytellyt tatuointejaan kuntosalin tytöille. En tietenkään ole koskaan viitsinyt asian oikeaa laitaa kertoa, koska hullun-maineesta on joskus myös hyötyä....
Ja juttu jatkuu....
Menin sitten hotellille ja kerroin tapauksesta respan tytölle. Tämä kuunteli tarinaa silmät pyöreänä, ja totesi: "Onpa kummallista. Eikö se tyttö tiennyt, että kaikilla ulkomaalaisilla on tatuointeja ?". Siinä sitten tuli ilmi toinen ääripää asenteesta tatuointeja kohtaa :thumbs:
Pyysin heitä sitten etsimään toisen salin, max. puolen tunnin matkan päästä, johon rahani kelpaisivat. Palasivat seuraavana päivänä muutaman vaihtoehdon kanssa. Parin päivän päästä lähdin sitten testaamaan niistä sopivinta.
Paikka oli tosi hyvä. Se oli lähellä, se oli nykyaikainen, valoisa, puhdas, jne. Sellainen kuin salin pitääkin olla. Ja taas oli respassa kymmenen tyttöä, jne. Homma eteni tutulla kaavalla (ks. edellinen paikka). En tosin kertonut tatuoinneistani... (jotain matkalla oppii vanhakin koira...
) Sitten piti olla vielä Visa-kortti, jonka omistaja sitten pääsee kerhon jäseneksi. Nou hätä, olihan minulla. Muttamutta... Ei kelvannut. Piti olla Visa-kortti. No voihan vee... Olihan mulla !! Jankattuamme viisi minuuttia "juupas-eipäs"-pohjalta, pyysin sitten tyttöä soittamaan hotelliin. Näin teki. Antoi sitten luurin minulle. Kävi ilmi, että se piti olla NIMENOMAAN erää tietyn japanialais-pankin Visa-kortti. Niinpä tietysti...
Ja takaisin "kotiin"... Pahoittelivat respassa, että eivät olleet Visa-kortti-asiasta ottaneet tarpeeksi selvää.... No eipä mitä, seuraavana päivänä etsimään seuraavaksi parasta vaihtoehtoa.
Löysin paikan, pienoisen harhailun jälkeen. Sali olikin asunto-alueella, omakotitalon alakerrassa. Omistaja oli joku entinen "huippu baseball-treenari", joka eläkkeelle päästyään alkoi pitämään salia kotonaan. No, rupesin sitten katselemaan hieman ympärilleni... Ei paljon mitään laitteita, mutta pääsen ainakin jotain treeniä tekemään. Eikun rahan tiskiin ja vääntämään...
Seuraavalla kerralla ollessani riuhtomassa, alkoi paikalla ollut toinen asiakas sitten kertaamaan kerhon sääntöjä (keskusteltuaan ensin n. vartin omistajan kanssa). Lienee omistaja epäillyt kielitaitonsa riittävyyttä, ja pyysi sitten paremmin kieliä puhuvaa asiakasta kertaamaan kerhon säännöt. "Ei saa tuoda omia juomia", "Ei saa kolistella painoilla ("Naapurit saattavat häiriintyä". Mainittakoon, että Japaniassa omakoti-talot on "parhaillaan" TOSI lähekkäin. Ei ole metriä ulkoseinien valillä. Ja eristys ei ole kotomaista tasoa. Mutta kuitenkin...), "seitsemästä kahdeksaan ei saa treenata ollenkaan, silloin on venyttely-tunti", "ei saa ähkiä painoja nostellessa", ja vielä pari muuta samanlaista "asiallista" sääntöä.... Vahingosta viisastuneena (siis ei näytetä, että on "jorma" kasvamassa otsaan) nyökkäilin ja hymyilin, ja kiitin tiedosta. Vedin reenit loppuun, poistuin (ja kiittelin vielä ovella ja kehuin hyvää salia), enkä mennyt enää koskaan takaisin....
Ja taas hotellin respaa kiusaamaan... Seuraavana päivänä tulivat sitten Yokohaman Gold's Gymin yhteystietojen kanssa... Menin sitten käymään ko. salilla.
Oli mukavaa huomata, että kansainvälisessä ketjussa panostettiin asiakaspalveluun (Japaniassa tosin asiakas on yleensäkin KUNINGAS ! :thumbs: ). Toivottivat minut lämpimästi tervetulleeksi. Kun esittelin itseni, muisti vastaanotossa oleva kaveri minut (tai siis hotellini, josta oltiin otettu heihin yhteyttä). Muistaen tapaukseni, tosin pahoitteli, että koska salin käyttäjät ovat kovin konservatiivisia, olisi kovin mukavaa, jos tatuointini eivät näkyisi paljoa. Ja että en menisi vesijumppaan, enkä kylpylä-osaan. No, koska näiden suhteen ei ollut ongelmaa, pääsin sitten vihdoin harrastamaan. Kyseli kaveri vielä varovasti, ovatko tatuointini kovinkin isoja. Vastasin (vahingosta viisastuneena, ei siis aina kannata olla AIVAN rehellinen...): "Ei ollenkaan...". Jos olisin kertonut totuuden, olisi kai taas ollut uuden salin etsiminen edessä...
Sali oli aivan loistava, ainoa miinus tuli pitkästä treenimatkasta (n. 45 min. siivu). Mikä ei tietenkään ole salin vika... Tulipahan myös nähtyä ISOJA japanialaisia... Niin, ja kuten arvata saattaa, oli siellä muitakin ulkomaalaisia, joilla oli tatuointeja... Lieneekö ollut viimeinen (tai ensimmäinen) "turvapaikka" tatuoiduille harrastajille :thumbs:
